Savonlinnassa koronavirustilanne näkyy joukkoliikenteen reippaana vähenemisenä.

Savonlinnasta pääsee tällä hetkellä ELY-keskuksen ostoliikenteen yksittäisvuoroilla esimerkiksi Mikkeliin, Juvalle, Joensuuhun, Parikkalaan, Varkauteen, Enonkoskelle ja Sulkavalle. Markkinaehtoinen liikenne lakkasi maaliskuun lopussa, kun bussiyhtiö Savonlinja lopetti kaukoliikenteensä lähes koko Suomessa ja Onnibus Savonlinnan osalta.

Savonlinna–Parikkala-välin kuusi edestakaista paikallisjunavuoroa on korvattu busseilla eilisestä sunnuntaista alkaen.

Työmatkaliikenne paikallisliikenteessä on turvattu. Paikallisbussivuoroja on typistetty ja niitä ajetaan toistaiseksi loma-ajan aikatauluilla. Osa lähiliikenteen vuoroista, esimerkiksi Savonlinnasta Punkaharjulle ja Savonrannalta Kerimäelle lähtevät vuorot, on keskeytetty matkustajamäärän vähyyden takia.