Porin perusturvan koronapuhelimen kymmenkunta työntekijää eivät ole saaneet olla tyhjän pantteina. Puhelin on pirissyt parhaimmillaan yli 150 kertaa päivässä. Lisäksi takaisinsoittoja on tehty kymmeniä päivässä.
Soittajista ylivoimaisesti suurin osa on huolissaan hengitystieoireista.
Puhelimeen soittaminen on ainoa tapa päästä Porin koronaterveysasemalle, joka sijaitsee Koivulassa. Siellä ei vielä ole löytynyt koronatartuntoja, mutta muita infektioita on liikkeellä paljon.
Ahdistus lisääntynyt
Koronapuhelimessa on varauduttu auttamaan myös muissa koronaan liittyvissä pulmissa. Varsinkin ahdistusoireet ovat monella lisääntyneet, kertoo vastaava sairaanhoitaja Kaija Laino.
Sairaalapalveluiden johtaja Anna-Liisa Koivisto sanoo, että perusturva pohtii parhaillaan, miten voitaisiin auttaa niitä, joiden mieltä kevään tautitilanne järkyttää vielä normaaliakin enemmän. Esimerkiksi mielenterveyden avohoidossa joudutaan joka tapauksessa miettimään uusia toimintamalleja.
Ohjeita noudatettu
Koivisto kiittelee Porin perusturvan alueen asukkaita siitä, että koronan johdosta annettuja ohjeita on noudatettu hyvin. Hengitystieoireisia ei ole näkynyt terveysasemilla, ja ihmiset hoitavat oikeaoppisesti lieviä oireita kotona.
Porin perusturva järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut Porin lisäksi Ulvilassa ja Merikarvialla.