Karvian kunta suunnittelee monen muun kunnan lailla hyvittävänsä päivähoitomaksut koronan aiheuttaman poikkeustilan ajalta.

Kunnan kasvatus- ja opetuslautakunta käsittelee torstai-iltana esitystä, että hoitomaksut korvattaisiin päiviltä, jolloin lapsi ei ole koronan takia hoidossa.

Suomen hallitus on suosittanut, että lapset pidetään mahdollisuuksien mukaan kotona poikkeustilan ajan. Karviassa suurin osa vanhemmista on pystynyt noudattamaan kehotusta.