Kymsote suunnittelee lykkäävänsä hankinta- ja logistiikkatoimintojensa liikkeenluovutusta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS:lle koronavirusepidemian takia.
Kymsote päätti liikkeenluovutuksesta viime vuonna käymissään yt-neuvotteluissa. Sen myötä HUS:n vastuulle siirtyvät sisäiset kuljetukset Kymsoten alueen sairaaloissa, alueen materiaalitoimitukset ja täyttöpalvelu sekä tarvike-, laite- ja palveluhankinnat.
Jatkossa HUS alkaa vastata esimerkiksi lääkäri- ja asumispalveluiden sekä vammaispalveluiden kuljetuspalveluiden ja kuntouttavan työtoiminnan hankkimisesta Kymsoten alueella.
Samalla Kymsotesta siirtyy HUS:in palvelukseen vajaa 30 hankinnan ja logistiikan työntekijää. Heidän työehtonsa säilyvät ennallaan.
Liikkeenluovutuksen myötä tarvikkeiden hinnat tippuvat Kymsoten toimitusjohtaja Annikki Niirasen mukaan noin kymmenellä prosentilla. Samalla pyritään myös varmistamaan osaamista.
– Kun on iso ostaja, siitä saa volyymietua. HUS:ssa on myös paljon enemmän osaamista palveluhankinnoissa kuin mitä meillä on ollut, Niiranen sanoo.
Koronavirus muuttaa aikataulua
Alunperin liikkeenluovutus oli määrä tehdä toukokuun alussa.
Koronaviruksen aiheuttaman kuormituksen vuoksi Kymsote haluaa kuitenkin lykätä liikkeenluovutusta neljällä kuukaudella, syyskuun alkuun. Epidemia lisää logistiikan ja hankinnan työntekijöiden työtaakkaa sekä Kymsotessa että HUS:ssa, ja turvallisimmaksi vaihtoehdoksi on katsottu jatkaa hankalan vaiheen yli ilman muutoksia.
– Yksiköissä tuntuu olevan enemmän tarvetta suoja- ja hoitotarvikkeille kuin mitä tällä hetkellä pystytään toimittamaan. Esimerkiksi käsidesin sekä suojavaatteiden ja -maskien kysyntä on kasvanut huomattavasti, Annikki Niiranen sanoo.
Liikkeenluovutuksen lykkääntymisen vuoksi Kymsote on jatkanut sopimuksia nykyisten toimittajiensa kanssa. Lykkääntymisestä ei pitäisi olla haittaa, vaan lisäaika saattaa Kymsoten mukaan jopa parantaa lopputulosta.
– Pystymme käymään läpi kaikki nykyiset hankintasopimuksemme, ja ehkä siirtämään ne paremmassa järjestyksessä ja hallitummin HUS:lle, Niiranen sanoo.
Kymsoten hallitus käsittelee liikkeenluovutuksen lykkäämistä tänään perjantaina.