Lasten riski joutua seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi verkossa on kasvanut koronakriisin aikana, tiedottaa keskusrikospoliisi eli KRP.
Tiedotteen mukaan ilmiöstä on merkkejä niin Suomessa kuin maailmalla. KRP viittaa tiedotteessaan myös Europolin tuoreeseen raporttiin, jossa todetaan, että lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin liittyvän materiaalin latausmäärissä ja aiheeseen liittyvissä nettikeskusteluissa on havaittu kasvua viime viikkoina.
Lapset ovat tavallista enemmän verkossa nyt, kun koulunkäynti on siirtynyt etäopetukseen ja kavereidenkin kanssa pidetään yhteyttä erilaisilla päätelaitteilla, poliisi toteaa.
– Valitettavasti poikkeustilan myötä myös lapsista seksuaalisesti kiinnostuneilla henkilöillä on enemmän aikaa ja mahdollisuuksia toimia verkossa, sanoo kyberrikostorjuntakeskuksen päällikkö, rikostarkastaja Mikko Rauhamaa KRP:n tiedotteessa.
Rauhamaa kehottaa vanhempia luomaan lapsen ja nuoren kanssa turvallisen keskusteluyhteyden ja puhumaan netin pelisäännöistä.
Vanhemman on tärkeää myös tutustua lapsen käyttämiin palveluihin ja peleihin ja niiden ikärajoihin.
Koronavirusepidemian aiheuttamat poikkeusolot ovat näkyneet muutenkin viranomaisten arjessa: esimerkiksi väkivallan riski on kasvanut kodeissa Suomen poikkeustilan aikana.
Yle on kirjoittanut aiemmin myös siitä, miten iso osa seksuaalirikoksista jää ilmoittamatta poliisille, usein uhrin häpeän vuoksi.
Lue seuraavaksi:
Uusimmat tiedot koronatilanteesta Suomessa ja maailmalla
Katso tästä oman alueesi tilanne