Kajaanissa aloitetaan jalkautuminen nuorten keskuuteen kaduille, kauppoihin ja yleisille paikoille. Nuorisotyötä tekevien järjestöjen tavoitteena on antaa oikeaa tietoa koronaviruksesta ja sen aiheuttamasta poikkeustilanteesta.

– Ymmärrän varsin hyvin, että nuorilla tekee mieli lähteä liikkeelle sisällä olemisen jälkeen, kertoo hankekoordinaattori Miikka Kortelainen.

Tällaisena aikana olisi Kortelaisen mukaan hyvä muistaa, että ei lähdettäisi levittämään virusta ja altistamaan muita koronalle.

– Me olemme nyt järjestöjen välisenä yhteistyönä ottaneet hoitaaksemme lauantai- ja sunnuntai-iltaisin jalkautumisen nuorten pariin.

Kaikki nuoret eivät aina täysin ymmärrä, mistä tilanteessa todella on kyse. Erityisen haastavaksi tilanteen nyt keväällä tekee se, että ilmat ovat pikkuhiljaa lämpenemässä ja aurinkoinen kevät houkuttelee ulos.

– Nuoret kaipaavat toistensa seuraa. Se on ihan selvää ja luonnollista.

Kajaanissa on viime aikoina tehty havaintoja, että nuoret ovat liikkuneet jopa useiden kymmenten hengen ryhmissä, erityisesti ilta-aikoina.

– Nuoret ovat kokoontuneet muun muassa kauppojen auloissa ja tuulikaapeissa. Viruksen leviämisen kannalta tämä ei oikein ole hyvä asia, sanoo Kortelainen.

Kajaanin prismajohtaja Pasi Piiraisen mukaan nuorten hengailua on nyt ainakin Prismassa vähemmän kuin ennen koronakriisiä.

– Nyt ei ole ollut nuorison kanssa haasteita, se on ollut positiivinen juttu. Pelkäsimme pahempaa. Ihan yksittäisiä porukoita on ollut, joita olemme joutuneet huomauttamaan.

Nuorisotyötä tekevien ammattilaisten mukaan on tärkeää keskustella nuorten kanssa syyllistämättä ja rauhassa siitä, että poikkeustila tulee loppumaan aikanaan. Tässä vaiheessa virusepidemiaa on kuitenkin syytä olla kokoontumatta ja aiheuttamatta tartuntavaaraa itselle, kaverille tai riskiryhmään kuuluvalle ulkopuoliselle.

Kortelainen sanoo, että nuoret ovat itse kertoneet, kuinka on ollut raskasta opiskella kotona ja käydä etäkoulua.

– Tässähän se kolikon kääntöpuoli on, että sillä kokoontumisella sitten altistetaan muita ihmisiä tartunnalle.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!