Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen vaatii hallitusta jatkamaan Uudenmaan rajojen sulkemista vielä ensi viikon lopun jälkeenkin. Uudenmaan rajojen yli on päässyt kohta kahden viikon ajan kulkemaan vain välttämättömistä syistä.

Keskiviikon A-studiossa vierailleen pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan Uudenmaan sulku päättyy näillä näkymin 19. huhtikuuta alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.

– Uskon, että se tuolloin myös päättyy. Tautitilanne maan eri osissa tasaantuu, enkä usko, että tälle rajoitustoimenpiteelle on tulossa jatkoa, Marin kommentoi.

Koronan leviäminen huolettaa

Satakunnan suurimman kaupungin ykkösvirkamies, Marinin lailla SDP:tä edustava Aino-Maija Luukkonen toteaa, että Uudenmaan koronatartuntojen ilmaantuvuus on edelleen paljon muuta Suomea suurempi. Siksi varsinkin pienempien maakuntien kannalta rajoitusten jatkaminen olisi perusteltua.

THL:n tilastojen mukaan Uudellamaalla oli kiirastorstaina yli 96 tautitapausta sataatuhatta asukasta kohti. Satakunnassa luku oli alle 17. Kaupunginjohtaja Luukkonen pelkää erityisesti oireettomien koronapotilaiden mukana leviävää tautia.

– Jos Uudenmaan asukkaat lähtevät maakuntiin mökeilleen tai viettämään muuten vapaa-aikaa, tauti pääsee leviämään. Meillä on Satakunnassa tällä hetkellä rauhallinen tilanne. Olisin erittäin harkitsevainen, voidaanko Uudenmaan sulkeminen lopettaa vielä ensi viikon lopulla, Luukkonen sanoo.

Välttämätöntä vai ei?

Pääministeri Marin korosti keskiviikon A-studiossa, että valmiuslaki antaa mahdollisuuden Uudenmaan tai jonkin muun alueen eristämiseen vain välttämättömistä syistä.

Osa oikeusoppineista on arvostellut Uudenmaan sulkemista, osa taas korostanut, että toimi on välttämätön vaarallisen taudin leviämisen hidastamiseksi.

Hallitus ja eduskunta päätyivät maaliskuun lopussa sille kannalle, että Uudenmaan eristäminen oli välttämätöntä, jotta Suomen sairaanhoidon kapasiteetti riittää koronatartuntojen hoitamiseen.