Kuopiossa kaupunki valmistelee epidemiasairaalan perustamista koronapotilaille Harjulan sairaalan tiloihin.

Koronavirustilanteen takia perustettava sairaala avataan mahdollisesti jo ennen pääsiäistä, mikäli tilat saadaan varusteltua valmiiksi. Savon Sanomien mukaan koronapotilaille avataan oma vuodeosasto tänään kiirastorstaina.

Harjulaan perustettavaan epidemiasairaalaan tulee ensimmäisessä vaiheessa kymmenen paikkaa. Toimintaa laajennetaan tarpeen mukaan koronavirusepidemian edetessä.

Koko laajuudessaan Harjulan epidemiasairaalan paikkamäärä on teoriassa 85, mutta käytännössä tiloihin ei voida ottaa niin suurta määrää potilaita yhtä aikaa.

Ministeriö suosittaa, ettei lapsiryhmiä yhdistetä

Epidemiasairaalan perustamisen takia Kuopion kaupunki on siirtänyt kaksi päiväkotiryhmää pois Harjulan sairaalan alueelta. Kivelä-rakennuksessa normaalisti toimivat ryhmät ovat toistaiseksi Maljapuron päiväkodin tiloissa Maaherrankadulla.

Harjulan ryhmissä on tavallisesti 23 lasta, mutta nyt suurin osa lapsista on kotihoidossa.

Kuopion kaupunki harkitsee jatkossakin päiväkotiryhmien mahdollista yhdistämistä. Kasvatusjohtaja Juha Parkkisenniemen mukaan yhdistämisiä harkitaan tilanteen mukaan. Niitä voi tulla mikäli pienissä yksiköissä suurin osa lapsista siirtyy kotihoitoon.

Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan varhaiskasvatus tulisi järjestää sitä tarvitseville lapsille ja perheille tutussa toimipaikassa, eikä lapsia suositella siirrettävän toimipaikasta toiseen. Tällä pyritään ehkäisemään koronaepidemian leviämistä.

Ministeriö myös suosittaa, että lapset jatkaisivat mahdollisuuksien mukaan tutuissa lapsiryhmissä tutun henkilöstön kanssa.

Lue myös:

Savon Sanomat: Kuopio varautuu perustamaan epidemiasairaalan koronapotilaille

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Pohjois-Savossa