Jyväskylän Janakan päiväkodin ja esiopetuksen henkilökunta ja lapset on asetettu karanteeniin päiväkodissa havaitun koronavirustartunnan takia.

Karanteeniin on asetettu kaikki 17. maaliskuuta päiväkodissa ja esiopetuksessa olleet noin 40 lasta ja 17 henkilökunnan jäsentä. Henkilökunta ja lapset ovat altistuneet tuolloin.

Päiväkoti ja esiopetus on suljettu toistaiseksi.

Päiväkodin viereisessä rakennuksessa oleva Janakan alakoulu jatkaa toimintaansa normaalisti, sillä koulun oppilaat ja henkilökunta eivät ole altistuneet virukselle koulun tiloissa.

Terveydenhuoltoviranomaiset ovat olleet yhteydessä tänään lasten huoltajiin ja ovat antaneet ohjeet karanteenista.

Perjantaiaamuna paikalle ennen karanteenitietoa ehtineet ohjeistettiin päiväkodilta kotiin odottamaan terveydenhuollon yhteydenottoa.

Lisätty 27.3. klo 17.08 tieto, että Janakka sijaitsee Vaajakoskella.