Oulun poliisilaitos on supistanut asiakaspalveluaan koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Lupapalveluissa ilman ajanvarausta paikan päällä voi asioida ainoastaan Oulun poliisiasemalla, ja sielläkin palvelussa painotetaan henkilökortteja ja turva-alan lupia.
Muualle Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen poliisiasemille on varattava aika lupa-asioissa.
Lisäksi palvelupäivystysten aukioloaikoja on lyhennetty ympäri Pohjois-Pohjanmaata ja Kainuuta. Oulun poliisiasema on auki aiempaan tapaan mutta sielläkin pyritään ottamaan vastaan vain asiakkaat, jotka eivät voi asioida verkossa tai siirtää asiaansa myöhemmäksi.
– Asiakas ohjataan nyt infopalveluihin, jossa hänen asiansa selvitetään. Jos henkilö kuuluu riskiryhmään ja asia ei ole kiireellinen, niin hänelle annetaan aika tai ohjeet ajan varaamiseen myöhemmin, lupasektoria johtava ylikomisario Antero Aulakoski sanoo.
Asetarkastuksiin on nyt Kajaanin, Kuhmon, Kuusamon ja Suomussalmen poliisiasemilla poikkeuksellisesti varattava aika.
Poliisi suosittelee nyt ylipäätään verkkoasiointia, jos se vain on mahdollista. Rajoitukset ovat voimassa palvelupisteiden osalta huhtikuun loppuun ja muutoin toukokuun loppuun asti.
Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!