Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja kuntien hankintayhtiö Tuomi Logistiikka pyrkii jatkuvasti hankkimaan lisää hengityssuojaimia ja kirurgisia maskeja. Yhtiö on onnistunut koko alkuvuoden saamaan tuotteita, mutta ei koko Pirkanmaan kysyntää vastaavaa määrää.
Tuomi Logistiikka on hakenut yhteistyössä kuntien ja sairaanhoitopiirien kanssa täydentävää ratkaisua pestävistä, uudelleen käytettävistä kangasmaskeista. Niillä voidaan parantaa kertakäyttömaskien riittävyyttä.
Tampereella ei kaivata syyttelyä
Pulaa maskeista on muun muassa Tampereen kotihoidossa ja asumispalveluyksiköissä. Palvelujohtaja Taru Kuosmanen ei ymmärrä, miksi valtion toimijat lähtevät syyllistämään kuntia suojainten puutteesta.
– Tähän tilanteeseen ei ole täysin voinut kukaan varautua, eivät kunnat eikä valtio. Nyt tärkeintä on tehdä sujuvaa ja hyvää yhteistyötä. Vain sitä kautta kriisi saadaan hoidettua, Kuosmanen sanoo.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) tviittasi keskiviikkona, että "osa sairaanhoitopiireistä, kunnista ja muista toimijoista, on varautunut asianmukaisesti epidemiaan. Osa toimijoista sen sijaan ei ole varautunut velvoitteidensa mukaisesti epidemiaan."
Marinin mukaan pandemiasuunnitelman mukaisesti terveydenhuollon yksiköillä tulee olla varmuusvarastoissaan vähintään 3–6 kuukauden normaalia kulutusta vastaava määrä suojaimia ja muita keskeisiä terveydenhuollon tarvikkeita.
Tarve voi kasvaa jopa satakertaiseksi
Palvelujohtaja Taru Kuosmasen mukaan edes 3–6 kuukauden normaaliin käyttöön varatut suojaimet eivät tässä tilanteessa riittäisi kauaakaan.
Tampere on laskenut, että tarve on nyt, kun tarvikkeita joudutaan säännöstelemään, 3–20-kertainen tavalliseen verrattuna. Tarve voi arvioiden mukaan kasvaa jopa satakertaiseksi.
Esimerkiksi kotihoidossa tarvittaisiin nyt yli 100 000 maskia kuukaudessa, ja esimerkiksi kotihoitoa ei ole huomioitu normaaliajan varautumissuunnitelmissa lainkaan.
Luku on huomattavan suuri verrattuna esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön raporttiin pandemiaan varautumisesta. STM:n sivuilla olevassa, vuonna 2013 laaditussa työryhmän raportissa arvioitiin muun muassa kirurgisten suu- ja nenäsuojusten tarvetta pandemian aikana muussa käytössä kuin tehohoidossa.
Raportin mukaan esimerkiksi kotisairaanhoidossa olevia influenssapotilaita varten tarvittaisiin pandemian ensimmäisen kauden aikana koko Suomessa 677 740 kirurgista suu-nenäsuojusta. Terveyskeskusten ja vanhainkotien pitkäaikaisasiakkaita hoitavalla henkilökunnalla vastaava tarve olisi raportin mukaan koko maassa 252 578.
Raportissa sanotaan myös, että yhteensä kirurgisia suu-nenäsuojuksia tarvittaisiin pandemian ensimmäisen kauden aikana 3 695 547 kappaletta.
Vuonna 2013 laaditun raportin mukaan suu- ja nenäsuojuksia piti olla Huoltovarmuuskeskuksella riittävä määrä eikä sairaanhoitopiirien tarvinnut hankkia niitä tätä tarkoitusta varten.
Muutaman vuoden takaisen raportin luvut ovat jotain aivan muuta kuin tämänhetkinen todellinen kulutus. Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikön Kirsi Varhilan mukaan suu-nenäsuojuksia kuluu tällä hetkellä noin puoli miljoonaa kappaletta päivittäin (siirryt Helsingin Sanomien sivuille).
Tuoreimmat tiedot Pirkanmaan koronatilanteesta voi lukea tästä jatkuvasti päivittyvästä artikkelista.
Lue lisää:
Tampereella aletaan tehdä 10 miljoonaa hengityssuojainta kuukaudessa
Pula kasvomaskeista synnytti yllättävän bisneksen Vuokko Hartikaiselle ja monelle muulle pienyrittäjälle: "Aloin käännellä kangaspaloja ja siitä se lähti"