Satakunnan koronatartuntojen määrä kasvaa maltillisesti.

Keskiviikkona varmistui yksi uusi laboratoriotestein todettu tartunta. Lisäksi tämän tartunnan saaneen lähipiiristä kahdella on todettu koronatartunta oireiden perusteella. Tartunta on saatu matkalla.

Todettujen tartuntojen määrä on Satakunnassa nyt 22. Tartunnoista 16 on varmistettu laboratoriotestillä, ja kuusi tapausta on näiden tartunnan saaneiden lähipiiristä oireiden perusteella todettuja tartuntoja.

Todellisuudessa tartuntoja on sairaanhoitopiirin ylilääkärin Raija Uusitalo-Seppälän mukaan todennäköisesti jonkin verran enemmän, mutta vielä ei ole merkkejä epidemian laajemmasta leviämisestä Satakunnassa. Muita virusinfektioita liikkuu edelleen runsaasti. Lievästi oireilevia kehotetaan sairastamaan tauti kotona.

Laajempaa testausta

Todennäköisesti jo ensi viikon aikana Satakunnassa saadaan laajennettua koronatestausta, kun kuntiin tulee lisää testausmahdollisuuksia. Tämä lisää Uusitalo-Seppälän arvion mukaan jonkin verran varmistettujen tartuntojen määrän kasvua.

– Pyrimme Satakunnassa avoimeen tiedottamiseen. Tavoitteena on huomisesta alkaen julkaista ajantasaista tilannetietoa koko Satakunnan epidemiatilanteesta Satasairaalan kotisivulla. Keräämme yhteen sairaalan, terveyskeskusten ja yksityispuolen diagnostiikan tulokset, Uusitalo-Seppälä kertoo.

Satakunnan sairaanhoitopiiri pyrkii edelleen jatkamaan altistuneiden jäljittämistä ja tartuntaketjujen katkaisua yhdessä kuntien kanssa.