Teatteri Imatrassa valmistaudutaan nyt kesään ja harjoitellaan ensi syksyn ohjelmistoa.
Teatteri peruu kaikki loppukevään esityksensä Viidakkokirja-musikaalista sekä vierailuesitykset koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.
Myös näyttelijä Aki Honkatukian juhlakonsertti peruutetaan.
Hallitus on esittänyt, että ravintolat pidetään kiinni toukokuun loppuun asti. Lisäksi Uudenmaan alue aiotaan eristää 19. huhtikuuta asti.
Teatteri Imatran mukaan on epätodennäköistä, että teatterit avautuvat ennen kevätkauden päättymistä.
– Poikkeuksellisessa tilanteessa toivomme, että asiakkaamme vaihtaisivat lippunsa syksyn esityksiin tai lahjakorttiin, teatterinjohtaja Timo Rissanen sanoo tiedotteessa.
Myös Lappeenrannan kaupunginteatterin toiminta on keskeytetty koronavirustilanteen vuoksi koko loppukevääksi.
Tuoreimmat uutiset koronaviruksen vaikutuksesta maakuntaan löytyvät kootusti täältä
Valtakunnallinen koronavirusuutisointi kootusti täällä