Pekka Kuusisto sairasti koronan ja Karita Mattila juo Turussa eristyksissä vodkaa – muusikkotähdet kertoivat Ylelle kuulumisia, rehellisyys hätkähdytti
Yle Klassisen juttusarja on tuonut lukijoille lohtua ja ollut taiteilijoille terapeuttista. Moni tunnettu suomalainen klassisen musiikin tähti kertoo Yle Klassisen juttusarjassa avoimesti elämästä koronakeväänä. Toimitus tavoitti parin viikon aikana eturivin taiteilijoita viulisti Pekka Kuusistosta oopperatähti Karita Mattilaan.
Miksi toinen leipoo ja toinen lamaantuu karanteenissa? Temperamentti selittää, miten reagoimme – kriisin selviytyjä voi yllättää silti
Eristyksissä oleminen tuntuu sopivan paremmin introverteille kuin ekstroverteille. Näin voi luulla, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen.
Koronaviruspandemia merkki lopun ajoista? Osalle uskonnollisista liikkeistä Ilmestyskirjan ennustukset ovat käymässä toteen, osa ei näe koronaa viimeisenä merkkinä
Monet uskonnolliset liikkeet pitävät kulkutauteja lopun ajan merkkeinä.
15 hienoa asiaa, joita ei olisi tapahtunut ilman koronaa – nämä oivallukset olisivat jääneet tekemättä
Kokosimme tähän juttuun uutisia, joissa kerrotaan korona-ajan tuomista hyvistä ideoista ja positiivisista muutoksista suomalaisten arjessa.
Kun lehdessä julkaistiin seuranhakuilmoitus, 30-vuotias Selma Vartiainen vastasi ja meni pian naimisiin Gotlannissa – Ruotsin siirtolaisuuden erikoinen ilmiö on jäänyt unohduksiin
Pieni joukko suomalaisia naisia muutti sodan jälkeen Gotlantiin Fårön eristäytyneelle saarelle, sillä kotimaassa ei riittänyt miehiä kaikille.
Kari Enqvistin kolumni: Huuhaa-väki on siirtynyt vähin äänin hopeavedestä käsidesiin
Virusta vastaan hyökätään tieteen keinoin eikä huuhaalla, kirjoittaa Kari Enqvist.