Porilaisten yksinyrittäjien koronatukihaku on avautumassa pääsiäisen jälkeen.

Koronaviruskriisistä selviämiseen tarkoitetun tuen suuruus on 2 000 euroa ja se myönnetään yksinyrittäjän toiminnan harjoittamisesta johtuvien menojen kattamiseen.

Tuen tavoitteena on auttaa yritystä jatkamaan toimintaansa kannattavasti koronaviruksen aiheuttaman kriisin jälkeen. ovat esimerkiksi yritystoimintaa varten hankittujen tilojen ja laitteiden kustannukset sekä kirjanpito- ja toimistomenot.

Tukea voidaan myöntää kustannuksiin, jotka ovat aiheutuneet 16.3.–31.8.2020 välillä. Yksinyrittäjän tuki on määräaikainen ja on voimassa 15. lokakuuta saakka.

– Hakua ja siihen tarvittavia lomakkeita sekä ohjeita valmistellaan parhaillaan. Tavoitteena on, että porilaisten yksinyrittäjien tuen hakuprosessi käynnistetään heti pääsiäisen jälkeen, toteaa toimialajohtaja Lauri Kilkku.

Myös Rauman kaupunki avaa tukihaun raumalaisille yksinyrittäjille pääsiäisen jälkeen

Raumalaiset yksinyrittäjät voivat myös kohta hakea Rauman kaupungilta 2 000 euron tukea koronavirustilanteessa.

Hakua, tarvittavia lomakkeita sekä tarkennettuja ohjeita valmistellaan parhaillaan. Tavoitteena on, että tukien haku käynnistetään pääsiäisen jälkeen viikolla 16.

Tukea voi hakea 30.9.2020 saakka.

klo 14.55 juttua täydennetty Rauman tiedoilla