Virolahdelle, Vaalimaan rajanylityspaikan läheisyyteen uutta ostoskeskusta rakentava Kiinteistö Oy Vaalimaantie on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin koronavirustilanteen seurauksena.
Kiinteistöosakeyhtiö on pyytänyt Virolahden kunnalta vapautusta vuokranmaksusta tämän vuoden maanvuokrien osalta. Lisäksi yhtiö on pyytänyt kuntaa siirtämään vuoden 2021 maanvuokran eräpäivää ensi vuoden loppuun saakka.
Kiinteistöosakeyhtiö on vuokrannut kunnalta vajaan kymmenen hehtaarin kokoisen maa-alueen Scandinavian Shopping Centerin rakentamista varten. Maiden vuokra on noin 80 000 euroa vuodessa.
Ketjureaktio
Kiinteistö Oy Vaalimaantie toimii Virolahdella toimivien Rajamarkettien vuokranantajana, jotka ovat yhtiön suurimmat vuokranmaksajat.
Koronaviruskriisin vuoksi Rajamarkettien liikevaihto on tippunut jopa 80 prosenttia, eikä yritys pysty tällä hetkellä maksamaan toimitilavuokriaan Kiinteistö Oy Vaalimaantielle. Tästä johtuen myös kiinteistöosakeyhtiö on ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin.
Uuden ostoskeskuksen on määrä valmistua syksyllä 2020. Kiinteistö Oy Vaalimaantien mukaan uusi ostoskeskus pyritään toteuttamaan suunnittelussa aikataulussa. Yhtiön mukaan rakentaminen on jatkunut koronatilanteesta huolimatta normaalisti.
Virolahden kunta katsoo, että Vaalimaan ostosmatkailualueen kehittyminen on kunnan elinvoimaisuuden kannalta elintärkeää uusien työpaikkojen syntymisen, matkailu- ja vierailumäärien kehittymisen, kunnan elävyyden, väestökehityksen ja verotulojen kehityksen kautta.
Valmistuessaan Skandinavian Shopping Centerin odotetaan luovan merkittävästi lisää työpaikkoja Virolahdelle, ja lisäävän Vaalimaan ostosalueen vetovoimaa. Kunta pitää tärkeänä sitä, että ostoskeskus valmistuu mahdollisimman pian ja aikataulussa, jotta koronavirusepidemian jälkeen talouden rattaat saadaan pyörimään Vaalimaan ostosalueella uudelleen.
Virolahden kunnanhallitus käsittelee asiaa torstaina.
Myös Zsar pyytää helpotusta vuokranmaksuun
Niin ikään Vaalimaalla sijaitseva ostoskylä Zsar on hakenut Virolahden kunnalta helpotusta kahden vuoden maavuokriin.
Zsar on sulkenut ovensa toistaiseksi kokonaan. Reilun vuoden toiminnassa olleen ostoskylän toiminta hiipui koronaviruksen aiheuttamien liikuntarajoitusten myötä nopeasti. Liikkeet sulkivat oviaan, kun asiakkaat jäivät kotiin.
Tilanteen helpottamiseksi Zsarin ostoskylä Vaalimaalla on pyytänyt Virolahden kunnalta helpotusta maavuokraan. Kunta omistaa ostoskylän maa-alasta noin kolmanneksen. Kauppakeskuksen tontin vuosivuokra kunnalle on noin 142 000 euroa.
Zsar oy on hakenut kunnalta vapautusta maavuokrasta kahdeksi vuodeksi ja esittänyt että vuokra puolitettaisiin vuonna 2022, jonka jälkeen palattaisiin normaaliin maksukäytäntöön.
Alun perin kunnanvaltuuston oli määrä käsitellä asiaa maaliskuun lopussa, mutta koronavirustapaus siirsi kokousta huhtikuun lopulle.
Lue lisää:
Itärajalle nousee uusi, valtava ostoskeskus – kertaalleen kuopatun kauppakeskuksen perustukset uudelleen käyttöön
Koronavirus autioitti Zsar-ostoskylän, josta ehti tulla kotikuntansa kivijalka – kaikki 28 liikettä sulkeneet ovensa