Pohjois-Pohjanmaalla on kuollut ensimmäinen ihminen koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin.

Iäkäs henkilö on menehtynyt koronavirukseen perjantaina 27.3.2020 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä. Menehtynyt kuului vaikean perussairautensa takia riskiryhmään.

Perjantai-iltana Oulun seudun yhteispäivystyksessä 15 OYS:n työntekijää ja kolme ensihoitajaa altistuivat hoitotilanteessa koronavirukselle. Epäily koronainfektiosta heräsi hoidon aikana.

Kaikki altistuneet ovat saaneet tiedon ja ovat oireettomina karanteenissa. Muut yhteispäivystyksen potilaat eivät olleet samassa tilassa eivätkä saaneet altistusta. Henkilökunnan suojausta laajennetaan uusiin potilasryhmiin.

Yksityisyyden suojaamiseksi hoidossa olevista ja menehtyneestä potilaasta ei anneta lisätietoja.

Koronavirukseen on kuollut Suomessa nyt yhteensä kahdeksan henkilöä.

Pohjois-Pohjanmaalla on tähän mennessä varmistettu 50 koronavirustartuntaa. OYS:ssa on tällä hetkellä hoidossa viisi koronapotilasta, joista kaksi on tehohoidossa.

Tartuntaketjut liittyvät pääosin matkailuun. Yksi tapaus on sellainen, jonka alkuperää ei tiedetä.

Tästä jutusta voit lukea uusimmat tiedot koronaviruksen tilanteesta Suomessa ja maailmalla.