Mustan joutsenen koronakevät

Koronavirus on vaikuttanut lähes kaikkeen. On kuitenkin olemassa paikkoja, joissa päivien kulku ei ole muuttunut kovinkaan paljoa.

Yksi sellainen paikka on kukka- ja eläinpuisto Escurial, joka sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan Limingassa.

Hoidettavaa eläinpuistosta löytyykin. Escurialissa on noin 500 eläintä ja eri lajeja on lähemmäs 50.

Eläinpuistossa on muun muassa chinchilloja, kaneja, poneja, lampaita, alpakoita, laamoja, lampaita, lehmiä, minipossuja ja vuohia.

Väinö Latvakoski ja Veijo Vartiainen ovat pyörittäneet toimintaa 34 vuotta.

Miehet ovat kuitenkin etsineet paikalle jatkajaa jo yli kymmenen vuotta, sillä he ovat väsyneitä. Sopivaa ihmistä ei ole vielä löytynyt.

Rakkaus eläimiin saa parivaljakon kuitenkin jatkamaan ja jaksamaan vuodesta toiseen.

Molemmat miehistä kuuluvat koronaviruksen riskiryhmään. Latvakoski on 78-vuotias ja hänellä on verenkiertosairauksia. Puolestaan Vartiaisella on harvinainen keuhkosairaus linnunpölykeuhko.

Koronavirus ei kuitenkaan paljoa kaksikkoa hetkauta.

Latvakoski ja Vartiainen ovat tehneet puiston työt nyt kahdelleen koronaviruksen vuoksi. Yleensä heillä on joitain apukäsiä.

Lintuja eläinpuistosta löytyykin.

Escurialissa asustaa muun muassa papukaijoja, kakaduja, undulaatteja, silkkikanoja, fasaaneja sekä yksi harvinaisuus.

Musta joutsen nimeltä Jaska.

Koronaviruksen yhteydessä on puhuttu mustasta joutsenesta.

Mustaksi joutseneksi kutsutaan uhkaa, jota ei osata ennakoida, saati tunnistaa, koska sen olemassaoloon ei uskota.

20-vuotias Jaska on kuitenkin kaikkea muuta kuin uhka. Se on Latvakoskelle rakkain eläin ja osaa tulla kutsusta luokse.

On kuitenkin yksi asia, joka koronaviruksessa aiheuttaa epävarmuutta.

Eläinpuisto aukeaa vuosittain toukokuussa ja on auki syyskuun loppuun saakka. Tänä vuonna Escurial ei välttämättä aukea ollenkaan.

Siitä huolimatta eläinpuistoon on juuri syntynyt neljä uutta asukasta. Veijo Vartiainen nimittäin astutti Väinö Latvakoskelta salaa kaksi vuohta.

Latvakoski kuitenkin rakastui pikkukileihin välittömästi.

Tekijät Teksti:Mari Jäntti Kuvat ja videot:Paulus MarkkulaJulkaistu 13.4.2020 20:02