Poikkeusolot ovat ajaneet monta nuorta aikuista opiskelupaikkakunnilta takaisin lapsuuden kotiseudulle ja lapsuudenkotiin. Opiskeluasunnosta on muutettu takaisin omaan vanhaan huoneeseen.
Vanhemmat voivat haluta nuorensa lähelleen ja kutsuvat nämä kotiin. Toisaalta nuorikin voi tuntea olonsa turvallisemmaksi lapsuudenkodissa kuin yksin opiskeluyksiössä.
Aikuisten lasten paluumuutto haastaa kuitenkin sekä lapset että vanhemmat. Tilanne on uusi ja vaatii sopeutumista sekä pitkää pinnaa jokaiselta.
"Ajattelin, että on parempi jäädä"
Kun 22-vuotias Juuso Pylkkänen tuli Helsingistä kotikaupunkiinsa Kokkolaan maaliskuun alkupuolella, hän ei tiennyt lähtevänsä samalla koronaa karkuun.
Idea oli tehdä oli lyhyt piipahdus Kokkola Gospel -tapahtumassa ja sen jälkeen paluu opiskelupaikkakunnalle.
Toisin kävi. Ensin peruttiin gospel-tapahtuma, sitten yliopiston luennot.
– Ajattelin aluksi, että jään tänne viikoksi pyörimään. Turha minun on Helsinkiin lähteä, jos siellä ei ole mitään lähiopetusta. Sitten tilanne alkoi kehittyä korona-viruksen suhteen.
Perhe piti palaverin ja nuori mies päätyi jäämään kotiseudulle.
– Ajattelin, että on parempi jäädä, kun kaveritkin alkoivat valua tänne pikkuhiljaa. Olo on täällä turvallisempi ja ehkä täällä pystyy paremmin tekemään etätöitä ja muuta sellaista.
"Ruokalasku on kasvanut poskettomasti"
Pylkkäsen perheessä poikkeusolot näkyvät siten, että kotona ovat Juuson lisäksi perheen isä ja lukion ensimmäistä luokkaa käyvä pikkuveli Elias.
Perheen äiti Anu Pylkkänen on päivisin koululla antamassa lähiopetusta. Perheeseen kuuluu myös jo itsekseen asuva 25-vuotias isoveli.
Suurperheen olemassaolon huomaa melutason kasvussa ja ruoan määrässä.
– Ruokalasku on kasvanut poskettomasti. Otin maanantaina kuvan täydestä jääkaapista ja lähetin sen muutamalle tutulle. He luulivat, että selviämme sillä kuukauden. Sanoin, että perjantaina jääkaappi on tyhjä, Anu Pylkkänen kertoo.
Haaste ja mahdollisuus
Väestöliiton vastuuasiantuntija Minna Oulasmaa työskentelee Sukupolvien sopu -hankkeessa. Hän muistuttaa, että kotiin maailmalta palaava nuori aikuinen on erilainen ihminen kuin se, joka kotoa joskus muutti.
Samassa kodissa asuvien aikuisten pitäisi kyetä löytämään uudet aikuiset roolit ja aikuisten suhde.
– Se on haaste, mutta myös mahdollisuus. Harvoin on mahdollista olla näin pitkää aikaa yhdessä ja löytää se toinen ihminen uudella lailla, Oulasmaa sanoo.
Tämän hetkisen tiedon mukaan poikkeusoloja kestää 13. huhtikuuta saakka. Yhdessä ollaan siis selvästi pidempään kuin esimerkiksi joulun aikaan, jolloin perheet yleensä kokoontuvat yhteen.
– On aika oleellinen asia, että millaiset tilat ovat, kun muutetaan kolmeksi viikoksi samaan kotiin. Jokaiselle pitäisi löytyä paikka, mihin vetäytyä omaan rauhaan, Oulasmaa sanoo.
Oulasmaa muistuttaa myös, että kenenkään ei pidä ottaa vastuuta toisten viihdyttämisestä tai esimerkiksi kaikista kotitöistä yksin.
– Kenenkään ei tarvitse passata toisia, kaikki osallistuvat arkiaskareisiin. Nuori aikuinen voisi vaikka miettiä, mitä sellaista voisi kotona tehdä, mitä vanhemmat eivät enää voi.
Välillä tapellaan tiskikoneen tyhjäämisestä
Pylkkäsen perheessä nuoren aikuisen paluu kotiin on sujunut luontevasti. Sopeutumista on auttanut se, että Juuso on asunut kahtena edellisenä kesänä kesätöiden vuoksi kotona.
– Vanhasta muistista sitä lähtee tekemään. Välillä pitää pikkuveljen kanssa tapella, että kumpi tyhjentää tänään tiskikoneen, Juuso Pylkkänen toteaa.
Pylkkäsen perhe jakaa kotityöt niin, että miehet laittavat ruoan päivisin ja äiti iltaisin. Äiti myös pesee "turvallisuussyistä" pyykit ja käy kaupassa.
Pojat lajittelevat pyykit ja huolehtivat, että keittiö on siisti.
Yhdessä kuntoillaan, syödään ja katsotaan iltaisin televisiosta poikkeusaikaan kuuluvia hallituksen tiedotustilaisuuksia sekä keskustellaan. Lautapelejäkin on pelattu.
Juuso Pylkkönen arvostaa kodin säännöllistä rytmiä.
– Yliopiston aikataulut ovat sen verran joustavat, että rytmi karkaa välillä helposti. Kun asuu itsekseen, voi jäädä sänkyyn makoilemaan pidemmäksikin aikaa, kun voi itse jaksottaa päivää, viikkoa tai kuukautta. Ehkä on ihan hyvä, että on rytmi, Juuso Pylkkänen miettii.
Omat rajat on lupa pitää
Minna Oulasmaa toivoo sekä aikuisilta lapsilta että näiden vanhemmilta hienotunteisuutta suhteessa toisiinsa.
Jokaisella on lupa huolehtia omista rajoistaan.
– Myös vanhempien pitää leikata napanuora ja antaa nuoren olla omanlaisensa. Kunnioitusta ja hienotunteisuutta vaaditaan puolin ja toisin.
Tilanne voi toki tuntua myös haastavalta, kun nuori on jo kertaalleen lähtenyt ja erillistynyt vanhemmistaan. Silloin voi muistaa, että yhdessäasuminen on väliaikaista. Jos perheellä on keskusteluyhteys ja tilaa jokaiselle, selvitään.
– Tämä poikkeustilanne voi tietysti olla kokonaisuudessaan ahdistava. On tärkeätä se, miten sitä käsitellään. Kenenkään niskaan ei kuitenkaan saa kaataa koko kuormaa, Oulasmaa muistuttaa.
"Seura on kaikista tärkeintä"
Pylkkäsen perhe on seurannut tarkasti Uudenmaan sulkemista. Vaikka yksin asuminen on opiskelijasta mahtavaa, perheen läsnäolo tuntuu nyt tärkeältä.
– On turvallinen olo, kun on ympärillä ihmisiä, joiden kanssa voi jakaa ajatuksia. Ja sitten ne perusarkijutut, että syödään yhdessä, on ruokaa eikä sitä tarvitse koko ajan itse laittaa. Näitä perusjuttuja, mutta seura on kaikista tärkeintä, Juuso toteaa.
Pojan kotiinpaluu on helpotus myös äidille, joka pitää koko perheensä mielellään lähellään.
– Jos Juuso olisi Helsingissä ja sattuisi sairastumaan, hän olisi siellä yksiössään aivan yksin. Äitinä on levollisempi mieli, kun on nyt täällä, Anu Pylkkänen toteaa.
Lue täältä uusimmat tiedot koronaviruksesta.