Kaakkois-Suomessa toiminta uusissa infektiopäivystyksissä on käynnistynyt rauhallisissa merkeissä.
Pohjois-Kymen sairaalassa ja Kymenlaakson keskussairaalassa infektiopäivystyksissä asiakkaita on käynyt päivässä keskimäärin yhteensä 70. Vastaanotot avattiin viime viikon lopulla.
– Tällä hetkellä olemme vielä harjoitteluvaiheessa. Kaiken kaikkiaan toiminta on kuitenkin lähtenyt käyntiin erittäin hyvin, Kymsoten päivystyksen ylilääkäri Kimmo Salmio kertoo.
Etelä-Karjalassa infektiopäivystyksiä on auki kolme: Lappeenrannassa, Imatralla ja Parikkalassa. Päivittäin potilaita on käynyt kymmeniä.
– Tällä hetkellä tunnelma vastaanotoilla on rauhallinen, kertoo Eksoten terveys- ja vanhustenpalvelujen johtaja Tuula Karhula.
Osa infektiovastaanotolle saapuvista potilaista käy vain hoitajalla, kun taas osa sekä hoitajalla että lääkärillä.
– Niin lääkärien kuin hoitajien viestit ovat tähän mennessä olleet, että hyvin tästä selviämme. Toki tiedämme, että epidemia on tänne vasta tuloillaan. Vaikea ennustaa, kuinka ruuhkaiseksi tilanne käy, Karhula sanoo.
Infektiopäivystykseen tulee aina varata aika
Infektiopäivystyksissä otetaan vastaan potilaita, joilla on ylähengitystieinfektio, flunssa- tai muita tulehdusoireita, kuten kuumetta, yskää, nuhaa, ripulia tai oksentamista. Heitä voivat saapua päivystykseen vasta sen jälkeen, kun he ovat olleet ensiksi yhteydessä päivystysapunumeroon 116 117.
– Kukaan ei saa kävellä suoraan päivystykseen, vaan aika on varattava. Jos epäilee koronavirustartuntaa, on syytä vielä etukäteen täyttää Omaolo-palvelussa digitaalinen kysely, sanoo Eksoten terveys- ja vanhustenpalvelujen johtaja Tuula Karhula.
Syitä erillisten infektiopäivystysten perustamiseen on kaksi.
– Koronavirus leviää hyvin herkästi sairaalan sisällä. Henkilöt, jotka sairastavat COVID-19-tautia, on hyvä eristää muista potilaista. Merkittävä syy on myös se, että tällä suojataan meidän omaa henkilökuntaamme, Kymsoten päivystyksen ylilääkäri Kimmo Salmio kertoo.
Sosiaali- ja terveysministeriön hyvinvointi- ja palveluosaston johtaja Tuija Kumpulainen kertoo, että vastaavia päivystyksiä on perustettu ja tullaan perustamaan ympäri Suomea. Tarkkaa tietoa infektiopäivystysten määrästä ei kuitenkaan ole.
Kapasiteetin kestoa on vielä vaikea arvioida
Uusimaa eristetään muusta Suomesta perjantaina. Tämän toivotaan hidastavan koronavirusepidemian leviämistä muualle Suomeen.
– Jos pystymme pitämään viruksen ikään kuin omien rajojemme ulkopuolella, saattaa olla että huippu ilmenee vasta lähempänä kesää. Se olisi erittäin toivottavaa, Kymsoten Kimmo Salmio sanoo.
Todennettuja koronaviruspotilaita on Kaakkois-Suomessa vielä vähän. Sairastuneiden todellinen määrä voi olla kuitenkin suurempi, sillä kaikkia oirehtivia ei testata.
Kuinka kapasiteettinne kestää, jos koronaviruspotilaiden määrä kasvaa?
– Se riippuu siitä, kuinka vakavasti sairastuneita potilaat ovat. Se on asia, jota kukaan ei voi ennustaa, sanoo Kymsoten päivystyksen ylilääkäri Kimmo Salmio.
– Uskon, että infektiovastaanottojen kapasiteetti tulee kestämään. Tehohoidon kapasiteetti puolestaan koko Suomessa saattaa joutua äärirajoille. Aika näyttää. Sen takia on tärkeää hidastaa epidemian tuloa Etelä-Karjalaan, sanoo Eksoten terveys- ja vanhustenpalvelujen johtaja Tuula Karhula.