Huittinen ei peri varhaiskasvatusmaksua niiltä huoltajilta, jotka ovat ottaneet lapsen pois päivähoidosta 18.3. alkaen. Hallitus on kehottanut pitämään lapset kotona, vaikka oikeutta päivähoitoon ei ole poistettu.

Maksuhyvityksen edellytyksenä on, että lapsi on vähintään kahden viikon ajan yhtäjaksoisesti poissa kunnallisesta varhaiskasvatuksesta. Poissaolosta on ilmoitettava hoitopaikkaan etukäteen.

Järjestelyjä jatketaan poikkeusolojen ajan. Huittisissa on normaalisti päivähoidossa 370 lasta, mutta viime viikosta alkaen hoitoa on tarvinnut vain noin viidesosa tästä määrästä.

Myös muun muassa Rauma on tehnyt jo samanlaisen päätöksen hoitomaksuista. Pori suunnittelee myös linjaavansa samalla tavalla.