Millaista on arki koronan aikaan eri maissa? Entä mitkä asiat piristävät, kun elämä on kutistunut neljän seinän sisälle?

Kysyimme asiaa ulkomailla asuvilta suomalaisilta. Kyselyyn on voinut vastata joko nimimerkillä tai omalla nimellä.

Tässä terveisiä eri puolilta maailmaa!

Tšekki: Omatekoisia hengityssuojaimia jopa limsapulloista ja rintaliiveistä

"Myös Tšekissä hengityssuojaimista on pulaa. Ihmiset ovat mobilisoituneet lahjoittamaan materiaaleja ja ompelemaan maskeja.

Omassa kaupunginosassani materiaaleja voi hakea kaupungintalolta, ja sinne voi myös palauttaa valmiit maskit. Facebookissa on ryhmiä, joissa annetaan neuvoja maskien ompeluun ja jaetaan tarvikkeita.

Olen lahjoittanut kangasta ja lankoja suojaimia ompeleville, koska minulla ei ole ompelukonetta. Kaupunginosassa on ommeltu yli 5 000 maskia yhden päivän aikana!

Kangaskaupat ovat auki, koska ne lasketaan tässä tilanteessa välttämättömiksi.

Ihmiset käyttävät myös mitä eriskummallisimpia suojuksia, nenän ja suun ympärillä on nähty niin limsapulloista, rintaliiveistä kuin alushousuistakin laadittuja maskeja.

Kaupunginosassani paikallispoliitikot aloittivat hashtag-kampanjan, jossa voi somessa esitellä omaa maskiaan.

#staythefuckhome, toinen hashtag. Ei mitään syytä paniikkiin, mutta ottakaa nyt hitto pandemia vakavasti. Tämä on hyvä solidaarisuusharjoitus ilmastokriisiin!"

Ulla, Praha

Ranska: Päivät ovat pitkiä, mutta joka ilta tämä antaa vähän voimaa kaikille

"Joka ilta kello 20 ranskalaiset taputtavat kaikille terveyspuolen ammattilaisille. Näin meillä tänä iltana.

Päivät ovat pitkiä, mutta joka ilta tämä antaa vähän voimaa kaikille."

Kirsi80, Malakoff

Itävalta: Lentopusun voi lähettää turvavälin etäisyydeltä

"Koska meillä on ulkonaliikkumiskielto, saa lenkillekin mennä vain samassa taloudessa asuvien kanssa ja ulkonakin on pidettävä kahden metrin turvaväli muihin.

Videopuheluiden avulla voi lenkkeillä ystävien kanssa ja kohdatessa lähettää lentopusun kolmen metrin päästä :)."

Terhi

YHDYSVALLAT: Noutodrinkkejä New Yorkissa

"Ravintolat ja baarit ovat sulkeneet ovensa muutama päivä sitten, mutta ruokaa voi yhä tilata tai noutaa.

Kuvan meksikolaisessa ravintolassa tehdään myös frozen margarita -drinkkejä mukaan otettavaksi."

Tiina, Long Island, New York

JAPANI: Suomessakin osattaisiin tehdä hengityssuojaimia paperista

"Japanissa ihmiset kulkevat töihin edelleen aamuin illoin kiinni toisissaan täysissä junissa. Ravintolat on auki. 70-vuotias kaverini lähetti eilen kuvan käynnistään Japanin muumipuistossa.

Lähes kaikki käyttävät hengityssuojaimia ja käsien pesu tehdään täällä aina huolella. Käsineitä ei käytä kukaan.

Hengityssuojista tuli pula, kun niitä ei saanut enää Kiinasta. Vessapaperitehdas alkoi niitä valmistaa, ja nyt myynnissä on japanilaisia suojaimia.

Suomessakin osattaisiin tehdä paperista hengityssuojia ja niitä käyttääkin. Kustannus on pieni."

Arto, Tokio

BRITANNIA: Naapuriapua tarjolla

“Asun kosmopoliittisessa taloyhtiössä ja meillä on täällä hyvä yhteishenki.

Karanteenissa olevat saavat apua muilta. Joku leipoo kakkuja, toinen leipää, pari käy kauppaostoksilla muiden puolesta.

Vaihdetaan kuulumisia ja vitsejä Whatsappin ryhmässä, minä ruoputan yhteistä pihamaata talven jäljiltä, ilmoitustaululla eteisessä on avuntarjouslappusia puhelinnumeroin.

Ensimmäinen viikko tätä vasta, katsotaan miten jatkossa.”

UltimaThule, Englanti

SAKSA: Arkea ei oikeastaan ole, vain uusi outo normaali

"Nyt kun yli kahden ihmisen tapaamiset on kielletty, kaupoissa puolentoista metrin väliä pidetään viivoilla. Työt ovat lyhentyneet tuntiin siellä ja täällä.

Alkaa mietityttää, että olisiko vähän aikaisempi reagointi auttanut?

Arki kuluu asuntoa putsaten (joka on kyllä jo puhtaampi kuin ikinä), Youtubea ja streameja katsellen ja kissojen kanssa leikkien. Ulos pääsee toki lenkille, kunhan ottaa henkilöpaperit mukaan jos vaikka poliisi kysyy.

Arkea ei oikeastaan tällä hetkellä ole, vain uusi outo normaali."

Kati90, Berliini

ECUADOR: Ruokakaupassa ja apteekissa saa käydä yksi ihminen kerrallaan

"Ecuadorissa on ulkonaliikkumiskielto iltaseitsemästä aamuviiteen. Lisäksi päivälläkin liikkumista on rajoitettu todella paljon.

Koulut ovat kiinni, samoin muun muassa ravintolat, baarit sekä iso osa työpaikoista.

Asumme aidatulla asuinalueella, joten pystymme kävelemään sen sisäpuolella yleisillä alueilla kunhan emme mene liian lähelle toisia.

Ruokakaupassa ja apteekissa saa myös käydä vielä päivällä yksi kerrallaan.

Kotona teinipoika on enimmäkseen tietokoneella ja pelaa ystäviensä kanssa netin välityksellä. Minä taas käytän vapaa-aikaani lukemiseen, onneksi on e-kirjat. Ja ystäviin ja perheeseen saa pidettyä yhteyttä nykytekniikalla, mihin on näin ulkosuomalaisena jo tottunutkin.

Suurin ilo koronan aikana ovat kaksi kääpiöpinseriämme."

Joanna Sormunen, Ibarra

VIRO: Vodkasnapsit ja teetä sekä tanssia

"Naapurit pitävät yhtä. Tänään esimerkiksi täällä maaseudulla kokoonnuimme naapurien kanssa ulos, vaikka oli pakkasta. Joimme vodkaa ja teetä sekä söimme kaikkea hyvää.

Keskustelimme muun muassa koronasta ja siitä, onko se totta, purimme huolenaiheitamme.

Välillä tanssimme hetken ja lauloimme. Tällaiset pienet tilaisuudet ovat tärkeitä, koska olemme pieni alle kymmenen henkilön yhteisö ja noudatamme jo nyt varovaisuutta "ulkomaailman" kontakteissa, kuten kauppareissuilla."

Teemu, Tammneeme

SVEITSI: Turvavälit muistetaan vuorillakin

"Kaupoissa kassat palvelevat pleksilasin läpi ja ovella joutuu odottelemaan, jos kauppaan on tullut jo rajoitusten mukainen maksimimäärä ihmisiä. Ulkonaliikkumiskieltoa ei kuitenkaan ole asetettu.

Toki osa alueista ja kunnista on asettanut omia määrätyksiä ja muun muassa naapurikanton Uri on kieltänyt ulkoilun kaikilta yli 65-vuotiailta.

Tässä tilanteessa olen itse pitänyt hyvinvoinnistani huolta ja niin sanotusti pään kunnossa skinnailemalla ylös tyhjiä laskettelurinteitä, pyöräilemällä helppoja lenkkejä ja juoksemalla lähimetsissä. Kaikki ovat vuorillakin hyvin noudattaneet noita turvavälisuosituksia."

Tiina

ESPANJA: Suomen euroviisibiisit piristävät

"Laulu ja musiikki hoitavat ja piristävät elämää.

Kun euroviisut peruuntuivat tältä vuodelta, päätimme alkaa laulaa Suomen edustusbiisejä aikajärjestyksessä. Laiskotellen vaan, kun kevät on niin vallaton.

Autetaan ja tsempataan toisia!"

LoviisaN, Maspalomas, Gran Canaria

Saksa: Pian raikasi taputus joka suunnasta

"Kello 21 kuului taputusta sisäpihalla, ja ihmiset alkoivat tulla parvekkeille ihmettelemään ja liittymään mukaan.

Pian raikasi taputus joka suunnasta ja ymmärsinkin, että tämä tehtiin sairaalatyöntekijöiden, poliisien ja muiden auttajien kunniaksi kiitoksena yhteiskunnan ”kriittisille” ammateille.

Olemme samassa veneessä kaikki!

Kunnioittakaa toisianne ja pysykää mahdollisuuksien mukaan kotona. Muuten tulee pian jo Suomeenkin liikkumiskielto kuten on täällä langetettu."

Alexander, München

RANSKA: Aamu alkaa tanssibileillä

"Aloitamme ja lopetamme päivän tanssibileillä olkkarissa: jokainen vuorollaan valitsee biisin ja keksii tanssiliikkeet. Sen jälkeen päivä on jaettu selkeästi kahtia vanhempien kesken: kun toinen tekee töitä, toinen keksii aktiviteetteja ja leikkejä 5-vuotiaalle.

Illalla tavataan taas tanssibileissä ja illallisella.

Kahdeksalta koko maa hurraa parvekkeella terveydenhoidon ammattilaisille – ja vähän myös toisilleen, tsemppausta todella tarvitaan, tunteet vaihtelevat laidasta laitaan.

Aperiiivi-illanistujaisia ja lasten satutunteja järjestetään myös Skypen ja Zoomin välityksellä.

Toimitaan vastuullisesti ja pysytään sisällä, jotta päästään taas mahdollisimman pian halailemaan kavereita ja juhlimaan elämää. Voimia kaikille!"

Kira Poutanen, Pariisi

Arabiemiraatit: Samat rutiinit myös korona-aikaan

"Vaikka teen kotoa käsin töitä, herään silti samaan aikaan kuin muutenkin arkena.

Peseydyn, pukeudun ja laitan hiukset normaalisti ennen kuin istun sohvan nurkkaan koneen kanssa.

Pidän breikit samaan aikaan kuin duunissa ja lopetan työt työajan mukaisesti. Pysyy vähän paremmin arjessa kiinni.

Ainut erityispiirre korona-arjessa on päivittäinen venyttelyhetki, jonka teen aina kun kuulen rukouskutsun viereisestä moskeijasta."

Tepa, Dubai

ESPANJA: Mitä pidempään ulkonaliikkumiskielto kestää, sitä enemmän syntyy lauluja

"Opettajan etätöiden ohella kirjoitan lauluntekijänä uusia lauluja. Tällä hetkellä ulkonaliikkumiskielto laittaa haaveilemaan luonnosta ja ulkoilmasta, joiden puute inspiroi kirjoittamaan uudenlaisia biisejä. Vaikkei kotoa saa poistua kuin kauppaan ja apteekkiin, tekemistä riittää sisällä.

Mitä pidempään ulkonaliikkumiskielto kestää, sitä enemmän taitaa myös syntyä uusia lauluja.

D-vitamiinia täytyy kuitenkin ehkä nyt hankkia, kun sisälle asti ei Aurinkorannikon aurinko paista."

Merianna, Fuengirola

BELGIA: Päivärytmistä pidetään kiinni

"Koitamme pitää päivärytmistämme kiinni mahdollisiman paljon. Aamuaskareet totutusti, sitten hieman sosiaalisia kontakteja, Whatsappissa kyselyt sukulaisille voinneista yms.

Vinkkini on, että koittakaa pitää arjen rytmistä kiinni, se kantaa ja antaa turvallisuuden tunnetta.

Muistakaa meitä ulkosuomalaisia puheissanne ja sydämissänne, vaikka asumme täällä kaukana."

Iinuska, Antwerpen

Saksa: Baijerissa muuta Saksaa tiukempaa

"Baijerissa saa käydä vielä lenkillä yksin tai samassa taloudessa asuvien kanssa. Ihmisiin tulee pitää vähintään puolentoista metrin väli.

Kahden ihmisen kokoontumiset eivät koske Baijeria, täällä on tiukempaa. Bussit kulkevat, mutta matkustajia niissä ei ole.

Lapset ovat kotikoulussa, vaikka kotikoulu täällä on lainvastainen. Peruskoulun viimeisellä luokalla oleva lapseni tekee koulutehtävät opettajan laatiman lukujärjestyksen mukaisesti itsenäisesti. Opetusohjelmat Youtubessa ja lukeminen kuuluvat jokapäiväisiin tehtäviin myös.

Jumppatuokioita pidetään sään salliessa pihalla. Etätöitä tekevät kaikki, jotka voivat."

Virpi Baijerista

Voit edelleen osallistua Ylen kyselyyn. Pääset sinne tästä:

"Toimin kamerajalustana", sanoo kirjeenvaihtajamme Paula Vilén lapsensa pianotunnin järjestämisestä etänä – Kerro meille oma vinkkisi, miten arki sujuu ulkomailla koronasta huolimatta