5.4. klo 23.32 Kuningatar Elisabet kiitti hoitohenkilöstöä ja valoi uskoa tulevaisuuteen
Englannin kuningatar Elisabet on kiittänyt sunnuntai-iltana harvinaisessa tv-puheessaan Britannian terveydenhuoltojärjestelmän työntekijöitä heidän työstään koronaviruspandemian aikana.
Kuningatar sanoi uskovansa, että kaikki ovat hänen kanssaan samaa mieltä, että terveydenhoitohenkilöstön työtä arvostetaan ja että heidän tekemänsä raskas työ tuo lähemmäs paluun normaaliaikoihin.
Kuningatar sanoi kansalaisille, että he voittavat koronaviruksen, jos he suhtautuvat päättäväisesti eristämiseen.
– Olemme kohdanneet haasteita aiemmin, mutta tämä on erilainen, kuningatar sanoi.
– Tällä kertaa kaikilla kansoilla on yhteinen pyrkimys käyttää tieteen suuria edistysaskelia ja vaistonvaraista myötätuntoamme parantamiseen.
Britanniassa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemantapauksia on viime vuorokauden aikana ollut 621, kaikkiaan lähes 5000. Tartunnan saaneiden joukossa ovat muun muassa kuningatar Elisabethin poika, prinssi Charles ja pääministeri Boris Johnson.
Lähteet: Reuters, STT
5.4. klo 22.49 Pakistanissa karanteeniin uskonnolliseen tilaisuuteen osallistuneita
Pakistanissa on asetettu karanteeniin noin 20 000 viime kuussa uskonnolliseen tilaisuuteen osallistunutta ihmistä. Lisäksi haussa on vielä kymmeniä tuhansia samaan tilaisuuteen osallistuneita, kertoivat maan viranomaiset sunnuntaina.
Ihmiset olivat kokoontuneet Lahoressa islamilaisen Tablighi Jamaat -lähetysjärjestön tilaisuuteen 10.-12. maaliskuuta. Järjestäjien mukaan tilaisuuteen osallistui yli 100 000 ihmistä. Ihmisten pelätään nyt levittävän koronavirusta Pakistanin eri puolille ja ulkomaille.
Esimerkiksi Khyber Pakhtunkhwan maakunnassa maan luoteisosassa viranomaiset ovat tähän mennessä asettaneet karanteeniin noin 5 300 tilaisuuteen osallistunutta ihmistä.
–Terveysviranomaiset tekevät koronavirustestejä, ja muutamat niistä ovat osoittautuneet positiivisiksi, kertoi alueen edustaja uutistoimisto AFP:lle sunnuntaina.
Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan Pakistanissa on tähän mennessä varmistettu runsaat 3000 koronavirustartuntaa, tautiin on menehtynyt 45 ihmistä. Uutistoimisto AFP:n mukaan todellisen määrän arvioidaan olevan paljon korkeampi, koska testauksia on tehty vain rajallisesti.
Lähteet: AFP, STT, Johns Hopkins -yliopisto
5.4. klo 21.18 Koronakuolemien kasvu tasaantuu Ranskassakin
Ranskan terveysviranomaisten mukaan maan sairaaloissa kuoli kuluneen vuorokauden aikana 357 ihmistä koronavirukseen. Edellisen vuorokauden luku oli 440.
Ranskassa on kuollut yhteensä nyt yhteensä sairaaloissa ja hoivakodeissa koronaviruksen aiheuttamiin oireisiin 8 078 ihmistä. Ranska alkoi torstaina laskea julkistettuihin lukuihin mukaan myös hoivakodeissa kuolleet, joita on tähän mennessä yhteensä 2 189.
Tehohoidossa olevien koronapotilaiden määrä nousi sunnuntaina Ranskassa 140:llä lähes 7000:een.
Lähteet: Reuters, AFP
5.4. klo 20.40 Ruotsin kuningas: Kaikkien toimittava vastuullisesti ja epäitsekkäästi
Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa kehottaa ruotsalaisia pysyttelemään kotona koronaepidemian kestäessä. Kuningas sanoi sunnuntaina puheessaan, että tänä vuonna pääsiäistä täytyy viettää eri tavalla kuin normaalisti, vaikka se tuntuisi ikävältä. Kuninkaan mukaan kaikilla on Ruotsissa velvollisuus toimia vastuullisesti ja epäitsekkäästi epidemian aikana.
Kuninkaan puhe lähetettiin poikkeuksellisesti televisiossa ennen illan pääuutislähetystä. Puhe oli nauhoitettu Stenhammarin linnassa, jonne kuningaspari vetäytyi maaliskuun lopulla.
5.4. klo 20.01 Suojavälinepula riivaa hoitokoteja
Lähi- ja perushoitajien liittoon SuPeriin tulee hoitajilta päivittäin jopa sata yhteydenottoa maskien ja suojavarusteiden puutteista hoitolaitoksissa.
Suojavälineiden puutteen lisäksi koronavirus leviää hoitokodeissa väärien ohjeiden ja virheellisten ajatusmallien vuoksi.
– Tällä hetkellä on käytetty aivan liian vähän maskeja tai niitä ei ole ollut. Eikä ole ollut käsidesejä eikä muutakaan. Ennaltaehkäisy on jäänyt kokonaan hoitamatta. Ei se näin voi mennä, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola sanoo.
5.4. klo 19.20 Italiassa kuolleita vähiten kahteen viikkoon
Italia kertoo jälleen koronakuolemien määrän kasvun hidastuvan. Italian väestönsuojeluviraston mukaan kuluneen vuorokauden aikana raportoitiin 525 koronakuolemaa, kun edellisen vuorokauden aikana määrä oli 681.
Sunnuntain luku oli pienin kahteen viikkoon. Maaliskuun 19. päivän jälkeen tähän asti Italiassa on joka päivä kuollut yli 600 ihmistä koronaviruksen aiheuttamiin oireisiin. Huippulukemat nähtiin viikko sitten lauantaina, kun 919 ihmisen kerrottiin kuolleen yhden vuorokauden aikana.
Italian viranomaiset kertoivat RAI:n mukaan myös, että myös sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden määrä väheni sunnuntaina. Italiassa on todettu yhteensä lähes 129 000 tartuntaa, yli 657 000 ihmistä on testattu.
5.4. klo 19.09 Libyaa vallankumouksen jälkeen johtanut Mahmud Jibril kuoli koronaan
Libyan entinen kapinallisjohtaja Mahmud Jibril on kuollut koronavirukseen. Kapinallisten väliaikaishallintoa johtanut Jibril hoiti Libyan pääministerin tehtäviä diktaattori Muammar Gaddafin syrjäyttämisen jälkeen vuonna 2011.
68-vuotias Jibril kuoli Kairossa sairaalassa, jossa häntä oli hoidettu kahden viikon ajan. Sairaalan johtajan mukaan Jibril näytti vielä perjantaina parantuvan, mutta hänen tilansa heikkeni uudestaan ja hän kuoli sunnuntaina iltapäivällä. Jibril oli asunut viime vuodet Egyptissä.
Lähteet: AFP, Reuters
5.4. klo 18.25 Marokossa tuhansia vankeja vapaaksi koronaviruksen suitsimiseksi
Marokossa kuningas Mohammed VI armahti sunnuntaina yli 5 600 vankia ja määräsi nämä vapautettavaksi, jotta koronavirus ei pääsisi leviämään maan täpötäysissä vankiloissa.
Marokossa arvioidaan olevan noin 230 vankia 100 000:ta asukasta kohti.
Maan oikeusministeriön mukaan vapautettavat vangit valittiin näiden iän, terveyden, hyvän käytöksen ja vankeusajan pituuden mukaan. Vangit vapautetaan vaiheittain.
Päätös vankien vapauttamisesta tehtiin sen jälkeen, kun maassa oli virallisten tietojen mukaan kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin 66 ihmistä. Vahvistettuja tartuntoja sanotaan olevan noin 960.
Lähde: STT–AFP
5.4. klo 17.15 Kolme asukasta kuollut espoolaisessa hoivakodissa
Espoossa sijaitsevassa yksityisessä hoivakodissa on paljastunut useita koronatartuntoja. Yle ei kerro tarkentavia tietoja yksiköstä sairastuneiden henkilöllisyyden suojelemiseksi.
Sairastuneiden joukossa on sekä asukkaita että hoitohenkilökuntaa. Asukkaista kolme on kuollut koronavirukseen, vahvistaa Espoon perusturvajohtaja Juha Metso. Nämä kolme ovat mukana aiemmin tänään kerrotuissa kuolonuhreissa.
Ylen saamien tietojen mukaan hoivakodin henkilökuntaa olisi jäänyt pois töistä pian tartuntojen ilmaannuttua ja hoivakotiin on haettu uutta työvoimaa muun muassa yrityksen muista yksiköistä.
– Sitä en pysty vahvistamaan, koska he eivät ole meidän henkilökuntaa, Metso sanoo.
Metson mukaan tilanne on kuitenkin hallinnassa ja hoitajia on tällä hetkellä riittävästi. Hoivakodin omistaja ei halua kommentoida hoivakodin tilannetta yksityisyyden suojaan vedoten.
Metso sanoo, että Espoossa on löydetty virustartuntoja toisestakin hoivakodista. Siellä kukaan ei ole kuollut koronavirukseen. Kyseessä on kaupungin omistama hoivakoti.
5.4. klo 17.01 Britanniassa lauantaita vähemmän koronakuolemia, tartunnat kovassa kasvussa
Britanniassa kuoli koronaviruksen aiheuttamiin oireisiin kuluneen vuorokauden aikana 621 ihmistä, kertoi maan terveysministeriö sunnuntaina. Lauantaina Britanniassa raportoitu päiväkohtainen kuolleiden määrä, 708, oli suurempi kuin Italiassa, 681.
Tartuntoja Britanniassa oli sunnuntaiaamuun mennessä todettu 47 806 eli määrä oli karttunut vuorokaudessa noin 6 000:lla.
Kuningatar Elisabet II pitää illalla harvinaisen televisiopuheen kansalaisille koronavirustilanteen takia. Britannian hallitus on viikonlopun aikana kehottanut ihmisiä noudattamaan liikkumisrajoituksia aurinkoisesta säästä huolimatta. Terveysministeri Matt Hancock korosti erikseen sunnuntaina, ettei auringonotto julkisilla paikoilla ole nyt sallittua.
Lähde: Reuters
5.4. klo 15.33 Ruotsissa koronaan kuolleita yli 400
Ruotsin kansanterveysviranomaisen uusimpien tietojen mukaan maassa on kuollut koronaviruksen aiheuttamiin oireisiin 401 ihmistä. Määrä on kasvanut vuorokaudessa 28:lla.
541 ihmisen kerrotaan olevan tehohoidossa, uusia tartuntoja Ruotsissa vahvistettiin kuluneen vuorokauden aikana runsaat 400. Tartuntoja on nyt yhteensä todettu 6 830.
Ruotsissa koronakuolemia on huomattavasti enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Maa näyttääkin olevan nyt muuttamassa linjaansa koronatoimissa, lue tarkemmin täältä.
5.4. klo 15.28 Yli miljoona suomalaista etätöissä – heistä noin puolet haluaa jatkaa kotona työskentelyä koronan jälkeenkin
Etätyö yleistyy Suomessa voimakkaasti myös koronakriisin jälkeen. Taloustutkimuksen Ylelle tekemän kyselyn mukaan yli miljoona suomalaista on siirtynyt etätöihin koronakriisin aikana ja heistä noin puolet haluaa ja myös pystyy tekemään työnsä etänä joko kokonaan tai lähes kokonaan – myös jatkossa.
Etätöissä ollaan etenkin pääkaupunkiseudulla toimihenkilö- ja esimiesammateissa ja pitkälti valtion, kuntien ja järjestöjen palveluksessa, valkokaulusammateissa. Etätöissä on paljon myös freelancereita, itsensätyöllistäjiä ja pienyrittäjiä.
Taloustutkimuksen kyselyn mukaan puolet suomalaisista tekee mielellään töitä etänä aina, kun se on mahdollista., naiset vielä selvästi mieluummin (56%) kuin miehet (46%). Suosituinta etätyö on 30–44-vuotiaiden ikäluokassa, pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella. Epäsuosituinta etätyö on 20–29-vuotiaiden keskuudessa.
5.4. klo 14.55 Koronavirusta todettu nyt myös Etelä-Sudanissa
Etelä-Sudanissa on vahvistettu maan ensimmäinen koronavirustartunta. Maan varapresidentin Riek Macharin mukaan tartunta on todettu nuorella naisella, joka oli saapunut maahan helmikuun lopussa Hollannista Etiopian kautta.
YK:n Etelä-Sudanin rauhanturvaoperaatiosta kerrotaan, että nainen on osa operaation henkilöstöä, ja hänen tartuntansa todettiin lauantaina.
Maailman köyhimpiin maihin kuuluvassa Etelä-Sudanissa on jo aiemmin rajoitettu koronaviruksen takia tiukasti liikkumista. Maa on sulkenut rajansa ja ainoan kansainvälisen lentokenttänsä, myös ravintolat, baarit ja useimmat kaupat on suljettu.
Maailmassa on enää kourallinen maita, jotka eivät ole ainakaan vahvistaneet yhtään koronavirustartuntaa. Niiden joukossa ovat muun muassa Pohjois-Korea, Turkmenistan ja Tadžikistan.
Lähteet: Reuters, AFP
5.4. klo 14.18 Suomessa on nyt kuollut 28 ihmistä koronavirukseen
THL:n mukaan Suomessa on kuollut 28 ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Luku on kasvanut eilisestä lauantaista kolmella.
Tehohoidossa olevien määrä on myös lisääntynyt kolmella ja on nyt 76. Osastohoidossa on 133 (eilen 114). Kaikkiaan sairaalassa on 209 ihmistä.
5.4. klo 14.03 Jopa 100 000 autoa on laitettu seisontaan koronan keskellä
Ajoneuvoja on poistettu liikennekäytöstä vilkkaasti maaliskuun loppupuolella. Viestintä- ja liikenneviraston erityisasiantuntijan Vesa Virkkusen mukaan kasvu ei selity pelkästään tavanomaisilla talviajoneuvojen poistoilla.
– Poistojen määrän nousuun vaikuttaa varmasti moni asia, mutta kyllä korona selittää osaltaan tilannetta. Ihmiset liikkuvat nyt vähemmän.
5.4. klo 12.55 Britannian terveysministeri: Ei auringonottoa julkisilla paikoilla
Britanniassa äimistellään ihmisiä, jotka kaikista koronavaroituksista huolimatta ovat rientäneet sankoin joukoin nauttimaan auringosta.
Terveysministeri Matt Hancock arvosteli auringonottajia ja tähdensi Sky Newsille, että auringonotto julkisilla paikoilla ei ole sallittu. Samalla hän varoitti, että jos pandemian aiheuttamat rajoitukset halutaan saada loppumaan, sääntöjä on seurattava ja ihmisten on pysyttävä kotona.
Hancockin kommentit tulivat sen jälkeen, kun lontoolaisessa puistossa kävi brittimedian mukaan lauantain aikana yli 3 000 ihmistä ottamassa aurinkoa tai muutoin vain nauttimassa ryhmissä lämpimästä säästä. Puisto on nyt suljettu.
Lähde: STT
5.4. klo 12.52 Espanjan kuolinluvut laskevat kolmatta päivää peräkkäin
Espajassa päivittäisten koronakuolemien määrä on laskenut kolmantena peräkkäisenä päivänä. Viime vuorokauden aikana on vahvistettu 674 kuolintapausta. Edellispäivinä kuolleita on ollut 800–900.
Kuolleiden kokonaismäärä on 12 418 ja tartuntojen kokonaismäärä 130 759.
Lähteet: Reuters, AFP
5.4. klo 12.00 Kuntatiedot vahvistavat: Epidemia on pahin pääkaupunkiseudulla
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisee uusia koronatietoja yksittäisistä kunnista. Ylivoimaisesti eniten sairastuneita on Helsingissä, jossa on todettu 555 koronatartuntaa. Espoossa tapauksia on 176 ja Vantaalla 100.
Neljänneksi eniten tartuntoja on Tampereella, yhteensä 72. Sen jälkeen tulevat Oulu, jossa on 56 varmistettua tapausta sekä Jyväskylä, 44 tapausta.
Korjattu kello 12.19 tekstiin tuoreet tartuntatiedot.
5.4. klo 11.56 Trump: luvassa on “rankin viikko” koronakriisin aikana
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kehottanut kansalaisia varautumaan toistaiseksi “rankimpaan viikkoon” koronakriisin aikana. Yhdysvalloissa jo yli 8100 ihmistä on kuollut tautiin. Varmistettuja tapauksia on yli 300 000, mikä on eniten koko maailmassa.
– Tulossa on paljon kuolemaa, valitettavasti, Trump sanoi.
Trumpin mukaan Yhdysvallat lähestyy "hirvittäviä aikoja", joihin liittyy todella "huonoja numeroita". Samalla Trump on kuitenkin uusinut toiveensa siitä, että Yhdysvaltojen talous voitaisiin pian avata uudelleen.
Lähteet: AP, STT, AFP
5.4. klo 11.43 Lisää tartuntoja Moskovassa
Moskovassa on viimeisen vuorokauden aikaina tilastoitu yhteens 536 uutta tartuntaa. Suurkaupungissa todettuja tartuntoja on nyt 3893, viranomaiset ovat kertoneet sunnuntaina.
Yhteensä Venäjällä on tilastoitu 4731 tartuntaa. Viranomaistietojen mukaan 333 potilasta on toipunut viruksen aiheuttamasta taudista ja 43 on kuollut siihen.
Lähde: Tass
5.4. klo 10.58 Viimeisetkin yöjunat jäävät varikolle vähintään viikoiksi
Lapin yöjunaliikenne loppuu koronavirustilanteen vuoksi kokonaan maanantaista alkaen ainakin seitsemäksi viikoksi, 24. toukokuuta asti. Kolarin yöjunat lakkasivat kulkemasta jo viikko sitten näillä näkymin kesäkuun puoliväliin asti, ja nyt myös Rovaniemen ja Kemijärven yöjunaliikenne jää tauolle.
Viimeiset Lapin yöjunavuorot lähtevät aikataulujen mukaisesti sekä etelän että pohjoisen suunnasta sunnuntai-iltana 5.4. ja saapuvat perille maanantaina 6.4. Maanantai-illasta eteenpäin yöjunavuorot eivät enää liikennöi.
VR kertoo tiedotteessaan, että muutoksen taustalla on junien merkittävästi laskenut matkustajamäärä ja hallituksen linjaus vapaa-ajan matkustuksen välttämiseksi.
5.4.klo 10.46 Kuningatar pitää harvinaisen erikoispuheen koronatilanteen vuoksi
Englannin kuningatar Elisabet pitää sunnuntai-iltana harvinaisen erikoispuheen kansakunnalle. Kyseessä on neljäs kuningattaren koskaan kansalle pitämä televisioitu erikoispuhe.
Kuningatar painottaa puheessaan itsekurin ja päättäväisyyden merkitystä koronapandemian aikana, kertoo yleisradioyhtiö BBC. Hän myöntää sen kuitenkin aiheuttavan surua, tuskaa ja taloudellisia vaikeuksia briteille.
Ennalta nauhoitettu puhe lähetetään televisiossa, radiossa ja sosiaalisessa mediassa kello 22 Suomen aikaa.
Kuningattaren puhe kuvattiin yhdellä ainoalla kameramiehellä, ja tämä käytti tilanteessa suojapukua. Muu tekninen henkilökunta oli viereisessä huoneessa.
Kuningatar on aiemmin pitänyt erikoispuheet, kun kuningataräiti kuoli vuonna 2002, ennen prinsessa Dianan hautajaisia vuonna 1997 ja ensimmäisen Persianlahden sodan yhteydessä vuonna 1991, kertoo Buckinghamin palatsi tiedotteessa.
Britanniassa vahvistettin lauantaina yli 700 koronakuolemaa. Kuolinuhreja on kaikkiaan 4 313.
5.4. klo 10.19 Ecuadorin varapresidentti pyytää anteeksi, että ruumiit jätettiin kaduille
Ecuadorin varapresidentti Otto Sonnenholzner on esittänyt anteeksipyynnön siitä, että ihmisten ruumiita jätettiin lojumaan kaduille Guayaquilin satamakaupungissa tällä viikolla.
– Olemme nähneet kuvia, joita ei olisi koskaan pitänyt nähdä ja palveluksessanne olevana virkamiehenä pyydän anteeksi, Sonnenholzer sanoi.
Yle kertoi Ecuadorin tilanteesta perjantaina tässä jutussa, johon oli haastateltu suomalaista avustustyöntekijää.
Ecuadorin viranomaiset ovat nyt noutaneet ruumiita pois kaduilta ja luvanneet haudata ne arvokkaasti. He eivät ole kertoneet, kuinka moni vainajista oli kuollut koronaan.
Ecuadorissa on rekisteröity lähes 3 500 koronatartuntaa ja 172 kuolemaa.
Lähde: AFP
5.4. klo 10.02 THL: Suomessa varmistunut 1927 koronavirustartuntaa – määrä nousi 45:llä
Suomessa on todettu nyt 1 927 varmistettua koronavirustartuntaa, käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin THL:n tiedoista. Määrä on kasvanut eilisestä 45 tartunnalla.
Eilen laboratoriovarmistettujen koronavirustartuntojen määrä kohosi perjantain lukemista peräti 267 tapauksella.
THL:n odotetaan kertovan tehohoidossa olevista potilaista sekä koronavirukseen kuolleista uusia tietoja myöhemmin tänään.
5.4. klo 9.57 Kreikka asettaa jo toisen pakolaisleirin karanteeniin
Kreikka on asettanut jo toisen pakolaisleirin tällä viikolla karanteeniin koronaviruksen vuoksi, maan maahanmuuttoministeriö kertoo.
53-vuotiaalla afganistanilaismiehellä on todettu koronatartuna Malakasin pakolaisleirillä Ateenan koillispuolella. Hän on asunut leirillä perheensä kanssa, ja hänet on nyt viety sairaalahoitoon.
Mieheen yhteyksissä olleita pakolaisia ja siirtolaisia testataan mahdollisten tartuntojen varalta. Leirillä asuu satoja ihmisiä.
Torstaina viranomaiset asettivat karanteenin Ritsonan pakolaisleirin, jossa todettiin 20 tartuntaa. Sekin sijaitsee Ateenan lähellä.
Lähde: Reuters
5.4. klo 9.35 Uutistoimisto peruu arvionsa, Ruotsin kuolinuhrien määrä ei kaksinkertainen
Ruotsin kansanterveysviranomaisen päivittäin rekisteröimissä koronaluvuissa on huomattava viive, kertoi uutistoimistoTT sunnuntaiaamuna. Puoliltapäivin se kuitenkin perui arvionsa viiveen suuruudesta.
Kansanterveysviranomainen on julkaissut tarkistetut kuolinluvut, ja ne osoittavat, että kuolonuhrien määrät ovat olleet maaliskuun lopulla selvästi aiemmin tiedettyä suurempi.
Kun viranomainen kertoi esimerkiksi 25. maaliskuuta kuolonuhrien määräksi 42, tarkistettu luku olikin 97. Seuraavana päivänä kerrottiin 66 kuolleesta, kun määrä tarkistuksen jälkkeen oli 124.
Uutistoimisto TT arvioi sunnuntaiaamuna, että viive voisi jatkua yhä, mutta perui myöhemmin tiedon.
Valtionepidemiologi Anders Tegnellin mukaan viranomaisen työskentelystä on tullut järjestelmällisempää. Hän kertoo Ruotsin radiolle, että kuolinluku heittää korkeintaan parilla kymmenellä.
5.4. klo 13.33 Uutistoimisto on todennut aiemman arvionsa virheelliseksi.
5.4. klo 9.27 Pohjois-Korean koronatilanne arvoituksellinen – kuinka laajalle virus on levinnyt?
Pohjois-Korea käynnisti tiukat toimet koronaepidemian pysäyttämiseksi heti sen jälkeen, kun Kiina kertoi tammikuun lopulla viruksen tarttuvan ihmisestä toiseen.
Se sulki ensimmäisenä valtiona maailmassa rajansa, mutta teki sen silti todennäköisesti liian myöhään.
Maassa ei ole virallisen totuuden mukaan yhtään koronavirustartuntaa. Dramaattisin vuodettu väite kuitenkin on, että 180 sotilasta olisi jo tammi-helmikuussa kuollut oireisiin, jotka sopivat koronavirukseen.
Lue koko juttu täältä.
5.4. klo 7.20 Valtiovarainministeri Kulmuni HS:lle: Hallitusohjelmalta lähtenyt taloudellinen pohja
Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että koronaviruksen taloudellisten vaikutusten myötä hallitusohjelmalta on lähtenyt taloudellisesti pohja pois ja ohjelma pitää kirjoittaa talouden osalta uudelleen. Hänen mukaansa myöskään niitä menolisäyksiä ei voi tehdä, joita on ajateltu tehtävän.
Ministeri arvioi, että koronavirus voi aiheuttaa syvemmän kriisin kuin 1990-luvun lama. Ratkaisevaa on, kuinka kauan Suomi ja maailma pysyvät suljettuina.
Lähde: STT
5.4. klo 5.06 Kunnat kuuntelivat hallitusta: päiväkotimaksuja jätetään perimättä lähes kaikkialla
Ylivoimaisesti suurin osa kunnista jättää päivähoitomaksut perimättä koronaviruskriisin ajalta, jos lapsia hoidetaan kotona. Kuntaliitosta kerrotaan STT:lle, ettei tietoon ole tullut yhtäkään kuntaa, joka olisi ilmoittanut jättävänsä poissaoloja hyvittämättä.
Hallitus ilmoitti aiemmin suosittelevansa, että kunnat jättäisivät varhaiskasvatuksen asiakasmaksut perimättä poikkeustilanteen vuoksi silloin, kun huoltajat hoitavat lapsensa kotona.
Toimintatavat tilanteessa vaihtelevat kunnittain. Kuntaliiton mukaan yleisin tapa on se, että lapselta edellytetään yhtäjaksoista poissaoloa, jonka ajalta hyvityksen saa.
Lue koko juttu täältä.
5.4. klo 3.48 HS: Enemmistö suomalaisista pitää hallituksen koronavirustoimia sopivan tiukkoina
Helsingin Sanomien teettämän kyselytutkimuksen mukaan 70 prosenttia suomalaisista katsoo, että hallituksen rajoitustoimet koronaviruksen leviämisen estämiseksi ovat sisällöltään sopivia.
Vajaa 20 prosenttia pitää niitä liian löyhinä, kymmenen prosenttia puolestaan turhan tiukkoina.
Lue koko artikkeli täältä.
5.4. klo 2.47 Evakuointimatka päättyi tragediaan Salomonsaarilla
Ainakin 27 ihmisen uskotaan hukkuneen, kun evakuointilautta joutui keskelle myrskyä Salomonsaarilla.
Lautta lähti matkaan siitä huolimatta, että viranomaiset olivat varoittaneet lähestyvästä trooppisesta sykloonista.
Maan hallituksen järjestämän matkan tarkoituksena oli evakuoida ihmisiä pääsaarelta muilla saarilla sijaitseviin kotikyliinsä siltä varalta, että koronaepidemia rantautuu myös Salomosaarille. Tyynellämerellä sijaitseva saaristovaltio on yksi niistä harvoista maista, joissa ei ole todettu yhtäkään koronavirustartuntaa.
5.4. klo 1.40 Ranska testaa viruksesta toipuneiden veriplasmaa tautia sairastavien hoidossa
Ranskassa lääkärit testaavat koronavirustaudista toipuneiden veriplasmaa taudista yhä kärsivien potilaiden hoidossa.
Toiveena on, että taudista toipuneiden veriplasman sisältämät vasta-aineet tehoaisivat virusta vastaan myös muihin potilaisiin siirrettynä. Veriplasma on veren nestettä, josta on poistettu verisolut.
Taudeista toipuneiden elimistössä syntyneitä vasta-aineita sisältävää veriplasmaa on käytetty onnistuneesti virustautien kuten ebolan ja sarsin hoitoon pienen mittakaavan kliinisissä potilaskokeissa.
Ranska aloittaa veriplasman testaamisen potilailla tiistaina. Kokeisiin osallistuu 60 potilasta Pariisin sairaaloista. Veriplasmaa annetaan puolelle näistä potilaista. Alustavia tuloksia kokeilusta odotetaan 2-3 viikon päästä tutkimuksen aloittamisesta.
Ranska on yksi koronaviruksesta eniten kärsineistä maista Euroopassa. Maassa kirjattiin yli tuhat koronakuolemaa vuorokauden ajalta lauantaina.
Veriplasmakokeiluja tehdään myös Kiinassa ja Yhdysvalloissa, jossa lääketurvallisuutta valvova viranomainen on myöntänyt lääkäreille luvan hoitotavan testaamiseen
STT, AFP
5.4.2020 klo 1.31 Trump peräänkuulutti taas talouden avaamista
Presidentti Donald Trump toisti jälleen päivittäisessä tilannekatsauksessa, että Yhdysvaltain on avattava taloutensa. Presidentti valitteli sitä, että hän joutuu seuraamaan palmusunnuntain messua tietokoneelta sen sijaan, että voisi seurata sitä kirkosta.
– Kuinka surullista, että on palmusunnuntai ja pääsiäissunnuntai ja ihmiset joutuvat seuraamaan messua kannettavilta ja koneilta, Trump valitteli tiedotustilaisuudessa.
Tällä kertaa presidentti ei määritellyt tiettyä ajankohtaa liikkumisrajoitusten lieventämiselle, mutta totesi, että tämä tulee tapahtumaan mieluummin ”ennemmin kuin myöhemmin”.
– Emme aio tuhota maatamme, totesi Trump ja toisti jälleen, ettei hoito koronaepidemiaan voi olla pahempi kuin itse ongelma.
Yhdysvaltain kansallisen infektiotauti-instituutin johtaja Anthony Fauci puolestaan peräänkuulutti yhä sitä, että liikkumisrajoitukset toimivat ja hidastavat viruksen leviämistä.
Trump kertoi tiedotustilaisuudessa lisäksi lähettävänsä armeijan henkilöstöä osavaltioihin auttamaan taistelussa koronavirusta vastaan.
5.4. klo 0.35 USA:ssa virustartunnan saanut yli 300 000 ihmistä
Yhdysvalloissa vahvistettujen koronavirustartuntojen määrä on ylittänyt 300 000 tapauksen rajapyykin, käy ilmi Johns Hopkins -yliopiston luvuista. Maassa yli 8 100 ihmistä on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.
Maailmanlaajuisesti vahvistettuja tartuntoja on todettu lähes 1,2 miljoonaa ja viruksen aiheuttamia kuolemia yli 64 000. Taudista on parantunut yli 245 000 ihmistä.
Uutistoimisto AFP:n laskennan mukaan perjantai- ja lauantai-iltojen välillä uusia vahvistettuja viruskuolemia kertyi lähes 6 000 ja tartuntatapauksia lähes 87 000.
STT
4.4. klo 20.37 Ranskassa koronaan kuolleiden kokonaismäärä nousi yli 7 500:n
Ranskassa koronavirukseen kuolleiden määrä oli lauantaina hieman pienempi kuin päivää aiemmin. Maan sairaaloista raportoitiin 441 kuolemaa, kun perjantaina määrä oli lähes 600.
Ranska alkoi torstaina julkistaa myös hoivakodeissa koronaan kuolleiden määriä. Näitä tietoja ei kerrota päiväkohtaisesti, vaan kokonaismääränä maaliskuun alusta lähtien.
Viranomaisten mukaan Ranskan sairaaloissa ja hoivakodeissa on yhteensä nyt kuollut 7 560 ihmistä koronaviruksen aiheuttamiin oireisiin.
Lähteet: Reuters, AFP
4.4. klo 19.46 Viimeisetkin yöjunat pysähtyvät
Rovaniemen ja Kemijärven yöjunaliikenne jää tauolle maanantaista alkaen. Kolarin yöjunaliikenne on pysähtynyt jo aiemmin.
Yöjunaliikenne on tauolla ainakin 24. toukokuuta asti.
Jos asiakkaalla on ostettuna matka yöjunaan, hän voi peruuttaa sen veloituksetta.
4.4. klo 19.25 Italiassa tehohoitopotilaiden ja uusien koronakuolemien määrä laskussa
Italiassa tehohoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrä on laskenut ensimmäistä kertaa epidemian aikana, kertoo maan yleisradio RAI. Italian väestönsuojeluvirasto lauantai-illan tiedotustilaisuudessaan, että tehohoidossa on silti lähes 4 000 ihmistä.
Uusien koronakuolemien määrä laskee tasaisesti, vaikkakin hitaasti. Terveysviranomaisten mukaan kuluneen vuorokauden aikana koronaviruksen oireisiin kuoli 681 ihmistä, kun edellisen vuorokauden luku oli 766.
Maan terveysviranomaisten mukaan kuolleita on nyt yhteensä 15 362.
4.4. klo 18.40 Infektiolääkäri: Lapin hiihtokeskusten kausityöntekijöiden oltava nyt tarkkoina
Lapin keskussairaalan infektiolääkäri Markku Broas kehottaa kotiin palanneita pohjoisen hiihtokeskusten kausityöntekijöitä tarkkaavaisuuteen.
– Meillä on todettu hiihtokeskuksissa tartuntoja sekä matkailijoilla että kausityöntekijöillä. Melkoinen osa kausityöntekijöistä on palannut kotipaikkakunnilleen. Jos heille tulee hengitystieoireita, taustalla voi olla koronainfektio ja heidän olisi syytä hakeutua arviointiin, Broas neuvoo.
4.4. klo 17.26 THL:n Salminen tuoreista tartuntaluvuista: Päivittäin ilmoitettuihin tapausmääriin pitää suhtautua varauksella
THL:n terveysturvallisuuden johtajan Mika Salmisen mukaan tuoreet luvut Suomen koronavirustartunnoista sisältävät takautuvasti rekisteriin ilmoitettuja tartuntoja. Hän kertoo, että suuri osa ilmoitetuista tartunnoista kohdistuu aikaisemmille päiville ja ne voivat mennä taaksepäin jopa viikon verran.
Syyt takautuville ilmoituksille ovat Salmisen mukaan teknisiä. Laboratorioilmoittamiseen liittyy hänen mukaansa väkisinkin pieni viive, kun ajatellaan kaarta näytteenotosta THL:n raportointijärjestelmään.
– Muutamia uusia laboratorioita on tullut mukaan, ja nopean sekä sujuvan ilmoittamisen kanssa on hieman viivettä, Salminen kertoo Ylelle.
Päivittäin ilmoitettuihin tapausmääriin pitää suhtautua Salmisen mukaan varauksella ja katsoa ennemmin näytteenottopäivän mukaan tilastoitua lukua, joka on lähempänä oikeaa sairastumispäivää.
THL ilmoitti lauantaiaamuna 267 uudesta laboratoriovarmistetusta koronavirustartunnasta Suomessa. Luku on huomattavasti aiempia päiväkohtaisia tartuntailmoituksia korkeampi.
4.4. klo 16.49 Synnyttäjän puoliso ei enää pääse katsomaan vauvaansa osastolle
Maanantaista lähtien synnyttäjän puolison läsnäolo sairaalassa on rajattu vain synnytyksiin. Päätös syntyi Suomen viiden yliopistosairaalan yhteisessä pandemiatyöryhmässä, jossa pohditaan raskaana olevien ja synnyttäjien turvallisuutta.
Synnyttäjän puoliso ei jatkossa saa osallistua synnytystä edeltäviin sairaalakäynteihin, eikä hän saa myöskään vierailla osastolla katsomassa lasta. Mukaan synnytykseen pääsee vain terveenä.
Lue lisää aiheesta täältä.
4.4. klo 16.30 Espanja jatkaa poikkeusoloissa ainakin vielä kolme viikkoa
Espanjassa koronaviruksen takia asetetut tiukat rajoitukset jatkuvat vielä ainakin kolme viikkoa. Espanjan pääministeri Pedro Sanchez sanoi lauantaina tv-puheessaan, että suurimman osan espanjalaisista on pysyttävä pääosin kotonaan 25. huhtikuuta asti. Aiemmin rajoitukset oli määrätty 11. huhtikuuta asti.
Uusien koronakuolemien määrä laski Espanjassa lauantaina jo toista päivää peräkkäin. Espanjassa kirjattiin perjantain ja lauantain välillä 809 kuolemantapausta.
Sanchezin mukaan tilanne näyttää menevän nyt parempaan suuntaan, mutta vielä ei pidä hellittää otetta, vaan vähentää sosiaalisia kontakteja entisestään.
Lähteet: AFP, Reuters
4.4. klo 16.12 Britannia pian samassa tahdissa kuin Italia: vuorokauden aikana yli 700 kuollutta
Britanniassa koronavirukseen kuolleiden määrä nousee yhä kiivaammin. Maan terveysministeriön mukaan kuluneen vuorokauden aikana koronavirustartunnan saaneita kuoli Britannian sairaaloissa 708 eli suurin päiväkohtainen määrä tähän asti.
Britanniassa kuolee siis tällä hetkellä koronaviruksen takia vuorokaudessa lähes yhtä paljon ihmisiä kuin Italiassa. Italiassa kerrottiin eilen 766 uudesta kuolemantapauksesta. Yhteensä Britanniassa koronakuolemia on todettu viranomaisten mukaan 3 605.
Ruotsissa puolestaan on terveysviranomaisen uusimpien tietojen mukaan tähän mennessä kuollut koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen 373 ihmistä. Vahvistetun virustartunnan on Ruotsissa saanut yli 6 400 ihmistä. Tehohoidossa on tällä haavaa 520 ihmistä.
Lähde: Reuters, STT–TT
4.4. klo 15.36 Italiassa pelätään väen lähtevän liian aikaisin liikkeelle
Italian hallitus vaatii ihmisiä pysymään koronarajoitusten mukaisesti kotona. Maan kaupungeissa on viime päivinä nähty huomattavasti aiempaa enemmän ihmisiä kaduilla. Muun muassa italialainen Corriere della Sera -lehti julkaisi kuvia, joissa näkyi joukoittain ihmisiä ostoksilla Napolissa ja Roomassa.
Italian terveysministerin Roberto Speranzan mukaan kolmen viime viikon aikana tehdyt uhraukset uhkaavat valua hukkaan, jos italialaiset nyt lakkaavat noudattamasta määräyksiä.
Koronavirukseen kuolleiden sekä uusien koronatartuntojen määrän kasvu on tasaantunut tällä viikolla Italiassa. Kuitenkin perjantainakin kerrottiin edelleen yli 700 ihmisen kuolleen edellisen vuorokauden aikana, ja uusia tartuntojakin todettiin lähes 5000.
Lähde: AP
4.4. klo 15.26 Suomessa koronaan kuolleita nyt 25 – tehohoidossa 73
Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut Suomessa nyt kaikkiaan 25 ihmistä, kertoo THL. Kuolleiden määrä on lisääntynyt eilisestä perjantaista viidellä.
Sairaalahoidossa on 187 potilasta, joista tehohoidossa 73.
Ikä on tiedossa 19 kuolleen osalta. Kuolleiden mediaani-ikä on 84 vuotta. 51-70-vuotiaita kuolleita on kaksi, 71-90-vuotiaita on 13, yli 90-vuotiaita on neljä, THL kertoo.
Laboratoriovarmistettuja koronavirustartuntoja on kaikkiaan 1 882.
4.4. klo 15.11. Poliisi tarkastanut neljännesmiljoona autoa Uudenmaan rajoilla
Poliisi on tarkastanut Uudenmaan rajoilla ensimmäisen rajoitusviikon aikana 250 466 ajoneuvoa. Sakkoja valmiuslakirikkomuksesta on annettu 11, kertoo Helsingin poliisi Twitterissä.
4.4. klo 14.08 Suomen Yrittäjät: Yt-neuvottelut koskevat jo yli 400 000:ta työntekijää
Suomen Yrittäjien nokkamies Mikael Pentikäinen vaatii hallitukselta pikaisia toimia konkurssiaallon välttämiseksi. Ravintolat ja kahvilat ovat nyt sulkeneet ovensa asiakkailta noutoruokaa lukuun ottamatta, mutta koronaviruksen aiheuttama kriisi koskee myös muiden alojen yrittäjiä, muistuttaa Pentikäinen.
Kaupankäynnin ja muun liiketoiminnan törmättyä seinään yritykset ovat joutuneet lomauttamaan ja irtisanomaan työntekijöitä. Suomen Yrittäjien arvion mukaan yt-neuvottelut koskettavat jo yli 400 000:ta työntekijää.
4.4. klo 14.02 Oppositio vaatii: Hylätkää ennen koronaa tehty hallitusohjelma
Oppositiopuolueiden johtajat kaipaavat hallituksen kehysriiheltä suunnitelmaa siitä, miten Suomi saadaan jaloilleen koronaepidemian jälkeen.
– Hallitusohjelma on käytännössä rauennut. Tilanne on muuttunut täysin vajaan vuoden takaisesta, kun ohjelma neuvoteltiin. Sen taloudellinen pohja on romahtanut, kun koko maailma hallitusohjelman ympärillä on muuttunut, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo perustelee.
Myös perussuomalaiset katsoo, että pääministeri Sanna Marinin (sd.) Antti Rinteen (sd.) hallitukselta perimä ohjelma on nyt entinen.
– Hallitusohjelma tullaan ilman muuta kirjoittamaan uudelleen. On päivän selvää, että alkuperäisiä työllisyys- ja ilmastopolitiikan tavoitteita ei voida tässä tilanteessa toteuttaa, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo.
Myös kristillisdemokraatit odottaa hallituksen romuttavan vanhan ohjelmansa ja reagoivan jo ensi viikon kehysriihessä luopumalla käyttökelvottomiksi muuttuneista ideoista.
4.4. klo 12.59 Yle selvitti: Kunnissa päätetään tehohoidon rajaamisesta epidemiahuipun lähestyessä
Suomen kunnissa on ryhdytty perkaamaan hoivakodeissa ja muissa palveluyksiköissä asuvien ikäihmisten hoitosuunnitelmia ja hoidon rajauksia. Osassa kuntia selvitystyö koskee myös kotihoitoa ja vammaispalveluyksiköitä.
Osa Ylen haastattelemista lääkäreistä myöntää, että hoitosuunnitelmien tarkistamisen taustalla vaikuttaa koronaviruksen leviäminen ja sitä kautta hoidon resurssit.
Lue lisää täältä.
4.4. klo 12.49 Espanjassa kuolinluku laski toisena päivänä peräkkäin
Espanjassa on rekisteröity 809 koronakuolemaa viime vuorokauden aikana. Se on vähemmän kuin kahtena edeltävänä vuorokautena, jolloin kuolonuhreja oli yli 900 kumpanakin.
Koronavirukseen on tähän mennessä kuollut 11 744 espanjalaista, kertoo maan terveysministeriö. Lisäksi Espanjassa todettiin yli 7 000 uutta koronatartuntaa, mikä nostaa tartuntojen määrän 124 736:een.
Lähde: Reuters
4.4. klo 11.41 THL: Koronatartuntoja Suomessa nyt 1882 – uusia 267
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on julkaissut tuoreita tietoja varmistetuista koronavirustartunnoista. Laboratoriovarmistettuja tartuntoja on nyt 1 882. Luku on noussut eilisestä 267 tartunnalla. Hyppäys eiliseen sisältää myös takautuvia testituloksia, THL kertoo Twitterissä.
Testausta on pyritty viime aikoina lisäämään Suomessa. THL:n mukaan tällä hetkellä näytteitä voidaan testata noin 2 500 päivässä ja testauskapasiteettia kasvatetaan mahdollisimman nopeasti.
THL kertoo tehohoidossa olevista potilaista sekä koronavirukseen kuolleista myöhemmin tänään.
Lähde: STT
4.4. klo 11.40 Venäjällä todettuja tartuntoja jo 4 731, joista uusia 582
Venäjän viranomaiset ovat kertoneet, että maassa on todettu 582 uutta koronavirustartuntaa viimeisen vuorokauden aikana. Tartunnan saaneita on nyt yhteensä 4 731.
Vuorokauden aikana tautiin on Venäjällä kuollut yhdeksän henkilöä. Näin ollen tilastoituja kuolouhreja on nyt yhteensä 43. Taudista on parantunut 333 henkilöä.
Lähde: Tass
4.4. klo 10.54 Norja sallisi kansalaistensa mökkikäynnit Suomessa ja Ruotsissa
Norja sallisi kansalaistensa mökkikäynnit Suomessa ja Ruotsissa, kertoo yleisradioyhtiö NRK. Norjan hallitus ilmoitti eilen perjantaina, että se joustaa karanteenisäännöstä mökkikäyntien osalta.
Norjan hallituksen päätöksellä ei ole käytännön vaikutusta mökkiläisten Suomessa käyntiin, sillä Suomen raja on suljettu.
Lue koko juttu täältä.
4.4. klo 9.17 Saksalaismedia: USA takavarikoi Saksaan tilattuja hengityssuojaimia
Saksassa epäillään, että Yhdysvallat on estänyt 200 000:n Berliiniin tilatun hengityssuojaimen viemisen Saksaan. Saksalaisviranomainen kertoo Der Tagesspiegel -lehdelle, että suojainerä jumittui Bangkokiin. Saksalaistietojen mukaan suojaimet olisi Saksan sijasta ohjattu menemään Yhdysvaltoihin.
Hengityssuojaimet oli lehden mukaan tilattu amerikkalaiselta yritykseltä, mutta ne oli valmistettu Kiinassa. Ne oli tarkoitettu berliiniläispoliisien käyttöön suojaamaan heitä koronavirukselta.
Berliiniläinen hallitusviranomainen Andreas Geisel tuomitsee teon "nykyajan merirosvouksena".
Lähde: STT
4.4. klo 8.54 Ruotsin pääministeri DN:lle: Tulemme laskemaan koronaan kuolleet tuhansissa
Ruotsissa ei ole esitetty virallisia arvioita koronaviruksen uhrimääristä. Pääministeri Stefan Löfven ihmetteli vielä kaksi päivää sitten, kuka sellaisen arvion voisi tehdä.
Nyt hän kuitenkin uskaltautuu itse arvioimaan uhrimääriä sanomalehti Dagens Nyherille (DN) antamassa haastattelussa.
– Tulemme laskemaan kuolleet tuhansissa. Voimme yhtä hyvä varautua siihen, Löfven sanoo DN:lle.
Lue koko juttu täältä.
4.4. klo 8.24 YK:n pääsihteeri: Konfliktialueilla koronaviruspandemian pahin vaihe on vielä edessä
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on toistanut pyyntönsä maailmanlaajuisesta tulitauosta koronaviruspandemian takia.
Guterres sanoi, että pandemiassa pahin on vielä tulossa konfliktialueille. Hän viittasi Syyrian, Libyan ja Jemenin kaltaisiin maihin, joissa taisteluita on käyty kiivaasti.
– Covid-19-myrsky on tulossa näille konfliktien areenoille, Guterres sanoi.
Useat maat kuten Ukraina, Syyria, Kamerun, Keski-Afrikan tasavalta, Sudan ja Filippiinit ovat ilmaisseet tukensa YK:n aloitteelle maailmanlaajuisesta tulitauosta..
– Julistusten ja tekojen välillä on kuitenkin valtava etäisyys, Guterres sanoi.
Hän korosti, että tarve tulitauolle on kiireellinen.
Lähde: STT-AFP
4.4. klo 5.18 Kiina pysähtyi muistamaan koronauhreja
Kiinassa vietettiin varhain lauantaina Suomen aikaa kolmen minuutin mittainen suruhetki koronaviruksen uhreille.
Varsinaisesta hiljaisesta hetkestä ei ollut kyse, sillä pysähdyksen aikana soitettiin muun muassa ilmahälytyssireenejä koronaviruksen yli 3 000 todetun kiinalaisuhrin muistoksi.
Kiinan hallitus kertoi aikaisemmin, että tilaisuudella kunnioitetaan viruksen vastaisen taistelun "marttyyreja". Valtio on myöntänyt tämän arvonimen 14 terveydenhuollon työntekijälle, jotka menettivät henkensä koronavirukselle.
4.4. klo 3.49 Koronakuolemat rajussa nousussa Yhdysvalloissa
Yhdysvalloissa on vuorokauden aikana kuollut 1 480 koronavirustartunnan saanutta. Se on maailman korkein päivittäinen kuolinluku. Tiedot perustuvat Johns Hopkinsin yliopiston tilastoihin.
STT
4.4. klo 3.23 IMF varoittaa finanssikriisiä huomattavasti pahemmasta taantumasta
Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n mukaan koronapandemia on pysäyttänyt maailman talouden ja järjestö varoittaa taantumasta, joka on huomattavasti pahempi kuin vuosikymmenen takainen globaali finanssikriisi.
IMF:n pääjohtaja Kristalina Georgieva puhui toimittajille lehdistötilaisuudessa, joka oli järjestetty yhdessä Maailman terveysjärjestön WHO:n kanssa.
Georgieva vetosi tilaisuudessa kehittyneisiin talouksiin, jotta nämä tukisivat kehitysmaita ja kehittyviä talouksia hädän keskellä.
- Kyseessä on ennennäkemätön kriisi, totesi Georgieva.
Reuters
4.4. klo 2.31 Öljyntuottajamaat puntaroivat tuotannon leikkaamista yhteistuumin – USA halutaan mukaan
Suuret öljyntuottajamaat Venäjä ja Saudi-Arabia haluavat Yhdysvallat mukaan leikkaamaan globaalia öljyntuotantoa, jotta tynnyrinpohjalle uponneet raakaöljyn hinnat saataisiin jälleen nousuun. Asiasta uutisoivat muun muassa Wall Street Journal ja New York Times.
Timesin mukaan kolmen suurimman öljyntuottajamaan yhteishanke olisi historiallinen käänne Yhdysvaltain öljypolitiikalle, sillä maa ei ole koskaan tavoitellut öljyhintojen nousua. Yhdysvallat on nykyisin sekä raakaöljyn suurin kuluttaja että tuottaja.
STT
4.4. klo 1.02 USA:ssa maskisuositus, Trump ei todennäköisesti aio noudattaa sitä
Yhdysvaltain tautikeskus CDC suosittelee, että amerikkalaiset peittävät jatkossa kasvonsa ulkona ollessaan esimerkiksi huivein estääkseen koronaviruksen leviämistä.
Presidentti Donald Trump vetosi perjantaina tilannekatsauksessa, että ihmiset eivät kuitenkaan hankkisi käyttöönsä terveydenhoitoalalla käytössä olevia maskeja, joista on nyt pulaa.
Trump korosti, että maskin käyttö on vapaaehtoista. Presidentti itse totesi, ettei todennäköisesti aio suojata kasvojaan.
Aiemmin Valkoinen talo ilmoitti, että vastaisuudessa kaikki ne henkilöt, joiden oletetaan olevan fyysisesti lähellä presidentti Trumpia, testataan koronaviruksen varalta. Sama varotoimi koskee myös niitä henkilöitä, jotka ovat läheisesti tekemisissä varapresidentti Mike Pencen kanssa.
4.4. klo 0.45 Ravintolat, kahvilat ja baarit sulkivat ovensa toukokuun loppuun asti
Suomessa ravintolat ovat sulkeutuneet näillä näkymin toukokuun loppuun saakka.
Eduskunta vahvisti valtioneuvoston asetuksen myöhään torstaina. Asetus edellytti, että ravintoloiden, baarien ja kahviloiden kaikkialla Suomessa piti sulkea ovensa vuorokauden vaihtuessa lauantaiksi.
Ravitsemisliikkeiden sulkemisella pyritään hillitsemään koronaviruksen leviämistä. Ruoan ulosmyynti on edelleen sallittu.
Lue aiheesta lisää täältä.
3.4. klo 22.17 Poikkeuksellisen taitavat huijarit vaativat Postin nimissä valemaksuja
Koronaviruspandemia on saanut huijarit liikkeelle. Erilaisia huijausviestejä on lähetetty kuluttajille ainakin Postin nimissä.
Viestit näyttävät aidoilta, ja niissä voi olla Postin logo. Huijausviesteissä kerrotaan usein saapuneesta lähetyksestä, voitetusta palkinnosta tai maksamattomasta kuljetusmaksusta.
Tekstiviestihuijaus voi tulla puhelimeen samaan viestiketjuun ja ikään kuin samalta lähettäjältä kuin aidot saapumisilmoitusviestit.
3.4. klo 21.21 Turkissa kasvosuojat pakollisiksi ja alle 20-vuotiaille ulkonaliikkumiskielto
Turkki on tiukentanut koronaviruksen takia asetettuja rajoituksia. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan ilmoitti perjantai-iltana, että jatkossa Turkissa on suojattava kasvot vilkkailla julkisilla paikoilla, kuten ruokakaupoissa.
Alle 20-vuotiaille määrätään ulkonaliikkumiskielto keskiyöstä alkaen. Yli 65-vuotiaat ja pitkäaikaissairaat määrättiin pysymään kotona jo maaliskuussa.
Liikennettä rajoitetaan nyt Turkissa myös ankarasti. Yhteensä 31 kaupungin rajat, mukaan lukien Istanbulin ja pääkaupunki Ankaran, suljetaan muulta kuin välttämättömältä ajoneuvoliikenteeltä.
Turkki kertoi tänään, että maassa koronavirukseen kuolleiden määrä nousi vuorokaudessa viidenneksellä 425:een. Turkki kertoo maassa testatun lähes 142 000 ihmistä viruksen varalta, tartunta on todettu lähes 21 000:lla.
Lähteet: Reuters, AFP
3.4. klo 21.09 Ranskassa koronaan kuolleita yhteensä yli 6 500
Ranskan viranomaiset kertoivat perjantaina koronavirukseen kuolleiden määrän nousseen yli 6 500:n. Heistä sairaaloissa oli kuollut kuluneen vuorokauden aikana 588 eli suurin päiväkohtainen määrä epidemian aikana.
Ranskan viranomaiset alkoivat torstaina julkistaa sairaaloissa kuolleiden lisäksi vanhusten hoivakodeissa kuolleiden määrän. Tuolloin koronaan kuolleita kerrottiin olevan kaikkiaan vajaat 5 400 eli määrä nousi perjantaina noin 1 100:lla.
Ranskan hoivakodeissa kuolleiden kokonaismääräksi kerrottiin perjantaina hieman yli 1 400. Päiväkohtaisia tietoja hoivakodeissa kuolleista ei ole ainakaan julkistettu.
Lähde: Reuters
3.4. klo 20.30 Presidentti Niinistö ihmettelee MTV:lle keskustelua kriisinyrkkijupakasta
Presidentti Sauli Niinistö kertoo MTV:n haastattelussa ihmettelevänsä julkisuudessa edelleen vellovaa keskustelua hallituksen ja presidentin arvovaltakiistasta koronakriisin hoidossa.
Lauantaina nähtävässä haastattelussa Niinistö kommentoi kohua, joka alkoi hänen ehdottamastaan kriisiryhmästä eli niin sanotusta nyrkistä.
– Minä olen yllättänyt siitä, että jotkut edelleen tuntuvat ylläpitävän tuollaista vainoharhaista valtapolitiikkaoppia. Ainakaan minä en ole viitannut mihinkään valtaoikeuteen. Päinvastoin olen vain puhunut ajatuksesta esittää hallitukselle sen toiminnan tueksi tällaista ryhmää, toteaa Niinistö MTV:lle.
Presidentti Niinistö ja pääministeri Sanna Marin (sd.) kiistivät molemmat viime lauantaina Iltalehden uutisen siitä, että kriisiryhmästä olisi keskusteltu kovasanaisesti presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa eli niin kutsutussa tp-utvassa.
3.4. klo 19.38 Poliisi laajentaa Uudenmaan liikkumisrajoitusten valvontaa
Poliisi valvoo jatkossa Uudenmaan liikkumisrajoitusta myös Uudenmaan maakunnan sisällä ja muualla Suomessa. Poliisi kohdentaa valvontaa sinne, missä on eniten liikennettä.
Käytännössä poliisi siis puuttuu asiaan, jos joku Uudenmaan ulkopuolella asuva liikkuu luvatta väärällä puolella rajaa. Sama koskee niitä uusmaalaisia, jotka ovat muualla Suomessa luvatta.
Valvontapisteiden lisäksi poliisi tekee ympäri vuorokauden liikkuvaa valvontaa, joka keskittyy pienemmille tieosuuksille. Lisäksi poliisi hyödyntää ympärivuorokautisessa valvonnassa rekisterikilpien automaattista lukemista, liikenneturvallisuuskameroita ja droneja.
– Ihmiset ovat noudattaneet liikkumisrajoitusta hyvin ja ymmärtäneet, että maakuntarajan ylittäminen ilman välttämätöntä perustetta on valmiuslakirikkomus. Valvontaan kohdistetaan resursseja päivittäisen tarpeen mukaan, kertoo poliisikomentaja Lasse Aapio Helsingin poliisilaitokselta.
Liikkuminen on edelleen sallittua vain välttämättömästä tarpeesta tai syystä. Poliisi käännytti ensimmäisenä päivänä viisi prosenttia ajoneuvoliikenteestä. Arkipäivinä liikenteestä on käännytetty enää noin 0,5 prosenttia.
Lue lisää liikkumisrajoituksesta ja katso yleisiä kysymyksiä ja vastauksia aiheesta täältä.
Uudenmaan rajalla on tarkistettu tänään perjantaina kello 9.00–18.00 yhteensä 26 238 ajoneuvoa, joista 97 jouduttiin käännyttämään. Yhdelle henkilölle annettiin sakko rattijuopumuksesta ja valmiuslain rikkomisesta.
Junamatkustajia mainitulla aikavälillä oli 630, joista 17 käännytettiin. Yksi henkilö sai sakot.
3.4. klo 19.26 Italiassa koronakuolemien kasvu tasaantumassa
Italiassa koronavirukseen kuolevien määrä näyttäisi tasaantuvan. Terveysviranomaisten mukaan kuluneen vuorokauden aikana koronaviruksen oireisiin kuoli 766 ihmistä eli suunnilleen saman verran kuin edellisen vuorokauden aikana.
Maan terveysviranomaisten mukaan kuolleita on nyt yhteensä 14 681. Vuorokauden aikana kuolleiden määrä on viime päivinä laskenut. Pahimmillaan Italiassa kerrottiin viime viikonvaihteessa yli 900 kuolleesta vuorokaudessa.
Myös uusien tartuntojen määrän kasvu on pysynyt tasaisena. Tartuntoja todettiin vuorokauden aikana hieman yli 4 500. Todettujen tartuntojen kokonaismäärä on lähes 120 000.
Lähde: Reuters
3.4. klo 18.27 New Yorkissa tilanne pahenee: osavaltiossa jo lähes 3000 kuollutta
Yhdysvalloissa New Yorkin osavaltiossa koronavirukseen kuolleiden määrä on noussut päiväkohtaiseen ennätykseen. Osavaltion kuvernöörin Andrew Cuomo kertoo, että vuorokaudessa kuolleiden määrä on noussut 562:lla. Koronakuolemien määrä on kolminkertaistunut kuluvan viikon aikana lähelle 3 000:tta.
Tartuntoja 20 miljoonan asukkaan osavaltiossa on todettu nyt lähes 103 000 eli lähes yhtä paljon kuin Espanjassa tai Italiassa. Lähes puolet Yhdysvaltojen koronatartunnoista ja koronakuolemista on todettu New Yorkin osavaltiossa.
Lähteet: Reuters, AP
3.4. klo 18.20 Yläsavolaisessa hoivakodissa useita koronavirustartuntoja – kolme iäkästä asukasta kuollut
Ylä-Savon sote-kuntayhtymän mukaan sen alueella sijaitsevassa hoivakodissa on kuollut kolme iäkästä asukasta koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.
Varmistettuja COVID-19-tartuntoja on nyt hoivakodissa useita, ja niitä on todettu sekä yksikön asukkailla että henkilökunnalla. Tartunnan saaneet ovat eristettyinä ja altistuneet tavoitettu ja asetettu karanteeniin. Tartuntaketjut ovat tiedossa.
Koronaviruksen leviäminen hoivakoteihin ei yllätä gerontologian professori Marja Jylhää.
– Koronan leviämisen estämiseksi hoivakodeissa tarvitaan nyt linjauksia ministeriöltä, Jylhä sanoo.
Tähän mennessä kunnat ovat joutuneet tekemään omia ratkaisujaan lähes sitä mukaan, kun tilanne on edennyt.
Jylhän mukaan nyt olisi linjattava kansallisella tasolla esimerkiksi se, kuinka moni hoitaja voi hoitaa yhtä vanhusta. Hoitajien vaihtuessa myös tartuntariski kasvaa.
– Riski suuriin kuolleisuuslukuihin on nyt olemassa, Jylhä toteaa.
Jylhä muistuttaa, että moni tehostetun palveluasumisen asukas on yli 80-vuotias ja monisairas. He voivat kaivata apua niin syömisessä, pukeutumisessa kuin peseytymisessäkin pelkän sairauden hoitamisen lisäksi.
Linjausta kaivattaisiin valtakunnallisesti myös suojainten käyttämisestä, vierailukäytännöistä ja henkilöstöstä.
– Vanhuksia ei tietenkään voi eristää mihinkään huoneeseen. He tarvitsevat paljon apua. Ministeriön on tehtävä selväksi pelisäännöt, Jylhä sanoo.
3.4. klo 17.52 Keskisuomalainen lomauttaa 2 000 työntekijää enintään kolmeksi kuukaudeksi
Mediakonserni Keskisuomalainen lomauttaa koko henkilöstönsä enintään 90 päiväksi tämän vuoden aikana. Konsernin yt-neuvottelut koskivat noin 2 000:ta ihmistä.
Keskisuomalaisen mukaan koronavirusepidemia aiheutti liiketoimintaympäristön äkillisen muutoksen, mikä taasen johti sopeutustoimiin. Lomautukset ovat osa konsernin suurempaa koronaviruksen vuoksi käynnistettyä säästöohjelmaa.
Lomautuksia on tässä vaiheessa kaavailtu ainakin huhti- ja heinäkuun väliselle ajalle.
Keskisuomalainen on Suomen toiseksi suurin kaupallinen mediakonserni.
Lähde: STT
3.4. klo 17.48 EU vapauttaa sairaanhoitotarvikkeita tuontitulleista ja maahantuonnin arvonlisäverosta
Ainakaan osasta EU:n alueelle tuotavista sairaanhoitotarvikkeista ei tarvitse maksaa tuontitulleja eikä maahantuonnin arvonlisäveroa kesäkuun loppuun asti. EU-komissio ilmoitti asiasta perjantaina.
Tarkoituksena on helpottaa esimerkiksi kasvomaskien, hengityssuojien ja testaustarvikkeiden tuontia EU:n ulkopuolelta. Päätös koskee unionin jäsenmaiden lisäksi Britanniaa, ja se tulee voimaan takautuvasti 30. tammikuuta alkaen. Vapautus kestää alustavasti kuusi kuukautta.
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen huomautti perjantaina, että esimerkiksi Italiassa Kiinasta tuotavista suojavarusteista on normaalisti maksettava 12 prosentin tullimaksu ja 22 prosentin arvonlisävero.
Lähteet: Reuters, AFP
3.4. klo 17.32 Vinkit lomautetulle: Miten nopeasti saan rahaa tililleni, mitä teen ensimmäisenä?
Koronavirusaikana suomalaisia on lomautettu ja irtisanottu. Edessä voi olla ensimmäinen kokemus työttömyydestä, eikä ole selvää, kuinka pitää toimia. Netistä löytyy apua muun muassa Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ:n sekä työ- ja elinkeinoministeriön sivuilta.
Kokosimme tähän juttuun vinkkejä sinulle, joka jouduit työttömäksi koronavirusepidemian takia.
3.4. klo 17.16 Mehiläisen ja Esperin hoivakodeissa koronavirusta
Koronavirus on löytänyt tiensä Mehiläisen ja Esperin hoivakoteihin. Mehiläisen mukaan sen hoivakodeissa asuvilla useilla vanhuksilla ja työntekijöillä on havaittu koronavirustartuntoja. Esperi Caressa tartunnat koskevat vain henkilökuntaa.
Mehiläisen ja Esperin mukaan kyse on yksittäisistä tartunnoista. Yhtiöistä ei kerrota sairastuneiden tarkkaa määrää asukkaiden ja työntekijöiden yksityisyyteen vedoten. Myöskään sitä ei kerrota, missä päin Suomea tartuntoja on havaittu.
3.4. klo 16.46 THL kertoo nyt kunnittain koronavirusten määrät – pääkaupunkiseudun kunnat kärjessä
THL:n kuntakohtaisten koronavirustilastojen mukaan eniten todennettuja tartuntoja on eniten Helsingissä, 511. Kakkosena on Espoo, 161, ja kolmosena Vantaa, 88. Tampereella on 71 tartuntaa, Oulussa 55, Jyväskylässä 43, Sipoossa 30 ja Lahdessa 21.
3.4. klo 16.42 Norjan poliisi vetoaa: Lopettakaa ostosreissut Ruotsiin
Norjan poliisi vetoaa ihmisiin, jotta nämä lopettaisivat mökeillä ja ostoksilla käynnin Ruotsin puolella. Asiasta kertoo yleisradioyhtiö NRK.
Ruotsin puolella rajan pinnassa sijaitsevat ostoskeskukset täyttyvät yleensä pääsiäisen alla norjalaisista, jotka saavat irtokarkkinsa ja lampaanlihansa huomattavasti halvemmalla Ruotsista kuin Norjasta.
Norja on sulkenut Ruotsin-vastaisen rajansa, mutta poliisin mukaan ihmiset ylittävät rajan vanhoja salakuljetusreittejä pitkin, jalkaisin, pyörällä ja mopolla.
Lue koko juttu täältä.
3.4. klo 16.34 Suomen Yrittäjät: Satoja puheluja päivittäin, Business Finlandin avustuksissa pitkät jonot
Ylen erikoislähetyksessä vieraana ollut Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula kertoi, että heille tulee yrittäjiltä päivittäin satoja puheluita ja satoja viestejä tukien hakemisesta.
Eri kanaviin haettaviksi tulleet tuet ovat aiheuttaneet sekaannusta yrittäjien keskuudessa. Makkula kertaa, että yksinyrittäjät voivat nyt hakea avustusta toimintaan kunnilta, alle viisi henkilöä (yrittäjä mukaan lukien) voivat hakea ely-keskuksilta ja sitä isommat Business Finlandilta.
– Mutta ajatus siitä, että “pankki jakaa ja Finnvera takaa”, ei kovin hyvin näyttäisi toimivan. Edelleen meille tulee viestiä, että parhaimmat yritykset kyllä rahaa pankista saavat, mutta se tuntuu muille olevan vähän hankalaa, Makkula sanoo.
Business Finlandissa näihin suoriin avustuksiin on kahden viikon jonot, kertoo lähetyksessä haastateltavana ollut Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juha Romakkaniemi.
– Olen kuullut, että yrityksiä on jonossa 13 600 jonossa, kun 2 200 hakemusta on päästy käsittelemään. Toivon tähän lisäresursseja pikaisesti, sillä osalla yrityksistä on ihan päivistä kiinni, selviävätkö ne huhtikuun yli.
Yrittäjien Makkula muistuttaa, että suurin osa suomalaisista yrityksistä on yksinyrittäjiä ja toivoo, että kuluttajien lisäksi myös isot toimijat huomioisivat pienet paikalliset yritykset, jos haluavat olla auttamassa kriisin yli.
– Isommille toimijoille, kaupoille ja ketjuille haluaisin sanoa sen, että ottakaa ihmeessä lähiyrittäjien tuotteita ja palveluita myyntiin. Omaan lähikauppaani esimerkiksi otettiin ruoka-annoksia lähiravintoloista. Jokaisen käyttäytyminen vaikuttaa siihen, onko se lähiyrittäjä on siinä vielä huomennakin.
3.4. klo 16.20 Selvitys: Jopa 80 prosenttia ravintoloista voi joutua suuriin maksuvaikeuksiin
Aalto-yliopiston selvityksen perusteella jopa puolet ravintola- ja majoitusalan yrityksistä on suurissa maksuvaikeuksissa jo kuukauden päästä. Kolmen kuukauden jälkeen suurissa maksuvaikeuksissa on 70–80 prosenttia yrityksistä.
Matkailu- ja ravintola-alan yrityksiä edustava MaRa kertoo, että on vaikea sanoa, mitkä yritykset selviävät toukokuun loppuun asti jatkuvasta kiinniolosta. Järjestö arvio, että parhaiten selviävät ravintolat, joilla vakavaraisuus on kunnossa.
Lähde: STT
3.4. klo 16.16 Britanniassa koronakuolemia vuorokaudessa lähes 700
Britannia kertoo koronavirukseen kuolleiden määrän nousseen rajusti vuorokaudessa. Maassa raportoitiin 684 kuolemaa eli suurin päiväkohtainen määrä tähän mennessä. Yhteensä Britanniassa on kuollut koronaviruksen aiheuttamiin oireisiin yli 3 600 ihmistä.
Britanniassa on testattu 174 000 ihmistä koronaviruksen varalta, tartunta on todettu runsaalla 38 000:lla.
Lähde: Reuters, AFP
Klo 17.02: korjattu tartunnan saaneiden määrä
3.4. klo 16.01 Poliisihallitus haluaa koronavirustestit poliiseille
Poliisihallitus esittää, että poliiseja testattaisiin koronaviruksen varalta samoin kriteerein kuin terveydenhuollon henkilökuntaa. Kynnys testin saamiseen olisi siis aiempaa matalampi.
Nykyisen käytänteen mukaan poliisit saavat virallisesti testit samoin perustein kuin tavalliset kansalaiset. Tällä hetkellä testejä otetaan niiltä, joilla on virukseen liittyviä oireita.
3.4. klo 16.00 THL: Koronakirjeet ovat lähteneet jakeluun – perillä viimeistään ensi torstaina
Kansalaiskirje koronaviruksesta on lähtenyt jakeluun, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kirje jaetaan jokaiseen kotiin Suomessa niin, että se on perillä viimeistään torstaina 9. huhtikuuta.
Kirjeellä THL pyrkii varmistamaan, että jokainen kansalainen saa tietoa koronaviruksesta ja virukseen varautumisesta.
Kaikki kirjeessä oleva materiaali on sekä suomeksi että ruotsiksi. Saamelaisalueille jaettavassa kirjeessä ohjeet ovat myös saamen kielillä. Lisäksi kansalaiskirje on THL:n verkkosivuilla suomen ja ruotsin lisäksi 16:lla eri kielellä sekä videoina suomalaisella ja suomenruotsalaisella viittomakielellä.
3.4. klo 15.59: Sairaalat ovat täyttyneet Suur-Pariisissa – vakavasti sairaita potilaita evakuoidaan armeijan helikoptereilla
Ranskassa koronavirusepidemia jyllää nyt etenkin pääkaupungissa Pariisissa. Ile-de-Francen alueella, johon Pariisi kuuluu, on nyt Ranskan eniten koronavirustartuntoja. Sairaalahoidossa on lähes 10 000 ihmistä, joista 2200 on tehohoidossa. Sairaaloiden teho-osastot ovat siis aivan täynnä.
Ile-de-Francen alueella on parhaillaan käynnissä ennennäkemätön evakuointioperaatio, kun vakavasti sairaita potilaita siirretään hoitoon muualle Ranskaan ja naapurimaihin. Koomaan vaivutettuja potilaita on kuljetettu sairaaloiksi muutetuissa TGV-junissa Länsi- ja Pohjois-Ranskaan.
Kaupalliselta liikenteeltä suljetulle Orlyn lentokentälle on puolestaan järjestetty ilmasilta, jonka kautta armeijan helikopterit lennättävät koronaviruspotilaita pois Pariisista. Tavoitteena on lennättää ainakin kaksisataa potilasta muualle hoitoon.
Ranskalaismedian siteeraamien sairaalalähteiden mukaan koronavirusepidemian huippua odotetaan Pariisin alueella nyt sunnuntaina 6. huhtikuuta.
3.4. klo 15.51 HS: Vanhainkotien asukkailla todettu koronavirustartuntoja Helsingissä
Helsingin kaupungin seniorikeskuksissa on paljastunut asukkailla havaittuja koronavirustartuntoja, kertoo Helsingin Sanomat.
Palvelualuejohtaja Arja Peiponen vahvisti asian HS:lle perjantaina.
”On sekä muutamia sairastuneita asiakkaita että henkilökuntaa”, Peiponen kertoo.
Helsingin kaupunki tiedotti sosiaali- ja terveystoimen työntekijöillä todetuista koronavirustartunnoista torstaina. Tuolloin kerrottiin, että työntekijöiden tartuntoja on ollut kolmessa seniorikeskuksessa, kotihoidossa, yhdessä sairaalassa sekä kotisairaalassa.
Myös vanhuspalveluiden asiakkaiden keskuudessa on todennettuja tartuntoja ja altistumisia, Peiponen kertoo.
Kaupunki ei anna julkisuuteen sitä, missä seniorikeskuksissa tartuntoja tai altistumisia on havaittu. Asiasta viestitetään yksiköiden ja kotihoitotiimien hoidossa oleville asiakkaille ja omaisille.
3.4. klo 15.42 Rajaliikenteen rajoittamisesta ei ehditä neuvotella vielä tänään perjantaina
Rajaliikenteen rajoittamisesta Lapissa ei ehditä neuvotella vielä tämän päivän aikana, koska asian valmistelu on kesken, valtioneuvoston kanslian viestinnästä kerrotaan.
Työmatkaliikenteen rajoittaminen on osoittautunut hankalaksi kysymykseksi, joka vaatii vielä erilaisten näkemysten yhteensovittamista.
Hallitus kertoi maanantaina, että pohjois- ja länsirajalla joudutaan rajoittamaan lähiviikkoina myös työmatkaliikennettä epidemiatilanteen takia. Tähän asti rajan on voinut ylittää työn tai esimerkiksi pakottavan perhesyyn takia.
3.4. klo 15.18 Kela varautuu tukien hakuruuhkaan lähiviikkoina
Pääjohtaja Outi Antilan mukaan Kela on varautunut siihen, että koronavirusepidemia aiheuttaa tukihakemusten käsittelyssä valtavaa ruuhkaa lähiviikkoina.
Kela arvioi, että lähiviikkojen aikana työttömyysturvahakemuksia tulee lisää noin 130 000, asumistukihakemuksia noin 90 000 ja toimeentulotukihakemuksia samoin 90 000. Etuusmenojen lasketaan kasvavan noin miljardilla eurolla.
Tukihakemusten määrän nopean ja voimakkaan kasvun ennakoidaan pidentävän hakemusten käsittelyaikoja.
3.4. klo 15.14 Koronan saanut Boris Johnson oireilee yhä ja pysyy sisällä
Britannian pääministeri Boris Johnson parantelee koronatartuntaansa yhä virka-asunnossaan Downing Streetillä. Johnson kertoo videoviestissä että hänen ruumiinlämpönsä on yhä koholla.
Johnson kehotti myös brittejä noudattamaan määräyksiä ja poistumaan kotoaan vain välttämättömistä syistä. Johnson ilmoitti viime viikolla saaneensa koronavirustartunnan ja vetäytyvän karanteeniin Downing Streetille.
Lähteet: Reuters, AFP
3.4. klo 15.08 Ruotsissa 51 kuolonuhria lisää ja yli 600 uutta tartuntaa
Ruotsissa koronavirukseen on kuollut viime vuorokauden aikana 51 ihmistä, kertoo kansanterveysviranomainen tiedotustilaisuudessa. Kuolleiden kokonaismäärä on noussut 333:een.
Ruotsissa on todettu vuorokaudessa yli 600 uutta tartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 6 078.
3.4. klo 15.07 Saga Furs lomauttaa koko henkilökunnan
Saga Furs lomauttaa koko konsernin henkilökunnan kuukauden ajaksi koronaviruksen vuoksi. Lomautukset toteutetaan jaksoittain liiketoiminnan tarpeet huomioiden kuluvan tilikauden loppuun mennessä.
Yt-neuvottelut alkoivat 30. maaliskuuta, ja säästötoimien piirissä oli konsernin koko henkilöstö. Säästötoimien tuloksena, lomautukset mukaan lukien, saavutetaan yhteensä yli kolmen miljoonan euron säästöt tilikauden aikana.
3.4. klo 15.00 Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut 20 suomalaista
THL:n mukaan koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut 20 suomalaista. Sairaalassa on 180 henkeä, joista 72 on tehohoidossa.
Korjattu lukuja kello 15.38. Kuolleita on 20 eikä 21. Sairaalassa on 180 henkeä eikä 95. Tehohoidossa on 72 henkeä eikä 68.
3.4. klo 14.56 Korjaus torstain uutiseen yrittäjien oikeudesta työttömyysturvaan
Hallitus esittää yrittäjille oikeutta hakea työttömyysturvaa, jos koronakriisi on heikentänyt yritystoimintaa. Sitä voi hakea myös takautuvasti 16. maaliskuuta jälkeen tulleista menetyksistä.
Saadakseen työttömyysturvaa takautuvasti yrittäjän tulee ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi 15.4. mennessä TE-toimistoon.
STT:n jutussa kerrottiin eilen virheellisesti, että saadakseen takautuvasti työttömyysturvaa yrittäjän on haettava tukea 15.4. mennessä. Yrittäjän ei kuitenkaan tarvitse hakea tukea Kelalta 15.4. mennessä vaan ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon 15.4. mennessä.
3.4. klo 14.03 Instituutti: Saksa onnistunut koronaviruksen hillitsemisessä
Saksan toimet koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi ovat tehonneet, arvioi tartuntatautien asiantuntijalaitos Robert Koch -instituutti.
Koronavirukseen sairastunut tartuttaa tällä hetkellä keskimäärin vain yhden muun ihmisen, kun luku oli aiemmin seitsemän.
– Jos luku laskee alle yhden, epidemia alkaa lievetä hitaasati. Se on tavoitteemme, insituutin johtaja Lothar Wieler sanoo uutistoimisto AFP:lle.
Hän korostaa, että rajoituksia pitää yhä noudattaa. Saksa on muun muassa kieltänyt yli kahden ihmisen julkiset kokoontumiset ja vaatinut ihmisiä pitämään 1,5 metrin turvavälin toisiin koko ajan.
Saksassa on vahvistettu yli 79 000 koronatartuntaa ja 1 017 koronakuolemaa.
Lähde: AFP
3.4. klo 13.43 Katso Ylen erikoislähetys kello 15 – pääaiheina talous ja Ruotsi
Erikoislähetyksessä keskitytään tänään siihen, mistä ja miten vaikeassa taloustilanteessa olevat henkilöt, kuten lomautetut tai vaikeuksissa olevat yrittäjät, voivat hakea tukea.
Studiossa vieraana ovat Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula ja Kelan osaamiskeskuksen päällikkö Pasi Pajula. Lähetyksessä käväistään myös suoralla yhteydellä Ruotsissa, josta tilannekatsauksen antaa kirjeenvaihtajamme Kirsi Heikel.
Lähetyksen voit katsoa Yle Areenasta, TV1:ltä, tai tämän jutun pääkuvana olevalta videolta klo 15 alkaen.
Voit myös esittää oman kysymyksesi chatissa. Siellä yleisön kysymyksiin vastaavat Kelan lakimies Teija Hautera ja etuuspäällikkö Marja-Leena Valkonen sekä Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén.
3.4. klo 13.39 Video näyttää Wuhanin sulun aikana ja nyt
Kiinan Wuhanissa, koronakriisin alkupisteessä, arki palaa pikkuhiljaa normaaliksi.
Uutistoimisto AFP:n kuvausryhmä oli kaupungissa, kun kaupunki asetettiin täydelliseen sulkuun 23. tammikuuta. Nyt se on käynyt siellä uudestaan.
Katso videolta, miltä kaupunki näytti koronakaranteenin aikana ja sen jälkeen.
Lähde: AFP
3.4. klo 13.11. Koronaepidemiasta satojen miljoonien eurojen lisäkustannukset sairaanhoitopiireille
Koronavirusepidemia aiheuttaa sairaanhoitopiireille valtavat lisäkustannukset tänä ja ensi vuonna. Kuntaliiton teettämän kyselyn mukaan sairaanhoitopiirien toimintakulut kasvavat koronavirusepidemian vuoksi lähes 600 miljoonalla eurolla tänä ja ensi vuonna.
Kyselyyn osallistuivat kaikki 20 Manner-Suomen sairaanhoitopiiriä. Taloudellisten vaikutusten arviointi perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) skenaarioon, jossa 40 prosenttia kansalaisista saa koronavirustartunnan.
Sairaanhoitopiirien kuluja kasvattavat esimerkiksi päivystyskustannusten kasvu, henkilöstön sairastuminen ja lisääntyvä tarve sijaisille. Myös uusien koronaosastojen perustaminen, suojaus- ja muiden tarvikkeiden lisähankinnat sekä ylityöt ja niihin liittyvät korvaukset lisäävät kuluja.
Sairaanhoitopiirit arvioivat, että koronavirusepidemia aiheuttaa vuodelle 2021 noin 460 miljoonan euron lisäkulut. Koronaviruksen ennakoitu toinen epidemia-aalto korottaisi kuluarviota entisestään.
Sairaanhoitopiirit tasoittavat koronaviruksen aiheuttamaa yllättävää kulujen nousua lykkäämällä kiireetöntä hoitoa tältä vuodelta ja hoitojonoja purkamalla seuraavina vuosina. Lisäkuluja syntyy siitä, kun kuluvan vuoden hoitojonoja aletaan purkaa ensi vuonna koronavirusepidemian hellitettyä. Osa kiireettömästä toiminnasta joudutaan siirtämään myös vuodelle 2022.
STT
3.4. klo 12.55 Saksan liitokansleri Angela Merkel palasi karanteenista
Saksassa liittohallitus tiedottaa, että liittokansleri Angela Merkel on lopettanut kotikaranteeninsa ja palannut kanslerinvirastoon.
Merkel aloitti kotikaranteeninsa sunnuntaina 22. maaliskuuta sen jälkeen, kun hänelle kaksi päivää aiemmin pneumokokkirokotteen antaneella lääkärillä oli todettu COVID-19.
Lähde: Reuters
3.4. klo 12.50 Helsinki varautuu: sairaalan pihalle tuotu kylmäkontteja ruumiita varten
Helsingissä Laakson sairaalan pihalle on tuotu kontteja, joita on tarkoitus käyttää väliaikaisina ruumiiden säilytystiloina.
Laakson sairaalan johtajaylikääkäri Laura Pikkarainen vahvistaa konttien käyttötarkoituksen Ylelle.
Pikkaraisen mukaan kylmäkonteilla on varauduttu siihen, että kuolleiden määrä tulee olemaan tavanomaista suurempi koronavirusepidemian takia.
Laakson sairaalan lisäksi kontteja rakennetaan Malmin sairaalan luo. Laakson sairaalan kylmäkontteihin mahtuu 90 vainajaa ja Malmin sairaalan kontteihin 45.
Kontit ovat vielä tyhjiä. Pikkarainen ei osaa arvioida, miten paljon kuolleiden määrän pitäisi nousta, että ne otettaisiin käyttöön.
3.4. klo 12.47 Espanjassa toisena päivänä peräkkäin yli 900 kuollutta
Koronavirukseen on kuollut Espanjassa toisena päivänä peräkkäin yli 900 ihmistä, maan terveysministeriö kertoo. Kuolonuhreja on rekisteröity viime vuorokauden aikana 932. Edeltävän vuorokauden uhriluku oli 950.
Kuolonuhrien kokonaismäärä on nyt 10 935 ja vahvistettujen koronatartuntojen kokonaismäärä 117 710. Tartuntojen määrä on nouossut lähes 7 500:llä viime vuorokauden aikana.
Lähteet. Reuters, AFP
3.4. klo 12.45 TEM: Ravintolat sulkeutuvat perjantaina koko maassa
Ravintolat ja muut ravitsemisliikkeet on suljettava koko maassa perjantaina 3.4. klo 24. Lauantaista 4.4.2020 lähtien ravintolat ovat kiinni asiakkailta 31.5. asti. Sulkeminen on välttämätöntä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.
Sulkeminen ei koske take away -myyntiä. Ravitsemisliikkeiden tulee kuitenkin huolehtia yleisten suositusten mukaisesti siitä, että ulosmyynti järjestetään niin, että tartunnanvaaraa aiheuttavia kontakteja ei ruokaa noudettaessa pääsisi syntymään.
Sulkeminen ei koske henkilöstöravintoloita, jotka eivät ole auki yleisölle. Sairaaloiden, päiväkotien ja teollisuuslaitosten ruokalat voivat pysyä auki. Ravintoloiden sulkemisesta kertoo työ- ja elinkeinoministeriö TEM.
3.4. klo 12.40 VR jättää perimättä vuokrat rautatieasemien kahvila- ja ravintolayrittäjiltä
VR Group osoittaa tukensa kiinteistöissään toimiville ravintola- ja kahvilayrittäjille koronaviruspandemian aiheuttamassa vaikeassa tilanteessa ja jättää näiltä kokonaan perimättä touko- ja kesäkuun vuokrat.
– Haluamme osaltamme helpottaa erityisesti pienyrittäjien selviytymistä koronakriisin yli ja tukea näiden toiminnan jatkuvuutta. Koemme tärkeäksi, että rautatieasemien palvelut palautuvat ennalleen epidemia-aallon päätyttyä, toteaa VR Groupin kiinteistöjohtaja Juha Antti Juutinen.
Vuokravapautusten taustalla on eduskunnan päätös sulkea ravintolat koronapandemian leviämisen hillitsemiseksi toukokuun loppuun saakka. VR Group käy tapauskohtaisesti myös asemien muiden toimijoiden kanssa neuvotteluja tilannetta helpottavista järjestelyistä, kuten joustoista vuokrien takaisinmaksun aikatauluun.
3.4. klo 12.40 Lentotukialuksen kapteenin potkuista kritiikkiä Yhdysvalloissa
Yhdysvaltalaisen lentotukialuksen kapteenin Brett Crozierin irtisanominen on herättänyt vastalauseita.
Crozierin aluksella, USS Theodore Rooseveltilla puhkesi koronavirusepidemia. Viidentuhannen ihmisen laivalla on yli sata tartuntaa ja nyt terveitä miehistön jäseniä evakuoidaan karanteeniin Yhdysvaltain tukikohtaan Guamille.
Crozierin virhe oli, että hän kirjelmöi maanantaina tilanteesta ja sisällytti viestiinsä kritiikkiä merivoimien johdolle tavasta, jolla tilannetta oli yritetty ratkaista. Crozier vaati ylempiään toimimaan, jotta estetään amerikkalaissotilaita kuolemasta sotatantereiden ulkopuolella. Epidemia kiihtyy laivassa, koska miehistön jäsenet elävät hyvin lähekkäin ahtaissa tiloissa.
Kirje vuoti San Francisco Chronicle-sanomalehdelle, joka teki siitä uutisen.
Laivastoministeri Thomas Modlyn mukaan komentaja Crozier osoitti hyvin heikkoa päätöksentekokykyä. Eilen torstaina Modly ilmotti, että Crozier on erotettu, koska hän oli kierrättänyt kirjettään liian laajalti ja epäonnistunut sen luottamuksellisuuden suojelemisessa.
– Kirje loi vaikutelman, ettei laivasto vastaa hänen kysymyksiinsä, että laivasto ei ole tehtäviensä tasalla, eikä hallitus. Se ei vain pidä paikkaansa, sanoi Modly.
Nyt puolestaan Modlyn irtisanomispäätös on joutunut ruodittavaksi.
Edustajainhuoneen puolustusvaliokunnan demokraattijohtajat julkaisivat kannanoton, jossa katsottiin Crozierin selvästi toimineen komentoketjun ulkopuolella, mutta "hänen irtisanomisensa tällä kriittisellä hetkellä ... on epävakauttava liike, joka todennäköisesti saattaa puolustusvoimiemme työntekijät suurempaan vaaraan ja vaarantaa laivueemme valmiuden. Komentavan upseerin heittäminen laidan yli ilman perusteellista tutkimusta ei tule ratkaisemaan kasvavaa kriisiä USS Theodore Rooseveltilla."
Senaatin tiedusteluvaliokunnan demokraattinen varapuhemies Mark Warner katsoi, että kapteeni Crozier oli patriootti, joka vain oli yrittänyt toimia miehistönsä parhaaksi.
– En ymmärrä, miksi rankaisisit jotakuta sellaisesta, varsinkin kuin niin moni henki on kyseessä, sanoi Warner.
Demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Joe Biden kritisoi presidentti Trumpin hallinnon osoittaneen huonoa päätöksentekokykyä:
– Trumpin laivastoministeri ampui viestintuojan, sanoi Biden.
Lähde: Reuters
3.4. klo 12.20 Kesko aikoo lomauttaa noin 2 000 työntekijää
Koronavirus on vähentänyt työn määrää myös Keskolla, minkä vuoksi yhtiö kertoo aloittavansa sopeuttamistoimenpiteet. Ne koskevat 2 500 työntekijää Suomessa eri yksiköissä. Lomautusten kohteeksi joutuu arviolta noin 2 000 työntekijää, ja lomautukset kestäisivät enintään 90 päivää.
Muita toimia on esimerkiksi henkilöstön siirtyminen yksiköiden välillä. Myös Keskon ulkomaantoimintaan tehdään sopeuttamistoimia.
3.4. klo 12.10 Tukes: Itse tehty maski ei suojaa käyttäjää koronavirukselta
Viranomaiset muistuttavat, että itse tehdyt maskit eivät suojaa käyttäjäänsä koronavirukselta. Maski voi kuitenkin suojata muita, jos maskin käyttäjällä on virustartunta. Pahimmillaan itse tehdyt suojaimet voivat olla jopa viruksenlevittäjiä, jos oikeanlaisesta hygieniasta ei pidetä huolta.
Työterveyslaitos, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea ja sosiaali- ja terveysministeriö antavat ohjeita hengityssuojaimiin ja niihin liittyvään lainsäädäntöön liittyen.
Lue aiheesta lisää: Hengityssuojainten teko-ohjeet leviävät netissä, mutta oikeitakaan ei osata käyttää – asiantuntija: "Voi olla pahempi kuin se, ettei suojainta käytä ollenkaan"
3.4. klo 12.03 Helsingin satamassa käännytetty yhteensä 99 henkilöä
Merivartiosto kertoo, että sen tekemien käännytysten määrä on noussut sisärajavalvonnan palauttamisen ja rajanylitysliikenteen rajoittamisen seurauksena. Helsingin satamassa on käännytetty 19.3.–3.4. välisenä aikana 99 henkilöä. Pääasiallisena syynä on uhka suomalaisten kansanterveydelle.
3.4. klo 11.31 Turun yliopisto mukana kansainvälisessä tutkimuksessa, jossa selvitetään koronan psyykkisiä vaikutuksia
Turun yliopistolle voi nyt kertoa koronavirusepidemian vaikutuksista mielen hyvinvointiin. Yliopisto on mukana kansainvälisessä tutkimuksessa, joka selvittää pandemian aiheuttamia reaktioita ja vaikutuksia ihmisten psyykkiseen hyvinvointiin eri maissa ja kulttuureissa
3.4. klo 11.25 Tanskassa sairaanhoitohenkilökuntaa sairastui väärien koronatestitulosten vuoksi
Tanskassa useat sairaalatyöntekijät ovat saaneet koronaviruksen, kun negatiivisen testituloksen saaneet potilaat ovat osoittautuneetkin viruksen kantajiksi, kertoo Jyllands-Posten -lehti lähteisiinsä viitaten.
Lehden mukaan tartunnan saaneet työskentelivät sairaalassa Holstebrossa maan länsiosassa.
– Epäilemättä nämä väärät negatiiviset testitulokset tuottavat meille suuria haasteita, sanoi Västin sairaanhoitopiirin johtava ylilääkäri Nikolai Hoffmann-Petersen lehdelle.
Ylilääkärin mukaan jopa 15 prosenttia testituloksista voi olla vääriä.
Nyt kaikki sellaiset potilaat, joilla epäillään koronavirustartuntaa, eristetään ja testataan vielä uudelleen.
Lähteet: STT-RITZAU
3.4. klo 11.21 Valio aloittaa yt-neuvottelut pääkonttoritoimiinsa, koskee lomautuksia
Valio aloittaa 8.4. yt-neuvottelut määräaikaisista lomautuksista pääkonttoritoiminnoissaan. Syynä on koronavirustilanne, jonka yhtiö arvioi vaikuttavan liikentoimintaansa. Pandemiatilanteen vuoksi esimerkiksi asiakaskäynnit ja tuote-esittelyt on jouduttu lopettamaan. Neuvotteluiden piirissä on 580 pääkonttoritoiminnan henkilöä ja lomautukset kestäisivät enintään 90 päivää.
Neuvottelut eivät koske Valion tuotantoa, tehtaita, laboratoriotoimintaa, varastoja, logistiikkaa eikä tilaus-toimitusketjun suunnittelua.
3.4. klo 10.57 Lintilä: Valtio suuntaa 150 miljoonaa euroa keskisuurille yrityksille
Valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi käynnistää uuden rahoitusohjelman keskisuurille yrityksille, kertoo elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.)
Valtio suuntaa ohjelmaan 150 miljoonaa euroa. Uusi ohjelma sijoittaa koronaviruksen vuoksi vaikeuksissa oleviin yrityksiin.
Yksittäiset sijoitukset ovat kooltaan 1–10 miljoonaa euroa.
STT
3.4. klo 10.52 Venäjällä vähemmän tartuntoja, mutta 4 000:n raja rikki
Venäjällä on todettu 601 uutta koronavirustartuntaa viime vuorokauden aikana. Se on vähemmän kuin edeltävänä vuorokautena, jolloin uusia tartuntoja vahvistettiin lähes 800.
Tartuntojen kokonaismäärä on nyt 4 149. Kuolleiden kokonaismäärä on 34.
Lähde: Tass
3.4. klo 10.48 Poliisi käännytti torstaina 185 ajoneuvoa Uudenmaan rajalla
Uudenmaan rajan sulkupisteillä tarkastettiin torstaina 2.4. yhteensä 46 619 ajoneuvoa. Ajoneuvojen kokonaismäärästä poliisi joutui käännyttämään vuorokauden aikana 185. Vain yhdelle henkilölle kirjoitettiin sakko valmiuslain rikkomisesta.
Junamatkustajia tarkastettiin torstaina yhteensä 882, joista 13 jouduttiin käännyttämään.
Perjantaina 3.4. ennen kello yhdeksää Uudenmaan rajalle saapui yhteensä 12 950 ajoneuvoa. Poliisi joutui käännyttämään niistä 11. Junissa tarkastettiin ennen yhdeksää yhteensä 104 matkustajaa, joista 1 jouduttiin käännyttämään.
Kello yhdeksään mennessä poliisi ei ollut kirjoittanut sakkoja valmiuslain rikkomisesta.
3.4. klo 10.40 Hallitus valmistelee joustoja ulosottoon ja maksuhäiriöihin
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp.) kertoo, että hallitus valmistelee esitystä, jolla rajoitetaan velkojan oikeutta hakeaa yritys konkurssiin äkillisen maksuhäiriön perusteella.
– Kun olemme selvinneet ensimmäisistä kuukausista, on myös tärkeää, että seuraava vaihe eli yrityssaneeraus toimii hyvin. Siksi valmistelemme keinoja, joilla varmistetaan, että yrityssaneeraukseen päästään riittävän helposti, Henriksson sanoi.
Henrikssonin mukaan hallitus valmistelee joustoja myös ulosottolakiin sekä yritysten että yksityisten henkilöiden osalta.
3.4. ko 10.38 Ruotsin maahanmuuttovirasto: Tuhannet voivat menettää oleskelulupansa
Tuhannet ihmiset voivat menettää oleskelulupansa koronapandemian vuoksi, arvioi Ruotsin maahanmuuttovirasto sanomalehti Dagens Nyheterille (DN). Uhka koskee niitä, joiden lupa perustuu työhön tai tiettyyn tulotasoon.
– Lainsäädännössä ei ole mitään, mikä ottaisi huomioon tällaisen tilanteen, Maahanmuuttoviraston pääjohtaja Mikael Ribbenvik sanoo DN:ssä.
Työhön tai tuloon perustuvia lupia on myönnetty Ruotsissa 5 000 pelkästään ravintola-alalla työskenteleville. Se on yksi niistä aloista, joka on kärsinyt koronakriisistä pahiten, ja monia työntekijöitä on jo varoitettu irtisanomisesta.
Maahanmuuttoviraston pääjohtaja kertoo nostaneensa kysymyksen esille hallituksen kanssa.
– Olemme huomauttaneet, että moni luultavastsi menettää työnsä ja oleskelulupansa koronatilanteen vuoksi.
Maahanmuuttoministeri Morgan Johanssonin mukaan hallituksella ei ole mitään aikeita tarkistaa lainsäädäntöä tässä vaiheessa, kertoo Dagens Nyheter.
3.4. klo 10.25 Hallitus haluaa puolittaa pikavippien korkokaton
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) pitää välttämättömänä, että pikavippien korkokattoa rajoitetaan entistä enemmän.
– Noin 400 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintöjä. Tässä tilanteessa on todennäköistä, että määrä tulee kasvamaan. Siksi pidän välttämättömänä, että pikavippien korkokattoa rajoitetaan entistä enemmän. Mahdollisuus ottaa pieniä lainoja on silti tärkeää säilyttää, ja siksi hallitus valmistelee esitystä, jolla puolitamme pikavippien enimmäiskoron, Henriksson sanoi.
Katto on nyt 20 prosenttia ja jatkossa se olisi enintään 10 prosenttia.
– Aiomme myös kieltää pikavippien suoramarkkinoinnin tässä tilanteessa.
3.4. klo 10.10 Telia luovuttaa paikkatietoja Valtioneuvoston käyttöön
Telian paikkatietopalvelu tarjoaa anonymisoitua tietoa ihmisvirtojen liikkeistä Valtioneuvoston käyttöön kolmen kuukauden ajan. Tiedot perustuvat siihen, miten päätelaitteet, kuten puhelimet yhdistyvät mobiiliverkkoon eri paikoissa.
– Halusimme tiedot käyttöömme, jotta voimme seurata hallituksen päätösten vaikuttavuutta. Tietoa käytetään osana johtamista tukevaa kokonaistilannekuvaa, Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Ahti Kurvinen kertoo tiedotteessa.
Telian Crowd Insights -data on anonymisoitua, eikä yksittäisten ihmisten liikkeitä ole mahdollista seurata. Datasta kuitenkin voi päätellä suurten ihmisvirtojen liikkeitä.
3.4. klo 10.08 Google julkaisee liikkumista kuvaavia tietoja, mukana myös Suomi
Google alkaa tänään julkaista tietoja, joilla voidaan tutkia koronapandemian torjumiseksi annettujen sosiaalisen eristäytymisen määräysten toteutumista ja kansalaisten liikkumista.
Aggregoituja ja anonyymeja tietoja julkistetaan 131 maasta eriyisellä sivustolla. Pääset sivustolle tästä.
Mukana on myös liikkumistrendejä Suomesta. Raportista näkee, että työpaikoilla oleskelu oli vähentynyt maaliskuun lopussa noin neljänneksen verrattuna tammi-helmikuun mediaaniin. Puistoissa oleskelu taas oli lisääntynyt huikeat 48 prosenttia.
Tiedoissa ei ole yksilöön johdettavissa olevia yksityiskohtia ja kansalaisten yksityisyyttä kunnioitetaan.
Tietojen perusteella voidaan tutkia liikkumista eri alueilla ja eri aikoina. Sivustolla näkyy prosenttimuutoksia eri paikkojen - esimerkiksi puistojen, kauppojen, työpaikkojen ja asuinalueiden - kävijämäärissä, ei tarkkoina lukuina.
Google toivoo, että tiedoista on apua pandemian torjuntaa koskevien päätösten teossa.
– Tämä informaatio saattaa auttaa viranomaisia ymmärtämään muutoksia välttämättömässä liikkumisessa. Niiden avulla voidaan muokata suosituksia avoinnaoloaikoihin tai tavarantoimituksiin, sanoo Google Mapsin johtajan, Jen Fitzpatrickin ja yhtiön terveyspalveluiden johtajan Karen DeSalvon allekirjoittama viesti yhtiön sivuilla,
Lähde: Reuters, BBC
3.4. klo 9.54 Posti: Kotiin toimitettavien pakettien määrä moninkertaistunut
Valtionyhtiö Posti kertoo, että kotiin toimitettavien pakettien määrä on kasvanut moninkertaiseksi koronavirusepidemian aikana.
Yhtiön mukaan kasvanut kysyntä ei ole näkynyt toiminta-ajoissa. Pienessä osassa pakettien jakelua voi esiintyä viiveitä.
Yhtiö on koronaepidemian vuoksi muuttanut toimintaansa niin, että lähetystä ei luovuteta vastaanottajalle käteen, vaan jakaja jättää lähetyksen oven taakse soitettuaan ovikelloa. Vastaanottajalta ei myöskään vaadita allekirjoitusta.
STT
3.4. klo 9.42 HUSin luku uusista tartunnoista pomppasi, syynä lisääntynyt testaus
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri raportoi tänään 64 uudesta koronavirustartunnasta, eilen luku oli 28 ja toissapäivänä 36. Uusien tartuntojen määrä siis miltei tuplaantui pariin viime päivään verrattuna.
HUSista kerrotaan, että nousu johtuu testauskapasiteetin lisäämisestä. Testejä on nyt tehty aiempaa enemmän.
Luvut tulevat HUSin laboratorioista ja ne julkaistaan aina päivän viiveellä, eli tänään aamulla julki tuli eilisen luvut. Piikki tilastossa nähtiin 23.3., jolloin HUS ilmoitti 74 uudesta tartunnasta.
3.4. klo 9.30 Puola aikoo järjestää presidentinvaalit, Romania lykkää paikallisvaaleja
Puolassa päähallituspuolueen, oikeistokansallismielisen Laki ja oikeus -puolueen puheenjohtaja Jarosław Kaczyński katsoo, että Puolassa järjestetään koronapandemiasta huolimatta presidentinvaalit suunnitellusti 10. toukokuuta. Vaalit voidaan Kaczyńskin mukaan järjestää postitse.
Pienempi hallituspuolue Porozumienie (suomeksi: Sopimus) vastustaa vaalien järjestämistä pandemian aikaan, mutta Kaczyński toivoo puolueen tukevan hänen suunnitelmiaan.
Puolan nykyinen presidentti, Laki ja oikeus -puolueen tukema Andrzej Duda saisi mielipidetiedustelujen mukaan yli puolet äänistä. Laki ja oikeus -puolue voitti viime syksyn parlamenttivaalit, mutta se on menettänyt ylähuoneen enemmistön, joten puolueelle on tärkeää säilyttää oma ehdokas presidentin virassa.
Puolassa on kolmisen tuhatta koronatartunnan saanutta ja 57 kuollutta. Maassa on voimassa ulkonaliikkumisrajoituksia.
Romaniassa taas keskustalainen vähemmistöhallitus aikoo melko varmasti lykätä kesäkuun 28:lle suunniteltuja paikallisvaaleja koronaviruspandemian takia. Asiasta ilmoitti Romanian pääministeri Ludovic Orban.
Romaniassa on todettu liki kolme tuhatta tartuntaa, kuolleita on 115. Maahan julistettiin poikkeustila maaliskuun puolivälissä ja ulkonaliikkumiskielto viime viikolla. Terveysministeri Nelu Tataru arvioi, että liikkumisrajoituksia voidaan ehkä alkaa lieventää toukokuun puolivälissä.
Lähde: Reuters
3.4. klo 9.12 Osa kunnista keskeyttänyt syöpäseulonnat koronaepidemian vuoksi
Yli viidennes Suomen kunnista on keskeyttänyt kohdunkaulan syövän seulonnan koronavirusepidemian vuoksi. Myös rintasyövän seulontaa on huomattavasti vähennetty. Asia selviää Suomen Syöpärekisterin tekemästä kartoituksesta.
Seulontoja toteutetaan kuitenkin pääasiassa normaalisti useimmissa kunnissa, Syöpärekisteri kertoo.
Ainakin 70 kuntaa on keskeyttänyt kohdunkaulan syövän seulontoihin kutsumisen, ja rintasyöpäseulontoja jatketaan harvennetusti. Suolistosyöpää seulotaan toistaiseksi lähes normaalisti.
STT
3.4. klo 9.02 THL: Suomessa 97 uutta varmistettua koronavirustartuntaa
Suomessa on todettu 97 uutta laboratoriovarmistettua koronavirustartuntaa, selviää THL:n luvuista. Suomessa on nyt yhteensä 1 615 tartuntaa. Uusista tartunnoista 64 on todettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella. Tartuntojen määrä nousi huomattavasti, sillä 1.4. uusia tartuntoja todettiin vain 28.
3.4. klo 8.12 HUSin testauskapasiteetti vajaakäytössä
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) voisi tehdä paljon enemmän koronavirustestejä kuin mitä nyt tehdään. HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoo, että näytteitä otetaan 500 päivässä, kun kapasiteetti on 1 500.
– Saamme suurin piirtein kaikki testattua, mitä tarvitsee. Nyt on helpompi päästä testiin, Mäkijärvi sanoo Ylen aamun haastattelussa.
Mäkijärven mukaan testejä kannattaisi ottaa enemmän ja kriteereitä laajentaa, jotta saisimme paremman käsityksen epidemian lisääntymisestä.
Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee kertoo, että Suomessa tehdään nyt yhteensä 2 500 testiä päivässä. Määrän nostamiseksi tarvittaisiin kuitenkin lisää koeputkia, tikkuja ja viruksen testiaineita.
3.4. klo 8.05 CNN: Meksikoon bilettämään lähteneistä texasilaisista opiskelijoista kymmenillä on todettu koronatartunta
Kaksi viikkoa sitten noin 70 parikymppistä Texasin yliopiston nuorta lähti Austinista lentäen lomalle Meksikoon.
He lähtivät, vaikka Yhdysvalloissa oli ohjeistettu välttämään tarpeetonta lentomatkailua sekä yli kymmenen hengen kokoontumisia.
Nyt kyseisen yliopiston tiedottaja myöntää televisioyhtiö CNN:lle, että 44:llä Meksikossa lomailleella nuorella on todettu koronavirus.
Kymmeniä samalla tilauslennolla olleita tarkkaillaan koronaoireiden varalta. Osa Cabo San Lucasissa olleista nuorista palasi myös kaupallisilla lennoilla, mikä merkitsee, että niiden muilla matkustajillakin oli riski saada tartunta.
Austinin pormestari Steve Adler määräsi kaupunkilaiset pysymään kodeissaan 24. maaliskuuta. Meksikoa koskevia matkustusrajoituksia ei ollut voimassa nuorten lomamatkan aikana.
Texasin osavaltiokongressin edustajainhuoneen puhemies Dennis Bonnen (rep.) sanookin suoraan kevätlomailijoille:
– Lopettakaa pers..ly. Älkää tuijottako omaan napaanne. Samantekevää, mitä ajattelette tilanteen vakavuudesta, se on vakava. Samantekevää, uskotteko tämän voivan vaikuttaa teihin, se vaikuttaa.
3.4. klo 7.55 Ylen erikoislähetys ja hallituksen info yrittäjien tukemisesta klo 10
Hallitus pitää aamupäivällä koronaan liittyvän tilannekatsauksen, jossa kerrotaan muun muassa yrittäjien tukemisesta ja yksityishenkilöiden taloudellisen ahdingon helpottamisesta. Tiedotustilaisuuden on määrä alkaa kello 10.15.
Tilaisuus näytetään suorana kello 10 alkavassa Ylen erikoislähetyksessä, jota voit seurata Yle Areenassa ja TV1:ssä. Erikoislähetyksen juontaa Marja Sannikka, ja vieraana on Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Hallituksen tiedotustilaisuudessa ovat paikalla oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) ja elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.).
3.4. klo 7.45 HUS alkaa tutkia kahta lääkettä COVID-19-tautiin
HUSin tehohoito-osastoilla aletaan tutkia COVID-19-taudin hoitoa kahdella jo käytössä olevalla lääkkeellä.
Kyseessä on kaksi tulehdustilaa hillitsevää biologista lääkettä, joista toista käytetään MS-taudin ja toista nivelreuman hoidossa.
Lääkehoitotutkimus, on osa Maailman terveysjärjestö WHO:n tukemaa kansainvälistä REMAP-CAP-tutkimusta.
3.4. klo 7.40 BBC: 30 000 merimiestä ei pääse rahtilaivoilta pois
Kansainvälisessä mediassa on uutisoitu näyttävästi risteilyalusten ongelmista, viimeisimpänä on seurattu kolme viikkoa koronaviruspotilaiden kanssa seilanneen Zaandamin pääsyä Floridaan.
Mutta samaan aikaan maailman merillä on merimiehiä jumissa rahtilaivoilla. Lontoossa päämajaansa pitävä laivarahtiyrityksiä edustava International Chamber of Shipping arvioi, että merillä on kymmeniä tuhansia merimiehiä jumissa, koska satamia on suljettu ja maihinpääsyä rajoitettu.
BBC:n haastattelema kauppayhdistyksen puheenjohtaja Esben Poulsson arvioi, että noin 30 000 laivojen henkilöstöön kuuluvaa on jumissa, eikä pääse kotiin:
– Se on kuin tikittävä aikapommi, sanoo Poulsson.
Merimiesten terveyden lisäksi vaarassa ovat merirahdit ja niiden myötä erilaisten hyödykkeiden toimitusketjut.
3.4. klo 6.40 Yhdysvalloissa pienten ja keskisuurten yritysten lainoitus alkaa tänään
Yhdysvalloissa runsaan kahden tuhannen miljardin dollarin talouden kriisipakettiin kuuluva pienten ja keskisuurten yritysten lainoitus alkaa tänään. Lainoitukseen on varattu 350 miljardia dollaria.
Lainoja voivat hakea alle 500 työntekijän yritykset, joita on Yhdysvalloissa satoja tuhansia.
Valtiovarainministeri Steven Mnuchin lupasi torstai-iltaisessa Valkoisen talon koronatiedotustilaisuudessa, että lainoja saa saman tien:
– Tämä toimii huomenna Saat rahat, saat ne samana päivänä.
Hän kuitenkin varoitti, että vaikka apu alkaakin toimia, se ei tarkoita, että kaikki saisivat lainan samana päivänä.
Yritysten pitää täyttää yksinkertainen kaavake, valtiovarainministeriö takaa lainan ja sen maksamisestakin pääsee, jos yritys pitää kaikki työntekijänsä tai palkkaa takaisin ne, jotka se on ehkä jo ehtinyt irtisanoa.
– Haluamme, että sinulla on yritys, jonka voit nopeasti avata uudelleen, kun se taas on mahdollista, sanoi Mnuchin.
Mutta kuten eilen aamulla tässä kokoomajutussa jo kerrottiin, pankit ovat arvostelleet lainapakettia siitä, ettei heillä ole tarpeeksi yksityiskohtaisia tietoja sen soveltamiseksi.
Esimerkiksi Yhdysvaltain suurimman pankin, JPMorganChasen nettisivuilla sanotaan: "Rahalaitokset kuten omamme odottavat yhä ohjeita SBA:lta (pienyrityksiä tukeva liittovaltion virasto) ja valtiovarainministeriöltä. Tämän seurauksena Chase ei todennäköisesti kykene aloittamaan hakemusten hyväksyntää perjantaina, 3. huhtikuuta, kuten olisimme toivoneet."
Mnuchin sanoo neuvotelleensa tärkeimpin pankkien johtajien kanssa.
Mnuchin lupasi myös, että amerikkalaisperheille luvatut raha-avustukset alkavat kahden viikon sisällä. Esimerkiksi kaksilapsinen, kahden aikuisen perhe saa (mikäli pariskunta alittaa 150 000 dollarin tulorajan) 3 400 dollaria.
Uutistoimisto AP:n saaman muistion mukaan maksatusta haittaa kuitenkin, jos veroviranomaisilla ei ole asiakkaiden tilitietoja. Tällaisia henkilöitä ovat muun muassa sosiaalitukien varassa elävät, joiden ei tarvitse tehdä veroilmoitusta. Tilitietoja ei ole saatu kahden viime vuoden aikana noin sadalta miljoonalta amerikkalaiselta. Heille tuki joudutaan jakamaan shekkeinä, minkä vuoksi maksatus saattaa venyä elokuulle saakka.
Yhdysvaltain talous on kärsinyt suuresti koronapandemiasta ja sen torjumiseksi määrätyistä rajoituksista. Vielä helmikuussa työttömyysaste oli vain 3,5 prosenttia, alin luku 50 vuoteen. Vain viikkoja myöhemmin 10 miljoonaa amerikkalaista oli ilmoittautunut työttömäksi.
Lähteet: AFP, AP, Reuters
3.4. klo 6.05 Kiinassa vietetään lauantaina hiljaista hetkeä koronasankarien muistoksi, wuhanilaisia varoitetaan
Kiinassa koronapandemian alkualueella Wuhanissa varoitetaan kansalaisia pysymään valppaina, vaikka karanteenimääräyksiä vähitellen aletaankin purkaa. Matkustusrajoituksia puretaan ensi keskiviikkona.
Omaehtoista karanteenia on edelleen syytä jatkaa ja välttää tarpeetonta ulosmenoa.
Terveysviranomaiset varautuvat pandemian toiseen aaltoon, vaikka tartuntoja tällä hetkellä tuleekin enää vain joitain kymmeniä päivässä, ja nekin ovat enimmäkseen ulkomailta tulleiden tartuntoja. Perjantaina kerrottiin neljästä kuolleesta ja 31 uudesta diagnoosista, joista 29 on ulkomailta tulleita.
Kaikkiaan koronavirustartunnan saaneita on lähes 82 000 ja kuolleita 3 322.
Lauantaina koko maassa vietetään aamukymmeneltä kolmen minuutin hiljaista hetkeä niiden sankarien muistoksi, jotka kuolivat taistelussa pandemiaa vastaan.
Lähteet: AP, Reuters
3.4. klo 6.00 Korona synkisti yrittäjien mielet
Koronaepidemian takia monen yrityksen tulevaisuus on vaakalaudalla. Asiakkaat ovat kadonneet eikä kassaan tule rahaa. Kiinteät kulut kuitenkin juoksevat, ja yrityksissä epävarmuus lisääntyy päivä päivältä.
Etelä-Pohjanmaalla paikalliset yrittäjät perustivat yrittäjille tarkoitetun vertaistukipuhelimen. Vapaaehtoisia päivystäjiä on ringissä nyt kahdeksan. Yrittäjillä talousasiat ovat ajatuksissa päällimmäisinä, mutta myös huoli omasta jaksamisesta alkaa kasvaa.
– Yrittäjät ovat ajattelutavaltaan sellaisia, että ei helposti anneta periksi. Mutta tällä hetkellä on myös niitä yrittäjiä, jotka ovat aika epätoivoisia, toteaa parturi-kampaamoalan yrittäjä Kati Myllykoski Alavudelta.
3.4. klo 5.04 Bensan hinta halventunut reippaasti viime viikkoina
Bensiini on halventunut viime aikoina tuntuvasti. Polttoaine.net-sivuston mukaan 95E10-laadun keskihinta oli keskiviikkona 1,36 euroa litralta. Dieselin keskihinta oli 1,25 euroa litralta.
Energiayhtiö St1:n mukaan hinnat ovat tulleet alas 10–15 senttiä litralta sen jälkeen, kun Saudi-Arabia ja Venäjä aloittivat hintasodan muutama viikko sitten.
Bensan hintaan on vaikuttanut raakaöljyn hinnan putoamisen lisäksi koronakriisi, jonka seurauksena liikennemäärät ovat vähentyneet Suomessa jopa 30–40 prosenttia.
STT
3.4. klo 4.19 Airbnb laski sisäistä arvoaan
Kodinvuokrausyhtiö Airbnb on laskenut yrityksen sisäistä arvoaan 16 prosentilla. Airbnb:n kautta tehtävät varaukset ovat laskeneet rajusti koronaviruspandemian myötä, kertoo the Financial Times. Yhtiön sisäiseksi arvoksi on nyt laskettu 26 miljardia dollaria. Airbnb:n toimitusjohtaja Brian Chesky kertoi arvonlaskusta yhtiölle torstaina.
Lähde: Reuters
3.4. klo 3.49 Yhdysvalloissa kuoli yli tuhat ihmistä vuorokaudessa
Yhdysvalloissa 1 169 ihmistä on kuollut vuorokaudessa koronaviruksen seurauksena. Se on maan korkein päiväluku. Tieto perustuu Johns Hopkinsin yliopiston tilastoihin.
STT
3.4. klo 3.39 Olutta ja lonkeroa ostetaan normaalia enemmän
Suomalaisten hamstrausostaminen on nyt tasaantunut, mutta alkoholijuomien myynti on jatkanut rauhallista kasvuaan päivittäistavarakaupoissa, S-Ryhmästä kerrotaan. Koko maassa oluiden ja lonkeroiden myynti on ollut viime viikkoina noin kymmenen prosenttia tavallista suurempaa.
Alkossa puolestaan asiakkaat ovat käyttäneet ostoksiinsa keskimääräistä suurempia summia, eli moni ostaa enemmän kerralla. Samaan aikaan Alkon käyntimäärissä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia.
Vielä auki olleiden ravintoloiden sulkeminen koronaepidemian takia saattaa näkyä alkoholin myynnissä tulevina viikkoina.
STT
3.4. klo 2.53 Kuluttajaliitto avasi koronavirusneuvonnan
Peruuntuiko ennakkoon maksettu lomamatka tai konsertti? Kuluttajaliitto on avannut kaikille avoimen ja maksuttoman neuvontapuhelimen, jonne voi ottaa yhteyttä korona-aiheisten kuluttajakysymysten kanssa.
Koronaneuvonnassa autetaan kysymyksissä, jotka liittyvät esimerkiksi kotimaan ja ulkomaan matkustamiseen sekä ennakkoon varattujen palveluiden peruuntumiseen. Kuluttajaliitto auttaa myös potilaan oikeuksiin liittyvissä asioissa.
Neuvonta palvelee maanantaisin kello 12–14 sekä perjantaisin kello 14–16 numerossa 09 4542 2121.
STT
3.4. klo 2.38 Trumpin hallinto pohtii kasvojen suojaamista
Presidentti Donald Trumpin hallinto valmistelee uutta ohjeistusta, jonka mukaan ihmisten tulisi sonnustautua kasvot peittävään maskiin pahimmilla koronavirusalueilla, kertoo uutistoimisto AP.
AP:n mukaan tarkoituksena olisi käyttää maskeja, jotka eivät ole terveydenhoitoalalla käytössä. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi ihmisten omat huivit. Kasvojen peittäminen tulisi kyseeseen esimerkiksi kaupassa- tai apteekissakäynnin aikana.
Lue lisää: Trumpin hallinto suunnittelee ohjeistusta kasvojen peittämiseksi – New Yorkin pormestari kehottaa tekemään sen jo nyt
3.4. klo 1.47 Zaandam-risteilyalus pääsi maihin Floridassa
Koronaviruspotilaita kuljettava Zaandam ja sisaraluksensa Rotterdam ovat rantautuneet Floridan Fort Lauderdalen Evergladesin satamaan, kertoo uutistoimisto AP. Zaandam ehti seilata merellä kolme viikkoa ilman rantautumista, kun mikään satama ei halunnut ottaa sitä vastaan.
2.4. klo 23.16 Eduskunta hyväksyi ravintoloiden sulkemisen ja rajoittamistoimien pidentämisen
Eduskunta hyväksyi myöhään illalla ravintoloiden sulkemisen ja valmiuslain rajoittamistoimien jatkamisen. Ravintolat menevät kiinni lauantaina. Ulosmyynti on kuitenkin edelleen sallittu. Näillä näkymin ravintoloiden on pidettävä ovensa kiinni toukokuun loppuun asti.
2.4. klo 22.45 Maailmassa on yli miljoona koronavirustartuntaa
Maailmassa on rekisteröity jo yli miljoona koronavirustartuntaa, selviää Johns Hopkinsin yliopiston tietokannasta. Eniten tapauksia on havaittu Yhdysvalloissa, yli 230 000.
Koronavirukseen kuolleiden määrä ylitti tänään torstaina 50 000 rajan. Pahimmin koronavirus on koetellut Italiaa, jossa kuolleita on jo lähes 14 000, ja Espanjaa, jossa uhreja on noin 10 000.
2.4. klo 22.26 Perussuomalaisten Tavio haluaisi presidentin koronakriisin operatiiviseen johtoon
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio haluaa, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö johtaisi operatiivisesti koronakriisiä.
– Kun kriisin suuruus oli selvä, siinä tilanteessa odotin presidentti Niinistöltä sellaista ulostuloa, että hän olisi ryhtynyt operatiiviseksi johtajaksi, Ville Tavio sanoi Ylen A-studiossa.
Juontaja Annika Damström varmisti asian vielä kysymällä Taviolta, onko tämä sitä mieltä, että tasavallan presidentti johtaisi koronakriisiä hallituksen ohi.
– Alun alkaen vähän odotin, että niin olisi käynyt, Tavio sanoi.
Tavion toive ei istu yhteen Suomen perustuslain kanssa. Lain mukaan sisäpolitiikkaa johtaa hallitus.
2.4. klo 21.25 Hallitus pelastaa taloutta uuden kriisiryhmän avulla
Työelämäprofessori Vesa Vihriälä johtaa kriisiryhmää, joka etsii keinoja Suomen talouden hoitamiseen koronakriisin jälkeen. Hän arvioi, että inflaatio hoitaa osan kriisin aikana kertyneestä velkataakasta, mutta edessä on myös säästöjä ja veronkorotuksia.
Vihriälän johtaman ryhmän ratkaisujen pohdinta on alkanut musertavassa tilanteessa. Epätoivoon ei kuitenkaan ole syytä.
– Positiivista on, että tämä ei ole välttämättä pitkäaikainen samalla tavalla kuin finanssikriisi tai 1990-luvun lama olivat, Vihriälä sanoo.
Näin siksi, että talousromahduksen taustalla ovat hallituksen epidemian taltuttamiseksi pystyttämät rajoitustoimet eikä talous itsessään. Kun rajoitustoimia päästään poistamaan, voi toipuminenkin olla hyvin nopeaa – jos talous on pystytty pitämään jollakin tavalla toimintakuntoisena ja ilman isoja vaurioita.
2.4. klo 20.42 Ranskassa päivittäinen koronakuolemien määrä laski
Ranskan sairaaloissa on kuluneen vuorokauden aikana kuollut 471 ihmistä koronavirukseen, kertovat maan terveysviranomaiset. Eilen maassa kirjattiin 507 koronakuolemaa.
Ranskassa on kuollut nyt yhteensä 5 387 ihmistä koronan vuoksi, heistä 4 503 sairaaloissa. Ranskan viranomaiset ilmoittivat tänään ensi kerran kuolleiden kokonaismäärän, johon on sisällytetty sairaaloiden lisäksi vanhainkodeissa kuolleet.
Viranomaisten mukaan vanhainkodeissa on kuollut kaikkiaan 884 vanhusta koronaviruksen vuoksi. Erityistä huolta Ranskassa kannetaan vanhusten tilasta.
Maassa tunnistettiin viime vuorokauden aikana yli 2 000 uutta koronatapausta. Tartuntoja on nyt 59 105.
Lähteet: AFP, Reuters
Korjattu 2.4. klo 21.08: uutistoimisto Reuters korjasi ilmoittamiaan tietoja uusien tartuntojen määrästä.
2.4. klo 20.40 Liikenne Uudenmaan rajoilla pienessä kasvussa
Uudenmaan tarkastuspisteiden liikennemäärät nousivat torstaina hieman edellispäivistä. Tarkastuspisteille saapui torstain aikana reilut 39 800 ajoneuvoa, kertoo Helsingin poliisi.
Aamuyhdeksään mennessä tarkastuspisteille oli saapunut noin 12 700 ajoneuvoa, joista käännytettiin 20 ajoneuvoa. Yhdeksän ja kuuden välillä ajoneuvoja tarkistettiin reilut 27 100, joista käännytettiin 119.
Poliisin mukaan liikenne tarkastuspaikoilla on sujunut rauhallisesti ja tarkastukset ovat sujuneet asiallisesti.
Junissa tarkastettiin aamuyhdeksään mennessä 147 matkustajan matkan syy. Vain yksi matkustaja jouduttiin käännyttämään. Iltaan mennessä junissa tarkastettiin 552 matkustajaa, joista yhdeksän käännytettiin.
Valmiuslain rikkomisesta annettiin torstai-iltaan mennessä yksi sakko.
Lähde: STT
2.4. klo 20.00 Miten matkailu muuttuu, perutaanko festarit – asiantuntijat vastasivat nuorten kysymyksiin
Yle Uutisten ja Yle Kioskin Koronteeni live & chatissä nuoret pääsivät esittämään heitä askarruttavia kysymyksiä asiantuntijoille. Katso tästä suosituimmat kysymykset vastauksineen.
2.4. klo 19.56 Koronavirukseen on kuollut koko maailmassa jo yli 50 000 ihmistä
Johns Hopkins -yliopiston ylläpitämän tietokannan mukaan koronavirukseen on kuollut maailmanlaajuisesti jo yli 50 000 ihmistä.
Rekisteröityjen koronavirustapausten määrä ylittää puolestaan pian miljoonan rajan: tartuntoja on tiedossa jo yli 965 000.
2.4. klo 19.52 Finlandia-talon valaistus kunnioittaa kriittistä työtä tekeviä
Finlandia-talon julkisivu valaistaan siniseksi joka ilta lauantaista alkaen, kertoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori viestipalvelu Twitterissä. Vapaavuoren mukaan valaisulla halutaan kunnioittaa hoitohenkilökuntaa ja muuta kriittistä työtä tekeviä.
– Toivottavasti kaunis valaistus ilahduttaa meitä kaikkia, Vapaavuori kirjoittaa Twitterissä.
2.4. klo 19.15 Italiassa 760 uutta koronakuolemaa
Italiassa 760 ihmistä on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin viime vuorokauden aikana, terveysviranomaiset kertovat. Kuolleita on nyt yhteensä 13 915.
Uusien kuolemien määrä nousi hieman eilisestä, jolloin kerrottiin 727 ihmisen menehtyneen.
Vahvistettujen tartuntojen kokonaismäärä on nyt 115 242, kun eilen se oli 110 574. Uusia tapauksia havaittiin päivässä 4 668, mikä on noin sata tapausta eilistä vähemmän.
Lähde: Reuters
2.4. klo 19.13 Koronaepidemia pakottaa USA:n demokraatit siirtämään puoluekokoustaan
Yhdysvalloissa demokraattisen puolueen johto on ilmoittanut puoluekokouksen siirtämisestä kuukaudella koronaepidemian takia. Puoluekokous järjestetään elokuun 17. päivänä Milwaukeessa, Wisconsinissa.
Puoluekokouksessa vahvistetaan demokraattien presidenttiehdokas Donald Trumpia vastaan.
Demokraattien kärkiehdokas Joe Biden oli vaatinut massatapahtuman siirtoa jo aiemmin turvallisuussyistä koronaepidemian vuoksi. Republikaanien puoluekokouksen on määrä alkaa elokuun 24. päivä Charlottessa, Pohjois-Carolinassa.
Lähteet: AFP, AP, Reuters
2.4. klo 18.48 New Yorkissa jo 2 373 kuollut koronaan
Yhdysvalloissa New Yorkin osavaltiossa yhteensä jo 2 373 ihmistä on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen, kertoo kuvernööri Andrew Cuomo uutistoimisto Reutersin mukaan.
Eilen ilmoitettu siihenastinen kuolleiden määrä oli 1 941.
Vahvistettujen koronatartuntojen määrä nousi vuorokaudessa 92 381:een eilisestä 83 712:sta, Cuomo ilmoitti tänään torstaina.
Cuomo sanoi, että epidemian huippu on odotettavissa 7–30 päivän kuluessa. Hengityskoneita on hänen mukaansa tällä hetkellä varastossa niin, että ne riittävät nykytahdilla vielä kuudeksi päiväksi.
Cuomon mukaan jo 21 000 muissa osavaltioissa asuvaa terveydenhuollon työntekijää on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi tulemaan avuksi New Yorkiin.
New Yorkin sairaaloissa on nyt hoidettavana 13 383 koronapotilasta, kun eilen heitä oli 12 226.
Lähde: Reuters
2.4. klo 17.26 Hallitus kertoo yrittäjien auttamisesta huomenna klo 10.15
Hallitus pitää huomenna perjantaina koronaan liittyvän tilannekatsauksen klo 10.15. Tällä kertaa katsauksessa keskitytään mm. yrittäjien tukeen ja yritysrahoitukseen. Paikalla ovat oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) ja elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.). Voit seurata tilaisuutta suorana mm. Ylen verkkosivuilla.
2.4. klo 17.23 Putin: Venäläisten pysyttävä poissa töistä vappuun asti
Venäjän presidentti Vladimir Putin on ilmoittanut televisiopuheessa, että useimpien venäläisten tulee pysytellä poissa töistä 30. huhtikuuta saakka koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Aiempi määräys työntekijöiden kotona pysymisestä koski vain tätä viikkoa.
Välttämättömiksi määritellyillä aloilla työt jatkuvat. Ruokakaupat ja apteekit pysyvät auki.
Putinin mukaan Venäjän koronaviruksen vastaiset toimet ovat auttaneet, mutta hän varoitti, että tartuntojen huippua ei ole vielä nähty.
Lähteet: AP, Reuters
2.4. klo 16.53 Lapin rajan sulkeminen osoittautui hankalaksi
Rajaliikenteen rajoittaminen Lapissa on osoittautunut vaikeammaksi kysymykseksi kuin hallituksessa etukäteen ajateltiin.
Ylelle kerrotaan eri lähteistä, että työvoiman liikkumisen rajoittaminen ei ole yksinkertaista. Reittiä on yritetty etsiä jo useita päiviä.
Asia on noussut myös diplomaattiseksi kysymykseksi: Ruotsi ja Norja eivät halua Suomen rajoittavan rajan yli kulkevaa liikennettä. Ylen tietojen mukaan asiasta on käyty neuvotteluja ministeritasolla asti.
2.4. klo 16.32 Perustuslakivaliokunta puoltaa ravintoloiden sulkemista ja rajoittamistoimien pidentämistä
Perustuslakivaliokunta puoltaa valtioneuvoston täydentävää asetusta, jolla ravintolat pannaan säppiin lauantaina.
Ravintoloiden ja kahviloiden pitää valtioneuvoston asetuksen mukaan sulkea ovensa asiakkailta kaikissa Suomen maakunnissa, kun vuorokausi vaihtuu lauantaiksi 4. huhtikuuta.
Perustuslakivaliokunta puoltaa pienin reunahuomautuksin myös valmiuslain rajoittamistoimien pidentämistä.
Hallitus antoi aiemmin tällä viikolla ehdotuksensa, jonka mukaan valmiuslain nojalla annettuja rajoituksia jatketaan 13. toukokuuta asti. Nykyisellään ne ovat voimassa 13. huhtikuuta asti.
2.4. klo 16.30 Lääketeollisuus ry: Vanha malarialääke hydroklorokiini näyttäisi lieventäneen infektiota
Koronaviruksen oireita helpottavia lääkettä etsitään ja tutkitaan kuumeisesti. Lääketeollisuus ry:n tieteellisen ryhmän puheenjohtaja Juhana Idänpää-Heikkilä kertoi Ylen erikoislähetyksessä, että maailmalla on tehty jo pieniä tutkimuksia sairaalapotilailla, joissa vanha malarialääke hydroklorokiini näyttäisi lieventäneen infektiota.
– Sillä on saatu taudin kestoa lyhennettyä muutamalla päivällä, mutta vahvaa näyttöä ei ole, Idänpää-Heikkilä sanoo.
Lääke on jo nyt myös Suomessa ollut sairaaloissa käytössä.
– Nyt täytyy muistaa, että näillä lääkkeillä on myös haittavaikutuksia, eli niiden laajamittainen käyttö ei ole mitenkään ongelmatonta. On kuitenkin hienoa, jos niistä saadaan apua vaikeille, sairaalahoitoa vaativille potilaille.
Yleisesti ottaen Idänpään-Heikkilä arvioi, että aikaa kuluisi ainakin vuosi ennen kuin tutkimus jonkin lääkkeen tepsivyydestä saataisiin valmiiksi.
2.4. klo 16.22 Yli kuusi miljoonaa yhdysvaltalaista lisää haki työttömyyskorvauksia viime viikolla
Yli 6,6 miljoonaa uutta työtöntä haki työttömyyskorvauksia Yhdysvalloissa viime viikolla, kertoo maan työministeriö. Se on suurin koskaan viikossa rekisteröity uusien hakijoiden määrä.
Aiempi ennätys oli edeltävältä viikolta, jolloin työttömyyskorvauksia haki 3,3 miljoonaa uutta työtöntä. Työttömien määrä on siis kasvanut kymmenellä miljoonalla kahdessa viikossa.
Lähes kaikki osavaltiot selittävät hakemusmäärän lisääntymistä koronavirusepidemailla. Epidemia vaikuttaa niin palvelualojen, teollisuuden kuin vähittäiskaupankin työpaikkoihin.
Työttömyyskorvaushakemusten määrä on ylittänyt kaikki taloustieteilijöiden arviot. Vuosi sitten vastaavalla viikolla jätettiin 211 000 uutta työttömyyskorvaushakemusta.
Lähde: AFP
2.4. klo 16.18 Wärtsilä aloittaa koko Suomea koskevat yt-neuvottelut
Teknologiayhtiö Wärtsilä on tänään aloittanut koko henkilöstöään koskevat yhteistoimintaneuvottelut Suomessa. Se tavoittelee määräaikaisia, enintään 90 päivän lomautuksia. Syyksi kerrotaan koronaviruspandemiasta johtuvat tuotannolliset ja taloudelliset syyt.
2.4. klo 15.45 Suomessa nyt 19 kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin
THL:n tuoreiden lukujen mukaan Suomessa on kuollut 19 ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen. Sairaalassa on 160 ihmistä, joista tehohoidossa on 65.
2.4. klo 15.34 Reuters: Iranille työskentelevät hakkerit yrittäneet murtautua WHO:n sähköposteihin
Iranin hallituksen etuja ajavat hakkerit ovat yrittäneet murtautua Maailman terveysjärjestön (WHO) työntekijöiden henkiökohtaisiin sähköposteihin, kertoo uutistoimisto Reuters. Se perustaa tietonsa neljälle nimettömänä esiintyvälle lähteelle.
Iran kiistää Reutersin tiedot.
WHO:n tiedottaja vahvistaa hyökkäyksen Reutersille, mutta sanoo, ettei järjestö tiedä hakkereiden alkuperää. Hänen mukaansa työntekijöiden sähköpostitilit eivät olisi vaarantuneet.
Reutersin mukaan WHO:hon kohdistuneet hakkeriyritykset ovat kaksinkertaistuneet koronaviruksen puhkeamisen jälkeen.
Lähde: Reuters
2.4. klo 15:24 Ruotsin koronakuolemat nousivat 282:een, uusia tartuntatapauksia reilut 500
Ruotsissa koronaepidemiaan kuolleiden määrä on noussut 43:lla yhteensä 282:een, kertovat kansanterveysviranomaiset.
Torstai-iltapäivään mennessä kirjattujen kuolemantapausten lisäys vuorokaudessa oli pienempi kuin eilen keskiviikkona.
Vahvistettuja tartuntatapauksia Ruotsissa on jo lähes 5 500. Tapausten määrä lisääntyi vuorokaudessa yli 500:lla.
Terveysviranomaiset ovat huolissaan siitä, että erityisesti yli 70-vuotiaiden tautitapaukset ovat lisääntyneet.
Lue myös laajempi juttu Ruotsin tämänhetkisestä koronatilanteesta: Koronatartuntojen määrä Ruotsissa uudella tasolla – Pääministeri: Tilanne pahenee ennen kuin se paranee
Lähde: STT
2.4. klo 15.17 Hollannissa 166 uutta koronakuolemaa
Hollannin terveysviranomaisten mukaan 166 ihmistä on menehtynyt koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen viime vuorokauden aikana. Tautiin on kuollut Hollannissa yhteensä 1 339 ihmistä.
Vahvistettujen koronavirustartuntojen määrä kasvoi vuorokaudessa kahdeksalla prosentilla 14 697:ään.
Lähde: Reuters
2.4. klo 15.07 Kysely: Moni sairaanhoitaja arvostelee sekavaa ohjeistusta
Moni sairaanhoitaja katsoo saaneensa sekavaa ohjeistusta koronaviruksesta, kertoo tuore kysely. Sairaanhoitajaliitto ilmoittaa saaneensa kyselyyn parissa viikossa satoja vastauksia.
Sairaanhoitajat ovat kertoneet kyselyssä muun muassa kokemastaan pelosta, ahdistuksesta ja epävarmuudesta. Moni hoitaja sanoo tiedonkulun olevan sekavaa ja ohjeiden muuttuvan jatkuvasti. Joskus ohjeita taas ei tule lainkaan.
Toisaalta sairaanhoitajat kokevat ylpeyttä ja kiitollisuutta siitä, että nyt heitä todella tarvitaan pitämään Suomen kansa hengissä.
2.4. klo 14.58 Norjassa päiväkoteja ja kouluja auki pääsiäiseksi
Norjassa päiväkoteja ja kouluja kehotetaan avaamaan ovensa lapsille pääsiäiseksi, kertoo sanomalehti Verdens Gang.
Norjan hallitus haluaa varmistaa, että yhteiskunnan kannalta välttämättömissä töissä olevien vanhempien lapset saavat hoitoa. Lisäksi hallitus haluaa koulujen avaamisella tukea lapsia, joilla on erityistarpeita, vaikeuksia sairauden vuoksi tai vaikea kotitilanne.
Päiväkoteja ja kouluja ei voida velvoittaa toimimaan pääsiäisen pyhinä, mutta hallitus tekee töitä useiden kunnallisten tahojen ja järjestöjen kanssa tavoitteen saavuttamiseksi. Tarkoituksena on pitää päiväkodit ja koulut auki ensi maanantaista pääsiäispyhien yli tiistaihin asti.
Monet kunnat ovat jo ilmoittaneet avaavansa päiväkodit ja koulut pääsiäiseksi. Näiden joukossa on pääkaupunki Oslo.
Norjassa on todettu lähes 5 000 koronatartuntaa, kertoo yleisradioyhtiö NRK. Virukseen on kuollut 45 ihmistä.
Tanskassa varmistettuja tartuntoja on 3 355, kertoo yleisradioyhtiö DR, ja virukseen on kuollut 123 ihmistä.
2.4. kello 14.50 Yrittäjille tulossa oikeus hakea työttömyysturvaa koronakriisin aikaan
Hallitus esittää yrittäjille oikeutta hakea työttömyysturvaa, jos koronakriisi on heikentänyt yritystoimintaa. Sitä voi hakea myös takautuvasti 16. maaliskuuta jälkeen tulleista menetyksistä. Yrittäjän tulee kuitenkin hakea työttömyysturvaa 15. huhtikuuta mennessä, jotta oikeus turvaan on takautuvasti.
Työttömyyspäivärahaan kytkeytyvää turvaa haetaan Kelalta. Jos hakemus tulee 15. huhtikuuta jälkeen, oikeus työttömyysturvaan on vain hakupäivästä lähtien.
Hallituksen esityksen mukaan oikeus koskee kaikkia yrittäjiä, myös työllistäviä yrittäjiä. Lakiesitys mahdollistaa sen, että koronasta kärsinyttä yritystoimintaa ei tarvitse lakkauttaa, jotta päätoimisella yrittäjällä olisi oikeus työttömyysturvaan, kuten tällä hetkellä pitäisi tehdä. Samalla yrittäjä voisi edelleen saada myös jonkin verran yrittäjätuloa yrityksestään menettämättä kokonaan etuuttaan.
Hallitus on varannut yrittäjien työttömyysturvaan 160 miljoonaa euroa. Tämä perustuu oletukseen, että 55 000 yrittäjää hakisi sitä.
Lain on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. Se olisi voimassa kesäkuun loppuun asti.
Hallitus on jo aiemmin kertonut yrittäjille tarkoitetuista yritystuista, jotka on tarkoitettu yritystoiminnan pyörittämiseen koronakriisin aikana.
Lähde: STT
2.4. klo 14.33 Lehti: Tukholman tehohoitopaikat voivat täyttyä lähipäivinä
Tukholman sairaaloiden tehohoitopaikat voivat täyttyä viikonloppuun mennessä, mikäli viruksen leviäminen ei merkittävästi laannu lähipäivinä. Huolesta kerrotaan Karoliinisen sairaalan sisäisessä viestinnässä, ja siitä kertoo sanomalehti Dagens Nyheter.
Sairaalahoitoa ja tehohoitoa vaativien koronapotilaiden määrä on lisääntynyt voimakkaasti Tukholmassa viime päivinä. Dagens Nyheterin mukaan sairaalahoidossa oli eilen 546 potilasta ja tehohoidossa 130 potilasta. Kaksi viikkoa sitten tehohoidossa oli vain yhdeksän potilasta, joten määrä on moninkertaistunut.
Tukholmassa on nostettu tehohoitopaikkojen määrä kaksinkertaiseksi normaalitasosta, ja se pyritään kolminkertaistamaan. Esimerkiksi Karoliinisessa sairaalassa paikkojen määrä on jo kolminkertaistettu 130:aan. Sairaalasta vakuutetaankin, että ainakin siellä tehohoitopaikkojen määrä on riittävä.
2.4. klo 14.20 WHO: ylivoimaisesti suurin osa koronaan menehtyneistä Euroopassa yli 60-vuotiaita
Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan Euroopassa koronaan menehtyneistä 95 prosenttia on yli 60-vuotiaita.
WHO:n Euroopan toimiston johtaja Hans Kluge kuitenkin sanoi tiedotustilaisuudessa Genevessä torstaina, ettei ikä ole ainoa riskitekijä.
– Ajatus siitä, että COVID-19-tauti vaikuttaisi vain iäkkäisiin on kuitenkin väärä, Kluge sanoo.
Terveysjärjestön mukaan 10-15 prosenttia alle 50-vuotiaista on saanut keskivakavan tai vakavan tartunnan, kertoo uutistoimisto AP.
2.4. klo 13.55 EU-komissiolta 100 miljardia euroa tukea koronankriisin työllisyysseurausten hoitoon
EU-komissio aikoo kerätä markkinoilta 100 miljardia euroa työttömyyden torjumiseen koronakriisin seurauksena.
Rahoitusjärjestelyssä komissio laskee liikkeelle 100 miljardin euron arvosta velkakirjoja EU:n budjettia vastaan. Raha on tarkoitus käyttää työttömien ja osa-aikaisten työntekijöiden tukemiseen.
Voit lukea tästä Ylen keskiviikoisen ennakkouutisen asiasta.
2.4. klo 13.42 Eduskunnan kyselytunti tänään kello 16
Eduskunnan kyselytunti käsittelee torstaina suurella todennäköisyydellä koronavirusta. Paikalla eduskunnassa ovat kaikki ministerit, mutta kansanedustajien lukumäärää on rajattu. Päätöksen taustalla on koronaviruksen leviämisen hidastaminen.
Yle näyttää eduskunnan kyselytunnin suorana kello 16 lähtien.
2.4. klo 13.25 Takaisin Pasilaan -podcastissa puhutaan siitä, mitä tapahtuu, kun poikkeusolot loppuvat
Takaisin Pasilaan -podcastin torstain jaksossa Toivo ja Marjukka laskevat poikkeusolojen todellista kestoa. Lisäksi puhutaan siitä, mitä tehdään, kun tämä loppuu. Jakson voit kuunnella täältä.
2.4. klo 13.23 Ylen erikoislähetys klo 15–15.40: Parasetamolia vai ibuprofeenia? Asiantuntija keskustelemassa koronalääkityksestä – kysy chatissa
Erikoislähetyksessä keskitytään koronaviruksen aiheuttaman taudin lääkehoitoon eri näkökulmista. Vieraana on Juhana Idänpään-Heikkilä, joka on Lääketeollisuus ry:n tieteellisen ryhmän puheenjohtaja ja lääkeyhtiö GlaxoSmithKlinen lääketieteellinen johtaja.
Voit seurata lähetystä suorana TV1:ssä ja Yle Areenassa.
Voit osallistua lähetyksen aikana myös chatiin klo 15–16 osoitteessa chat.yle.fi. Chatissa yleisön kysymyksiin vastaavat uhkaavien infektiotautien apulaisprofessori Tarja Sironen Helsingin yliopistosta ja kliinis-farmakologisen yksikön päällikkö Jukka Sallinen Fimeasta.
Sironen vastaa erityisesti koronan tarttumiseen ja sairastamiseen liittyviin kysymyksiin ja Sallinen kysymyksiin koronaan kehitteillä olevista lääkkeistä ja rokotteista.
2.4. klo 13.10 Kiina ärähti, kun Trump sanoi Kiinan aliarvioivan tilastojaan
Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Hua Chunying puolusti torstaina Kiinan tilastoja koronatartuntojen ja kuolleiden määristä. Kiina on ollut niiden suhteen avoin ja läpinäkyvä. Hua kritisoi tiukasti amerikkalaisten esittämiä epäilyjä lukujen kaunistelusta:
– Nämä amerikkalaispoliitikkojen kommentit ovat häpeämättömiä ja moraalisesti vastenmielisiä. Heidän pitäisi hylätä tuollainen kansanterveyttä koskevien asioiden politisointi. Se on epämoraalista ja epäinhimillistä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi eilen tiedotustilaisuudessa, että Kiinan raportointi näyttää olevan hiukan kaunistelevaa. Hän kertoi, ettei ole saanut tiedusteluraporttia Kiinan tilastoista:
– Numerot näyttävät hiukan kaunistelluilta – sanon nyt tämän kiltisti – suhteessa siihen, mitä olemme nähneet ja mitä on raportoitu.
Hänen turvallisuusneuvonantajansa Robert O'Brien sanoi, ettei Yhdysvallat voi mitenkään tietää, ovatko Kiinan luvut paikkaansapitäviä.
Trump keskusteli tilanteesta viime perjantaina puhelimessa Kiinan johtajan, Xi Jinpingin kanssa, mutta "ei niinkään numeroista". Maiden välit ovat hänen mukaansa hyvät.
Myös muutama republikaanipoliitikko on kyseenalaistanut kiinalaistilastoja, mm. Nebraskan senaattori Ben Sasse haukkui Kiinan numeroita "roskapropagandaksi".
Lähteet: AFP, Reuters
2.4. klo 12.51 Katso suorana, miten koronaepidemia on vaikuttanut leipäjonoihin
Seurakunnat ja avustusjärjestöt ovat joutuneet koronaepidemian vuoksi sulkemaan paikkoja, joissa on jaettu ilmaista ruokaa.
Esimerkiksi Helsingissä seurakunnat huolehtivat ruoka-avusta jakamalla valmiiksi pakattuja akuuttiruokakasseja.
Ylen suorassa lähetyksessä käymme Hermannin Diakoniatalon edustalla, missä ruoka-apua jaetaan.
2.4. klo 12.49 Espanjassa koronaan kuolleiden määrä noussut yli 10 000:n
Espanjassa koronaan kuolleiden määrä on noussut nyt yli 10 000 rajapyykin, kertoo maan terveysministeriö. Kuolonuhreja on 10 003. Vain Italiassa on kuollut enemmän ihmisiä koronavirukseen.
Viime vuorokauden aikana virukseen on Espanjassa menehtynyt 950 ihmistä. Se on jälleen suurin päiväkohtainen määrä epidemian aikana. Edellisen vuorokauden aikana kuolleita oli 864.
Todettujen tartuntojen määrä on nyt 110 238. Nousua eilisestä on yli 8 000.
Lähteet: Reuters, Yle
2.4. klo 12.45 HUS rajaa synnyttäjien tukihenkilöiden läsnäolo-oikeutta synnytyssairaaloissa
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS rajoittaa synnyttäjien tukihenkilöiden läsnäoloa kaikissa synnytyssairaaloissaan koronavirustartuntariskin vähentämiseksi. Rajoitus astuu voimaan välittömästi ja on voimassa toistaiseksi.
Tukihenkilö voi olla mukana normaalissa alatiesynnytyksessä sen ajan, kun synnyttäjä on synnytyshuoneessa. Tämä tarkoittaa aikaa synnytyksen käynnistymisestä siihen asti, kun äiti ja vastasyntynyt siirtyvät synnyttäneiden osastolle.
Tukihenkilö ei voi olla mukana synnytyksen käynnistysvaiheessa, keisarileikkauksessa tai synnyttäneiden osastoilla sairaaloissa tai Helsingin Perhepesähotellissa synnytyksen jälkeen.
Koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi on erittäin tärkeää, että synnyttäjä ja tukihenkilö kertovat ennakkoon rehellisesti mahdollisista ylähengitystieinfektion oireistaan tai altistumisesta koronavirustartunnalle.
2.4. klo 12.28 Matkustajien karanteenikäytäntö laajenee lentoasemalta satamiin
Suomeen saapuvien matkustajien karanteenikäytäntö laajenee lentoasemalta matkustajasatamiin. Matkustajille jaetaan ennen rajaa lomake, jossa he kuvailevat terveydentilaansa.
Satamaan saapuvat matkustajat jaetaan kahteen eri linjaan. Hengitystieoireiset jatkavat terveydenhoitohenkilöstön luokse ja heille tehdään koronatesti.
Oireettomat matkustajat jatkavat taksilla tai omalla autolla kotiinsa tai järjestettyyn majoitukseen, lähtökohtaisesti karanteeniin mennään kotiin. Julkisten liikennevälineiden käyttö on ulkomailta tulevilta matkustajilta kielletty.
Helsingissä matkustajaliikennettä saapuu Vuosaareen, Länsisatamaan ja Eteläsatamaan.
2.4. klo 12.14 Supo: Koronapandemian uhat kansalliselle turvallisuudelle vielä vähäisiä
Suojelupoliisi arvioi, että koronaviruspandemian välittömät uhat Suomen kansalliselle turvallisuudelle ovat toistaiseksi vähäisiä. Supon mukaan uhat voivat kuitenkin lisääntyä, jos poikkeusolot pitkittyvät.
Supon mukaan valtiolliset ja ei-valtiolliset toimijat voivat yrittää hyödyntää tilannetta yhteiskunnallisen epävakauden lisäämiseksi. Poikkeusoloissa myös tarkoitushakuisesti levitetyn disinformaation määrä ja vaikuttavuus voivat kasvaa, Supo sanoo.
STT
2.4. klo 11.55 Espanjassa synkkä ennätys: yli 300 000 jäi työttömäksi maaliskuussa
Espanjan työttömyysluvut ovat nousseet kaikkien aikojen kuukausiennätykseen. Yli 300 000 ihmistä ilmoittautui työttömäksi maaliskuun aikana, kertoo maan työministeri.
Espanjassa on vallinnut poikkeustila maaliskuun puolivälistä lähtien, ja käytännössä lähes koko talousala on suljettu.
Työttömien määrä nousi maaliskuussa 9,3 prosentilla helmikuusta. Koko maassa on nyt virallisten lukujen mukaan 3,5 miljoonaa työtöntä.
Espanjan sosiaaliturvatietojen mukaan työttömiksi jäi kuitenkin lähes kolme kertaa suurempi määrä maaliskuussa. Sosiaaliturvatiedot osoittavat, että 898 822 on menettänyt työnsä poikkeustilan julistamisen jälkeen. Heistä puolet on väliaikaistyöntekijöitä.
Espanja on euroalueen neljänneksi suurin talous.
Lähteet: Reuters, AFP
2.4. klo 11.50 Öljyn hinta nousi, kun USA vihjaisi voivansa välittää hintasodassa
Raakaöljyn maailmanmarkkinahinta nousi kymmenisen prosenttia sen jälkeen, kun Yhdysvallat vihjaisi voivansa välittää Saudi-Arabian ja Venäjän hintasodassa.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi neuvotelleensa Saudi-Arabian ja Venäjän johtajien kanssa hintasodasta ja sanoi odottavansa maiden ratkaisevan kiistansa lähipäivinä.
Saudi-Arabia aloitti hintasodan maaliskuun alussa reaktiona sille, että öljyntuottajamaiden järjestö Opec ja sen ulkopuoliset öljyntuottajamaat – erityisesti Venäjä – eivät onnistuneet saamaan aikaan sopimusta öljyntuotannon leikkaamisesta
Trump tapaa energiayhtiöiden johtajia huomenna keskustellakseen hintasodasta. Hintojen lasku on leikannut amerikkalaisen tuotannon kannattavuutta. Erityisesti kalliin liuskeöljyn tuottajat ovat kärsineet maailmanmarkkinahintojen laskusta.
Kiina puolestaan määräsi virkamiehensä ostamaan strategiset öljyvarastot täyteen, mikä virkisti öljykauppaa ja osaltaan myös nosti hintatasoa.
Brent-laatuisen raakaöljyn hinta käväisi eilen alle 25 dollarissa barrelilta, tänään se nousi noin 27 dollariin barrelilta. Analyytikot ovat pitäneet mahdollisena, että hintasota yhdessä koronapandemian romahduttaman kulutuksen kanssa saattaa laskea barrelihinnan jopa kymmeneen dollariin.
Lähteet: AP, Reuters
2.4. klo 11.36 Altia varmistaa denaturoidun etanolin toimitukset kriittisille aloille
Altia haluaa varmistaa denaturoidun etanolin toimitukset ensisijaisesti julkiselle terveydenhuollolle sekä muille huoltovarmuuden kannalta kriittisille aloille. Raaka-ainetta toimitetaan tällä hetkellä puolen miljoonan käsihuuhdepullon tarpeisiin viikossa.
Altia ei itse valmista käsihuuhteita, vaan toimittaa niihin raaka-ainetta eli denaturoitua etanolia. Pandemiatilanteessa käsihuuhteisiin käytettävän denaturoidun etanolin kysyntä on nopeasti kohonnut erittäin korkeaksi.
2.4. klo 11.31 Korkeakoulujen pääsykokeet touko- ja kesäkuussa
Korkeakoulut järjestävät pääsykokeita toukokuun kahdella viimeisellä viikolla ja kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Mikäli muutoksia tarvitaan päätökset täytyy tehdä huhtikuun puoleen väliin mennessä. Niihin varaudutaan jo opetushallinnossa ja korkeakouluissa, kertoo tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.).
– Turvallisuus otetaan huomioon pääsykokeissa ja opiskelijavalinnoissa, ja ne pyritään toteuttamaan myös poikkeusoloissa, Kosonen sanoo.
Kososen mukaan korkeakoulujen etäopetus on sujunut pääosin hyvin, mutta opintoajat voivat kuitenkin pidentyä yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa, koska kaikkea opetusta ei voida järjestää. Myös opiskelijoiden harjoittelut ovat peruuntuneet tai siirtyneet myöhemmäksi.
Opintotukea maksetaan ja poikkeusolot tullaan ottamaan huomioon opintojen edistymisessä. Tutkintoaikojen enimmäisaikaa voidaan pidentää ja opiskelijat voivat saada toimeentulotukea opintojen loppuun saattamisessa.
2.4. klo 11.24 Koronavirus levisi siirtolaisleirille Ateenan lähellä
Kreikka on eristänyt Ateenan pohjoispuolella sijaitsevan Ritsonan siirtolaisleirin, koska leirille on levinnyt koronavirus, kertoivat viranomaiset torstaina.
Koronaviruksen leviäminen paljastui, kun leirillä asuva afrikkalaistaustainen nainen tuli synnyttämään sairaalaan Ateenassa, ja hänen todettiin saaneen koronaviruksen.
Leirillä tehdyissä testeissä löydettiin yli 20 tartuntaa asukkaista, mutta avustustyöntekijöistä ei löydetty tartuntoja. Leiri on nyt eristetty kahdeksi viikoksi, ja sinne on lähetetty lisää lääkintähenkilökuntaa.
Kreikassa on pelätty koronavirusepidemian laajamittaista leviämistä pakolais- ja siirtolaisleireille, missä sadat ihmiset elävät ahtaudessa ja epähygieenisissä oloissa.
Kreikassa on tähän mennessä todettu yli 1 400 koronavirustartuntaa ja yli 50 ihmistä on kuollut virukseen.
Lähde: STT–AFP
2.4. klo 11.20 Venäjällä raju nousu uusissa koronavirustartunnoissa
Venäjällä on todettu ennätysmäärä koronavirustartuntoja yhdessä vuorokaudessa. Uusia tartuntoja on vahvistettu 771, missä on yli 300 tartunnan nousu edellispäivään. Eilen keskiviikkona uusia tartuntoja todetiin 440.
Tartuntoja on todettu lähes kaikilla Venäjän alueilla, mutta epidemian keskus on Moskovassa. Siellä tartuntojen määrä nousi yli tuhannen jo viikonloppuna.
Koronatartuntojen määrä koko maassa on nyt 3 548, ja koronaan on kuollut 30 ihmistä eri puolilla maata.
Lähde: Reuters
2.4. klo 11.16 Opetushallitus valmistelee ohjeistusta päättöarvioinneista
Koulun oppilashuollon on järjestettävä tukea lapsille, joihin ei saada yhteyttä etäopetuksessa tai joiden kodin tilanne on ongelmallinen. Tuen tarve on kartoitettava ja toimittava heti, sanoo opetusministeri Li Andersson (vas.).
Mikäli tilanne on niin vakava, ettei oppilaaseen saada yhteyttä, koulun on toimittava samoin kuin tilanteessa, jossa lapsi ei ilmesty kouluun. Viime kädessä otetaan yhteyttä lastensuojeluun.
Anderssonin mukaan oppilaiden valmistuminen ja siirtyminen seuraavalle asteelle on turvattava. Opetushallitus valmistelee valtakunnallista ohjeistusta päättöarvioinneista.
Mikäli ammatillisen koulutuksen näyttöjä ei voi järjestää kaikille, etusijalle ovat oppilaat, jotka valmistuvat tänä keväänä, jotta he pääsevät siirtymään työelämään.
Tavoitteena on myös saada keväällä valmistuville yhteinen juhlapäivä. Tämä koskee sekä ylioppilaita että ammattiin valmistuvia.
2.4. klo 11.09 Valmistavan opetuksen oppilaat oikeutettuja lähiopetukseen
Valmistavan opetuksen oppilaat ovat oikeutettuja lähiopetukseen, mikäli kunta sitä tarjoaa, kertoo opetusministeri Li Andersson (vas.). Valmistavaan opetukseen kuuluvat muun muassa maahanmuuttajataustaiset lapset, jotka opiskelevat suomen tai ruotsin kieltä ja muita valmiuksia perusopetukseen. Valmistavan opetuksen piiriin kuuluu noin 3 000 oppilasta.
Lähiopetukseen ovat edelleen oikeutettuja myös kaikki 1.–3.-luokkien oppilaat, mikäli heidän ei ole mahdollista opiskella kotona. Kaikilla lähiopetukseen osallistuvilla on myös oikeus kouluruokailuun.
2.4. klo 10.57 Ruotsin hallitus lupaa kunnille kaksi miljardia euroa kriisitukea
Ruotsin hallitus lupaa 15 miljardia kruunua eli lähes 1,4 miljardia euroa lisätukea kunnille ja sairaanhoidosta vastaaville maakäräjille koronakriisin hoitamiseen, Ruotsin mediat kertovat. Kunnille ja maakäräjille on jo aiemmin luvattu viisi lisämiljardia.
– Tämä on suurin kriisipaketti, joka kunnille ja maakäräjille on koskaan ohjattu, finanssiministeri Magdalena Andersson sanoo sanomalehti Dagens Nyheterin mukaan.
70 prosenttia tuesta ohjataan kunnille ja 30 prosenttia sairaanhoitoalueille. Ne päättävät itse, käyttävätkö ne lisätuen vanhainhoitoon, kaupan tukemiseen tai liikenteeseen. Lisäksi ne saavat kaksi miljardia kruunua eli 180 000 miljoonaa euroa, jotka on korvamerkitty koronaviruksen aiheuttamien kulujen kompensoimiseen, kuten tehohoidon kustannuksiin, kertoo Dagens Nyheter.
Torstaina julkaistun lisäpaketin suuruus on 22 miljardia kruunua eli kaksi miljardia euroa. Se on osa kevätbudjettia, joka esitellään kokonaisuudessaan 15. huhtikuuta.
Koko summasta 12,5 miljardia kruunua on tarkoitettu pysyväksi valtioavustukseksi, jota kunnat ja sairaanhoitoalueet saavat koko hallituskauden ajan.
2.4. klo 10.40 Kysely: Suomalaiset varautuvat kuukausien kriisiin
Suomalaisista yli puolet katsoo, että koronakriisi ei ole suuresti muuttanut heidän elämäänsä. Naiset ja nuoret ottavat tilanteen hieman muita raskaammin, käy ilmi Taloustutkimuksen tuoreesta kyselystä.
Kolmannes kyselyyn vastanneista arvioi, että elämä Suomessa on palautunut normaaliksi 3–6 kuukauden kuluessa, neljännes arvioi tähän kuluvan puolesta vuodesta vuoteen.
Taloustutkimuksen kyselyyn vastasi liki 1 300 henkilöä tämän viikon maanantaina ja tiistaina.
Lähde: STT
2.4. klo 10.28 VTT kehittää koronaviruksen pikatestiä
VTT kehittää HUSin ja Helsingin yliopiston rokotetutkimuskeskuksen kanssa koronaviruksen pikatestiä.
Testin tulokset valmistuisivat huomattavasti nykytestejä nopeammin, jopa alle 15 minuutissa. Uusi testi olisi myös kustannuksiltaan merkittävästi nykyisiä testejä edullisempi.
Testin vaatima vasta-ainekehitysprojekti on jo käynnistynyt VTT:llä, ja testin ensimmäiset versiot voisivat valmistua syksyn aikana. Testi suunnitellaan ainakin aluksi terveydenhuoltohenkilöstön toteutettavaksi.
2.4. klo 10.30 Britanniassa huolestuttu siitä, ahdistellaanko lapsia enemmän netissä
Brittiläinen lastensuojelujärjestö NSPCC (National Society for the Prevention of Cruelty to Children) on Guardian-lehden jutun mukaan huolissaan siitä, että internetin sisällöille ei ole tarpeeksi valvojia, ja samaan aikaan koronapandemian vuoksi lapset viettävät enemmän aikaa kotioloissa ja netissä.
NSPCC:n mukaan tilanne suosii lapsien hyväksikäyttäjiä.
Varoitusta edelsi Europolin johtajan, Catherine De Bollen haastattelu viime viikolla Politico-lehdessä, jonka mukaan kaikenlainen rikollinen toiminta internetissä lisääntyy, myös pedofiilien.
Myös Internet Watch Foundation, brittiläinen internetin lapsipornosisältöjä poistava hyväntekeväisyysjärjestö kertoo varautuvansa siihen, että ilmoituksia hyväksikäyttömateriaaleista tulee nyt enemmän.
– Ihmiset viettävät enemmän aikaa internetissä ja se merkitsee valitettavasti, että yhä useampi törmää rikolliseen lasten hyväksikäyttöön. Oletamme myös rikollisten olevan lähikuukausina aktiivisempia, sanoo IWF:n toimitusjohtaja Susie Hargreaves Guardian-lehden haastattelussa.
2.4. klo 9.56 Koronaviruksen tilastot tulevat monta päivää jäljessä
Koronaviruksen pitkä elinkaari osoittaa, miksi tautitilastoja ei kannata tuijottaa sokeasti. Tilastot tulevat armottomasti todellisten tartuntojen jäljessä.
Kansainvälisten tutkimusten perusteella vie yleensä 2–12 päivää, kunnes koronavirus alkaa aiheuttaa ihmisessä oireita. COVID-19-taudin tyypilliset hengitystieoireet alkavat 5–8 päivän kuluttua altistumisesta.
Oireiden alkamisen jälkeen kestää vielä noin viikon verran ennen kuin potilas hakeutuu sairaalaan. Viive vaikuttaa erityisesti siihen, miten tapauksia voi tulkita suhteessa valtion rajoitustoimiin.
2.4. klo 9.45 Pohjois-Korea väittää, ettei maassa ole yhtäkään tartuntaa
Pohjois-Koreassa ei ole maan korkea-arvoisen terveysviranomaisen mukaan todettu ainoatakaan koronavirustartuntaa.
– Yksikään ihminen maassamme ei ole saanut uutta koronavirusta tähän mennessä, vakuutti maan terveyshallinnon epidemiaviraston johtaja Pak Myong-su.
– Olemme tehneet ennakoivia ja tieteellisiä toimia: kaikki maahan tulleet on tarkastettu ja pantu karanteeniin. Kaikki tavarat on desinfioitu ja maarajat suljettu kuten myös lento- ja merireitit, Pak luetteli.
Asiantuntijoiden mukaan Pohjois-Korea on erityisen haavoittuva koronavirustartunnoille, koska maan terveydenhuoltojärjestelmä on surkeassa tilassa.
Yhdysvaltain armeijan Etelä-Korean joukkojen johtaja Robert Abrams sanoi viime kuussa olevansa lähes varma, että Pohjois-Koreassa on virustartuntoja. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on niin ikään sanonut uskovana, että maassa "on jotain meneillään", ja on tarjonnut apua
Lähde: STT–AFP
2.4. klo 9.32 THL: Suomessa 72 uutta varmistettua tartuntaa
Suomessa on todettu nyt yhteensä 1 518 varmistettua koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Näistä uusia tartuntoja on 72.
Uusista varmistetuista tartunnoista 28 on todettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella ja viisi Pirkanmaalla. Tartunnoista noin puolet on todettu miehillä ja puolet naisilla.
THL on aiemmin kertonut, että todellisuudessa tartuntoja voi olla jopa 20–30 kertaa enemmän kuin on varmistettu.
2.4. klo 9.06 STM: Liikkumisvapautta sosiaalihuollon toimintayksiköissä voidaan rajoittaa tarvittaessa
Yksittäisten ihmisten liikkumista sosiaalihuollon toimintayksikössä voidaan rajoittaa tartuntatautilain mukaisen karanteenin tai eristämisen ajaksi, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö.
Tartuntatautilain mukaan toimintayksikön on huolehdittava potilaiden, asiakkaiden ja henkilökunnan tarkoituksenmukaisesta suojauksesta ja sijoittamisesta. Toimintayksikön johtaja voi antaa vierailukiellon tartunnan torjumiseksi.
Kunnan sosiaali- ja terveyslautakunta tai aluehallintovirasto voi myös tarvittaessa sulkea toimintayksikön.
Päätöksen karanteenista tai eristämisestä tekee tartuntatautilääkäri tai kiireellisessä tapauksessa muu virkalääkäri enintään kolmeksi päiväksi. Karanteeni- tai eristyshuoneen ovea voidaan pitää ulkopuolelta lukittuna ja siten rajoittaa liikkumista myös sosiaalihuollon yksikössä.
Lääkäri voi määrätä oireettoman henkilön karanteeniin sosiaalihuollon yksikköön, jos se on henkilön koti. Myös tautiin sairastunut henkilö voidaan määrätä eristykseen sosiaalihuollon yksikköön. Tällöin kotisairaalapalvelu huolehtii hänen hoidostaan.
Tartuntatautilain lisäksi liikkumista voidaan rajoittaa myös valmiuslain perusteella. Tätä varten valtioneuvostolla on mahdollisuus antaa asetus, jonka nojalla liikkumista voidaan rajoittaa tarkemmin.
Sosiaalihuollon toimintayksiköitä ovat esimerkiksi ikääntyneiden palvelukodit, vammaisten henkilöiden asumisyksiköt ja lastensuojelun sijaishuoltopaikat.
2.4. klo 8.38 Hallituksen tiedotustilaisuus koronasta kello 11
Hallitus järjestää tiedotustilaisuuden päivän koronatilanteesta tänään aamupäivällä kello 11.
Tilaisuudessa ovat paikalla opetusministeri Li Andersson (vas.) sekä tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.). Tilaisuuden aiheena on opetus- ja kulttuuriministeriön alaan kuuluvat rajoitukset.
Tiedotustilaisuutta voi seurata suorana TV1:llä, Areenassa tai Ylen verkkosivuilla. Lähetys alkaa kello 10.50.
2.4. klo 8.16 THL: Riskiryhmiin kuuluvia yhteensä miljoona
Miljoona suomalaista kuuluu koronaviruksen riskiryhmiin, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Sairauden vuoksi riskiryhmiin kuuluvia 18–69-vuotiaita on yhteensä noin 200 000. Iän puolesta riskiryhmään kuuluu noin 870 000 ihmistä.
Tämänhetkisen tiedon perusteella vakavan taudin riskiryhmiä ovat yli 70-vuotiaat sekä ne, joilla on keuhkojen tai sydämen toimintaa tai elimistön vastustuskykyä heikentävä sairaus.
Koronaviruksen riskiryhmiin kuuluvien määrä vaihtelee merkittävästi alueittain. Väestöön suhteutettuna eniten riskiryhmiin kuuluvia on Itä-Savon sairaanhoitopiirissä, jossa joka kolmas yli 18-vuotias kuuluu riskiryhmään.
Seuraavaksi eniten riskiryhmään kuuluvia on Etelä-Savon ja Kainuun sairaanhoitopiireissä. Vähiten riskiryhmään kuuluvia suhteessa väestömäärään on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS) ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä.
THL:n laskelmat perustuvat hoitoilmoitusrekisterin (Avohilmo ja Hilmo) tietoihin sekä tietoihin väestön ikärakenteesta.
2.4. klo 7.46 Saksassa ennätysmäärä kuolleita vuorokaudessa
Saksassa on varmennettujen tartuntatapausten määrä noussut vuorokauden aikana yli kuudellatuhannella, tartuntoja on nyt Robert Koch -insituutin mukaan 73 522.
Kuolleita tuli vuorokaudessa enemmän kuin koskaan aiemmin, 140. Kaikkiaan COVID-19 on tappanut Saksassa 872 ihmistä.
2.4. klo 7.25 Kysely: Henkinen kriisinkestävyys suomalaisilla hyvä
Yli puolet suomalaisista sanoo pärjäävänsä koronatilanteen keskellä, kertoo Taloustutkimuksen kysely. Lähes 30 prosenttia vastaajista kokee kuitenkin, ettei oikein enää jaksaisi poikkeusoloja. Noin yksi prosentti kertoo olevansa romahduksen partaalla.
Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen arvioi, että koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset ovat osuneet pahiten niihin, joilla on vilkas sosiaalinen elämä ja jotka matkustavat paljon.
– Vaikuttaa siltä, että suomalaisten henkinen kriisinkestävyys on hyvä ja luvut eivät ole menneet huonompaan suuntaan, Rahkonen sanoi Ylen aamun haastattelussa.
2.4. klo 7.23 Reuters: Joukko isoja amerikkalaispankkeja empii osallistumista pienyritysten hätälainoitukseen
Yhdysvalloissa joukko suurimpia pankkeja epäröi uutistoimisto Reutersin saamien tietojen mukaan osallistumista kahden tuhannen miljardin dollarin elvytyspakettiin, joka on tarkoitettu koronapandemian aiheuttamien talousongelmien torjuntaan.
Kongressin viime viikolla sinetöimässä paketissa on 349 miljardin osuus, jolla on tarkoitus lainoittaa talouskriisin koettelemia pienyrityksiä. Yritykset voivat hakea lainoja huomisesta lähtien aina kesäkuun loppuun saakka.
Reuters oli haastatellut viittä henkilöä, jotka olivat osallistuneet pankkien aihetta koskevaan puhelinneuvotteluun keskiviikkona. Puhelinneuvottelussa pankit olivat huolissaan osallistumisesta pienyritysten hätälainoitukseen sen suunnitellussa muodossa.
Valtiovarainministeriö on ilmoittanut, että se odottaa lainoittajien tarkistavan lainanottajien kelpoisuuden ja ryhtyvän tarpeellisiin toimenpiteisiin petosten ja rahanpesun estämiseksi. Samoin liittovaltio odottaa pankkien suojaavan asiakkaiden tietoja.
Pankit pelkäävät, että niihin voi kohdistua hallinnollisia rankaisutoimia tai oikeusjuttuja, kun niiden odotetaan nopeasti syytävän lainoja yrityksille. Tai jos ne varmistuvat huolellisesti lainanottajien kelpoisuudesta, niitä voidaan syyttää vitkuttelusta. Trumpin hallinto on sanonut, että lainojen käsittely pitäisi sujua muutamassa päivässä.
Valtiovarainministeriö on Reutersin mukaan nyt harkitsemassa vaatimuslistansa muuttamista. Pankkien ei tarvitsisi muun muassa varmistaa yritysten työvoiman määrää tai kaikkien kuluerien laillisuutta.
Reuters ei saanut tietää tarkalleen, mitkä pankit kritisoivat lainoitusta. Puhelinneuvottelun järjesti BPI (Bank Policy Institute), johon kuuluu isoja pankkeja, kuten JPMorgan Chase & Co, Bank of America Corp, Wells Fargo & Co ja Citigroup.
2.4. klo 7.05 Jazz-pianisti Ellis Marsalis on kuollut koronavirukseen
Ellis Marsalis, jazz-pianisti, opettaja ja kuuluisan neworleansilaisen jazz-suvun patriarkka on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan keuhkokuumeeseen. Asian vahvisti yksi hänen pojistaan.
Ellis Marsalis oli kuollessaan 85-vuotias. Hän esiintyi säännöllisesti New Orleansissa viime joulukuuhun saakka.
Hänen poikansa, trumpetisti Wynton Marsalis ja saksofonisti Branford Marsalis ovat jazzin suuria tähtiä. Myös kaksi muuta Ellisin kaikkiaan kuudesta pojasta on muusikoita. Ellis, Wynton ja Branford Marsalis ovat vierailleet myös Suomessa Porin Jazz -tapahtumassa.
2.4. klo 6.50 Asiantuntijat erimielisiä pneumokokkirokotteen hyödyistä
Suomessa on jo vuosia suositeltu 65-vuotta täyttäneille rokotetta, joka suojaa ikäihmisiä muun muassa pneumokokkibakteerin aiheuttamalta keuhkokuumeelta. THL:n virallinen suositus korostaa rokotetta erityisesti riskiryhmille.
Nyt koronavirukseen yhdistetty keuhkokuume on saanut osan ikäihmisistä harkitsemaan maksullisen ”keuhkokuumepiikin” eli pneumokokkirokotteen ottamista.
Ainakin vielä pneumokokkirokotteen käyttö osana koronaan liittyviä toimia jakaa terveydenhuollon ammattilaisten mielipiteitä Suomessa.
THL:n viesti on, että rokotteen voi ottaa halutessaan, mutta koronavirukselta se ei suojaa. Lapin keskussairaalan infektiolääkäri Markku Broars rokotuttaisi kaikki riskiryhmät.
2.4. klo 6.18 Tuhansien nuorten kesätyöt peruttu
Korona vie kesätyöt tuhansilta nuorilta. Yle kysyi yhdeltätoista nuoria paljon työllistävältä yritykseltä sähköpostitse, ovatko ne joutuneet keskeyttämään kesätyöntekijöidensä rekrytointeja. Yhdeksän yritystä vastasi.
Kaupan liiton ekonomisti Bate Ismailin mukaan pelkästään kaupan alalla on Suomessa vuosittain töissä noin 25 000 kesätyöntekijää, mutta nyt koronan takia on keskeytetty useiden tuhansien kesätyöntekijöiden rekrytointi.
2.4. klo 6.12 Koronavirus tuhoaa kuntataloutta
Koronavirus tuhoaa kuntataloutta kahdesta suunnasta: verotulot supistuvat ja terveysmenot kasvavat. Koronaviruksen torjunnassa kuntien palvelut ovat etulinjassa, joten julkisen talouden kokonaisuudessa valtion on varmistettava, että kunnat selviävät kasvavista tehtävistään.
Kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) on viestittänyt, että valtio ja kunnat keskustelevat parhaillaan yhteisestä tilannekuvasta ja näiden keskustelujen pohjalta valmistellaan hallituksen ensi viikon tiistain kehysriiheen päätökset kuntien tukemisesta.
Hallitus päättää ensi viikolla kehysriihessään, miten kuntia autetaan selviämään koronaviruksen torjunnan etulinjassa.
2.4. klo 5.50 Trump myöntää, että suojatarvikkeet ovat vähissä, kuolleita jo 5 000
Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump myöntää, että liittovaltion varastot koronapandemian hoidossa tarvittavista suojavarusteista ovat lähes lopussa.
Puutteista kertoi ensin Washington Post sanomalehti. Hengityssuojaimia, hansikkaita ja muita hoitohenkilökunnan tarvitsemia tarvikkeita on varastoissa jäljellä enää vähän.
– Se johtuu siitä, että lähetämme ne suoraan sairaaloihin. Emme halua niitä tuotavan varastoihin, koska sieltä ne pitää siitten siirtää osavaltioihin ja sairaaloihin, sanoi Trump keskiviikkona.
Trump on kannustanut osavaltioita "tekemään diilin" ja ostamaan suojavarusteita suoraan valmistajilta. Tämä on toisaalta johtanut osaltaan siihen, että osavaltiot kilpailevat tuotteista ja niiden hinnat jatkavat nousuaan.
Hengityskoneita liittovaltion varastoissa on Trumpin mukaan lähes 10 000, mutta niiden lähettämistä osavaltioihin sen sijaan säädellään tiukemmin, että reagointivara säilyy.
Yhdysvalloissa koronaan kuolleiden määrä nousi torstaiaamuna Suomen aikaa yli viidentuhannen.
Lue lisää Yhdysvaltain koronapandemiatilanteesta ja sen syistä tästä. Taustalla on muun muassa osavaltioiden ja liittovaltion työnjaon heikkois sekä se, että iso osa amerikkalaisista matalapalkkatyöntekijöistä ei ole oikeutettu palkallisiin sairauspäiviin.
Lähde: AP
2.4. klo 5.13 Yhdysvaltalainen lääkäri kuoli koronaviruksen aiheuttamiin oireisiin
Ensiavussa työskennellyt lääkäri on kuollut koronaviruksen aiheuttamiin oireisiin Yhdysvalloissa, kertoo yhdysvaltalainen ensiapulääkärien järjestö ACEP. Menehtynyt lääkäri työskenteli New Jerseyn East Orangen sairaalassa.
– Henkilökohtaisista suojavarusteista on huutava pula ensiavuissa kautta maan. Huolimatta yrityksistä saada tuotantoon vauhtia, tulevaisuudennäkymät eivät ole millään tapaa helpottavat. Yhdysvalloilla ei ole varaa menettää lisää ensiavun lääkäreitä eikä muitakaan etulinjan terveydenhuollon työntekijöitä varustepulan takia, ACEPin puheenjohtaja William Jaquis sanoo järjestön tiedotteessa.
2.4. klo 3.53 Zaandam-risteilijä evakuoidaan
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo, että Yhdysvallat aikoo evakuoida matkustajat koronaviruksen piinaamalta Zaandam-risteilyalukselta. Zaandam on ollut jumissa merellä, sillä mikään satama ei ole halunnut päästää alusta maihin.
2.4. klo 2.40 Koronaviruskriisi on lisännyt mielenterveysongelmia
Koronaepidemia näkyy mielenterveyspalveluissa. Suomen Mielenterveys ry:stä kerrotaan, että yhteydenottojen määrä on kasvanut puhelimessa ja verkossa. Mielenterveysongelmat ovat olleet pitkään kasvussa.
Maaliskuun aikana mielenterveyssyistä myönnetyt sairauslomapäivät ja lyhytpsykoterapialähetteiden määrä osoittavat, että koronan aiheuttama poikkeustilanne vetää ennestään huolestuttavaa tilastoa vielä aiempaa hälyttävämpään suuntaan.
Lue lisää: Koronakriisi on lisännyt mielenterveysongelmia entisestään – kriisipuhelimessa ennätysmäärä soittoja, terapialähetteiden määrä kasvaa kovaa vauhtia
2.4. klo 2.27 Yhdysvalloissa 917 koronaviruskuolemaa keskiviikkona
Yhdysvalloissa koronaviruksesta johtuvat kuolemantapaukset lisääntyvät nopeasti. Uutiskanava CNN:n mukaan maassa on kuollut keskiviikkona ainakin 917 hmistä, mikä on kanavan laskujen mukaan korkein päiväkohtainen lukema tähän mennessä. Yhteensä kuolleita on jo yli 4 745.
Yksi koronaviruksesta pahimmin kärsineistä alueista on New Yorkin kaupunki, jossa on raportoitu lähes 1 400 kuolemaa ja lähes 46 000 vahvistettua tartuntaa.
Maailman koronavirustilannetta seuraavan Johns Hopkins -yliopiston mukaan Yhdysvalloissa on todettu yli 213 000 tartuntaa. Todellisuudessa tartuntoja lienee tätäkin enemmän.
Edit: Tekstiin korjattu tuoreet luvut klo 3.51.
STT
2.4. klo 1.57 Trump: Kotimaan lentojen perumista harkitaan
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi keskiviikon tilannekatsauksessa, että harkinnassa on kotimaan lentojen peruuttaminen koronaviruskeskuksiin. Arvioiden mukaan koronaviruksen aiheuttamien kuolemien määrä nousee yli 100 000 henkeen Yhdysvalloissa.
– Todellakin harkitsemme sitä (lentojen peruuttamista), mutta se tulee sulkemaan erittäin tärkeän toimialan, Trump sanoi.
Trump myös kertoi, että harkinnassa on kahden uuden sairaalan rakentaminen. Lisäksi hän sanoi, että Yhdysvalloilla tulee olemaan pian enemmän hengityskoneita kuin tarve vaatii. Jopa niin paljon, että niitä voidaan lähettää myös muihin maihin.
Monet kuvernöörit ovat valittaneet, että heidän osavaltioissaan ei ole tarpeeksi hengityskoneita kiireellisiin tarpeisiin.
Lähde: Reuters
2.4. klo 0.49 Pörssikurssit sukelsivat Wall Streetillä
Toinen vuosineljännes alkoi Wall Streetillä yhtä synkästi kuin edellinen päättyi. Pörssikurssit sukelsivat jälleen koronaviruskriisin edetessä Yhdysvalloissa.
Kaikki New Yorkin pörssin kolme keskeistä indeksiä, Dow Jones, S&P 500 ja Nasdaq, putosivat keskiviikkona 4,4 prosentilla.Tammi-maaliskuussa indeksit laskivat noin 20 prosenttia.
Keskiviikkona koronatilanne synkkeni jälleen Yhdysvalloissa, jossa terveysviranomaiset varoittivat että virus voi vaatia jopa 240 000 ihmisen hengen. Suuri osa yhdysvaltalaisista elää nyt tiukkojen rajoitusten alla ja työttömien määrä kasvaa nopeasti.
STT-AFP
2.4. klo 0.04 YK:n ilmastokokous siirretään ensi vuoteen
YK:n COP26-ilmastokokous Glasgow'ssa siirtyy marraskuulta ensi vuodelle maailmanlaajuisen koronavirustilanteen vuoksi, kertoi YK:n ilmastosopimuksen sihteeristö myöhään keskiviikkoiltana. Myös biodiversiteettisopimuksen osapuolikokousta Kiinan Kunmingissa on päätetty lykätä lokakuulta todennäköisesti ensi vuoden puolelle. Kokousten uusista ajankohdista päätetään lähikuukausina.
– Kokousten siirtäminen on oikea ja kannatettava päätös näissä olosuhteissa. Ilmastokokous ja luonnon köyhtymisen pysäyttämiseen tähtäävä huippukokous tuovat yhteen kymmeniätuhansia ihmisiä. On tärkeää, että neuvottelut käydään turvallisissa oloissa ja niihin voidaan valmistautua hyvin. Samalla pitää muistaa, etteivät ilmastonmuutos ja maapallon kestävyyskriisi ole hävinneet minnekään, vaan maailmalta tarvitaan yhä nopeita ja päättäväisiä toimia, joilla päästöt saadaan laskuun ja luonto elpymään”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo ympäristöministeriön tiedotteessa.
1.4. klo 23.40 Pääosa Irakissa palvelleista suomalaisista kotiutui tänään
Pääosa Irakissa palvelevista suomalaisista saapui kotimaahansa tänään. 48 henkilöä kotiutettiin tänään tilapäisesti ja turvallisesti Suomeen, kertoo Maavoimat Twitterissä. OIR-operaation koulutustauosta päätettiin koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Kotiutetut jäävät aluksi karanteenia vastaaviin olosuhteisiin Puolustusvoimien tiloihin. Suomalaisten on suunniteltu jatkavan toimintaa operaatiossa tauon jälkeen, kun operaatioalueen tilanne sen mahdollistaa.
Suomi päätti viime viikolla kotiuttaa tilapäisesti valtaosan Irakissa palvelevista suomalaisista joukoista monen muun maan tavoin.
1.4. klo 23.27 Hollanti ehdottaa hätärahastoa eniten kärsiville maille
Hollanti ehdottaa hätärahaston perustamista niitä maita varten, jotka ovat kärsineet koronaviruspandemiasta eniten. Maan valtiovarainministeri Wopke Hoekstra sanoo, että muita EU-maita on pyydetty lähtemään mukaan rahastoon.
Etelä-Euroopan maat ovat kritisoineet Hollantia solidaarisuuden puutteesta koronavirukseen liittyen.
Hoekstran mukaan Hollanti lahjoittaisi miljardi euroa kyseiseen rahastoon. Hänen mukaansa muut EU-maat ovat suhtautuneet positiivisesti ehdotukseen.
Myös Hollannin pääministerin Mark Rutten mukaan olisi parempi perustaa uusi tukirahasto sen sijaan, että käytettäisiin Euroopan vakausmekanismia koronaviruksen aiheuttamiin taloudellisiin vaikeuksiin.
1.4. klo 23.20 STM:n kansliapäällikkö: “Pääosa suojaimista on täysin kunnossa”
Ylen A-studiossa vierailleen sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikön Kirsi Varhilan mukaan kaikista vanhimmat suojaimet eivät ole nyt Huoltovarmuuskeskuksen jakamia.
Ylen aiempaan uutiseen haastateltu Huoltovarmuuskeskuksen perustuotanto-osaston johtaja Jyrki Hakola kuitenkin sanoo, että osa varastosta jaetuista suojaimista on hankittu nimenomaan vuoden 2009 epidemiaa varten.
Käyttöön on päätynyt suojaimia, jotka ovat vanhentuneet jo vuonna 2012.
1.4. klo 21.25 Osa HUSille toimitetuista hengityssuojaimista on vanhentunut jo vuonna 2012
Viikko sitten hallitus avasi huoltovarmuuskeskuksen varmuusvarastot. Sosiaali- ja terveysministeriö tiedotti, että "suojaimia on hyvä määrä" ja että "ne eivät ole loppumassa".
Ongelmana ei kuitenkaan ole vain hengityssuojaimien määrä, vaan myös laatu.
Yle on nähnyt kuvia Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSille toimitetuista suojausvälineistä. Niiden joukossa on on hengityssuojaimia, joiden viimeinen käyttöpäivä on ollut lähes kahdeksan vuotta sitten.
Lisää vanhentuneista suojaimista tässä jutussa.
1.4. klo 21.24 WHO:n synkkä huomautus: 50 000 kuoleman raja rikki lähipäivinä
Koronavirustartuntojen määrä rikkoo pian mijoonan rajan, ja kuolonuhrien märää nousee yli 50 000 rajan, Maailman terveysjärjestön WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus huomauttaa.
Tartuntojen määrä on noussut eksponentiaalisesti viiden viime viikon aikana, ja kuolonuhrien määrä on kaksinkertaistunut viime viikon aikana.
Koronatartuntoja on todettu 205 maassa ja territoriossa.
Yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston mukaan koronatartuntojen määrä maailmanlaajuisesti on nyt 905 279, ja kuolonuhrien määrä on 45 371.
Lähde: Reuters
1.4. klo 21.13 Suomessa jo 400 tehohoitopaikkaa valmiina
Suomessa on nyt noin 400 tehohoitopaikkaa. Normaalisti tehohoitopaikkoja on noin 300, eli paikkojen määrä on noussut kolmanneksella.
Yle kysyi Suomen kaikilta 20 sairaanhoitopiiriltä ja Ahvenanmaalta tehohoitopaikkojen nykyistä määrää ja sitä, kuinka korkeaksi paikkamäärä voidaan tarvittaessa nostaa.
Katso Ylen selvitys paikoista ja oman alueesi tilanne täältä.
1.4. klo 21.07 Ranskassakin yli 4000 kuolemaa
Ranskan viranomaiset ovat kertoneet 509 uudesta koronakuolemasta vuorokaudessa. Yhteensä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut nyt 4 032 ihmistä
Ranska on nyt Italian, Espanjan ja Yhdysvaltain jälkeen neljäs maa, joka on kertonut yli 4 000 kuolonuhrista.
Ranskassa on varmistettu nyt yhteensä 56 989 koronavirustartuntaa. Uusia tartuntoja varmistettiin edellisen vuorokauden aikana 4 681.
Koronavirusepidemian takia määrätty ulkonaliikkumiskielto jatkuu Ranskassa ainakin 15. huhtikuuta asti.
Ranskan pääministerin Edouard Philippen mukaan on todennäköistä, ettei liikkumisrajoituksia pureta kerralla vaan asteittain. Hän ei ottanut keskiviikkona kantaa siihen, milloin rajoituksia höllättäisiin.
Lähteet: AFP, Reuters
1.4. klo 21.04 Latinalaisessa Amerikassa yli 20 000 tartuntaa
Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla on todettu yli 20 000 koronavirustartuntaa, kertoo uutistoimisto AFP. Se perustaa lukunsa kansallisten terveysviranomaisten ja Maailman terveysjärjestön WHO:n tietoihin.
AFP:n mukaan Latinalaisessa Amerikassa tartuntoja on 20 081 ja kuolonuhreja 537. Pahin tilanne on Brasiliassa, Ecuadorissa, ja Dominikaanisessa tasavallassa.
Brasiliassa on todettu yli 5 700 tartuntaa. Kuolleita on 201.
Lähde: AFP
1.4. klo 20.45 USA evakuoi merimiehiä lentotukialukselta
Yhdysvaltojen laivasto aikoo evakuoida merimiehiä koronaviruksen riivaamalta lentotukialukselta, mutta ei kaikkia. Uutistoimistot kertoivat aiemmin keskiviikkoiltana virheellisesti, että koko alus evakuoitaisiin, kuten aluksen kapteeni on toivonut.
– Emme ole sodassa, merimiesten ei pidä kuolla, kapteeni vetosi viestissään.
Laivastoministeri Thomas Modly korostaa, että aluksesta ja sen turvallisuudesta tulee huolehtia. Hänen mukaansa noin tuhat merimiestä on jättänyt aluksen ja mennyt maihin. Aluksen miehitys on noin 5 000 miestä.
Aluksella on todettu 95 koronatartuntaa. Lähes 600 merimiestä on todettu testeissä terveiksi. Vielä viikko sitten varmistettuja tartuntoja oli kolme.
Lähde: STT-AFP, Reuters
1.4. klo 20.40 Uudenmaan tarkastuspisteillä päivän aikana 21 443 ajoneuvoa – 127 käännytettiin
Keskiviikkona Uudenmaan rajalla tarkastettiin aamuyhdeksän ja iltakuuden välillä kaikkiaan 21 443 ajoneuvoa, Helsingin poliisi kertoo. Näistä 127 käännytettiin takaisin.
Poliisin mukaan junissa tarkastettiin samalla aikavälillä yhteensä 526 matkustajaa, joista seitsemän käännytettiin takaisin.
Poliisin mukaan yhtä on sakotettu valmiuslain rikkomisesta.
Lähde STT
1.4. klo 20.14 HSL hyvittää pitkiä kausilippuja koronaviruksen takia
Hyvitystä saa, jos kausilippu on ostettu 16.3. tai sitä ennen, ja voimassa 16.4. tai sen jälkeen.
Hyvityksen saa luopumalla HSL-kortista postittamalla sen HSL:lle toukokuun loppuun mennessä. HSL kertoo, ettei korttia kannata postittaa vielä – käytännön järjestelyistä tiedotetaan tarkemmin lähipäivinä.
Kortin palauttamisesta ei peritä käsittelymaksua, ja uuden kortin voi hankkia myöhemmin maksutta.
HSL-sovelluksen jatkuvan säästötilauksen lippujen lopettamisesta ei peritä huhtikuussa sanktiomaksua, ja 16.3. jälkeen maksetut sanktiomaksut palautetaan toukokuussa.
Lisäksi HSL tarjoaa 50 prosentin alennuksen HSL-sovelluksen ja HSL-kortin 30 vuorokauden kausilipuista syksyllä, kun koronavirusepidemia sallii.
Lisää HSL:n tiedotteessa.
1.4. klo 19.52 Yksi epidemologi ja viisi matemaatikkoa tuottavat Suomen koronaennusteet
Helmikuun alussa THL kokosi ryhmän, jonka työksi annettiin tehdä ennusteita koronan leviämisestä, sen rajoittamisesta ja sairaalahoidon tarpeesta Suomessa.
Ryhmän työhön on kohdistunut kovia paineita. Hallitus on käyttänyt THL:n laskelmia koronarajoitusten pohjana ja sairaalat hoitotarpeeseen varautuessaan.
Julkisessa keskustelussa on epäilty, että THL:n ennusteet antavat liian ruusuisen kuvan taudin vakavuudesta ja kuolleisuudesta.
Lue lisää koronaennusteiden tekemisestä ja osumatarkkuudesta tästä jutusta.
1.4. klo 19.52 Koronaa joka kolmannessa vanhainkodissa Tukholmassa
Joka kolmannessa vanhainkodissa Tukholmassa on todettu joko yksi tai useampi koronatartunta, kertoo yleisradioyhtiö SR. Tartuntoja on 29 vanhainkodissa kaupungin alueella.
Kunta-alan työntekijöiden ammattiliitto pitää tilannetta kaoottisena. Liiton mukaan vanhainkodeista puuttuu suojavarusteita, käsidesiä ja saippuaa. Sen tietojen mukaan vanhainkotien henkilökunnasta on sairauslomalla pahimmillaan 40 prosenttia.
Tukholman kaupungista vahvistetaan, että osalla vanhainkotien henkilökunnasta on todettu koronatartunta. Kaupungin mukaan tilanne on kuitenkin hallinnassa.
– Tiedämme kaikki, että tilanne muuttuu pahemmaksi. Olen kuitenkin varma, että järjestelmämme toimii, sanoo osastonjohtaja Raili Karlsson SR:lle.
1.4. klo 19.27 New Yorkin osavaltiossa on kuollut lähes 2000
Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut jo 1 941 ihmistä New Yorkin osavaltiossa, kuvernööri Andrew Cuomo kertoo. Uusia kuolemantapauksia on tullut vuorokaudessa 391.
Uusia koronavirustapauksia on vahvistettu osavaltiossa 7 917, yhteensä niitä on nyt 83 712. Sekä kuolonuhrien että tartuntojen määrät ovat kasvaneet nopeasti.
Cuomon mukaan epidemiasta tehdyt mallinnukset osoittavat, että New Yorkin osavaltiossa tarvitaan epidemian takia 75 000–100 000 sairaalasänkyä ja 25 000–37 000 hengityskonetta. Määrä riippuu siitä, kuinka hyvin ihmiskontaktien välttelyssä onnistutaan.
Lähde: Reuters
1.4. klo 19.38 Metsäyhtiö Kotkamills lahjoitti 50 000 hengityssuojainta sote-yhtymälle
Kotkalainen metsäyhtiö Kotkamills on lahjoittanut 50 000 hengityssuojainta Kymenlaakson sosiaali- ja terveyskuntayhtymä Kymsotelle.
Suojainten tarve sairaaloissa ja muissa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa on kasvanut voimakkaasti koronaviruspandemian takia.
Kotkamills on saanut hankittua 50 000 hengityssuojainta yhteistyökumppaninsa China Paper Corporationin kautta.
Lue lisää tästä jutusta.
1.4. klo 19.36 Italiassa uudet kuolemat laskussa, uudet tartunnat nousussa
Italiassa koronavirukseen on kuollut 727 ihmistä viime vuorokauden aikana. Kuolleiden määrä vuorokaudessa on matalin lähes viikkoon.
Kuolleiden kokonaismäärä on nyt 13 155. Italiassa on eniten koronakuolemia koko maailmassa.
Uusien tartuntojen määrä on noussut alkuviikosta. Tartuntoja on todettu viime vuorokauden aikana 4 782, kun niitä rekisteröitiin edellisvuorokautena 4 053.
Tartuntoja on nyt vahvistettu kaikkiaan 110 574.
Lähde: Reuters
1.4. klo 18.42 Hallituksen seuraava koronatilannekatsaus pidetään torstaina klo 11.00
Hallitus järjestää huomenna torstaina 2. huhtikuuta koronatilannekatsauksen klo 11.00. Aiheena on rajoitusten jatko opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla 13. toukokuuta asti. Paikalla ovat opetusministeri Li Andersson ja tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen.
1.4. klo 18.15 Mehiläisen koronavirusnäytteet lennätetään Etelä-Koreaan tänä iltana
Terveydenhuoltoyhtiö Mehiläinen lähettää keskiviikkoiltana ensimmäisen erän Suomessa otettuja koronavirusnäytteitä analysoitavaksi laboratorioon Etelä-Koreaan. Tavoitteena on analysoida 18 000 näytettä Etelä-Koreassa kahden seuraavan viikon aikana.
Näytteet viedään Etelä-Koreaan Finnairin tilauslennoilla. Paluulennoilla tuodaan Suomeen suojavarusteita ja näytteenottoon tarvittavia materiaaleja. Mehiläinen on sopinut kumppaniyritystensä kanssa enintään kuuden näytteiden kuljetuslennon järjestämisestä Etelä-Koreaan.
Mehiläisen käynnistämässä yksityisrahoitteisessa operaatiossa on mukana joukko suuria suomalaisia yrityksiä kaupan, rahoituksen ja vientiteollisuuden aloilta. Mukana ovat Ensto, Fazer, Kesko, Kone, Metso, Metsä Group, Neste, OP, UPM, TietoEvry, Valmet ja Wärtsilä.
Lue lisää tästä jutusta.
1.4. klo 18.12 Varoitus Kiinasta: Avioerot lisääntyivät karanteenin aikana
Kaksi kuukautta eristystä pelkästään oman perheen kanssa. Kotikaranteenit ovat johtaneet merkittävään piikkiin Kiinan avioerotilastoissa.
Esimerkiksi Xianissa Kiinan keskiosassa ja Dazhoussa Sichuanin maakunnassa on kerrottu ennätyskorkeista avioerohakemusten määristä maaliskuun alkupuolella, mikä on johtanut ruuhkiin hakemusten käsittelyssä. Hunanin maakunnan Miluossa "virkailijoilla ei ollut edes aikaa juoda vettä", koska niin monet pariskunnat jonottivat jättämään hakemusta.
Lue koko juttu avioerojen ja kotiväkivallan lisääntymisestä täältä.
1.4. klo 17.40 Ruotsalaisille joukko uusia ohjeita: Pysykää kotona, pitäkää turvavälit
Ruotsalaisia kehotetaan pysyttelemään mahdollisimman paljon kotona. Ulkona liikkumista ja matkustamista pitäisi välttää, suosittaa Ruotsin kansanterveysviranomainen. Myös kahviloissa ja kaupassa käyntiä pitäisi karttaa.
Ohjeita suunnitaan niin tavallisille kansalaisille, työnantajille kuin muulle yhteiskunnan toiminnallekin. Niissä korostetaan käsienpesun ja turvavälien tärkeyttä, ihmisjoukkojen välttämistä ja etätöiden suosimista.
Enemmän ohjeista tässä jutussa.
1.4. klo 17.00 Koronavirus vei Juhana Brotheruksen sairaalaan: Oksentelua, hengenahdistusta ja toistakymmentä päivää kestänyt kuume
Mediasta tuttu Hypoteekkiyhdistyksen pääekonomisti Juhana Brotherus kertoi kokemuksistaan Ylen korona-aiheisessa erikoislähetyksessä. Brotherus sai koronatartunnan hääjuhlista kolmisen viikkoa sitten ja luuli sitä aluksi influenssaksi. Testi paljasti, että tauti olikin COVID-19.
– Jouduin sairaalahoitoon. Korkea kuume jatkui toistakymmentä päivää ja oli pahoinvoitia, oksentelua ja hengenahdistusta. Missään vaiheessa en joutunut tehohoitoon. Viruksen myötä tuli keuhkokuume ja se on tietysti aina vakava tauti, Brotherus kertoo.
Lue Brotheruksen kokemuksista tästä jutusta.
1.4. klo 16.22 Britanniassa yli 500 uutta koronakuolemaa
Britannian hallitus kertoo 563 uudesta koronakuolemasta. Uusia vahvistettuja tartuntoja on 4 324.
Britanniassa ei ole aiemmin raportoitu yli 500 päivittäisestä kuolemasta. Yhteensä viruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut Britanniassa 2 352 ihmistä. Tartuntoja on vahvistettu yhteensä 29 474.
Lähde: Reuters
1.4. klo 15.25 Ruotsissa 59 uutta koronakuolemaa
Ruotsin terveysviranomaiset ovat kertoneet 59 uudesta koronakuolemasta. Yhteensä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut 239 ihmistä.
Vahvistettuja koronatartuntoja on nyt 4 947 ja tehohoitoa on saanut 393 ihmistä, sanomalehti Dagens Nyheter kertoo.
1.4. klo 15.18 Alankomaissa yli tuhat uutta koronatartuntaa ja yli 130 kuollutta
Alankomaissa koronatartuntojen määrä on noussut yli tuhannella viime vuorokauden aikana. Tartuntoja on nyt kaikkiaan 13 614, maan terveysviranomaiset kertovat.
Maassa todettiin yli tuhat tartuntaa vuorokaudessa myös viime viikon kolmena viimeisenä päivänä. Alkuviikosta tartuntoja oli reilut 800 päivässä.
Koronaan on Alankomaissa kuollut 134 ihmistä vuorokauden aikana. Kaikkiaan kuolonuhreja on nyt 1 173.
Lähde: Reuters
1.4. klo 15.00 Terveystalo tarjoaa vasta-ainetestejä kaikille asiakkailleen
Terveystalon ja laboratorio- ja kuvantamispalveluja tarjoavan SYNLABin tavoitteena on tuoda SARS-CoV-2-koronaviruksen vasta-ainetestit asiakkailleen vielä huhtikuun aikana, Terveystalo kertoo tiedotteessaan.
Maaliskuussa SYNLAB ja Terveystalo ryhtyivät ensimmäisinä yksityisinä toimijoina tarjoamaan koronaviruksen tunnistavia PCR-testejä Suomessa.
Terveystalon tavoitteena on tarjota asiakkailleen mahdollisuus selvittää, ovatko he sairastaneet COVID-19-taudin ja voivatko he palata töihin ja arkeen. Terveystalon työterveyden asiakasyritykset työllistävät noin 700 000 suomalaista. Testi on tarjolla kaikille Terveystalon asiakkaille.
1.4. klo 14.58 Kiinassa on varmistettu yli 1 300 oireetonta koronavirustartuntaa
Kiinassa on tällä hetkellä runsaat 1 300 todettua oireetonta koronavirustartuntaa. Tämä oli ensi kerta, jolloin Kiina on antanut julki tietoja ihmisistä, jotka ovat saaneet koronatestissä positiivisen tuloksen mutta joilla ei ole mitään sairauden oireita.
Kiina ilmoitti samalla, että se alkaa julkistaa päivittäin tiedon oireettomien koronapotilaiden määrästä. Sairauden oireiden puuttumisesta huolimatta nämä henkilöt voivat tartuttaa virusta muihin, terveysviranomaiset lisäsivät.
Kiina on päättänyt, että kaikki henkilöt, joilla on todettu oireeton koronatartunta, joutuvat 14 vuorokauden karanteeniin. Kahden viikon karanteeniin joutuvat myös viruksen oireettomien kantajien lähikontaktit.
Kiina ei laske oireettomia koronaviruksen saaneita mukaan sairastuneiden lukumäärään, jos heillä ei ilmene myöhemminkään mitään sairauden oireita.
Koronaviruksen tartuntamäärä on laskenut Kiinassa melko alhaiseksi. Kiinan johto on silti huolestunut mahdollisuudesta, että epidemia alkaisi uudelleen ulkomailta tuotujen tartuntojen vuoksi.
Lähde: STT
1.4. klo 14.08 Ylen erikoislähetys klo 15: vieraina koronataudista parantunut Juhana Brotherus ja HUSin infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen
Ylen koronavirusaiheinen erikoislähetys tulee tänään kello 15–15.55. Voit seurata lähetystä mm. täällä.
Erikoislähetyksessä vieraana on koronaviruksen aiheuttamasta COVID-19-taudista parantunut Suomen Hypoteekkiyhdistyksen pääekonomisti Juhana Brotherus. Mukana keskustelussa on myös HUSin infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen.
Voit osallistua lähetyksen aikana myös chatiin täällä.
1.4. klo 13.48 KSML: Valtion maksamia taksikyytejä ajettu Helsinki-Vantaalta jo 1700
Helsinki-Vantaan lentokentältä on viime perjantaista lähtien kuljetettu ulkomailta palaavia matkustajia koteihinsa takseilla valtion piikkiin. Keskiviikkoon mennessä taksikyytejä oli ajettu noin 1 700 ympäri Suomen, kertoo Keskisuomalainen.
.– Suunta on laskemaan päin. Ensimmäisinä päivinä kyytejä ajettiin yli 300 vuorokaudessa, mutta esimerkiksi tiistaina enää reilu 100, Traficomin ylijohtaja Jarkko Saarimäki kertoi lehdelle.
Valtaosa matkoista on ajettu pääkaupunkiseudulla, mutta Keskisuomalaisen saamien tietojen mukaan kyytejä on ollut jopa Kuusamoon asti.Valtion taksikyyti on mahdollinen vain, jos muuta kyytiä ei saa järjestettyä karanteeninomaisiin olosuhteisiin esimerkiksi omaan kotiin.
Lähde: STT
1.4. klo 13.36 Patsaat puettiin kasvomaskeihin eri puolilla maata
Monet tunnetut patsaat ovat saaneet koronavirusepidemiaan liittyen omat suojamaskit sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
Patsaille on puettu kasvomaskeja Helsingissä, Tampereella ja Oulussa.
Jäynän takana ovat teekkariopiskelijat. Jäynää järjestäneen Kristofer Mäkisen mukaan idea patsaiden maskeista tuli, kun teekkariyhteisö halusi toteuttaa jonkin ajankohtaisen jäynän, jolla saisi samalla aikaan hyvää mieltä.
Katso lisää kuvia tästä.
1.4. klo 13.20 Presidentin Kultaranta-keskustelut järjestetään virtuaalisesti
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön isännöimät Kultaranta-keskustelut järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisesti virtuaalisesti koronaviruspandemian vuoksi.
Keskustelujen teemana on koronapandemian maailmanlaajuiset vaikutukset.
Tapahtuman yksityiskohdista kerrotaan myöhemmin. Yle toimii Kultaranta-keskusteluiden kumppanina.
1.4. klo 13.07 Iranissa yli 3 000 kuollutta
Iranissa valtion virallisten tietojen mukaan koronavirukseen kuolleiden määrä on ylittänyt 3 000. Terveysministeriö kertoi tänään, että 138 ihmistä on kuollut viime vuorokauden aikana. Kuolleiden määrä oli siis yhteensä 3 036.
Ministeriön edustajan mukaan vuorokauden aikana raportoitiin lähes 3 000 uutta todettua tartuntaa. Yhteensä tartuntoja on Iranissa terveysministeriön antamien tietojen mukaan 47 593. Sairaaloissa olleista yli 15 000 on jo toipunut taudista.
Asiantuntijat ovat epäilleet Iranin kertomia lukuja. Arvioiden mukaan tartuntoja olisi jopa monikymmenkertainen määrä.
Lähde: AFP
1.4. klo 13.00 Nettikirpparit laittavat toimintaansa tauolle viruksen vuoksi
Jotkut suositut Facebook-kirpputori ovat laittaneet toimintansa tauolle koronaviruksen vuoksi, toiset taas toimivat täyttä häkää. Uskaltaako nettikirppareilta tilata tavaraa?
Turun yliopiston virusopin professorin Ilkka Julkusen mukaan koronavirus säilyy tarttumiskykyisenä eri materiaaleissa eri tavoin. Hän pitää kuitenkin erittäin epätodennäköisenä, että tavarasta voisi saada tartunnan.
Lue lisää tästä jutusta.
1.4. klo 12.56 Britannia lupaa lisää testausta
Britannia sanoo aloittavansa pian jopa 25 000 ihmisen koronatestaamisen päivittäin. Britanniassa hallitusta on arvosteltu ankarasti siitä, että maassa tehdään erittäin vähän koronatestejä muihin maihin verrattuna.
Asuntoministeri Robert Jenrick sanoi Sky TV:n haastattelussa, että 25 000 ihmisen testimäärään pyritään pääsemään huhtikuun puoliväliin mennessä.
Ministerit ovat laittaneet vähäisten testien syyksi muun muassa tarvittavien kemikaalien pulan. Britanniassa on toistaiseksi tehty yhteensä 143 000 koronatestiä koko epidemian aikana, kun taas esimerkiksi Saksassa testataan 70 000 ihmistä päivässä.
Britanniassa kuolleiden määrä on noussut lähes 1 800 ihmiseen. Esimerkiksi Saksassa kuolleita on vajaat 500.
Lähde: AFP
1.4. klo 12.54 Ruoka-avun jakelijoille lisää tukea
Sosiaali- ja terveysministeriö jakaa 1,2 miljoonaa euroa ylimääräisiä valtionavustuksia ruoka-apua varten. Apua voivat hakea yleishyödylliset yhteisöt, järjestöt ja säätiöt.
Ruoka-aputoimintaa järjestetään tätä nykyä yli 160 paikkakunnalla. Avun arvioidaan tavoittavan 20 000–25 000 henkilöä viikoittain. Avun jakajat arvioivat, että avun tarvitsijoiden määrä on kasvanut.
Lähde: STT
1.4. klo 12.42 Espanjassa todettuja tartuntoja nyt yli 100 000, kuolleita jälleen eilistä enemmän
Espanjassa koronaan kuolleiden määrä jatkaa rajua kasvuaan, kertoo Espanjan yleisradio. Keskiviikkona kuultiin jälleen suurin päiväkohtainen määrä epidemian aikana, kun Espanjan terveysministeriö kertoi 864 ihmisen kuolleen kuluneen vuorokauden aikana.
Yhteensä Espanjassa koronavirukseen on kuollut hieman yli 9 000 ihmistä. Todettuja tartuntoja on nyt 102 136.
1.4. klo 11.50 Itävallan Punainen risti testaa jäljityssovellusta, myös yleiseurooppalainen sovellus vireillä
Itävallassa on otettu käyttöön Stopp Corona -niminen kännykkäsovellus, joka hälyttää, kun käyttäjän aiemmin tapaamalla ihmisellä on todettu koronavirus. Itävallan yleisradio ORF kertoo, että käyttäjäarvioissa ideaa pidetään hyvänä, mutta itse sovellusta epäkäytännöllisenä.
Sovellus nimittäin edellyttää toistaiseksi, että kahden käyttäjän kännykät pariutetaan bluetooth-yhteydellä manuaalisesti.
– En voi kuvitella, että juoksisin esimerkiksi kaupassa jokaisen perään ja kysyisin, onko heillä tämä sovellus ja voisimmeko yhdistää [laitteemme], ORF siteeraa yhtä käyttäjäarviota.
Itävallan Punaisen ristin mukaan sovelluksen on jatkossa tarkoitus yhdistää tietoja automaattisesti, mutta tämän yhteensopivuus tietosuojalainsäädännön kanssa on ensin selvitettävä.
Euroopassa on vireillä myös kansainvälinen hanke jäljityssovelluksen kehittämiseksi. Hankkeessa on mukana 130 tutkijaa kahdeksasta eri maasta.
Tarkoitus on saada aikaan sovellus, joka voisi tehokkaasti jäljittää koronavirustartuntoja myös yli rajojen. Samalla sovelluksen olisi kuitenkin tarkoitus noudattaa EU:n tietosuojalainsäädäntöä.
Sovellusten tehokkuus riippuu tietysti myös siitä, kuinka monella on tarvittava mobiililaite sen käyttämiseen ja kuinka moni lataa sen käyttöönsä. Koronatoimistaan kiitosta saaneessa Singaporessa tartuntoja jäljitetään bluetooth-yhteyteen perustuvan sovelluksen avulla.
Lähde: Reuters
1.4. klo 12.07 Työllisyysrahasto pyytää valtiolta apua: työttömyysturvamenot kaksinkertaistuvat
Työllisyysrahasto laskee, että työttömien päivärahamenot ja päivärahan saajien määrä ovat nousemassa yli kaksinkertaisiksi budjetoituun verrattuna.
Tälle vuodelle on varattu työttömyyskassoille meneviin maksuihin 958 miljoonaa euroa. Koronaviruksen seurauksena työttömyyskassoille tarvitaan kuitenkin nyt arviolta noin kaksi miljardia euroa.
Työllisyysrahaston mukaan nyt tarvitaan valtiolta toimia, jotta rahaston maksuvalmius saadaan turvattua ja työttömyyspäivärahat maksettua.
Lähde: STT
1.4. klo 12.03 Työttömyyskassa YTK varoittaa: edessä ennennäkemätön hakemusvyöry
Suomen suurin työttömyyskassa YTK varoittaa vakavista ruuhkista työttömyysetuuksien käsittelyssä.
Jäsenkyselyn perusteella YTK odottaa saavansa lähiaikoina jopa 100 000 päivärahahakemusta. Sen verran hakemuksia tulee tavallisesti kahdessa vuodessa.
Alkuvaiheessa ongelma ei ole rahojen riittävyys, vaan hakemusten käsittelyn ruuhkautuminen. Lain mukaan päätös etuudesta pitää antaa 30 päivässä.
YTK:n mukaan nykyjärjestelyin hakemussuma saadaan käsiteltyä vasta ensi vuoden alkuu mennessä.
1.4. klo 11.40 Ministeri: Testauskapasiteetti kaksin–kolminkertaistetaan lähiaikoina
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoi hallituksen tiedotustilaisuudessa, että Suomi aikoo lisätä testausta merkittävästi lähiaikoina. Nyt testataan 2 500 näytettä vuorokaudessa ja määrää tullaan kaksin–kolminkertaistamaan.
Terveydenhuollon työntekijöiden testaaminen pitää tehdä Kiurun mukaan kaikissa tapauksissa. Ministerin mukaan kapasiteetin kasvatukseen etsitään kumppaneita esimerkiksi yliopistoista ja yrityksistä sekä Suomesta että ulkomailta.
Myös vasta-ainetestausta laajennetaan. Yle kertoi maanantaina, että HUS aloittaa vasta-ainetestauksen. Vasta-ainetestit kertovat, onko henkilö jo sairastanut koronavirusinfektion.
1.4. klo 11.35 Ensimmäiset lisätilaukset suojavälineistä Suomeen tällä viikolla
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas.) mukaan viestit suojavälineiden riittämättömyydestä on otettu vakavasti. Pekosen mukaan tilanne on valtakunnallisesti hyvä, mutta yksittäisissä paikoissa voi olla pulaa suojavarusteita.
Suojavälineitä hankitaan useasta eri lähteestä, ja niitä saapuu lisää Suomeen tällä viikolla. Tarvikkeet jaetaan sairaanhoidon erityisalueiden kautta.
1.4. klo 11.24 Hallitus aikoo perustaa "kriisistä ulos" -työryhmän
Pääministeri Sanna Marin kertoi tiedotustilaisuudessa, että hallituksen aikomuksena on perustaa työryhmä, jonka tarkoituksena on hahmotella Suomen polkua koronakriisistä ulos. Marinin mukaan työryhmän tehtävä on hahmotella jälleenrakennusta, jotta Suomi selviää taloudellisesti ja sosiaalisesti niin pienillä vahingoilla kuin mahdollista.
1.4. klo 11.15 Venäjän sotilaskone toimitti apua Yhdysvaltoihin
Venäläinen sotilaskone on toimittanut lääkintätarvikkeita koronavirusepidemiasta kärsivään Yhdysvaltoihin. Venäjän puolustusministeriön mukaan Antonov-124-kuljetuskone lähti matkaan eilen iltana lastinaan kasvomaskeja ja lääkintätarvikkeita.
Puolustusministeriö ei kertonut asiasta lisätietoja, mutta kuljetus tapahtui päivää sen jälkeen kun presidentti Donald Trump oli keskustellut puhelimessa Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa maanantaina.
Venäjä on jo aiemmin lähettänyt lääkintätarvikkeita ja asiantuntijoita viruksesta kärsivään Italiaan. Venäjän mukaan Italiassa oli noin sata virusasiantuntijaa, joilla oli kokemusta muun muassa ebolan ja sikainfluenssan vastaisesta taistelusta, mutta Italian median mukaan heidän apunsa ei ole ollut kovin hyödyllistä tässä epidemiassa.
Yhdysvalloissa on nyt lähes 189 000 vahvistettua koronavirustartuntaa, eniten maailmassa. Yli 4 000 ihmistä on kuollut Yhdysvalloissa.
Lähde: AFP
1.4. klo 10.36 Euroopassa yli 30 000 kuollutta
Koronavirusepidemia on tappanut jo yli 30 000 ihmistä Euroopassa. Uutistoimisto AFP:n laskelman mukaan viralliset kuolinluvut Euroopassa olivat 30 063 kymmeneltä Suomen aikaa tänä aamuna.
Kuolleista kolme neljäsosaa on Italiasta ja Espanjasta. Italiassa on kuollut lähes 12 500 ihmistä ja Espanjassa vajaat 8 200. Ranskassa kuolleita on kolmanneksi eniten, yli 3 500.
Yhteensä Euroopassa on todettu 458 601 tautitapausta.
Lähde: AFP
1.4. klo 10.28: Uudenmaan tarkastuspisteillä käännytettävien määrä laskussa
Eilen tiistaina 31.3. Uudenmaan rajan maanteiden tarkistuspisteille saapui kokonaisuudessaan 39 398 ajoneuvoa, kertoo Helsingin poliisilaitos. Poliisi joutui käännyttämään 145 ajoneuvoa. Junissa matkusti 1 005 henkilöä, joista 16 käännytettiin. Poliisi antoi neljä sakkkoa valmiuslain rikkomisesta. Sakoista kaksi annettiin maantievalvonnassa ja toiset kaksi junaliikenteen valvonnassa.
Tänään keskiviikkona kello 00-09 välillä tarkistuspisteille saapui yhteensä 10 494 ajoneuvoa. Raskaan liikennekaluston ajoneuvoja oli joukossa 2 187. Poliisi joutui käännyttämään 20 ajoneuvoa. Junamatkustajia oli 87, joista yhtäkään ei käännytetty. Keskiyön ja aamuyhdeksän välillä ei ole jouduttu antamaan sakkoja.
– Tilanne on jatkunut eilisen tapaan rauhallisena. Ruuhkia ei ole juuri ollut. Käännytettävien määrä on pysynyt kohtuullisena ja se on laskussa. Vaikka suunta on hyvä ja oppimista liikkumisrajoituksen suhteen on havaittu, rajatarkistuspisteillä on tavattu niin sanottuja uusintayrittäjiä, sanoo ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisista.
1.4. klo 9.45 EK:n koronakysely: Joka viides työnantaja pelkää konkurssia
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n mukaan jopa joka viidennes työnantajista pelkää konkurssia.
63 prosenttia vastanneista arvioi, että korona heikentää yrityksen tilannetta melko tai erittäin paljon. Kaksi viikkoa sitten tehdyssä kyselyssä osuus oli 40 prosenttia. EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan edessä voi olla jopa 90-luvun lamaa vakavampi jättityöttömyys ja konkurssiaalto.
Maanantaina ja tiistaina tehtyyn koronakyselyyn vastasi 1 873 yrittäjää ja yritysjohtajaa. EK:n mukaan tulokset ovat painokertoimien perusteella suuntaa-antavasti yleistettävissä koko työnantajakenttään.
Lähde: STT
1.4. klo 9.38 Suomessa 62 uutta koronavirustartuntaa
Suomessa on keskiviikkoon 1.4. mennessä todettu yhteensä 1446 koronavirustartuntaa. THL ilmoitti keskiviikkona 62 uudesta tartunnasta.
Valtaosa Suomen tartunnoista on edelleen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. HUS ilmoitti keskiviikkona 36 uudesta tartunnasta.
1.4. klo 9.15 SPR avaa valtakunnallisen puhelimen
Suomen punainen risti (SPR) on avannut palvelevan puhelimen, johon voi soittaa liittyen koronavirusepidemian aiheuttamiin huoliin ja murheisiin. Numeron tarkoitus on auttaa ihmisiä, joilla on tarve keskustella luottamuksellisesti mieltä painavista asioista.
SPR:n ja sen yhteistyökumppaneiden mukaan puhelimelle on havaittu olevan tarvetta. Puhelimen tavoitteena on vähentää viranomaisten palvelunumeroiden kuormitusta.
Soittaminen on maksutonta ja palvelua on tarjolla suomeksi. Numero on 0800 100 200.
Lähde: STT
1.4. klo 9.00 Rajojen sulkeminen sekoitti huumekauppareitit, ja tilanne näkyy jo kaduilla
Rajojen sulkeminen näkyy jo nyt huumeidenkäyttäjissä. Keskusrikospoliisin erikoistutkija Jari Leskisen mukaan aineista tulee pulaa nopeasti, sillä niiden tavallisimmat reitit ovat nyt tukossa matkustajaliikenteen loppumisen vuoksi.
Esimerkiksi amfetamiinia tulee tavallisesti Suomeen Keski- tai Länsi-Euroopasta Baltian tai satamien kautta.
Sisä-Suomen poliisin rikoskomisario Jari Luoto uskoo, että aineiden saatavuuden huonontuessa myös hinnatn nousevat, ja väkivalta lisääntyy niitä kohtaan, joilla huomeita tiedetään olevan.
1.4. klo 8.25 Enemmistö kuntosaleista yhä auki
Suurin osa Suomen kuntokeskuksista on yhä auki, kertoo Suomen kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistyksen toiminnanjohtaja Riitta Hämäläinen-Bister.
Yhdistys suosittaa, että ryhmäliikuntaa ei kuitenkaan järjestetä yli kymmenelle hengelle. Hallituksen määräämä yli kymmentä henkeä koskeva julkisen kokoontumisen kielto ei päde kuntosaleilla, koska niitä ei katsota julkisiksi paikoiksi.
Kuntosaleilta kerrotaan, että siivousta, laitteiden desinfiointia ja käsidesipullojen määrää on lisätty.
1.4. klo 8.11 Ruotsin suurimmat hiihtokeskukset suljetaan ennen pääsiäistä
Ruotsin ja Norjan suurimpia hiihtokeskuksia pyörittävä Skistar-yhtiö kertoo keskeyttävänsä talvikauden koronaviruksen takia. Yhtiön tiedotteen mukaan se on päättänyt terveysviranomaisten suosituksen jälkeen sulkea myös Ruotsin hiihtokeskuksensa ensi maanantaina.
Tukholman pörssiin listattu Skistar omistaa muun muassa Ruotsin suurimmat hiihtokeskukset Åressa ja Sälenissä. Yhtiön Norjassa omistamat Hemsedalin ja Trysilin keskukset suljettiin jo 12. maaliskuuta.
1.4. klo 8.00 Etäopetus on lisännyt palvelunestohyökkäyksiä verkko-opiskeluympäristöihin
Yleisimpiin verkko-opiskeluympäristöihin kohdistetut palvelunestohyökkäykset ovat lisääntyneet sen jälkeen, kun Suomen kouluissa on siirrytty etäopiskeluun koronapandemian myötä, tiedottaa poliisi.
Sama on havaittu myös Kyberturvallisuuskeskuksessa viime viikkoina.
Kyberturvallisuuskeskuksen tietoturva-asiantuntijan Markus Happosen mukaan hyökkäykset vaikuttavat kotikutoisilta ja ovat todennäköisesti lasten ja nuorten tekemiä.
Kyberturvallisuuskeskus muistuttaa, että palvelunestohyökkäys ja sen yritys ovat lain mukaan rikoksia.
– Toistaiseksi merkittäviltä vahingoilta verkko-opiskeluympäristöissä on vältytty. Ilmiöllä on kuitenkin yhteiskunnallisia haittavaikutuksia, sillä hyökkäykset aiheuttavat kriisiaikana runsaasti ylimääräistä työtä IT-tuelle, sanoo rikoskomisario Marko Leponen keskusrikospoliisista.
1.4. klo 7.35 Hallituksen tiedotustilaisuus koronasta kello 11
Hallitus järjestää tänään kello 11 koronatilannekatsauksen, jossa kerrotaan muun muassa suojavarusteiden materiaalihankinnoista, testauskapasiteetin kasvattamisesta ja hengityssuojainten käytöstä.
Tilaisuudessa ovat paikalla pääministeri Sanna Marin (sdp.) sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.), perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sdp.). Lisäksi paikalla ovat valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Ahti Kurvinen, valtiosihteeri Mikko Koskinen sekä THL:n johtaja Mika Salminen.
Tiedotustilaisuutta voi seurata suorana TV1:llä, Areenassa tai Ylen verkkosivuilla. Lähetys alkaa kello 10.50.
1.4. klo 7.33 Saksassa koronakuolemien kasvu yhä nopeampaa
Saksassa on raportoitu koronaepidemian tähän asti suurin määrä kuolemia vuorokauden aikana. Terveysviranomaisen mukaan kuolleiden määrä kasvoi 149:llä, yhteensä 732 ihmisen kerrotaan kuolleen koronavirukseen.
Tartuntojen määrä kasvoi yhä tasaisesti, ja viranomaisen mukaan yhteensä runsaalla 67 000 ihmisellä on vahvistettu koronatartunta. Eniten virus näyttää leviävän nyt Baijerin osavaltiossa. Monissa muissa osavaltioissa leviämisvauhti näyttäisi tasaantuvan.
Hieman eri tavalla tietonsa keräävän yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston mukaan Saksassa on nyt kuollut koronaan 775 ihmistä, tartuntoja on vajaat 72 000.
Lähde: Reuters, Yle
1.4. klo 7.08 Suomessa valmistuu nyt uima-altaallinen käsidesiä viikossa – eikä sekään riitä
Suomessa ei ehditä tekemään niin paljon käsidesiä kuin sitä tällä hetkellä kuluu. Tuotantoa on kasvatettu satoihin tuhansiin litroihin viikossa, mutta silti käsihuuhdetta ei riitä kuluttajille.
Lähes kaikki valmistuva käsidesi menee nyt terveydenhuollon käyttöön. Kova kysyntä on saanut monen muunkin kuin puhtausalan ammattilaisen ryhtymään käsidesin valmistukseen.
Viime viikkoina useat apteekit, pienpanimot ja jopa suksivoidefirma sekä maalitehdas ovat ilmoittaneet aloittavansa käsidesin valmistuksen.
1.4. klo 6.43 USU: Puolustusvoimat pitää kevään päättöharjoitukset epidemiasta huolimatta
Puolustusvoimat aikoo pitää keväällä suurimmat sotaharjoituksensa koronavirusepidemiasta huolimatta, kertoo Uutissuomalainen.
Puolustusvoimilla on keväälle suunnitteilla noin kymmenen harjoitusta. Niihin osallistuu suunnilleen koko saapumiserä eli 15 000–18 000 varusmiestä.
Pääesikunnan komentajakapteeni Tuomas Syvänen perustelee harjoitusten jatkamista hallituksen maaliskuun puolivälissä tekemällä päätöksellä, jonka mukaan Puolustusvoimat turvaa toimintansa jatkuvuuden ja valmiuden kaikissa tilanteissa.
1.4. klo 6.42 Yhdysvaltain laivaston kapteeni vaatii valtavan lentotukialuksen evakuointia
Yhdysvaltojen USS Theodore Roosevelt -lentotukialuksen päällikkö vaatii tuhansien sotilaiden evakuoimista. Aluksella on todettu kymmeniä koronavirustartuntoja. Tarkkaa määrää Yhdysvaltain laivasto ei ole kertonut.
Kapteeni Brett Crozierin mukaan Guamissa satamassa olevalle alukselle pitäisi jättää vain välttämätön miehistö eli noin 10 prosenttia 5000 sotilaasta. Loput hän haluaisi siirtää maihin karanteeniin.
Yhdysvaltain puolustusministeri Mark Esper sanoi tiistaina, ettei sotilaiden evakuointi alukselta ole vielä ajankohtaista.
Koronaviruksen on pelätty leviävän myös Yhdysvaltain armeijassa. Tartuntoja joukoissa on todettu jo lähes 700, maanantaina ensimmäinen yhdysvaltalaissotilas kuoli koronatautiin.
Lähteet: AP, Reuters, AFP
1.4. klo 6.33 Koronavirus tarjoaa ainutlaatuisen tutkimusaineiston ilmastotutkijoille
Nyt nähdään, mitä ilmakehässä tapahtuu, kun liikenteen päästöt romahtavat sekä maalla että ilmassa. Rajoitusten seurauksena liikenne on vähentynyt dramaattisesti, ja tässä tutkijat näkevät poikkeuksellisia mahdollisuuksia tutkimukselle.
– Olen tietysti valtavan huolissani, mutta tutkijana innoissani, koska tilanne tarjoaa todella mielenkiintoisen datan, sanoo Oulun yliopiston tutkija Mira Hulkkonen.
Suomessakin ilman typpidioksidipitoisuus on laskenut 40 prosenttia ja pienhiukkaspäästöt pudonneet poikkeustilan aikana.
1.4. klo 6.20 "Olin terve, urheilullinen ja savuton – enkä yhtäkkiä pystynyt hengittämään"
Vanhusten ja sairaiden tauti, ajatteli 38-vuotias italialainen kuntosaliyrittäjä Fausto Russo koronaviruksen aiheuttamasta covid19-taudista vielä kuukausi sitten.
Lue tästä, kuinka Covid19-tauti kaatoi Russon vuoteeseen. Nyt hän on neljättä viikkoa sairaalahoidossa.
1.4. klo 5.47 Selvitimme, mistä hengityssuojaimia vielä saa
Korona-ajan kuuminta kauppatavaraa ovat käsidesien lisäksi erilaiset hengityssuojaimet ja kasvomaskit, joiden saatavuus tavallisille kuluttajille on valtavan kysynnän vuoksi ollut vaihtelevaa.
Kauppojen ja apteekkien hyllyt näyttivät ensimmäisen kerran ei-oota jo ainakin kuukausi sitten, mutta tilanne elää jatkuvasti.
Selvitimme, mistä tällä hetkellä voi hengityssuojaimia hankkia ja mitkä ovat lähiviikkojen saatavuusnäkymät.
1.4. klo 3.30 Nordea suunnittelee osingonjakopäätöksen lykkäystä – sanoo noudattavansa EKP:n suositusta
Pohjoismaiden suurimpiin pankkeihin lukeutuva Nordea suunnittelee osingonjakopäätöksen lykkäystä. Nordean hallitus ehdottaa tilikauden 2019 päätöksen lykkäystä 14. toukokuuta kokoontuvalle yhtiökokoukselle.
Taustalla on Euroopan keskuspankin EKP:n vajaan viikon takainen suositus, jonka mukaan pankkien tulisi pidättäytyä voitonjaosta lokakuun alkuun asti koronaviruskriisin vuoksi, Nordea perustelee tiedotteessa.
Myös Suomen Finanssivalvonta on antanut vastaavan suosituksen. Suosituksella pyritään turvaamaan suomalaisten pankkien kykyä tukea reaalitaloutta yritys- ja kotitalousrahoituksella koronapandemian aiheuttaman talouskriisin vaikutusten helpottamiseksi. Lue lisää täältä.
STT
1.4. klo 1.38 Trump varoitti yhdysvaltalaisia "tuskallisista viikoista"
Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on varoittanut kansalaisia edessä olevista vaikeista ja tuskallisista viikoista. Trump puhui tulevasta kahdesta viikosta päivittäisessä koronaviruskriisiin liittyvässä tiedotustilaisuudessa.
Hänen mukaansa on tärkeää, että yhdysvaltalaiset noudattavat eristäytymisohjeita seuraavan 30 päivän ajan.
– Kyse on elämästä ja kuolemasta, Trump sanoi.
Trump sanoi myös, että liittovaltion hallinnolla on hallussaan 10 000 hengityslaitetta. Presidentin mukaan niitä ei ole vielä jaettu osavaltioiden sairaaloihin, koska hoitoa vaativien tapausten määrän odotetaan nousevan lähitulevaisuudessa jyrkästi.
Pari päivää sitten Trump arvioi, että koronaviruskuolemien määrässä korkein kohta saavutetaan todennäköisesti kahden viikon kuluessa eli pääsiäisen aikoihin. Lue lisää täältä.
Lähteet: STT, AFP, Reuters
1.4. klo 1.15 Yhdysvalloissa yhdessä päivässä 865 uutta koronaviruskuolemaa
Yhdysvalloissa on vuorokaudessa kuollut koronaviruksen seurauksena ainakin 865 ihmistä. Kyseessä on maan korkein päivittäinen luku koronavirusepidemian aikana.
Yhdysvalloissa on nyt raportoitu lähes 3 900 virukseen liittyvää kuolemaa.
Maailman tartuntamääriä seuraavan Johns Hopkins -yliopiston mukaan varmistettuja koronavirustartuntoja on Yhdysvalloissa yli 188 000. Tartuntojen todellinen määrä lienee tätä suurempi.
Päivitetty 1.4. klo 4.04 tuoreimmat luvut.
Lähteet: STT, AFP
1.4. klo 00.30 Ensimmäinen koronakuolema Slovakiassa
Slovakiassa todettiin tiistaina ensimmäinen koronaviruksen aiheuttama kuolema. Maassa on todettu yhteensä 363 koronavirustartuntaa.
Muuta Eurooppaa pienemmistä luvuista huolimatta maassa on jo kielletty ulkomaan matkat, ja koulut sekä suuri osa kaupoista on suljettu. Hengityssuojaimen käyttö on pakollista kodin ulkopuolella.
Lähde: Reuters
31.3. klo 23.51 Hollanti jatkaa rajoitustoimia huhtikuun loppuun
Hollanti pidentää rajoitustoimia estääkseen koronaviruksen leviämistä. Koulut, ravintolat ja baarit pysyvät suljettuna ainakin 28. huhtikuuta asti.
Julkisten kokoontumisten kieltoa pidennettiin jo viime viikolla jatkumaan 1. kesäkuuta asti. Maassa ei kuitenkaan ole samanlaista tiukkaa ulkonaliikkumiskieltoa kuin esimerkiksi Italiassa ja Espanjassa.
Hollannissa on todettu lähes 13 000 koronavirustartuntaa, ja yli tuhat ihmistä on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.
Lähde: AFP
31.3. klo 22.22 13-vuotias poika Britannian nuorin koronavirukseen kuollut
Lontoossa maanantaina kuollut 13-vuotias poika on nuorin COVID-19 vaatima kuolonuhri Britanniassa. Uutiskanava Sky Newsin mukaan pojalla ei ollut muita sairauksia.
Uutistoimisto PA Median mukaan pojalla ei ollut tiedossa olevia perussairauksia. Yleisradioyhtiö BBC kertoo, että kuolemansyytutkija tutkii tapausta.
Päivitetty 1.4. klo 0.23: Lisätty tieto siitä, ettei pojalla ollut tiettävästi perussairauksia.
Lähde: STT
31.3. klo 21.50 Asiantuntijat A-studiossa: Tartuntaketjujen jäljittämiseen tarvittaisiin lisää resurssia
Asiantuntijoiden mukaan Suomella on jo hyvin testauskapasiteettia suhteutettuna väestöön, mutta se ei yksinään riitä nujertamaan koronaepidemiaa.
Koko näytteenottoketjun pitää toimia, jotta kasvaneesta testauskapasiteetista on hyötyä, sanoo THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen.
– Jos testi on postiivinen, jonkun pitäisi huolehtia siitä, että kontaktit jäljitetään, käydään kaikki läpi ja asetetaan ne ihmiset karanteeniin. Koska muuten jää roikkumaan ilmaan, että mikäs tämä lopputulos oli.
– Me puhutaan tuhansien ja tuhansien ihmisten jäljittämistyöstä, johon pitäisi saada resurssia, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen.
Vaikka maailmalla on esimerkkejä teknologian hyödyntämisestä jäljittämisessä, tarvitaan näytteenoton jälkeiseen selvitystyöhön aina työvoimaa.
A-studion lähetyksen voit katsoa täältä.
Lue lisää: Jäljittävän henkilökunnan puute esteenä koronatestauksen lisäämiselle – "Monessa sairaanhoitopiirissä yksi infektiolääkäri, jonka pitäisi nämä jäljitykset tehdä"
31.3. klo 20.55 Formulatalli valmistaa hengityskoneita, luksusmuotibrändi käsidesiä
Lue tästä artikkelista mitä yritykset tekevät pandemian nujertamiseksi.
31.3. klo 20.55 Koronavirus aiheutti Intiassa suunnattoman kansanvaelluksen ulos kaupungeista
Intiassa oleva toimittaja Pia Heikkilä kertoo tässä artikkelissa millaisia vaikutuksia koronaviruksella ja sen vuoksi asetetuilla rajoituksilla on ollut Delhissä ja muualla Intiassa.
31.3. klo 20.47 Ranskassa vuorokaudessa lähes 8 000 tartuntaa ja lähes 500 kuolemaa
Ranskassa on todettu koronavirustartunta 52 128 ihmisellä. Uusia tapauksia on tullut vuorokaudessa lähes 8 000, sillä eilen tartuntoja kerrottiin todetun 44 550 ihmisellä.
Sairaaloissa on kuollut viruksen vuoksi 3 523 ihmistä, eli 499 enemmän kuin eilen. Ranskan viranomaisten ilmoittama luku ei sisällä esimerkiksi kotonaan tai vanhainkodeissa kuolleita.
Tehohoitoa tarvitsevien määrä on lisääntynyt vuorokaudessa noin 400 potilaalla ja on nyt 5 565.
Lähteet: AFP, Reuters
31.3. klo 20.23 101-vuotias hollantilaisnainen parantui COVID-19:sta
Hollannissa 101-vuotias nainen on parantunut COVID-19:sta. Toista viikkoa sairaalahoidossa ollut nainen on jo päässyt pois osastolta ja on nyt hoitokodissa.
Naisen odotetaan pääsevän omaan kotiinsa piakkoin, kertoo uutistoimisto Reuters.
Hollannin pääministeri Mark Rutte ilmoitti tiistaina, että hallitus on päättänyt jatkaa koronaviruksen vuoksi asettamiaan rajoituksia ainakin huhtikuun 28. päivään asti. Esimerkiksi koulut ja ravintolat pysyvät siis lähiviikotkin suljettuina, uutisoi Hollannin yleisradioyhtiö NOS.
Lähde: Reuters
30.3. klo 20.09 Poliisi: Uudenmaan rajalla tarkistettu 20 870 ajoneuvoa, yksi sakko kirjoitettiin
Poliisi kertoo, että Uudenmaan rajalla on tarkistettu tänään tiistaina kello 9.00–18.00 yhteensä 20 870 ajoneuvoa, joista raskasta liikennekalustoa oli 4 766 ajoneuvoa. Kaikkiaan 73 ajoneuvoa jouduttiin käännyttämään.
Junamatkustajia samaan aikaan oli 561, joista kahdeksan käännytettiin.
Yhdelle henkilölle annettiin sakko valmiuslain rikkomisesta, poliisi tiedottaa.
30.3. klo 20.06 SDP rynnännyt perussuomalaisten ohi, kertoo Alman mielipidetiedustelu
SDP:n kannatus on noussut ohi perussuomalaisten, ilmenee Alma Median mielipidetiedustelusta. Demareita kannattaa 21,1 prosenttia ja perussuomalaisia 20,1 prosenttia vastaajista.
Edellisessä Alma-kyselyssä ero oli viisi prosenttiyksikköä perussuomalaisten hyväksi luvuin 21,7-16,7 prosenttia.
Alman haastatteleman Tampereen yliopiston politiikan tutkijan Johanna Vuorelman mukaan sdp:n kannatusloikan taustalla ovat Suomessa vallitsevat poikkeusolot ja pääministeri Sanna Marinin (sd.) julkiset esiintymiset.
Lähde STT
31.3. klo 20.05 Aprillipila voi viedä koronavirusaikana vankilaan
Eri puolilla maailmaa on varoiteltu huomisen aprillipäivän alla siitä, ettei koronakriisi ole sopiva pilailun aihe. Muun muassa Thaimaassa on muistutettu, että sopimattomaksi katsottava viruspilailu voi johtaa jopa viiden vuoden vankeusrangaistukseen.
– On laitonta teeskennellä sairastavansa COVID-19:a, Thaimaan hallitus on varoittanut Twitterissä.
Taiwanin presidentti Tsai Ing-wen on esittänyt oman vetoomuksensa Facebookissa. Hän painottaa, että huhujen ja virheellisten tietojen levittämisestä voi saada kolmen vuoden vankeustuomion tai muhkeat sakot.
Intiassa ainakin Maharashtran osavaltion viranomaiset ovat uhanneet oikeustoimilla kaikkia, jotka levittävät koronavirukseen liittyviä valheita.
– Korona ei ole mikään vitsi, muistuttaa puolestaan Saksan terveysministeriö.
Myös Google on ilmoittanut luopuvansa tänä vuonna perinteisistä aprillipiloistaan koronaviruspandemian vuoksi.
Viranomaisten pelkona on, että aprillipilaksi tarkoitetut väitteet alkavat elää omaa elämäänsä ja aiheuttavat paniikkia tai vääriä luuloja esimerkiksi viruksen hoidosta tai tartuntatavoista.
Internetissä kiertäviin "parannuskeinoihin" lukeutuvat jo ilman aprillipilojakin esimerkiksi lehmän virtsan juominen ja sipulisilpun laittaminen sänkyyn.
Lähde: Reuters
31.3. klo 19.40 Suomi hidastelee koronatestien kanssa, sanovat Ylen lähteet – katso A-studion testauskeskustelu klo 21
Testatkaa, testatkaa, testatkaa, sanoo Maailman terveysjärjestö WHO. Islanti kääri hihat mutta Suomi ei. Ylen haastatteleman lähteen mukaan Suomessakin olisi voitu testata paljon enemmän. Ja voitaisiin yhä. Voit lukea aiheesta lisää täältä.
Koronatestauksesta keskustellaan illan A-studiossa klo 21. Vieraina ovat THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen, HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen ja Mehiläisen lääketieteellinen johtaja Kaisla Lahdensuo.
31.3. klo 19.35 Italiassa koronakuolemat jatkuvat, uusien tartuntojen määrän toivotaan jo kääntyneen laskuun
Italiassa on raportoitu 837 uudesta koronakuolemasta. Yhteensä kuolleita on jo 12 428, viranomaiset kertovat.
Vuorokausittaisten koronakuolemien määrä ei näytä toistaiseksi vähentyvän.
Korkein päivittäin uhriluku oli viime perjantaina, jolloin tautiin kuoli 919 ihmistä. Lauantaina maa kertoi 889 kuolleesta, sunnuntaina 756:sta ja maanantaina 812 kuolleesta. Epidemia on kestänyt Italiassa jo viisi viikkoa.
Viranomaiset kertoivat myös 4 053 uudesta tartunnasta. Yhteensä tartuntoja on Italiassa 105 792. Toiveissa on, että tartuntojen määrät alkaisivat nyt kääntyä laskuun. Maanantaina raportoitiin 4 050 uudesta todetusta tartunnasta. Sunnuntaina kerrottiin 5 217 uudesta tartunnasta ja lauantaina 5 974 tartunnasta.
Koronasta eniten kärsineellä Lombardian alueella sekä kuolleiden että tartunnan saaneiden määrä on vähentynyt merkittävästi jo kolmatta päivää peräkkäin.
Koko maassa miltei 16 000 tautiin sairastanutta henkilöä on jo parantunut täysin.
Lähde: Reuters
31.3. klo 19.30 Kanadan virustartunnat lisääntyivät yli tuhannella
Kanadassa todettujen koronavirustartuntojen määrä on kasvanut yli tuhannella tapauksella. Tartuntoja on nyt todettu yli 7 700, kun niitä aiemmin oli hieman alle 6 700.
COVID-19 on vaatinut Kanadassa yleisradioyhtiö CBC:n mukaan nyt 92 kuolonuhria. Aiemmin kuolleiden määräksi kerrottiin 66.
Kanadan hallitus lupaa nyt kaksi miljardia dollaria tarvittavien suojavälineiden hankkimiseen, uutisoi CBC.
31.3. klo 19.14 Tehy ja SuPer: Hoitajat eivät mene lakkoon poikkeusolojen aikana
Kunta-alan työehtosopimusneuvottelut päättyivät tänään tuloksettomina. Alalla siirrytään huomenna sopimuksettomaan tilaan, mikä tarkoittaa, että myös työtaistelut ovat periaatteessa mahdollisia.
Hoitajajärjestöt Tehy ja SuPer tiedottivat kuitenkin tänään iltapäivällä, etteivät liitot toteuta poikkeusoloissa esimerkiksi lakkoja.
– Koronaepidemian vuoksi on välttämätöntä, että kaikkien terveyden- ja sosiaalihuollon ammattilaisten osaaminen on nyt käytössä, liitot totesivat yhteisessä tiedotteessaan.
Kunta-alalalla työskentelee kaikkiaan yli 400 000 palkansaajaa. Kiista alan työehdoista ja paloista siirtyy huomenna valtakunnansovittelijan ratkaistavaksi. Lue aiheesta lisää täältä.
31.3. klo 18.59 New Yorkin kuvernööri: viruksen huippu vasta kahden tai kolmen viikon kuluttua
New Yorkin osavaltiossa on todettu jo ainakin 75 795 koronavirustartuntaa. Osavaltion kuvernööri Andrew Cuomo sanoi uutiskanava CNN:n mukaan, että kuolleita on yhteensä jo ainakin 1 550. Eilen kuolleiden määräksi kerrottiin 1 218.
Sairaalahoidossa on lähes 11 000 ihmistä. Cuomon mukaan toimissa on oltu ensimmäisestä päivästä alkaen virusta jäljessä.
– Meidän on päästävä sen [viruksen] edelle, Cuomo sanoi tiedotustilaisuudessa.
Hänen arvionsa mukaan viruksen huippu on vasta kahden tai kolmen viikon kuluttua.
Jopa kuvernöörin oma veli, CNN:n toimittaja Chris Cuomo on saanut virustartunnan.
31.3. klo 18.37 Eurooppa kiersi Yhdysvaltain Iran-pakotteita
Euroopan maat ovat myyneet lääkintätarvikkeita Iraniin Yhdysvaltain talouspakotteista huolimatta. Käytössä oli ensimmäistä kertaa niin kutsuttu Instex-mekanismi, joka on perustettu kiertämään pakotteita. Lue juttu:
Eurooppa kiersi Yhdysvaltain Iran-pakotteita: myyvät lääkintätarvikkeita koronaepidemiasta kärsivään maahan
31.3. klo 18.16 Britanniassa 381 uutta koronakuolemaa, yli 25 000 henkilöllä on testein todettu tartunta
Britannian terveysviranomaiset ovat julkaisseet uusia koronalukuja. Niiden mukaan Britanniassa yhteensä 1789 henkilöä on kuollut sairaalassa koronavirukseen. Kuolleiden määrä kasvoi 381:llä vuorokauden sisällä.
Viranomaiset kertoivat myös, että tiistaiaamuun mennessä yli 143 000 ihmistä on testattu. Heistä 25 150 henkilöllä on todettu tartunta.
Uusista luvuista kertovat esimerkiksi brittilehti The Guardian ja uutistoimistot AFP ja Reuters.
31.3. klo 17.55 Tutkimus: Rajoitukset pelastaneet Euroopassa kymmenien tuhansien hengen
Ulkonaliikkumiskiellot ovat saattaneet pelastaa jo jopa 59 000 ihmisen hengen Euroopassa, sanovat brittitutkijat. Lontoon Imperial Collegen tutkimuksessa tarkasteltiin 11 Euroopan maata. Suomi ei ole mukana vertailussa.
Raportoituihin kuolemantapauksiin perustuvan mallinnuksen mukaan ulkonaliikkumiskiellot ja muut rajoitteet ovat selvästi hidastaneet viruksen leviämistä kaikissa tutkituissa maissa. Tutkijat vertasivat tilastoja maihin, joissa epidemia ehti edetä pidemmälle, kuten Italiassa ja Espanjassa.
Mikäli esimerkiksi tapahtumia ei olisi estetty ja kouluja suljettu, kuolemantapauksia olisi ollut paljon enemmän. Myös Italiassa, missä epidemia ehti levitä pahasti, eristämiset ovat pelastaneet noin 38 000 ihmisen hengen. Espanjassa puolestaan henkiä on säästynyt tähän saakka noin 16 000.
Tutkijat sanovat, että kuolemia estetään myös jatkossa varmistamalla, että sulkemiset pysyvät voimassa kunnes leviäminen hidastuu tarpeeksi.
Tutkimuksessa arvioitiin lisäksi, että kuolinlukuihin suhteuttamalla Italiassa jopa 10 prosenttia väestöstä eli vajaat kuusi miljoonaa ihmistä olisi itse asiassa jo sairastunut koronavirukseen. Espanjassa määrä olisi puolestaan seitsemän miljoonaa eli noin 15 prosenttia espanjalaisista.
Koko tutkimuksen voi lukea tästä linkistä.
Lähde: AFP
31.3. klo 17.47 Norja kaksinkertaistaa hengityskoneidensa määrän
Norjan hallitus on tehnyt suurtilauksen hengityskoneista, uutisoi Norjan yleisradioyhtiö NRK. Pääministeri Erna Solbergin mukaan sairaaloiden nykyinen hengityskonekapasiteetti kaksinkertaistetaan seuraavien kahden kuukauden aikana.
Uusia hengityskoneita hankitaan tuhat kappaletta. Valmistajina on kaksi norjalaisyhtiötä.
Vakavista oireista virustartunnan vuoksi kärsivien potilaiden hengitysapuna toimivat uudet laitteet ovat tavallista yksinkertaisempia laitteita ja siksi nopeampia valmistaa.
Tuhat konetta on yli Norjan oman arvioidun tarpeen. Solbergin mukaan niitä riittää siis myös mahdollisesti muiden maiden tarpeisiin.
31.3. klo 17.29 Yhdysvalloissa enemmän kuolleita kuin 9/11-iskuissa
Yhdysvalloissa koronavirukseen on kuollut nyt enemmän ihmisiä kuin syyskuun 11. päivän terrori-iskuissa. Asiasta kertoo The Washington Post.
Terveysviranomaisten mukaan kuolleiden määrä ylitti illansuussa Suomen aikaa 3 000 ihmistä. Terrori-iskuissa kuoli lähes 3 000 henkilöä.
Välittömien iskujen jälkeen lisäksi on kuitenkin kuollut tuhansia pelastushenkilöstön jäseniä pelastustöistä johtuneisiin sairauksiin. Kymmeniä tuhansia ihmisiä hoidetaan yhä iskuista johtuvien sairauksien vuoksi.
31.3. klo 17.24 Ravintolat kiinni lauantaista alkaen
Ravintoloiden pitää olla kiinni lauantaista 4. huhtikuuta alkaen. Hallituksen tiistaina iltapäivänä antaman asetuksen mukaan rajoitus on voimassa toukokuun loppuun asti. Sen aikana vain take away -annosten myyminen ja ruokalähettien noutopalvelut ovat sallittuja. Rajoitukset eivät koske henkilöstöravintoloita tai esimerkiksi koulujen ja sairaaloiden ruokaloita.
Eduskunnan on tarkoitus päättää asetuksen voimassaolosta perjantaina. Määräys koskisi kaikkia Suomen maakuntia.
Monet ravintolat ja kahvilat ovat jo sulkeneet vapaaehtoisesti ainakin asiakastilansa.
31.3. klo 17.02 Saksan eläintarhat pyytävät apua
Saksassa eläintarhat ovat kirjoittaneet liittokansleri Angela Merkelille pyytäen sadan miljoonan euron apua koronaviruskriisin vuoksi. Eläintarhat vetoavat lisärahan saamiseksi eläinten ruokiin.
Eläintarhat muistuttavat, että toisin kuin muut yritykset, ne eivät voi vain ajaa alas toimintaansa. Eläimet täytyy ruokkia ja hoitaa, vaikka eläintarhat olisivatkin kiinni. Kulut ovat korkeat, vaikka lipputulot ovatkin nolla. Suurten eläintarhojen tappiot ovat jopa puoli miljoonaa euroa viikossa.
Tappioiden lisäksi eläintarhat muistuttavat, että osa sen asukeista todella kaipaa kävijöitä. Esimerkiksi apinat saavat viihdettä ihmisten tuijottamisesta. Myös hylkeet ja papukaijat ovat tylsistyneitä, kerrotaan Berlin Zoosta.
Eläintarhaliittoon kuuluu 56 jäsentä pääosin Saksassa mutta myös Itävallassa ja Sveitsissä.
Lähde: Reuters
31.3. klo 16.40 Työeläkevakuuttaja Varma ei peri ravintoloilta vuokria kahteen kuukauteen
Varma kertoo tiedotteessaan, että se ei peri kahvila- ja ravintolavuokralaisiltaan vuokria touko- ja kesäkuussa koronavirusepidemian vuoksi. Päätös vuokranvapautuksesta koskee ravitsemisliikkeitä, jotka ovat vuokralaisina Varman kokonaan omistamissa toimitiloissa.
Lainmuutoksen myötä kahviloilla ja ravintoloilla ei ole mahdollista jatkaa toimintaansa entiseen tapaan ja asiakasmäärät ovat laskeneet huomattavasti. Lisäksi osa ravintolatoimijoista on joutunut sulkemaan, Varma perustelee ratkaisua.
Eilen Ilmarinen ilmoitti vastaavista vuokrahelpotuksista ravintoloille.
31.3. klo 16.22 Pohjois- ja länsirajojen työmatkaliikenteen rajoitustoimet yhä auki
Rajavartiolaitos kertoi tänään Twitterissä, että se valmistelee parhaillaan uusien, rajanylityksiä koskevien rajoitusten toimeenpanoa.
Valmistelu tehdään yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa.
Käytännössä rajoitukset liittyvät hallituksen eilisiin päätöksiin. Hallitus kertoi illalla tiedotustilaisuudessaan, että se on päättänyt aloittaa valmistelut pohjois- ja länsirajaliikenteen tiukentamiseksi epidemiatilanteen vuoksi, lukuun ottamatta tavara- ja rahtiliikennettä.
– Pohjoisen tehohoitokapasiteetti on varsin pieni, emmekä voi sitä riskeerata. Nyt siis joudumme jopa työmatkaliikennettä rajoittamaan nämä tulevat viikot, sisäministeri Maria Ohisalo sanoi tiedotustilaisuudessa eilen maanantaina.
Se, miten ja millä aikataululla rajoitukset vaikuttavat esimerkiksi Ruotsin ja Suomen välillä tapahtuvaan työssäkäyntiin, on vielä epäselvää. Sisäministeriöstä viestittiin tänään Ylelle, että valmistelun aikataulusta ja yksityiskohdista kerrotaan tarkemmin lähipäivinä.
31.3. klo 16.20 Yhdysvaltain koronatilanne käsittelyssä juuri julkaistussa Takaisin Pasilaan -podcastissa
Amerikka on kiinni, mutta maan sisällä muhii tautipesä – ja siinä tautipesässä pitäisi vetäistä yhdet presidentinvaalit. Takaisin Pasilaan -podcastin vieraana on YleX:n uutistoimittaja ja Vaalirankkurit-podcastin juontaja Sami Lindfors. Toivo, Marjukka ja Sami pohtivat, mitä on helikopteriraha ja aprikoivat mitä tapahtuu, jos Donald Trump saa koronatartunnan. Podcastin voit kuunnella täältä.
31.3. klo 16.18 Putinin tavanneella lääkärillä virustartunta
Venäjän presidentin Vladimir Putinin viime viikolla tavanneella lääkärillä on todettu koronavirustartunta. Kyseinen lääkäri esitteli Putinille koronaviruspotilaiden hoitoa moskovalaisessa sairaalassa.
Lääkäri ja Putin keskustelivat tapaamisen aikana ilman suojavarusteita.
Kremlin mukaan Putin voi hyvin ja häntä testataan säännöllisesti.
Lähteet: Tass, Reuters
31.3. klo 16.10 THL: Suomessa 17 ihmistä on kuollut koronavirukseen, nousua viime vuorokaudesta on neljä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen uusien tilastojen mukaan Suomessa koronavirukseen kuolleiden määrä on noussut vuorokaudessa neljällä ja kokonaisluku on nyt 17.
Maailmanlaajuisesti tartuntoja on havaittu yli 800 000 Johns Hopkins University & Medicinen tilastojen mukaan (klo 16.30 tilanne). Korjaus klo 18.43: Kerroimme aiemmin virheellisesti Euroopassa tartuntojen määräksi THL:n ilmoittamat noin 390 000 ja muualla maailmalla lähes 700 000, eli yhteensä tartuntojen määrän ylittäneen jo miljoonan.
Suomessa laboratoriovarmistettuja tartuntatapauksia on 1 384, testattuja näytteitä on noin 22 600.
Tällä hetkellä COVID-19 näytteitä voidaan testata noin 2 500 päivässä ja testauskapasiteettia kasvatetaan mahdollisimman nopeasti.
31.3. klo 16.04 Puola kiristää rajoituksia: Ei enää parturointia tai kauneushoitoja, sotilaat poliisien avuksi
Puola tiukentaa entisestään koronaviruksen vuoksi asetettuja rajoituksia. Esimerkiksi parturi-kampaamot ja kauneushoitolat suljetaan, rautakaupat pannaan viikonloppuisin kiinni ja ruokakauppoihin päästetään kello 10–12 vain vanhuksia.
Myös puistot ja hotellit suljetaan. Lapset eivät enää saa liikkua ulkona ilman aikuista.
Sotilaat komennetaan poliisien avuksi valvomaan kieltojen noudattamista. Viime viikonloppuna aurinkoinen sää sai tuhannet puolalaiset kansoittamaan niin puistoja kuin rantojakin.
Rautakauppojen aukiolon rajoittamisen syynä taas on se, että kotona olevat ihmiset ovat innostuneet remontoimaan ja se puolestaan on lisännyt kyseisissä liikkeissä asioimista.
Pääministeri Mateusz Morawieckin mukaan kiristysten tavoitteena on estää Puolan päätyminen Italian kaltaiseen tilanteeseen. Puolassa on tiistaihin mennessä todettu yli 2 200 koronavirustartuntaa ja 32 kuolemaa.
Lähteet: Reuters, AFP
31.3. klo 15.58 Ruotsissa kuollut koronaviruksen vuoksi jo 180 ihmistä
Koronaviruksen seurauksena on kuollut Ruotsissa jo yhteensä 180 ihmistä. Vuorokaudessa kuolleiden määrä kasvoi 34:llä.
Tartunnan Ruotsissa on saanut yhteensä 4 435 ihmistä. Uusia tartuntoja on vuorokaudessa todettu 407.
Dagens Nyheter -sanomalehden mukaan Tukholmassa tehohoitoon on joutunut tartunnan vuoksi kolme lääkäriä ja kaksi sairaanhoitajaa. Ainakaan lääkärit eivät lehden tietojen mukaan kuulu mihinkään riskiryhmään.
31.3. klo 15.32 Hautajaiset kiellettiin Espanjassa
Espanjassa viranomaiset ovat käytännössä kieltäneet hautajaisten järjestämisen. Määräyksen mukaan hautajaistilaisuudessa saa olla läsnä vain kolme henkilöä, joiden pitää muistaa pysytellä vähintään kahden metrin etäisyydellä toisistaan.
Myöskään kodeissa ei saa järjestää yksityisiä muistotilaisuuksia. Määräys on voimassa ainakin 11. huhtikuuta saakka. Rajoitukset koskevat kaikkia hautajaisia, olipa vainajan kuolinsyy mikä tahansa.
Lähde: STT
31.3. klo 15.25 Italia hiljentyi muistamaan virukseen kuolleita, lähes joka kolmas maailman koronakuolemista Italiassa
Italialaiset ovat hiljentyneet minuutiksi kunnioittaakseen niitä 11 591 ihmistä, jotka ovat kuolleet koronaviruksen seurauksena. Liput kautta Italian laskettiin puoleen tankoon.
Rooman pormestari Virginia Raggi kuvaili virusta vammaksi, joka satuttaa koko maata. Samalla hän kuitenkin vakuutti, että italialaiset selviävät kriisistä yhdessä.
Firenzessä pormestari Dario Nardella puolestaan seisoi hiljaisen hetken ajan keskellä autiota toria.
Italiassa, jossa asuu noin 60 miljoonaa ihmistä, on rekisteröity lähes kolmannes koko maailman koronaviruskuolemista.
Lähde: AFP
31.3. klo 15.23 Aasian maiden nopeat ja tiukat toimet ovat säästäneet ihmishenkiä
Koronavirus on levinnyt vain parissa kuukaudessa kaikille mantereille. Leviämisvauhti ei ole kuitenkaan ollut tasaista.
Yhdysvalloissa ja Euroopassa epidemia on kasvanut nopeasti, kun taas Kiina ja moni sen naapureista ovat saaneet tukahdutettua taudin – ainakin toistaiseksi.
Toisaalta myös Euroopan tiukat vastatoimet ovat uuden tutkimuksen mukaan estäneet 21 000–120 000 ihmisen kuoleman.
Lue, miten koronan torjunta on onnistunut ja epännistunut eri puolilla maailmaa.
31.3. klo 15.18 Tehohoidon kapasiteettia nostettiin 200:lla hoitopaikalla
HUSin tehohoidon ylilääkäri Ville Penttiä kertoo Ylen erikoislähetyksessä, että tehohoidon kapasiteettia on pystytty Suomessa nostamaan viime viikkoina 300:sta noin 500:n tehohoitopaikkaan.
– Sitä on pystytty nostamaan huomattavasti. Laitteita on, mutta kaikki tilat eivät sovellu tehohoitoon. Hankalinta on ollut löytää henkilötä. HUSissa pikakoulutamme joka viikko anestesia- ja leikkaussairaanhoitajia niin, että he saavat tällaisen tehohoidon pikakurssin. Määrä saattaa olla jopa 500 sairaanhoitajaa viikossa.
– Hoitohenkilökunnan tarve on ennennäkemätön, olemme laskeneet, että tarvitsemme jopa 1 500 sairaanhoitajaa lisää, nyt kun tehohoitopaikkojen määrä lisääntyy.
Penttilän mukaan koko maan osalta tilanne näyttää siltä, että parin seuraavan viikon aikana tehohoitopaikkojen määrää voidaan nostaa 800:aan asti.
Sosiaali- ja terveysministeriön johtaja Tuija Kumpulainen kertoo samassa lähetyksissä, että tehohoidon kapasiteettiä voidaan näillä näkymin lisätä 1000:een.
– Lukuun sisältyy nykyisten tehohoitopaikkojen liäsksi tehovalvontapaikat ja niiden päälle tulevat lisäpaikat. Osa menee siihen, mitä tarvitaan muidenkin potilaiden hoitoon.
31.3. klo 14.59 Ranska valmistaa pikaisesti miljoonia kasvomaskeja
Ranska aikoo valmistaa 15 miljoonaa hengityssuojainta viikossa huhtikuun loppuun mennessä. Asiasta kertoi presidentti Emmanuel Macron.
Macronin mukaan Ranskassa ei ole tarpeeksi kasvomaskeja verrattuna siihen, kuinka nopeasti koronavirus leviää.
Muutaman viikon kuluttua Ranska pystyy valmistamaan miljoona kasvomaskia päivässä, Macron sanoi.
Ranskan hallitus lupasi kaikkiaan neljän miljardin euron lisärahoituksen hengityssuojaimien ja hengityskoneiden hankkimiseksi.
Macron kertoi myös, että useat ranskalaiset teollisuusjätit ovat muodostaneet yhteisen konsortion, joka ryhtyy valmistamaan hengityskoneita. Tavoitteena on valmistaa 10 000 hengityskonetta toukokuun puoliväliin mennessä.
Lähde: Reuters
31.3. klo 14.38 Ruotsin pääministeri vetoaa: Ei pääsiäisnoitien ovikierroksia
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven vetoaa ruotsalaisiin, jotta koronavirus ei leviäisi. Löfven sanoi tiedotustilaisuudessa, että lähiviikot ovat ratkaisevia.
– Tilanne oletettavasti pahenee ennen kuin se alkaa parantua, Löfven varoitti.
Pääministeri vetosi ruotsalaisiin, jotta nämä suojaisivat itseään suojatakseen muita.
– Perukaa pääsiäismatkanne, pysykää kotona jos kuulutte riskiryhmään tai olette sairaana. Älä hae sairaanhoitoa, ellet ole todella sen tarpeessa.
Löfvenillä oli erityinen vetoomus lapsille näin pääsiäisen lähestyessä.
– Pääsiäisnoidat pysykööt poissa ovilta. Tulee vielä uusia pääsiäisiä, Löfven sanoi.
Hallitus kieltää nyt kaikki vierailut vanhustentaloissa. Aiemmat suositukset vierailujen välttämisestä muuttuvat nyt vierailukielloiksi.
Löfvenin mukaan hallitus pohtii, onko tarpeen rajoittaa liikkumista Ruotsissa, mutta ei ole tehnyt vielä päätöksiä. Tilannetta ja rajoitusten tarvetta tarkkaillaan edelleen.
Kansanterveysvirasto laatii nyt strategian koronavirustestauksen lisäämiseksi. Tavoitteena on saada karanteenissa varmuuden vuoksi nyt olevat terveydenhuollon työntekijät nopeammin takaisin töihin.
31.3. klo 14.17 EU-komission puheenjohtaja: Poikkeustoimet eivät voi jatkua rajattomasti
Koronaviruksen leviämisen vuoksi asetetut poikkeustoimet eivät voi jatkua rajattomasti, linjaa Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen tuoreessa lausunnossaan.
Von der Leyenin mukaan komissio seuraa tarkasti kaikkien jäsenmaiden poikkeustoimia. Hän muistuttaa, että kriisin ratkomisen keskelläkin EU:n on pidettävä kiinni eurooppalaisista arvoista ja ihmisoikeuksista.
Unkarin parlamentti hyväksyi eilen poikkeuslain, joka mahdollistaa pääministeri Viktor Orbanin hallitukselle maan johtamisen asetuksilla ohi parlamentin. Poikkeuslailla ei ole määräaikaa.
Lähde: STT
31.3. klo 14.14 Fazer aloittaa myös lomautus-yt:t – koskee myymäläleipomoiden henkilökuntaa
Fazer aloittaa koko myymäläleipomoliiketoimintaansa koskevat yhteistoimintaneuvottelut, yhtiö tiedottaa. Neuvotteluiden piirissä on 597 työntekijää Suomessa.
– Kuluttajien ostokäyttäytyminen on muuttunut koronavirusepidemian myötä. Pakattu leipä käy hyvin kaupaksi, mutta myymäläleipomoissa käsin leivotun, paperipussiin pakatun leivän sekä irtotuotteiden myynti on kääntynyt useissa myymälöissä laskuun. Uskomme kuluttajien ostokäyttäytymisen muutoksen olevan tilapäistä ja johtuvan koronaviruksen aiheuttamista poikkeuksellisista olosuhteista, sanoo Fazer Leipomot Suomen toimitusjohtaja Markus Hellström esittää eduskunnalle väliaikaisia lykkäyksiä.
Yt-neuvotteluissa kyse on lomautuksista, sillä yhtiössä arvellaan koronavirusepidemian aiheuttamien muutosten olevan väliaikaisia.
31.3. klo 14.10 Outotec aloittaa yt-neuvottelut koronan vuoksi, luvassa mahdollisesti lomautuksia
Kaivosteknologiayhtiö Outotec aloittaa koronapandemian takia yt-neuvottelut henkilöstönsä lomautuksista. Niiden piirissä on koko Suomen henkilöstö eli noin 1 400 työntekijää.
Neuvottelut koskevat enintään 90 päivän lomautuksia. Lomautustoimien lopullista muotoa yhtiö ei vielä pysty arvioimaan, vaan tarkentaa asiaa myöhemmin.
31.3. klo 13.56 Hallitus ehdottaa lykkäyksiä ehdottoman vankeuden aloittamiseen, etsintäkuulutuksiin ja sakon muuntoihin
Hallitus esittää eduskunnalle väliaikaisia lykkäyksiä tiettyjen uusien vankeusjaksojen aloittamiseen. Ehdottoman vankeuden ja sakon muuntorangaistusten täytäntöönpano siirtyisi ehdotuksessa 31.7. jälkeiseen aikaan. Väliaikainen muutos ei kuitenkaan koskisi vankilassa jo olevia tuomittuja eikä pakkokeinolain tai tutkintavankeuslain nojalla vangittuja henkilöitä.
Toisin sanoen linnaan menoa kotonaan odottelevan ei tarvitsisi astella vankilan porteista vielä sisään ennen elokuuta.
Esityksessä rajoitettaisiin myös tuomittujen etsintäkuuluttamista rangaistuksen aloittamiseksi.
31.3. klo 13.48 Terveysyrityksillä on nyt vähemmän asiakkaita ja paljon halua osallistua koronan selättämiseen
Suomessa toimivat yksityiset terveydenhuollon yritykset ovat jo valmiudessa auttamaan julkista puolta koronakriisissä.
Yritysten apu olisi luultavasti muuta kuin koronapotilaiden hoitamista suoraan. Esimerkiksi Pohjola Sairaalasta ja Terveystalosta kerrotaan, että yritykset voisivat hoitaa esimerkiksi tapaturmapotilaita, jotta sairaaloissa voidaan käyttää omaa henkilökuntaa, laitteita ja tiloja enemmän koronapotilaiden hoitoon.
Eläinlääkäriliitto on tekemässä listaa, johon se on pyytänyt eri eläinklinikoita ilmoittamaan, mitä niiden laitteita voisi käyttää tarvittaessa ihmisten hoitamiseen.
31.3. klo 13.25 Ylen erikoislähetys alkaa kello 15
Erikoislähetyksessä käsitellään tänään erityisesti tehohoidon riittävyyttä ja mahdollisuuksia saada tehohoitoon lisää paikkoja. Mikä on Suomen tehohoidon kapasiteetti, voiko täällä tehohoidosta tulla pulaa, ja miten täällä tehohoitoa priorisoidaan?
Lähetyksen juontaa Marja Sannikka. Studiossa vieraana on tehohoidon ylilääkäri Ville Pettilä HUSista ja Ylen erikoistoimittaja Tiina Merikanto. Lisäksi puhelinhaastattelussa on Tuija Kumpulainen sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Ylen chatissa keskitytään tänään myös vastaamaan yleisön kysymyksiin tehohoidosta. Chatissa kysymyksiin vastaavat anestesian erikoislääkäri ja Lääkäriliiton puheenjohtaja Tuula Rajaniemi ja Kuntaliiton hallintoylilääkäri Päivi Koivuranta.
Lähetyksen alussa haastattelussa on puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.). Hän on Uudenmaan maakuntarajalla olevalla tiesululla tapaamassa varusmiehiä.
Lähetyksessä vieraillaan myös Suomen ja Ruotsin rajalla Pohjois-Suomessa sekä keskustellaan perusterveydenhuollon tilanteesta koronakriisin keskellä. Tästä kertoo Keski-Uudenmaan sotekuntayhtymän palvelujohtaja Susanna Pitkänen.
31.3. klo 13.22 Sairaaloita tyhjennetään jo koronapotilaille
Pääkaupunkiseudun suuret kaupungit varautuvat siihen, että koronapotilaiden hoidon takia sairaanhoidossa saatetaan tarvita ylimääräisiä tiloja.
Helsinki perustaa pandemiasairaalan, jos 500 ylimääräistä sairaansijaa ei riitä. Espoo varautuu ottamaan käyttöön myös koulujen liikuntasaleja.
Vantaa tyhjentää parhaillaan Peijaksen pitkäaikaissairaalapaikkoja. Kaupunki suunnittelee, että potilaita sijoitetaan kriisin pahetessa Myyrmäessä sijaitsevaan remontissa olevaan entiseen vanhainkotiin.
31.3. klo 12.58 Espanjassa iso määrä kuolleita
Espanjassa on vuorokauden aikana kuollut enemmän ihmisiä kuin koko epidemian aikana vuorokaudessa. Kaikkiaan 849 ihmistä kuoli 24 tunnin aikana.
Yhteensä Espanjassa koronavirukseen on kuollut 8 189 ihmistä. Todettuja tartuntoja on nyt yli 94 400, sanoo maan terveysministeriö.
Lähde: Reuters
31.3. klo 12.52 Synlab Suomen toimitusjohtaja arvostelee koronatestiaineiden markkinoita
Monikansallinen laboratoriojätti Synlab pyrkii jo lähiviikkoina aloittamaan sekä koronavirusnäytteiden että koronaviruksen vasta-aineiden tutkimisen myös Suomessa.
Synlab Suomen toimitusjohtajan Aarne Aktanin mukaan yhtiö myös pyrkii kahden viikon sisällä tuplaamaan tekemiensä koronatutkimusten määrän Tallinnassa sijaitsevassa laboratoriossaan. Suomen osuus näytteistä olisi reilusti yli puolet.
Aktanin mukaan testaukseen käytettävistä reagensseista on tällä hetkellä pulaa. Suuren kysynnän siivittämänä niiden kaupankäynnissä on Aktanin mukaan jo epäkohtia. Tilattu tavara ei välttämättä tule perille.
31.3. klo 12.53 Belgiassa kuoli 12-vuotias tyttö
Kaksitoistavuotiaan tytön vahvistetaan kuolleen koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin Belgiassa. Hallituksen edustajan, virologi Emmanuel Andrén mukaan kuolema näin nuorella iällä on "erittäin harvinainen tapaus".
André lisäsi, että tytön kuolema on järkytys kaikille. Hän sanoi belgialaismedian mukaan, että tyttö oli kuumeessa kolme päivää, minkä jälkeen hänen kuntonsa romahti yllättäen.
– Tämä on muistutus meille siitä, että kaiken ikäiset, kymmenestä aina korkeimpaan ikään saakka, saattavat saada komplikaatioita, sanoi lääkäri Steven Van Gucht.
– Vaikka se on hyvin harvinaista nuorilla ihmisillä, se ei ole sääntö. Emme tiedä, miksi joskus menee vikaan.
Belgiassa kaikkiaan 705 ihmistä on kuollut virukseen. Todettuja tapauksia on lähes 13 000 ja sairaalahoidossa on lähes 5 000.
31.3. klo 12.32 Venäjällä loikka tartunoissa, Tshekissä vaikea epidemia
Venäjällä todetut koronavirustartunnat ovat kasvaneet ennätysmäärän viime vuorokauden aikana. Kaikkiaan Venäjällä rekisteröitiin 500 uutta tartuntaa 24 tunnin aikana, mikä on eniten nousua epidemian aikana.
Yhteensä Venäjällä on vahvistettu 2 337 koronavirustapausta. Kuolleita on yhteensä 17, joista kahdeksan viime vuorokauden aikana. Parantuneita on 121.
Tshekissä puolestaan vahvistettujen tartuntojen määrä on ylittänyt 3 000. 10,7 miljoonan asukkaan maassa on EU:n itäisen osan korkeimmat tartuntaluvut. Maassa on kuitenkin selvästi vähemmän tapauksia kuin läntisissä naapureissaan Saksassa ja Itävallassa.
Toivoa tuo kuitenkin se, että uusien tapausten määrä on kuitenkin laskusuunnassa. Maanantain aikana vahvistettiin 184 uutta tapausta eli 6,5 prosentin nousu tapauksissa, mikä on toiseksi vähiten sitten epidemian alun 1. maaliskuuta. Yhteensä 24 ihmistä on kuollut ja 64 on tällä hetkellä tehohoidossa.
Tshekki on lisännyt testaustaan ja pitää voimassa tiukkoja rajoituksia epidemian tasoittamiseksi. Myös kasvomaskin käyttö on pakollista Tshekissä.
Lähteet: TASS, Reuters
31.3. klo 12.20 Yksinyrittäjille 2 000 euron toimintatuki koronakriisiin
Yksinyrittäjät voivat hakea tukea kunnilta koronavirustilanteessa. Tukea voi hakea yksin taloudellista toimintaa harjoittava Suomessa toimiva päätoiminen yrittäjä, riippumatta toiminnan oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta.
Tuen suuruus on 2 000 euroa. Tuki myönnetään yksinyrittäjän toiminnan harjoittamisesta johtuvien menojen kattamiseen.
Haku pyritään avaamaan kunnissa mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään kahden viikon kuluessa. Kunnat tiedottavat tuen avautumisesta.
31.3. klo 11.53 Korona siirtää apteekkiasiointia verkkoon
Apteekkariliiton tuoreen jäsenkyselyn mukaan etäasiointi apteekeissa on lisääntynyt tuntuvasti verkkoapteekkien ja koronaepidemian ajaksi mahdollistetun puhelinasioinnin myötä. Nyt jo yhdeksän kymmenestä apteekista tarjoaa asiakkailleen kotiinkuljetuspalveluita.
Lääkkeiden kotiinkuljetuksessa on vielä apteekeilla selvitettävää, sillä osa lääkkeistä vaatii kylmäkuljetuksen. Kuljetuskustannuksetkaan eivät saa nousta kohtuuttomiksi.
31.3. klo 11.36 Missä vaiheessa koronavirusepidemia on Suomessa?
Tästä artikkelista saat nopealla silmäyksellä perustiedot koronavirusepidemian etenemisestä Suomessa.
31.3. klo 11.28 Ruotsissa arvioidaan työttömyyden nousevaan yhdeksään prosenttiin
Ruotsin valtiovarainministeriö arvioi koronaviruksen tekevän ison loven maan talouteen. Ministeriön tiistaina julkaisemassa ennusteessa bruttokansantuotteen arvioidaan putoavan tänä vuonna neljä prosenttia.
Työttömyyden ministeriö ennustaa kasvavan tänä vuonna 9,2 prosenttiin. Helmikuun kausitasoitettu työttömyys oli Ruotsissa 7,2 prosenttia. Valtiontalous on puolestaan ennusteen mukaan jäämässä tänä vuonna lähes neljä prosenttia alijäämäiseksi.
31.3. klo 11.25 Myös britit hamstrasivat ruokaa ennätyksellisesti
Britanniassa kuluttajat tekivät 79 miljoonan punnan (88,2 milj. euron) edestä ylimääräisiä ostoksia supermarketeista varautuessaan pandemiaan. Kauppojen myynti nousi 20,6 prosenttia neljän viikon aikana maaliskuun 21. päivään saakka.
Kyseessä on päivittäistavaroiden myynnin kaikkien aikojen ennätyskuukausi. Markkinatutkimuksen mukaan myyntiä siivitti kuluttajien asioiminen kaupoissa normaalia useammin ja ostaminen hieman normaalia enemmän joka kerralla.
Keskimäärin ihmiset kuluttivat neljän viikon aikana ylimääräiset 62,92 puntaa (70,4 euroa) ostoksiinsa normaaliin verrattuna.
Yhteensä britit kuluttivat päivittäistavaroihin neljän viikon aikana 10,8 miljardia puntaa (12 miljardia euroa). Tilastointi päättyi päivää ennen kuin pääministeri Boris Johnson julisti ulkonaliikumiskiellon Britanniaan.
– Tämä on enemmän kuin normaalisti näemme joulun aikaan, joka on normaalioloissa vuoden kiireisintä aikaa, sanoi markkinatutkimuslaitos Kantarin johtaja Fraser McKevitt.
Kuluttajat keskittyivät ostamaan ennen kaikkea ostamaan tarpeellisia tarvikkeita, kuten lääkkeitä, siivoustarvikkeita, lemmikkitarvikkeita sekä säilyviä ruokatarvikkeita, kuten pastaa ja riisiä.
Maaliskuun loppupuolelle tultaessa monet olivat jo täyttäneet ruokakaappinsa, joten he alkoivat täyttää myös pakasteitaan. Pakasteiden myynti kasvoi 84 prosentilla verrattuna samaan aikaan viime vuonna. Samalla viikolla kerottiin myös pubien ja ravintoloiden sulkemisesta, joten oluen, viinin ja viinan myynti kasvoi 67 prosentilla.
Tutkimuksen mukaan britit tekivät ostoksia aiempaa enemmän myös netin kautta – monet ensi kertaa.
Lähteet: AFP, Reuters
31.3. klo 11.16 Jonot Uudenmaan rajalla olivat tänään selvästi lyhyemmät kuin eilen
Liikennettä Uudenmaan rajalla on ollut tänä aamuna vähemmän kuin eilen maanantaina.
Yle seurasi kahdeksan maissa aamulla liikennettä paikan päällä Salon ja Lohjan rajalla.
31.3. klo 11.12 Katso täältä maakuntasi koronavirustilanne ja kuinka se vaikuttaa arkeesi
Tästä artikkelissa voit lukea maakuntien päivittyvät tiedot alueiden koronavirustilanteesta.
31.3. klo 11.09 Kreikka sulki maan varhain, epidemia hallinnassa
Kreikassa koronaepidemia on toistaiseksi pysynyt hyvin aisoissa, sillä maa alkoi sulkea palveluitaan hyvissä ajoin. Reilun 10,5 miljoonan asukkaan Kreikassa on tautitartuntoja tuhatkunta.
Kreikan hallitus sulki maan koulut, päiväkodit ja yliopistot 11. maaliskuuta ja ryhtyi puhumaan sotatilasta, joka on voitettavissa vain pysymällä sisällä kotona. Tuolloin vahvistettuja koronavirustartuntoja oli Kreikassa alle sata.
Lue lisää Kreikan toimista tästä uutisestamme.
31.3. klo 10.48 Lukiolaisten liitto ehdottaa lakkiaisten siirtoa syksyyn
Suomen Lukiolaisten Liitto vaatii, että kevään ylioppilasjuhlapäivää ei peruta koronavirustilanteen takia, vaan siirretään se valtakunnallisesti yhdelle ja samalle päivälle esimerkiksi alkusyksyyn.
Lakkiaisten järjestäminen on vielä epävarmaa vallitsevien poikkeusolojen vuoksi. Joissain kouluissa on mietitty esimerkiksi virtuaalisten lakkiaisten järjestämistä. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus tiedotti eilen, että koulut pysyvät kiinni 13. toukokuuta asti ja poikkeusjärjestelyjä varaudutaan jatkamaan lukukauden loppuun asti.
Liiton mukaan ylioppilasjuhlat ovat yksi nuorten elämän suurimmista hetkistä, lukion tärkeimmistä perinteistä ja palkinto rankasta opiskelu-urakasta.
Lähde: STT
31.3. klo 10.34 Ulkonaliikkumiskielto alkoi myös Pietarissa
Venäjällä tiukat liikkumisrajoitukset ovat astuneet tänään voimaan myös maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Pietarissa. Moskovan tapaan pietarilaiset saavat poistua kodeistaan vain välttämättömille ruoka- ja lääkeostoksille. Ulkoilu esimerkiksi koiran kanssa on rajattu sadan metrin etäisyydelle asuinpaikasta.
Lisäksi kaikki turistien Pietariin tekemät majoitusvaraukset perutaan kesäkuun alkuun saakka.
Uusista rajoituksista ilmoitettiin myöhään eilen illalla vain muutamaa tuntia ennen niiden tuloa voimaan. Myös Moskovassa varoitusaika oli hyvin lyhyt.
Lähde: STT
31.3. klo 10.31 Tässä vastaukset yli 80 koronakysymykseen
Voiko korona ilmetä pelkkänä kurkkukipuna? Tulisiko eronneiden vanhempien lapset pitää epidemian ajan vain toisen aikuisista luona? Mitä tehdä, kun muiden panikointi ahdistaa? Saanko jäädä töistä kotiin, jos pelottaa?
Keräsimme tähän juttuun lukijoiden kysymyksiä koronaviruksesta ja asiantuntijoiden vastauksia.
31.3. klo 10.27 Saksan Thüringenissä otetaan Itävallasta mallia: kauppaan ja julkiseen liikenteeseen vain kasvosuojan kanssa
Jenan kaupungissa pyritään estämään koronaviruksen leviämistä velvoittamalla ihmiset peittämään suunsa ja nenänsä julkisilla paikoilla. Kaupunki ilmoitti maanantaina, että kasvot on suojattava kaikissa myyntipaikoissa, julkisessa liikenteessä ja julkisissa rakennuksissa.
Kaupungin tiedotteen mukaan erityisen kasvosuojan lisäksi erilaiset huivit kelpaavat myös, jos ne peittävät suun ja nenän. Kaupunki kehottaa myös jenalaisia ompelemaan kasvosuojia itselleen ja läheisilleen.
Runsaan 100 000 asukkaan Jenassa oli eilisiltaan mennessä todettu 119 tartuntaa. Koko Thüringenin osavaltio tai Saksan liittovaltion hallitus ei ainakaan toistaiseksi ole suositellut kaikille kasvosuojien käyttöä.
31.3. klo 10.00 Suomessa varmistettu yhteensä 1 384 koronatapausta
Suomessa on tähän mennessä varmistettu testeillä yhteensä 1 384 koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Eiliseen mennessä varmennettuja tautitapauksia oli todettu 1 313, joten tartuntojen määrä nousi vuorokaudessa 71:llä.
31.3. klo 9.33 HUSin alueella 37 uutta tartuntaa
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella todettiin eilen 37 uutta laboratoriovarmennettua koronavirustartuntaa, kertoo HUS tilastossaan. Sunnuntaina HUSin alueella varmistettiin 42 uutta tautitapausta.
31.3. klo 9.35 Saksassa leviämisvauhti tasaantuu, kuolemien määrä nousussa
Saksassa uusien koronatartuntojen määrä näyttäisi tasaantuvan. Saksan terveysviranomaisen mukaan vahvistettujen tartuntojen määrä oli tiistaina aamupäivällä 61 913.
Koronavirukseen kuolleiden määrä sen sijaan nousi aiempaa rajummin. Viranomaisen mukaan kuluneen vuorokauden aikana 128 ihmistä kuoli, kuolleita on Saksassa nyt yhteensä 583.
Lähde: Reuters
Korjattu kuolleiden kokonaismäärä klo 12.51.
31.3. klo 7.15 YK:n turvallisuusneuvosto äänesti ensimmäistä kertaa etänä
YK:n turvallisuusneuvosto on hyväksynyt yksimielisesti neljä päätöslauselmaa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun neuvosto äänesti lauselmista sähköpostitse.
Tavallisesti neuvosto kokoontuu New Yorkin alueella sijaitsevassa YK:n päämajassa, mutta kaupungissa leviävän koronaviruksen takia turvallisuusneuvosto on pitänyt vain videokokouksia maaliskuun 12. päivän jälkeen.
Neuvosto päätti jatkaa Afrikassa Darfurin rauhanturvaoperaatiota sekä poliittista avustusoperaatiota Somaliassa. Kahdessa muussa lauselmassa neuvosto jatkoi Pohjois-Korean vastaisia pakotteita valvovan asiantuntijaryhmän toimikautta ja korosti YK:n rauhanturvaajien oman turvallisuuden parantamista.
Lähteet: AP, AFP
31.3. klo 7.04 Uudenmaan rajojen sulkeminen rajoitti tehokkaasti liikennettä muualle Suomeen
Uudeltamaalta lähti lauantain aikana pois noin 15 000 ihmistä sen jälkeen, kun valtiojohto loi saartorenkaan maakunnan ympärille, kertoo Telian mobiilidata.
Vapaa-ajan matkustamista koskevat liikkumisen rajoitukset tulivat voimaan perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Maakunnasta poistuvien ihmisten määrä väheni edellisviikon lauantaihin verrattuna noin 73 prosenttia. Kun vertaillaan kolmen viikon takaiseen lauantaihin, luku nousee jo liki 82 prosenttiin.
Data on anonymisoitua, eikä yksittäisten ihmisten liikkeitä ole edes mahdollista seurata. Yksi ihminen voi näkyä tiedoissa useammin kuin kerran, jos tämä on tehnyt monta edestakaista matkaa päivässä.
Lähde: STT
31.3. klo 6.33 Näin päiväkotien arki on muuttunut
Yle kysyi kuudesta kaupungista, Helsingistä, Turusta, Tampereelta, Jyväskylästä, Oulusta ja Rovaniemeltä, kuinka paljon vanhemmat ovat poikkeusaikana käyttäneet mahdollisuutta viedä lapsi hoitoon, ja miten päiväkotien arki on muuttunut korona-aikaan.
Useimmissa kyselymme kaupungeissa päivähoidossa olevien lasten määrä asettuu noin 20 prosentin tuntumaan. Helsingissä on suomen- ja ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa noin 27 000 lasta, eli läsnäoloprosentti on laskenut jo 16 prosentin tuntumaan.
31.3. klo 6.24 Koronan varjossa muhii hoitopommi
Jos koronakriisin keskellä ei huolehdita pitkäaikaissairauksien hoidosta, tilanne voi pahentua niin, että ne uhkaavat henkiä tai liitännäissairauksien riski kasvaa.
Kiireettömän hoidon saanti on pitkään ollut Suomessa ongelma. Vain 40 prosenttia kiireettömistä lääkärin avosairaanhoidon vastaanottokäynneistä toteutui lokakuussa 2019 viikon kuluessa hoidon tarpeen arvioinnista.
Seuraavina kuukausina tilanne vain pahenee. Kun koronavirus kasvavassa määrin alkaa eri puolilla Suomea kuormittaa perusterveydenhuoltoa, kiireettömiä aikoja on tarjolla entistä vähemmän. Siksi kiireettömiä potilaita pitäisi ehdottomasti hoitaa vielä niissä paikoissa, joissa koronapotilaita on vähän.
31.3 klo 6.16 New Yorkissa korona harventaa raskaasti poliisin ja palokunnan rivejä
Yhdysvaltojen suurimmassa kaupungissa New Yorkissa koronavirus alkaa jo vaikuttaa yleiseen turvallisuuteen. Jopa yli 10 prosenttia kaupungin poliisivoimista on koronaviruksen takia sairaana tai karanteenissa, ja palolaitoksen pelastajista lähes 300 on saanut koronatartunnan. Samaan aikaan hätäpuheluiden määrä on noussut ennätyslukemiin. Lue täältä tarkemmin New Yorkin tilanteesta.
31.3. klo 5.04 Yhdysvalloissa jo yli 3 000 kuolonuhria, maanantai tappavin päivä
Yhdysvalloissa koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut jo yli 3 000 ihmistä. Pian maa ohittaa kuolonuhrien määrässä Kiinan, jossa tautiin on kuollut lähes 3 200 ihmistä.
Maanantai oli Yhdysvalloissa koronaviruksen puhkeamisen jälkeen tappavin päivä, kun tautiin kuoli ainakin 540 ihmistä. Todettujen tartuntojen määrä nousi maanantaina yli 163 000:een.
Lähde: Reuters
31.3. klo 4.33 Kiinassa nousua uusissa tartunnoissa
Kiinassa todettiin 48 uutta koronavirustartuntaa maanantaina, maan terveysviranomaiset kertovat. Uusien tartuntojen määrä nousi jälleen neljän päivän laskun jälkeen.
Viranomaisten mukaan kaikki maanantain uudet tartunnat ovat ulkomailta. Kaikkiaan 771 koronavirustartuntaa on todettu ihmisillä, jotka ovat tulleet ulkomailta Kiinaan.
Maanantaina Kiinassa kuoli vain yksi ihminen koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.
Lähteet: Reuters, AP
31.3. klo 3.45 Tutkimus: Koronaviruksen kuolleisuusaste on alle prosentin
Koronaviruksen kuolleisuusaste on aiemmin arvioitua alhaisempi, kertoo tuore tutkimus. Lääketieteellisessä Lancet-lehdessä julkaistu kansainvälisen tutkijaryhmän tutkimus päätyi arvioon, jonka mukaan 0,66 prosenttia tartunnan saaneista kuolee.
Lukema on alhaisempi kuin useimmissa aiemmissa arvioissa, joissa kuolleisuuden on katsottu olevan yli prosentin tai jopa useita prosentteja sairastuneista. Tutkimus pyrki ottamaan huomioon sen, kuinka paljon lieviä tapauksia jää tilastoimatta.
Lancetissa julkaistu tutkimus arvioi, että yli 80-vuotiaista tartunnan saaneista 7,8 prosenttia kuolee tautiin.
STT
31.3. klo 3.15 Yhdysvaltalaisyhtiö aikoo aloittaa koronavirusrokotteen testauksen ihmisillä syksyyn mennessä
Rokotteiden kehittäminen koronavirusta vastaan etenee. Yhdysvaltalaisyhtiö Johnson & Johnson kertoi valinneensa rokote-ehdokkaan, jonka testaus ihmisillä aloitetaan viimeistään syyskuussa. Yhtiön mukaan rokote voi parhaimmillaan olla hätäkäytössä jo ensi vuoden alussa.
Johnson & Johnsonin kehitystiimi käytti ehdokkaan valitsemiseen 12 viikkoa. Sinä aikana se testasi eläimiin useita mahdollisia rokotekandidaatteja.
Kaksi muuta yhtiötä on jo aloittanut tässä kuussa omien rokotteidensa testaamisen ihmisiin. Lue lisää täältä.
STT-AFP
31.3. klo 2.57 Uusi-Seelanti pidentää hätätilaa viikolla
Uusi-Seelanti jatkaa kansallista hätätilaa viikolla eteenpäin. Maa julisti hätätilan 25. maaliskuuta, ja nyt sitä jatketaan 8. huhtikuuta asti. Hätätilaa voidaan pidentää niin monta kertaa kuin on tarpeen.
Jo viikko sitten koulut ja kaikki ei-välttämättömät palvelut lopettivat toimintansa kuukauden ajaksi.
Uudessa-Seelannissa on todettu vajaat 600 koronavirustartuntaa, ja tauti on vaatinut yhden kuolonuhrin.
Lähde: Reuters
31.3 klo 2.45 Espanja kieltää hautajaiset
Espanja kielsi maanantaina hautajaistilaisuuksien järjestämisen. Vainajan hautaamiseen voi enää osallistua enintään kolme ihmistä hallituksen uuden määräyksen mukaan.
Madridin kaupunki ilmoitti, että kaikki uskonnolliset juhlat sekä hautajaiset lykätään hätätilan jälkeiseen aikaan. Espanjan hallituksen julistama hätätila jatkuu ainakin 11. huhtikuuta asti.
Espanjassa on kolmanneksi eniten koronavirustartuntoja maailmassa, yli 85 000. Yli 7 300 ihmistä on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin, mikä on toiseksi eniten kuolonuhreja Italian jälkeen.
Lähde: AFP
31.3. klo 1.00 Trump: Yli miljoona yhdysvaltalaista on testattu
Yli miljoona yhdysvaltalaista on testattu koronaviruksen varalta, Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa puolenyön jälkeen Suomen aikaa.
Trump kehotti ihmisiä jatkamaan eristäytymismääräyksiä vielä huhtikuun ajan. Hän sanoi myös, että uusia, tiukempia ohjeita voi olla luvassa.
– Haastavat ajat ovat edessä seuraavan 30 päivän ajan, ja nämä ovat erittäin ratkaisevat 30 päivää, Trump sanoi.
Trump kertoi myös puhuneensa Italian pääministerin Giuseppe Conten kanssa ja luvanneen Yhdysvaltojen lähettävän Italiaan 100 miljoonan dollarin edestä sairaalatarvikkeita, joita ei tarvita Yhdysvalloissa. Sen sijaan Yhdysvaltoihin on ryhdytty hankkimaan lisää tarvittavia suojavarusteita ulkomailta.
Yhdysvalloissa on todettu enemmän koronavirustartuntoja kuin missään muussa maassa. Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan maassa on todettu yhteensä lähes 160 000 koronatapausta. Yli 2 000 yhdysvaltalaista on kuollut koronavirukseen.
Aiemmin maanantaina Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom kertoi, että koronaviruksen vuoksi sairaalahoitoon joutuneiden määrä on kaksinkertaistunut osavaltiossa viimeisen neljän päivän aikana. Samassa ajassa tehohoitoa tarvitsevien potilaiden määrä kolminkertaistui. Yhteensä Kaliforniassa koronavirukseen sairastuneita on sairaalahoidossa yli 1 400 ja tehohoidossa lähes 600.
Lähde: Reuters
31.3 klo 00.33 Wall Streetillä viikko alkoi reippaassa nousussa
Yhdysvalloissa pörssiviikko on alkanut reippaalla nousupäivällä. Wall Streetin keskeiset indeksit nousivat maanantaina yli kolmella prosentilla.
Dow Jones -indeksi nousi 3,2 prosenttia, laajapohjainen S&P 500 pomppasi 3,4 prosenttia ja teknologiapainotteinen Nasdaq 3,6 prosenttia.
Viime viikon roimat kurssinousut saivat jatkoa, vaikka koronavirustapausten nopea kasvu Yhdysvalloissa jatkui. Kongressin viime viikolla hyväksymä jättimäinen talouden tukipaketti näyttää vahvistaneen markkinoiden luottamusta siihen, että liittovaltio toimii päättäväisesti talouden pelastamiseksi.
STT-AFP
31.3. klo 00.26 Kysely: Suuri osa Suomen yrityksistä aikoo lomauttaa tai irtisanoa
Kaksi kolmasosaa Suomen yrityksistä aikoo lomauttaa tai irtisanoa työntekijöitään. Asia käy ilmi kauppakamarien tuoreesta kyselystä, johon vastasi lähes 3 400 yritystä.
Runsas 40 prosenttia yrityksistä oli jo maanantaihin mennessä antanut lomautusvaroituksen tai kutsunut koolle yt-neuvottelut.
Kauppakamarien mukaan yritysten tilanne on heikentynyt merkittävästi hyvin lyhyessä ajassa. Edellinen vastaava kysely tehtiin kaksi viikkoa sitten.
STT
30.3. klo 22.05 Pietarissakin rajoitetaan liikkumista koronaviruksen vuoksi
Useat Venäjän alueet ovat päättäneet noudattaa pääministeri Mihail Mišustinin kehotusta ja asettaa Moskovan tapaan rajoituksia asukkaille koronaviruksen vuoksi. Moskovassa asukkaat on määrätty välttämään liikkumista.
Yksi rajoitukset käyttöön ottaneista kaupungeista on Pietari. Myös Murmanskin alueella on otettu käyttöön rajoituksia.
Moskovan alueella raportoitiin maanantaina ensimmäisestä koronavirukseen liittyvästä kuolemantapauksesta. Menehtynyt on 65-vuotias nainen, jolla oli muitakin sairauksia.
Lähteet: Reuters, Tass
30.3. klo 22.00 Sisäministeri Ohisalo: Voisivatko työntekijät olla pidemmän aikaa Ruotsin puolella?
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) väläytti A-studion haastattelussa maanantaina, että Suomen puolelta Ruotsiin kulkevat työntekijät voisivat olla pidemmän aikaa kerralla töissä Ruotsissa koronavirusepidemian hillitsemiseksi.
Ohisalo kertoi soittaneensa tänään Ruotsin sisäministeri Mikael Dambergille ja ilmoittaneensa Suomen hallituksen päätöksestä aloittaa pikaisesti valmistelut pohjois- ja länsirajojen henkilöliikenteen tiukentamiseksi epidemiatilanteen vuoksi. Työmatkat ovat tällä hetkellä sallittuja Suomen ja Ruotsin välillä.
Ohisalo kertoi toivoneensa Dambergilta, että maat voisivat käydä vuoropuhelua asiasta.
Lapissa epäillään, että koronavirustartuntoja on alkanut siirtyä Ruotsista Suomeen. Tämä on ongelma etenkin siksi, koska pohjoisen tehohoitokapasiteetti on pieni.
30.3. klo 21.55 Merkelin kolmaskin virustesti negatiivinen
Saksan liittokanslerin Angela Merkelin kolmaskin koronavirustesti on ollut negatiivinen. Vaikka Merkelillä ei ole todettu tartuntaa, on hän silti päättänyt jatkaa työskentelyä kotonaan.
Merkel asettautui kotikaranteeniin sen jälkeen, kun hänen lääkärillään todettiin koronavirustartunta.
Lähde: Reuters
30.3. klo 21.01 Ranskassa kuolleita enemmän kuin kertaakaan aiemmin
Ranskassa on viranomaisten mukaan kuollut vuorokauden aikana koronavirukseen 418 ihmistä, mikä on suurin luku epidemian aikana. Yhteensä Ranskassa on kuollut jo 3 024 ihmistä. Kuolinluvussa ovat tosin mukana vain sairaaloissa kuolleet, kertoo uutistoimisto AFP.
Sairaalahoidossa on nyt 20 946 ihmistä. Heistä 5 056 on tehohoidossa.
Ranskan on tiukat liikkumisrajoitukset ovat nyt olleet voimassa kaksi viikkoa. Viranomaiset toivovat, että epidemian huippu ohitettaisiin loppuviikosta.
Lähde: AFP
30.3. klo 20.41: Ravintolat suljetaan, ruokaa voidaan silti myydä ulos
Hallitus kertoi antavansa huomenna eduskunnalle ravintoloiden, kahviloiden ja anniskelupaikkojen sulkemista koskevan asetuksen. Sulkemisen tarkoituksena on suojata väestöä ja turvata yhteiskunnan toiminta.
Aukiolon rajoittaminen on voimassa toukokuun loppuun asti, mutta ruuan ulosmyynti on mahdollista.
30.3. klo 20.37 Hallitus: Rajoittamistoimia jatketaan ja tiukennetaan
Hallitus päätti tänään jatkaa koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi aiemmin päätettyjä rajoitustoimia 13. toukokuuta 2020 saakka. Hallitus antaa uudet käyttöönottoasetukset eduskunnalle huomenna. Jatkamisesta on päätettävä tällä viikolla, jotta voimassaolo ehditään käsitellä eduskunnassa ajoissa, hallitus kertoi tiedotustilaisuudessaan.
Varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen rajoituksia tullaan jatkamaan kuukaudella 13. toukokuuta saakka eri kouluasteilla. Opetuksen poikkeusjärjestelyjä varaudutaan samalla jatkamaan lukukauden loppuun asti, jos epidemian rajoittaminen sitä vaatii.
Hallitus päätti myös aloittaa pikaisesti valmistelut pohjois- ja länsirajaliikenteen tiukentamiseksi epidemiatilanteen vuoksi, sekä laivaliikenteen henkilö- ja matkustajaliikenteen lopettamiseksi, lukuun ottamatta tavara- ja rahtiliikennettä.
Hallitus päätti myös, että Suomessa lisätään entisestään näytteenottoa ja testaamista koronavirustapausten selvittämiseksi ja epidemian hillitsemiseksi.
30.3. klo 20.33 New Yorkin kuvernööri: Yksikään yhdysvaltalainen ei ole immuuni
New Yorkin osavaltion kuvernööri Andrew Cuomo sanoo osavaltionsa olevan esimerkki siitä mitä muualla Yhdysvalloissa on odotettavissa. New Yorkin osavaltio on Yhdysvaltain pahin koronavirusalue. Siellä on todettu 66 497 koronavirustartuntaa.
– Yksikään yhdysvaltalainen ei ole immuuni [koronavirukselle]. Se mitä New Yorkissa tapahtuu ei ole mikään poikkeus, Cuomo sanoi tiedotustilaisuudessa maanantaina uutiskanava CNN:n mukaan.
Cuomon mukaan sairaalahoitoon joutuvien määrän kasvussa on nähtävissä hidastumista. Cuomo esitti muiden osavaltioiden lääkäreille ja sairaanhoitajille pyynnön saapua auttamaan New Yorkia selviytymään viruksesta.
30.3. klo 20.15 Hallituksen neuvottelu tulevista toimista koronaviruksen torjumiseksi päättymässä, hallitus tiedottaa päätöksistään 20.30
Maanantaina pidettiin valtioneuvoston istunto iltapäivällä klo 13, ja sitä seurasi tasavallan presidentin esittely. Sen jälkeen järjestettiin vielä hallituksen neuvottelu, joka alkoi iltapäivällä hieman kello kahden jälkeen. Pitkään venynyt neuvottelu on päättymässä ja vuorossa on hallituksen tiedotustilaisuus. Tilaisuutta voi seurata Yle Areenassa tästä linkistä.
30.3. klo 19.40 Trump ja Putin puhuivat koronayhteistyöstä
Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit Donald Trump ja Vladimir Putin ovat keskustelleet puhelimitse. Kremlin mukaan presidentit keskustelivat muun muassa yhteistyöstä taistelussa koronavirusta vastaan ja tilanteesta öljyn maailmanmarkkinoilla.
Keskustelujen tarkemmasta sisällöstä ei ole tietoa. Trump arveli ennen puhelua, että Putin aikoisi pyytää Yhdysvaltoja luopumaan Venäjän vastaisista talouspakotteista koronaviruskriisin vuoksi.
Lähteet: STT, AFP
30.3. klo 19.35 Italiassa jo lähes 12 000 kuollutta, mutta uusien tartuntojen määrä hidastuu
Italiassa koronaviruksen vuoksi kuolleiden määrä on lisääntynyt 812 tapauksella ja on nyt 11 591. Uusia tartuntoja on kuitenkin vähiten sitten maaliskuun 17. päivän. Lue lisää täältä.
30.3. klo 19.31 Poliisi: Uudenmaan rajalla on tarkistettu tänään noin 24 000 ajoneuvoa
Uudenmaan rajalla on tarkistettu maanantaina 23 791 ajoneuvoa kello 9.00–18.00 välisenä aikana, poliisi tiedottaa. Niistä 132 on jouduttu käännyttämään. Valmiuslain rikkomisesta ei ole annettu sakkoja.
Junamatkustajia on ollut 435, ja heistä viisi on käännytetty.
– Iltapäivän työmatkaliikenne sujui jouhevammin kuin aamulla. Jonottamaan joutui pisimmillään 10–20 minuuttia, kertoo operaation yleisjohtaja, ylikomisario Juha Hietala.
30.3. klo 19.06 Britanniassa koronaan kuolleita jo 1408 – uudet luvut ovat hieman aiempaa pienemmät
Britanniassa koronaan kuolleiden määrä on lisääntynyt 180 tapauksella. Yhteensä testattuja koronaan kuolleita on nyt tilastojen mukaan 1 408.
Kuolonuhreissa tapahtunut kasvu on pienempi kuin eilen, jolloin ilmoitettiin 209 uudesta kuolonuhrista.
Britanniassa oli maanantaiaamuun mennessä yhteensä 22 141 testein todettua koronatartuntaa.
Lähde: Reuters
30.3. klo 19.00 Tanska saattaa lieventää rajoituksia pääsiäisen jälkeen
Tanska saattaa ryhtyä vähitellen purkamaan koronaviruksen vuoksi asetettuja rajoituksia pääsiäisen jälkeen. Pääministeri Mette Frederiksenin mukaan tämä edellyttää sitä, että sairastuneiden ja kuolleiden määrät pysyvät tasaisina.
Lähde: Reuters
30.3. klo 18.40 Laivaston sairaala-alus saapui helpottamaan New Yorkin ahdinkoa
Yhdysvaltain laivaston sairaala-alus on saapunut New Yorkiin auttamaan koronaviruspotilaiden vuoksi ahdingossa kamppailevaa terveydenhuoltoa. Aluksella on tilaa tuhannelle potilaalle. Tarkoituksena on, että aluksella hoidetaan muita kuin koronavirusta sairastavia, jotta sairaaloissa voidaan keskittyä virustapausten hoitamiseen.
Samaan aikaan kaupungin pormestari Bill de Blasio arvostelee kovin sanoin presidentti Donald Trumpia. Pormestarin mukaan presidentin esiin nostama epäilys siitä, että New Yorkin kaupungin sairaaloista olisi kadonnut tuhansittain hengityssuojaimia on loukkaus terveydenhuollon työntekijöitä kohtaan.
Lähde: AP
30.3. klo 17.58 HUS aloittaa aiemmasta koronavirustartunnasta kertovat vasta-ainetestit ja lisää testauskapasiteettiaan
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS lisää koronavirustestauksen laboratorioanalytiikan kapasiteettia sekä ottaa huhtikuussa myös käyttöön aiemmasta koronavirustartunnasta kertovat vasta-ainetestit.
HUSLABin virologian ja immunologian laboratorio analysoi koronavirusnäytteitä tästä maanantaista alkaen ympärivuorokautisesti kaikkina viikonpäivinä.
– Helmikuussa maksimi oli 250 näytettä vuorokaudessa. Maaliskuun alkupuolella pystyimme analysoimaan 500 näytettä vuorokaudessa ja nyt yli 1 000, kertoo diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen HUSin Diagnostiikkakeskuksesta.
30.3. klo 17.50 Kasvomaskin hyödyt jakavat asiantuntijoita
Onko kasvomaskin käytöstä hyötyä sairaaloiden ulkopuolella? Pysähtyvätkö tartuttavat roiskeet? Asiantuntijoiden näkemykset jakavat maailman karkeasti koronalta suojautuviin aasialaisiin ja maskitta liikkuviin länsimaalaisiin.
Suomessa ei ole voimassa suositusta, jonka mukaan tavallisten ihmisten pitäisi käyttää kasvosuojaimia koronan torjumiseen. Suomen linja on sama kuin Maailman terveysjärjestöllä WHO:lla, jonka mukaan suojus kuuluu sairaalaoloihin ja sairastaville.
Kokosimme asiantuntijoiden näkökulmia suojuksiin.
30.3. klo 17.38 Israelissa yhteenottoja poliisin kanssa, osa ultraortodokseista ei noudata koronamääräyksiä
Israelin poliisi on käyttänyt Jerusalemin ultraortodoksien asuttamalla alueella kovia otteita saadakseen äärimmäisintä linjaa edustavat asukkaat noudattamaan koronaviruksen vuoksi asetettuja rajoituksia.
Jyrkimmät ortodoksijuutalaiset katsovat, etteivät viranomaisten määräykset koske heitä, ja ovat siksi kokoontuneet esimerkiksi rukoilemaan suurina ryhminä.
Poliisi on käyttänyt drooneja, helikoptereita ja tainnutuskranaatteja hajottaakseen koronaviruksen vuoksi kielletyt kokoontumiset. Mellakkavarusteisia poliiseja on tämän vuoksi nimitelty muun muassa natseiksi.
Jotkut ultraortodoksiset rabbit ovat myös epäilleet koronaviruksen vaarallisuutta. Monet ultraortodoksit noudattavat kuitenkin kuuliaisesti viranomaismääräyksiä.
Lähde: Reuters
30.3. klo 17.24 Facebook tukee mediaa 100 miljoonalla dollarilla
Sosiaalisen median jättiläinen Facebook on ilmoittanut antavansa 100 miljoonaa dollaria tukeakseen perinteistä mediaa koronaviruksen aiheuttamassa kriisissä.
Monet uutismediat ovat menettäneet mainostulojaan samaan aikaan, kun uutisten kysyntä on kasvanut.
– Aikana jolloin journalismia tarvitaan enemmän kuin koskaan, mainostulot laskevat viruksen talousvaikutusten vuoksi, Facebookin uutisyhteistyöstä vastaava johtaja Campbell Brown sanoo.
Facebookia on jo pitkään arvosteltu perinteisen median mainostulojen rohmuamisesta itselleen.
Lähde: AFP
30.3. klo 17.20 EU kehottaa jäsenmaita varmistamaan kausityöläisten liikkumisen
EU:n komissio on kehottanut unionin jäsenmaita varmistamaan, että maatalouden tarvitsemat sadattuhannet kausityöläiset pystyvät liikkumaan rajojen yli koronaviruksen vuoksi asetetuista rajoituksista huolimatta.
Pelkästään Saksassa ja Ranskassa tarvitaan vuosittain yhteensä noin puoli miljoonaa kausityöläistä. Maataloustuottajat ovat esittäneet syvän huolensa siitä, että istutukset jäävät tekemättä ja sato korjaamatta rajojen sulkeutumisen vuoksi.
Lähde: Reuters
30.3. klo 17.00 Putin kehottaa kansaa noudattamaan virusmääräyksiä
Venäjän presidentti Vladimir Putin on kehottanut kansalaisia noudattamaan viranomaisten koronaviruksen vuoksi antamia määräyksiä. Televisiossa puhuneen Putinin mukaan määräykset ovat välttämättömiä viruksen kuriin saamiseksi.
Putin kommentoi tilannetta sen jälkeen, kun Moskovaan ja sen lähialueelle oli määrätty tiukat liikkumisrajoitukset. Hänen mukaansa Venäjän "päättäväiset toimet" ovat antaneet maan viranomaisille lisää toiminta-aikaa epidemian suhteen.
Venäjän ilmoittama koronavirustapausten määrä on yli 1 800. Niistä yli 1 200 on virallisen ilmoituksen mukaan havaittu Moskovassa.
Lähteet: Tass, AFP, Reuters
30.3. klo 16.16 Ilmarinen lopettaa ravintoloiden vuokrien perimisen sulun ajaksi
Eläkeyhtiö Ilmarinen lopettaa vuokran perimisen ravintolatoimijoilta toukokuun loppuun saakka. Taustalla on eduskunnan päätös sulkea ravintolat koronaepidemian hillitsemiseksi.
Ravintolayrittäjien ei Ilmarisen mukaan myöskään tarvitse maksaa vuokria takaisin ajalta, jonka ravintolat ovat eduskunnan päätöksellä suljettuna.
Eläkeyhtiö omistaa noin 150 liike- tai varastokiinteistöä. Päätös koskee niitä ravintoloita, jotka sijaitsevat kokonaan Ilmarisen omistamissa kiinteistöissä.
Lähde STT
30.3. klo 16.10 Unkarin pääministerille oikeus jatkaa poikkeustilaa määrättömän ajan
Unkarin parlamentti on antanut tukensa sille, että maan hallitus voi jatkaa koronatilanteen vuoksi asetettua poikkeustilaa määrittelemättömän ajan. Voit lukea laajemmin aiheesta tästä uutisesta.
30.3. klo 15.56 Tutkijaryhmän hypoteesi: Geenit saattavat määrittää miten pahasti sairastut koronaan
Tilastollisen genetiikan ja epidemiologian tutkija Andrea Ganna Suomen molekyylilääketieteen instituutti FIMMistä kollegoineen on aloittanut kansainvälisen yhteistyöprojektin, jossa he etsivät koronaviruspotilaiden DNA-näytteistä yhteyksiä sairastumisalttiuteen ja taudin vaikeusasteeseen.
– Hypoteesimme on, että yksilöiden genetiikka voi selittää vaihtelua koronaoireissa. Me haluamme etsiä potilaiden DNA:sta mutaatioita, jotka voisivat selittää sitä, miten vakava taudista tulee, Ganna s.anoo.
Projektin hyödyt näkyisivät niin lääkekehityksessä kuin potilaiden hoidon järjestämisessä. Voit lukea laajemman artikkelin aiheesta täältä.
30.3. klo 15.53 Huoltovarmuuskeskus vahvisti Ahvenanmaan ja Ruotsin välistä lauttaliikennettä
Huoltovarmuuskeskus haluaa taata elintärkeiden tavaroiden kulkemisen Suomen ja Ruotin välillä ja lisäsi maanantaina yhden uuden varmistamaan Ahvenanmaan ja Ruotsin välisiä rekkayhteyksiä.
Viking Linen M/S Rosella liikennöi näillä näkymin ainakin kuukauden ajan purkamassa Ahvenanmaalle kertynyttä rekkapainetta.
Liikenne on valtion tukemaa, sillä pelkästään rekkojen kuljettaminen ei ole varustamoille kannattavaa.
Lähde STT
30.3. klo 15.30 Selvitimme, kuinka aktiivisesti eri maat testaavat kansalaisiaan
Suomi on lisännyt koronavirusnäytteiden ottamista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan maanantaihin mennessä oli tutkittu yli 21 000 näytteenottokriteerit täyttävää näytettä.
Selvitimme eri maiden terveysviranomaisilta ja ministeriöistä, kuinka paljon koronavirustestejä on tehty. Erot maiden välillä ovat suuria. Norja on testeusten määrässä aivan omaa lukuaan. Maa on valinnut aktiivisen testaamisen yhdeksi aseeksi taistelussa leviävää virusta vastaan. Suomi on kirinyt paljon, mutta testejä tehdään silti vähemmän täällä kuin esimerkiksi Norjassa ja Tanskassa. Ruotsissa testejä on tehty Suomea vähemmän.
Voit lukea ja katsoa grafiikkaa vertailusta paremmin täältä.
30.3. klo 15.21 Prinssi Charlesin kotikaranteeni ohi
Walesin prinssi Charles on vapautettu kotikaranteenista, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. 71-vuotiaalla kruununprinssillä todettiin koronatartunta viikko sitten. Prinssi kärsi BBC:n mukaan lievistä oireista. Myös hänen puolisonsa Cornwallin herttuatar Camilla testattiin koronaviruksen varalta. Häneltä ei löytynyt tartuntaa. Brittipalatsin mukaan prinssi Charles voi nyt hyvin.
Buckinghamin palatsi ilmoitti aiemmin, että kuningatar Elisabet näki poikansa viimeksi 13. maaliskuuta. Kuningatar ei tiettävästi ole saanut tartuntaa.
30.3. klo 15.15 Ruotsissa koronaan kuolleiden määrä kasvoi lähes 40:llä
Ruotsissa on kuollut koronavirukseen yhteensä 146 ihmistä. Maanantaina kuolleiden määrän kerrottiin lisääntyneen 36 ihmisellä. Kaikkiaan Ruotsissa on todettu yli 4 000 ihmisen saaneen tartunnan. Tehohoitopotilaita on yli 300 ihmistä.
Suuri osa kuolleista, 65 ihmistä, on ollut yli 80-vuotiaita. Kuolleiden joukossa on yksi alle 50-vuotias. Dagens Nyheterin tietojen mukaan kyseessä on 26-vuotias nainen.
Ruotsin johtava epidemiologi Anders Tegnell sanoi tiedotustilaisuudessa, että vakavasti sairastuneiden joukossa on selvästi enemmän miehiä kuin naisia, mutta hän ei pysty antamaan tähän yksiselitteistä syytä.
30.3. klo 15.12 Länsi-Uudenmaan rajalla käännytettiin 8 autoilijaa, Itä-Uudellamaalla 16
Ylen erikoislähetyksessä haastateltavana ollut komisario Jarmo Heinonen neuvoo, että työpaikoilleen Uudenmaan rajan yli ajavat porrastamaan lähtöään pahimpia ruuhka-aikoja myöhäisemmäksi tai aikaisemmaksi. Heinosen mukaan Länsi-Uudenmaan kohdalla oli tänään aamusta noin 3 000 rajanylitystä, josita vain kahdeksassa tapauksessa autoilijalla ei ollut poliisin mukaan välttämätöntä syytä ylitykseen. Itä-Uudenmaan osalta luku oli noin 11 000 tapausta, joista käännytettiin 16.
Heinosen mukaan jonkin verran myös tavaraliikenteen osalle tuli ruuhkaa, vaikka sille on tehty ohituskaistoja rajan tuntumaan.
30.3. klo 15.03 Israelin Netanjahu koronakaranteeniin
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu on varotoimena eristettynä koronan vuoksi.
Jerusalem Post -lehden mukaan Netanjahu ja hänen henkilökuntansa eristävät itsensä varotoimena kunnes varmistuu, onko Netanjahu mahdollisesti altistunut koronavirustartunnalle.
Lehden mukaan Netanjahun neuvonantajalla Rivka Paluchilla on todettu koronavirustartunta.
Lähteet: STT, AFP
30.3. klo 14.56 Suomessa nyt yhteensä 13 kuolemaa – tehohoidossa 49 henkilöä
Suomessa on todettu 13 koronavirustartunnan aiheuttamaa kuolemaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kuolleista 10 Helsingin yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella, yksi Kuopion yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella, yksi Oulun yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella ja yksi Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella.
Sairaalahoitoa koronaviruksen vuoksi tarvitsee tällä hetkellä 143 ihmistä. Heistä tehohoidossa on 49 potilasta. Kaikkiaan Suomessa on todettu tähän mennessä 1 313 laboratoriovarmennettua tartuntaa.
30.3. klo 14.39 Hollannin kukkateollisuus kuihtuu koronakriisissä
Kukkien kysyntä on tipahtanut lähes olemattomiin, kertoo yhden maailman suurimman kukkahuutokaupan, FloraHollandin edustaja Michel van Schie.
Hänen mukaansa kasvattajat ovat ajautuneet vakaviin ongelmiin kriisin takia.
Van Schien mukaan ongelmat huutokaupoissa alkoivat muutama viikko sitten, kun ensimmäiset mittavat lento- ja liikkumisrajoitukset astuivat voimaan. Esimerkiksi 13. maaliskuuta pidetyn huutokaupan kukat jouduttiin lähes kokonaan heittämään roskiin.
Huutokauppiaat ovat pyytäneet tuottajia vähentämään tarjontaansa. Kauppiaat varoittavat, että valtaosa tämän vuoden kukkasadosta saattaa päätyä roskiin.
Lukuisat hollantilaiset tulppaaninkasvattajat ovat alkaneet myydä varastojaan ohiajaville ihmisille halpaan hintaan. Kukkia on lähetetty myös terveydenhuollon henkilöstölle.
Silti valtaosa, noin 85 prosenttia hollantilaisista kukista viedään ulkomaille.
Kaikkiaan 35 prosenttia maailmanlaajuisesta kukka- ja kasviviennistä kulkee Hollannin kautta.
Kyse on suuresta markkinasta, jonka arvo on 6,2 miljardia euroa vuodessa.
Hollantilainen huutokauppias van Schie varoittaa, että kriisi tulee kalliiksi. Paikalliset viranomaiset arvioivat kriisin hintalapuksi noin 5 miljardia euroa hollantilaiselle maataloudelle
Lähde: Reuters
30.3. klo 14.15 Li Andersson: Pidän todennäköisenä, että koulut kiinni pidempään
Opetusministeri Li Andersson (vas.) sanoi juuri Säätytalon portailla toimittajille, pitävänsä todennäköisenä, että koulujen ovet olisivat kiinni vielä 13.4. jälkeenkin. Alun perin tosiaan päätöksenä oli, että tuolloin 13.4. kouluihin jälleen mentäisiin etäopiskelujakson jälkeen. Hallitus käsittelee tänään kokouksessaan muun muassa kouluja, kirjastoja ja muita julkisia tiloja koskevien rajoitusten aikataulujen mahdollisista pidennyksistä. Muut ministerit olivat melko vähäsanaisia.
30.3. klo 14.08 Espanjassa korkean tason terveysviranomaisella koronatartunta
Espanjassa hallituksen äänenä ja kasvona koronakriisissä toiminut lääkäri Fernando Simón on antanut positiivisen koronavirustestin. Simón johtaa terveyshätätiloihin erikoistunutta laitosta Espanjassa. Viranomaisten mukaan tulos pitää vielä varmentaa. Päivittäisen tiedotustilaisuuden koronatilanteesta piti hänen varahenkilönsä, lääkäri Maria Jose Sierra.
Lähde: AP
30.3. klo 13.52 Kuluttaja-asiamies toruu nettikaupittelijoita katteettomilla lupauksilla markkinoinnista
Koronaa säikähtäneille kuluttajille kaupitellaan katteettomia lupauksia ja "ihmetuotteita" Suomessakin, kertoo kuluttaja-asiamies Kilpailu- ja Kuluttajaviraston tiedotteessa. Kuluttaja-asiamiehen mukaan ihmisiä on lisäksi painostettu tekemään ostopäätöksiä ja tavllisten tuotteiden hintoja on nostettu.
– Yritysten on toimittava vastuullisesti eikä käyttää hyväkseen poikkeustilanteeseen liittyvää pelkoa, kuluttaja-asiamies Katri Väänänen painottaa.
Tiedotteessa kerrotaan eri EU-maiden kuluttajaviranomaisten ryhtyneen yhdessä toimiin estääkseen koronavirusta hyödyntäviä huijausyrityksiä.
30.3. klo 13.52 Suora lähetys Säätytalon portailta klo 14, erikoislähetys klo 15 – kysy chatissa kasvonsuojista ja Uudestamaasta
Yle näyttää tänään kasi suoraa lähetystä. Ensimmäinen alkaa jo kello 14 Säätytalon portailta. Kello 15 vuorossa on päivän erikoislähetys ja se näkyy Yle Areenassa, TV1:ssä, Radio Suomessa ja tämän arkittelin pääkuvan paikalla olevalla videolla kello 15.
Suomen hallitus pui tänään klo 14.15 alkaen, miten pitkään muun muassa koulut pysyvät kiinni. Yle näyttää suoran lähetyksen myös silloin ja kysyy ministereiden kommentteja suoraan ovelta ennen kokousta. Myöhemmin hallitus järjestää tiedotustilaisuuden. Mikäli tiedotustilaisuus alkaa klo 17, erikoislähetys jatkuu sinne saakka.
Juontaja Marja Sannikan vieraana erikoislähetyksessä ovat vanhempi asiantuntija Erja Mäkeläinen Työterveyslaitokselta sekä langan päässä komisario Jarmo Heinonen. Voit myös kysyä Uudenmaan tilanteesta ja kasvonsuojista osoitteessa chat.yle.fi.
30.3. klo 13.11 Poliisi: Liikennettä Uudenmaan rajalla oli aamulla liikaa
Helsingin poliisin mukaan liikennettä oli liikaa tänä aamuna Uudenmaan rajalla. Poliisi sanoo, että työmatkailijoiden pitää aikaistaa liikkumistaan ruuhkien välttämiseksi.
30.3. klo 12.55 Valtioneuvoston istunto alkaa klo 13
Valtioneuvoston istunto alkaa klo 13. Sitä seuraa tasavallan presidentin esittely. Hallituksen neuvottelu järjestetään klo 14.15 alkaen. Hallituksen neuvottelun päätyttyä järjestetään hallituksen tiedotustilaisuus. Tiedotustilaisuuden tarkka aika kerrotaan myöhemmin.
30.3. klo 12.24 Poliisi tarkisti vuorokauden vaihtumisen jälkeen vajaat 14 500 ajoneuvoa
Poliisin mukaan Uudenmaan maakuntarajan tarkistuspisteille saapui sunnuntaina runsaat 19 500 ajoneuvoa. Niistä käännytettiin 397. Junamatkustajia oli sunnuntaina 824, joista käännytettiin 13.
Poliisi kertoo, että maanantaina kello 00.00–9.00 välillä tarkastuspisteille saapui vajaat 14 500 ajoneuvoa. Niistä poliisi käännytti 24. Junaliikenteessä matkustajia oli 82, joista käännytettiin yksi.
30.3. klo 12.40 Espanjassa koronavirustartuntojen ja kuolemien määrät nousivat
Espanjassa koronavirukseen kuolleiden määrä nousi eilisestä 812:lla, kertovat terveysviranomaiset. Kuolleita on kaikkiaan 7 340. Myös tartuntojen määrä nousi. Espanjassa on nyt 85 195 tartuntaa, eli enemmän kuin Kiinassa ja kolmanneksi eniten maailmassa. Sunnuntaina tartuntoja oli 78 797.
Lähde: Reuters
30.3. klo 12.26 Itävallassa kauppaan vain kasvosuojan kanssa
Itävallassa on jatkossa käytettävä kasvosuojaa kaupassa käydessä koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Itävallan hallitus tiedotti maanantaina, että kaupoissa aletaan jakaa keskiviikosta lähtien kasvosuojia asiakkaille.
Suojan käyttö tulee pakolliseksi kaupassa heti, kun suojat on toimitettu kauppoihin eli todennäköisesti keskiviikosta lähtien. Itävaltalaisen Der Standard -lehden mukaan liittokansleri Sebastian Kurz suosittelee kasvosuojan käyttöä myös muualla.
Itävallassa on todettu runsaat 8 800 koronavirustartuntaa, 86 ihmistä on kuollut.
30.3. klo 12.15 Koronakriisi puhdisti kaupunkien ilmaa Suomessa
Koronaviruksen myötä vähentyneet liikennemäärät ovat parantaneet Suomen kaupunkien ilmanlaatua.
Ilmatieteen laitoksen mukaan typpidioksidipitoisuudet (NO2) ovat laskeneet noin 40 prosenttia sen jälkeen, kun koronaviruksen aiheuttamat määräykset astuivat voimaan vajaat kaksi viikkoa sitten.
Typpidioksidia on runsaasti autojen pakokaasuissa, joten liikenteen voimakas väheneminen näkyy nopeasti kaupunkien ilmanlaadun paranemisena.
– HSY:n ilmanlaatuasemilla typpidioksidin pitoisuudet ovat laskeneet noin 30–50 prosenttia vilkasliikenteisillä kaduilla ja katukuiluissa. Päästöjen lisäksi myös sääolot vaikuttavat ilmanlaatuun, joten ilmanlaatuvaikutusten arviot tarkentuvat kun vähäpäästöinen tilanne jatkuu, kertoi ilmansuojeluasiantuntija Jarkko Niemi Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:stä tiedotteessa.
Uudenmaan eristäminen muusta Suomesta voi edelleen laskea typpidioksidipitoisuuksia Helsingin alueella.
Lähde: STT
30.3. klo 12.11 Finnairilta kaksi ylimääräistä lentoa Intiasta Suomeen
Ulkoministeriö ja Finnair järjestävät yhteistyössä kaksi ylimääräistä lentoa Intiasta Suomeen palaaville matkailijoille. Lento Goasta Helsinkiin lähtee keskiviikkona 1. huhtikuuta klo 7.45 ja lento Delhistä Helsinkiin lähtee 2. huhtikuuta klo 9.45.
30.3. klo 11.45 Suomessa varmistettuja tartuntoja jo yhteensä yli 1 300
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa on tällä hetkellä todettu 1 313 laboratoriovarmistettua koronavirustartuntaa. Eilen tapauksia oli 1 218, joten tartuntojen määrä kasvoi 95:llä vuorokaudessa.
Todellisuudessa tartuntoja on huomattavasti enemmän, koska kaikkia oireilevia ei testata. Lisäksi osa sairastuneista on oireettomia.
30.3. klo 11.33 Miehikkälän terveysasema suljettiin tartunnan takia
Kymenlaaksossa Miehikkälän terveysasema on suljettu henkilökunnassa todetun koronavirustapauksen takia.
Miehikkälän terveysasemalla työskennelleellä henkilöllä todettiin koronavirustartunta eilen sunnuntaina. Koko terveysasemalla työskennellyt henkilöstö on asetettu karanteeniin todennäköisen altistumisen takia.
30.3. klo 11.19 SPR:ltä hätäaputeltta Ahvenanmaalle
Suomen Punainen Risti pystyttää Suomeen neljännen hätäaputeltan eli triage-yksikön koronapandemiaan varautumisesta johtuen. Yksikkö sijoitetaan Ahvenanmaalle.
Jotkin sairaanhoitopiirit ovat pyytäneet SPR:ltä apua, johon järjestö on vastannut hätäaputeltoilla. Yleensä vastaavia telttoja nähdään maailman katastrofitilanteissa. Triage-yksikkö on tarkoitettu hoidon kiireellisyyden arviointiin ruuhkatilanteessa.
Maaliskuussa telttoja on toimitettu Raaseporin sairaalalle, Kanta-Hämeen keskussairaalalle Hämeenlinnaan ja Hyvinkään sairaalalle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Ahvenanmaalla on todettu 16 koronavirustartuntaa.
30.3. klo 11.05 Tehohoidon tarve lisääntyy Tukholmassa
Ruotsissa Tukholman alueella tehohoidon tarve kasvaa dramaattisesti, sanoo alueen sairaanhoidon johtaja Björn Eriksson. Toistaiseksi sairaanhoito on kuitenkin pysynyt askeleen edellä koronavirusepidemiaa järjestelemällä lisäkapasiteettia.
Etelä-Tukholmassa Älvsjön messukeskukseen rakennetun puolustusvoimien kenttäsairaalan arvioidaan valmistuvan tänään. Erikssonin mukaan kenttäsairaalaan on tarkoitus ohjata muita kuin tehohoitopotilaita ja helpottaa siten painetta alueen sairaaloissa.
Tukholman alueella on sunnuntai-iltaan mennessä todettu vajaat 1 700 koronatartuntaa ja lähes 70 ihmistä on kuollut tautiin.
Kaikkiaan Ruotsissa tartunnan saaneita on Johns Hopkins -yliopiston laskurin mukaan 3 700 ja kuolleita 110.
Lähde: STT
30.3. klo 10.56 Näin katkaiset koronan leviämisen – katso muistilista minuutissa
30.3. klo 10.51 Messukeskus tarjoaa tilojaan koronasairaalaksi
Helsingin Pasilassa sijaitseva Messukeskus tarjoaa viranomaisille 55 000 neliömetrin tilojaan väliaikaiseksi koronasairaalaksi. Messuja ei vallitsevassa tilanteessa nyt hallissa järjestetä.
Tiloja on tarjottu, mutta tällä hetkellä mitään suunnitelmaa niiden käyttöönotosta koronapotilaiden hoitotiloiksi ei ole, kertoo Messukeskuksen tuotanto- ja kiinteistöjohtaja Mika Vakkilainen.
Helsingin sairaalan johtajalääkäri Pikkaraisen mukaan tilapäissairaalan voi perustaa Messukeskukseen samalla tavalla kuin, mihin muuhun suureen hallitilaan. WC-tilojen puute vaatisi kuitenkin poikkeuksellisen paljon rakentamista.
30.3. klo 10.22 Suosittu turistikohde Phuket sulkee satamansa ja maaliikenteen
Thaimaassa suositun merenrantakohde Phuketin satamat ja maaliikenteen sisääntulo- ja poistumisreitit suljetaan 30. huhtikuuta saakka. Lentoliikenne alueelle lakkaa 10. huhtikuuta.
Suomalaistenkin suosiossa olevan turistikohteen matkailusesonki on jo kärsinyt laajamittaisista lentoyhteyksien perumisista.
Kaikkiaan Thaimaassa rekisteröitiin 39 miljoonaa kansainvälistä maahantuloa viime vuonna. Phuket on yksi maan suosituimmista turistikohteista. Siellä vierailee vuodessa yli 10 miljoonaa turistia.
Nyt voimaan astunut matkustusrajoite ei koske ruoankuljetuksia tai muiden tarpeellisten tarvikkeiden tuontia alueelle. Vain rahtiliikenne saa jatkossa liikennöidä Phuketin kansainvälisestä satamasta. Alusten miehistö ei saa poistua laivoista.
Lähde: AP
30.3. klo 9.58 Japani ja Etelä-Korea rajoittavat maahantuloa
Japanissa suunnitellaan maahantulokieltojen laajentamista. Uuden kiellon on tarkoitus kattaa Yhdysvalloista, Kiinasta, Etelä-Koreasta sekä valtaosasta Eurooppaa saapuvat. Syynä on tartuntojen määrän nopea kasvu, kertoo Japan Times.
Japanissa on rekisteröity lähes 1900 koronatartuntaa ja 54 ihmistä on kuollut tautiin. Lukuihin ei kuulu viime kuussa Tokion läheisyydessä karanteeniin asetettua matkustajalaivaa, jossa havaittiin reilut 700 tartuntaa ja 10 kuolemaa.
Etelä-Korea tiukentaa myös maahantulorajoituksiaan. Keskiviikosta lähtien kaikkien maahan saapuvien tulee hakeutua pakolliseen kahden viikon karanteeniin. Viranomaisten mukaan syynä on se, että maan ulkopuolelta tulleiden tartuntojen määrä on kasvanut, kertoo uutistoimisto Yonhap.
Etelä-Koreassa on jo voimassa kahden viikon karanteeni Euroopasta tuleville ihmisille, joiden on tarkoitus viipyä maassa pidemmän aikaa. Myös yhdysvaltalaismatkailijoita on asetettu karanteeniin.
Viranomaisten mukaan karanteenisääntöjä rikkovat ulkomaalaiset karkotetaan.
Etelä-Koreassa lähes 160 ihmistä on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin ja reilut 9 600 on saanut tartunnan.
Lähde: Reuters
30.3. klo 9.35 HUSin alueella 42 uutta tartuntaa
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella todettiin sunnuntaina 42 uutta koronavirustartuntaa. HUSissa on nyt vahvistettu yhteensä 782 tartuntaa. Lauantaina HUSin alueella todettiin 39 uutta tartuntaa.
30.3. klo 9.23 Poliisi pyörsi puheitaan kimppakyytien suosimisesta
Itä-Uudenmaan poliisin edustaja sanoi Ylen aamun haastattelussa, että työmatkalaisten kannattaa suosia kimppakyytejä ruuhkien välttämiseksi Uudenmaan rajalla. Myöhemmin poliisi korjasi ohjeistusta viestipalvelu Twitterissä. Poliisi kirjoitti, että kimppakyytejä ei nyt kannata suosia tartuntariskin välttämiseksi.
30.3. klo 9.06 Uudessa-Seelannissa koronarajoitteiden rikkojen ilmiantosivusto kaatui heti julkaisun jälkeen
Uudessa-Seelannissa ihmiset ovat intoutuneet käräyttämään koronaviruksen takia asetettuja liikkumisrajoituksia rikkovia naapureitaan. Poliisi avasi ilmoitusten tekemistä varten erillisen verkkosivuston sen jälkeen kun puhelinlinjat alkoivat kuormittua ilmoitusta tekevistä. Poliisin mukaan sivusto kaatui vain hetki sen jälkeen kun se avattiin.
Uudessa-Seelannissa ihmiset on käsketty pysymään kodeissaan neljän viikon ajan. Pakollisissa menoissa ulkona kehotetaan pitämään vähintään kahden metrin turvaväliä.
Sunnuntaina avatulle sivustolle tuli hetkessä reilut 4 000 ilmoitusta.
Osa ilmoituksista johti poliisitoimiin, kuten esimerkiksi 60 ihmisen juhla Queenstownissa sijaitsevassa retkeilijähostellissa. Poliisi on yrittänyt hillitä myös maassa matkailuautoilla kulkevien ihmisten liikkumista. Osa raporteista annettiin hieman löyhemmin perustein.
– Esimerkiksi osassa ilmoituksista kerrotaan ohi hölkkäävistä tai kävelevistä ihmisistä. Urheilu on tietysti sallittua ihmisten omilla asuinalueilla, sanoo poliisipäällikkö Mike Bush The Guardianille.
Pääministeri Jacinda Ardern tukee ilmoituksen tekijöitä. Hän myös suosittaa ihmisiä ilmoittamaan kaupoissa havaitsemistaan ylihinnoittelusta.
– Nyt ei ole sääntöjen rikkomisen aika. Tämä on kotona pysymisen ja henkien pelastamisen aikaa, Ardern sanoi uutistoimisto AFP:lle.
Noin viiden miljoonan asukkaan Uudessa-Seelannissa on 552 vahvistettua koronavirustartuntaa. Yksi ihminen on kuollut tautiin.
Lähde: AFP
30.3. klo 9.01 Ruuhkat hiipuivat nelostiellä
Nelostiellä liikennetilannetta seurannut Ylen toimittaja Nina Svahn kertoi, että työmatkalaisten aiheuttama ruuhka päättyi noin kello 8.45 Orimattilan liittymän kohdalla Uudenmaan ja Päijät-Hämeen rajalla.
30.3. klo 8.10 Nivelreumalääkkeen testaus laajenee Yhdysvalloista Eurooppaan
Lääkevalmistajat Sanofi ja Regeneron kertovat testaavansa nivelreumalääkettään koronavirusta vastaan myös Euroopassa. Kevzara-nimistä lääkettä alettiin testata viime viikolla Yhdysvalloissa.
Yhtiöiden mukaan testejä tehdään sairaalahoidossa olevilla noin 300 koronatautipotilaalla Italiassa, Espanjassa, Ranskassa ja Venäjällä. Lääke on ns. monoklonaalinen vasta-aine, jonka arvellaan voivan hillitä immunijärjestelmän ylireagointia koronavirukseen.
Lähde: Reuters
30.3. klo 7.23 Ruotsi lykkää munuaissiirrot koronapandemian takia
Ruotsi keskeyttää munuaissiirrot eläviltä luovuttajilta koronaviruksen takia, kertoo Ruotsin radio. Göteborgin Sahlgrenska-sairaalasta arvioidaan, että päätös merkitsee siirtoa odottaville kolmea lisäkuukautta dialyysihoidossa.
Osasyynä on tehohoito-osastojen kuormittuminen koronaviruksen takia. Sahlgrenskan elinsiirtokeskuksen johtaja sanoo myös, että kolmen kuukauden lykkäys on parempi vaihtoehto kuin mahdollinen tartunta heti siirron jälkeen.
Muut elinsiirrot jatkuvat Ruotsissa.
30.3. klo 6.58 Kilometrien autojonot paikoitellen Uudenmaan rajalla
Työmatkaliikenne on alkanut ensimmäisenä arkipäivänä Uudenmaan maakunnan sulkemisen jälkeen. Poliisi kehottaa ihmisiä varautumaan ruuhkiin pääväylillä.
Nelostiellä Orimattilan liittymän kohdalla Uudenmaan ja Päijät-Hämeen rajalla liikenne oli jonoutunut jo kello 6.30.
Itä-Uudenmaan poliisin ylikomisario Timo Leppälä kertoi paikan päältä Ylelle, että jonot olivat noin kuusi kilometriä pitkiä. Hän arvioi, että autoilijoilla kuluu tarkastuspisteellä noin puoli tuntia.
30.3. klo 6.33 Oppositioehdokas kehottaa boikotoimaan Puolan presidentinvaaleja koronan takia
Puolassa presidentinvaalien suosituin oppositioehdokas kehottaa boikotoimaan toukokuussa järjestettäviä vaaleja. Keskustaoikeistolaisen Kansalaisfoorumi-puolueen ehdokas Małgorzata Kidawa-Błońska sanoi sunnuntaina, että puolalaisten terveys on tärkein ja vaati muitakin ehdokkaita keskeyttämään kampanjoinnin. Useiden puolalaiskaupunkien johtajat ovat sanoneet, ettei äänestystä voida järjestä turvallisesti toukokuun 10. päivänä.
Istuva presidentti, Laki ja oikeus -hallituspuoluetta oleva Andrzej Duda johtaa selvästi mielipidemittauksissa. Puolueen johdossa ei ole nähty syytä lykätä vaaleja, ja Duda sanoi lauantaina toivovansa, että vaalit järjestetään suunnitelmien mukaan. Mielipidekyselyjen mukaan kolme neljästä puolalaisesta haluaisi lykätä vaaleja koronaviruksen takia.
38 miljoonan asukkaan maassa on todettu vajaat 1800 koronavirustartuntaa, 20 ihmistä on kuollut.
Lähteet: Reuters, AFP
30.3. klo 6.05 Kiinan koronaluvut pysyvät matalina
Kiinassa vahvistettiin sunnuntaina 31 koronavirustartuntaa eli hieman vähemmän kuin edellispäivänä. Maan terveysviranomaisten mukaan vain yksi tartunnoista oli saatu Kiinassa, muut oli tuotu ulkomailta. Neljän ihmisen kerrottiin kuolleen Kiinassa sunnuntaina koronatautiin.
Kuolleita on Kiinassa yhteensä hieman yli 3 300, tartuntoja on todettu 81 470. Koronaviruspandemia sai alkunsa Hubein maakunnasta viime vuoden lopulla. Hubeissa ei ole virallisten tietojen mukaan todettu yhtään koronavirustartuntaa kuuteen päivään.
Lähde: Reuters
30.3. klo 4.52 Ruuhkaa odotettavissa Uudenmaan rajalla
Uudenmaan raja ruuhkautunee tänä aamuna, kun työmatkaliikenne alkaa ensimmäisenä arkipäivänä maakunnan sulkemisen jälkeen. Poliisi kehottaa ihmisiä varaamaan merkittävästi aikaa työmatkaliikenteeseen.
30.3. klo 2.10 Trump: Eristystoimet voimassa huhtikuun loppuun
Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on pidentänyt arvioitaan koronaviruskriisin kestosta, kertoo muun muassa uutiskanava CNN.
Päivittäisessä tilannekatsauksessaan Trump totesi, että hallinnon eristäytymismääräykset ovat voimassa huhtikuun loppuun. Määräysten tavoitteena on hidastaa viruksen leviämistä.
Trumpin mukaan koronaviruksen aiheuttamien kuolemien määrässä korkein kohta saavutetaan todennäköisesti kahden viikon kuluessa.
(stt)
30.3. klo 1.32 Euroopan metropolien ilmanlaatu parantunut merkittävästi
Ilmanlaatu on parantunut Euroopan suurissa kaupungeissa koronaviruspandemian aikana, selviää tuoreista satelliittikuvista.
Suurkaupungeista esimerkiksi Brysselissä, Pariisissa, Milanossa ja Madridissa typpioksidin määrä ilmassa on ollut maaliskuussa merkittävästi pienempi vuoden takaiseen verrattuna.
Espanjan pääkaupungissa Madridissa typpioksidin määrä ilmassa väheni 56 prosenttia viikossa sen jälkeen, kun maassa kiellettiin tarpeeton matkustaminen maaliskuun puolivälissä.
Ihmisten liikkumista on viime viikkoina pyritty rajoittamaan ympäri maailmaa koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Katso video tyhjentyneestä Pariisista:
Reuters
30.3. klo 1.03 Asiantuntija varoittaa jopa 200 000 kuolemasta USA:ssa
Yhdysvaltain johtava tartuntatautiasiantuntija Anthony Fauci varoittaa CNN:llä, että koronapandemia saattaa vaatia jopa 100 000-200 000 amerikkalaisen hengen. Tartuntojen määrät voivat Faucin mukaan nousta miljooniin.
Yhdysvalloissa on raportoitu 518 koronaviruksen aiheuttamasta kuolemantapauksesta vuorokauden sisällä, käy ilmi Johns Hopkinsin yliopiston seurannasta. Yhteensä maassa on vahvistettu nyt 2409 koronakuolemaa.
Kaikkiaan vahvistettuja tartuntatapauksia on Yhdysvalloissa 136 880 eli enemmän kuin missään muualla maailmassa.
29.3. klo 23.12 Miljoonakaupungit Lagos ja Abuja menevät säppiin Nigeriassa
Nigerian presidentti Muhammadu Buhari on määrännyt suurkaupunki Lagosiin ja pääkaupunki Abujaan ulkonaliikkumiskiellon koronaviruksen torjumiseksi.
Kaikkien asukkaiden tulee pysyä kodeissaan maanantai-illasta alkaen, presidentti ilmoitti tv-puheessaan.
14 miljoonan asukkaan Lagos on Nigerian suurin kaupunki. Abujassa asukkaita on reilut kaksi miljoonaa.
Nigeriassa on tähän mennessä varmistettu 97 koronavirustartuntaa. Yksi ihminen on kuollut. Todellinen luku on todennäköisesti suurempi, sillä testaaminen on ollut vähäistä.
Lähteet: STT, AFP
29.3. klo 21.50 Koulunkäynninohjaajien lomautus muutti yhdeksänhenkisen erityisperheen arjen hallitsemattomaksi kaaokseksi
Kun Suomi siirtyi koronapandemian aikaiseen etäopetukseen, Oulun kaupunki päätti pikavauhtia lomauttaa erityislasten koulukäynninohjaajat.
Näin eivät ole kaikki kunnat tehneet. Joissain kunnissa on onnistuttu tarjoamaan erityisopetusta ja tukea oppimisvaikeuksiin oppilaille lähes normaalisti etäyhteyksistä huolimatta.
Konsultoiva erityisluokanopettaja Tarja Hiltunen oululaisesta Tiernan koulusta pitää kaupungin toimintaa yllättäen tehtynä paniikkiratkaisuna.
Oulun kaupunki pitää ratkaisua edelleen harkittuna, mutta on kuitenkin perunut osan erityislasten koulunkäynninohjaajien pikalomautuksista.
29.3. klo 21.40 Ylen kysely: Kun pandemia on ohi, suomalaiset aikovat rynnätä halaamaan toisiaan
Kun koronasta ja sen elämään tuomista rajoituksista joskus päästään, suomalaiset ryntäävät halaamaan toisiaan. Varsinkin toisistaan erotetut vanhemmat, lapset ja lastenlapset ikävöivät toisiaan ja odottavat lähelle pääsyä.
Terveyssosiologian professori Piia Jallinoja Tampereen yliopistosta luki Ylen kyselyyn vastanneiden kommentit. Hänen mukaansa ihmiset haluavat kriisitilanteessa kiinnittää huomionsa tavalliseen, lähellä olevaan asiaan, joka yhtäkkiä on riistetty heiltä pois.
Jallinojan mukaan kirjastot, jumpat ja muut lähipalvelut tuntuvat nyt tärkeiltä, eikä erityisiä huvituksia kaivata niinkään
29.3 klo 21.14 Poliisi: Uudenmaan rajalla käännytettyjen ajoneuvojen lukumäärä laski
Uudenmaan rajalla on tarkistettu tänään kello 00.00–18.00 välisenä aikana 12 904 ajoneuvoa, kertoo poliisi. Niistä 309 on jouduttu käännyttämään, mikä on vähemmän kuin aikaisemmin viikonloppuna.
Valmiuslain rikkomisesta ei ole annettu sakkoja.
Junamatkustajia on ollut 454, ja heistä 10 on käännytetty.
29.3. klo 20.39 Moskovan asukkaat määrätään pysymään kodeissaan
Moskovan pormestari Sergei Sobjanin käskee kaupunkilaisten pysyä kodeissaan huomisesta maanantaista lähtien.
Pormestarin mukaan kotikaranteeni koskee kaikkia kaupungin asukkaita, iästä riippumatta. Kodista saa poistua vain terveydellisistä syistä hätätapauksessa, välttämättömän tärkeään työhön tai ruoka- ja lääkeostoksille.
Venäjällä on todettu noin 1 500 koronatartuntaa, mutta niistä 270 on viime vuorokaudelta. Kuolonuhreja on yhdeksän.
Lähteet: AFP, Reuters, Tass
29.3. klo 20.19 New Yorkin osavaltiossa yli 200 kuollutta päivässä
New Yorkin osavaltiossa koronavirukseen kuoli viime vuorokauden aikana 237 ihmistä, kertoo osavaltion kuvernööri. Kuolleiden kokonaismäärä osavaltiossa on nyt 965.
Uusia tartuntoja todettiin yli 7 000, ja tartuntojen kokonaismäärä on lähes yli 59 500.
Sairaalahoitoon otettiin yli tuhat ihmistä, ja sairaaloissa on nyt kaikkiaan yli 8 500 koronapotilasta. Tehohoitoa heistä tarvitsee yli 2000.
New Yorkissa on eniten koronatartuntoja kaikista Yhdysvaltain osavaltioista.
Lähde: Reuters
29.3. klo 19.50 Hallitus valmistelee päätöksiä tulevista viikoista
Suomalaisten elämä jatkuu poikkeusoloissa vielä viikkoja. Hallitus valmistelee tänään sunnuntaina päätöksiä, kuinka pitkään Suomi pysyy pääosin suljettuna. Varsinaiset päätökset tehtäneen huomenna.
Ratkaisujen pohjaksi hallitus saa sunnuntaina arvion tartuntatilanteesta. Ennakkotietojen mukaan rajoituksilla on jo ollut vaikutusta ja tartuntojen leviäminen on hidastunut, mutta rajoituksia ei kannata vielä purkaa.
Hallitus päättää myös, onko Lapissa Ruotsin rajan työmatkaliikenne keskeytettävä.
Ylen tietojen mukaan koulut eivät ole avaamassa oviaan vielä huhtikuun puolivälissä. Ne pysyvät kiinni vähintään seuraavan kuukauden eli huhtikuun, mahdollisesti toukokuulle asti.
29.3. klo 19.15 Italiassa kuolinluku laskee, sairastuneita pian 100 000
Italiassa on ilmoitettu 756 ihmisen kuolleen tänään koronavirukseen. Italian uhriluku on nyt laskenut kahtena päivänä peräkkäin. Perjantaina uhrimäärä saavutti ennätyksen, kun peräti 919 ihmistä menehtyi.
Sairastuneiden määrä nousi noin 5 000:lla ja on nyt 97 689. Kasvu näyttää hieman hidastuneen viime päiviin verrattuna.
Tehohoidossa olevien määrä on nyt noin 3 900. Se nousi eilisestä vain noin 50:llä.
Runsaat 13 000 ihmistä on parantunut COVID-19-taudista Italiassa.
Reuters
29.3. klo 19.10 Portugali hyväksyy kaikki siirtolaisten oleskelulupa-anomukset
Portugali on päättänyt hyväksyä kaikki nyt käsittelyssä olevat siirtolaisten oleskelulupa-anomukset. Luvat myönnetään kesäkuun loppuun saakka, kertoo esimerkiksi Barcelonassa ilmestyvä La Vanguardia -lehti.
Tällä keinolla siirtolaiset pääsevät Portugalin terveydenhuollon ja sosiaaliturvan piiriin. Näin vähennetään riskiä, että koronavirus leviäisi heidän kauttaan.
29.3. klo 19.06 Pariisin keskusta ammottaa tyhjyyttään, osoittavat videokuvat
Koronavirus on tyhjentänyt Pariisin keskustan. Kaupungissa on vallinnut ulkonaliikkumiskielto 13 päivää, ja videokuvat osoittavat asukkaiden noudattavan sitä.
Notre Damen katedraalin ja Eiffel-tornin edustat ovat tyhjillään, samaten vilkkaat risteykset, kuten kuten Place de l'Etoile Riemukaaren ympärillä.
Lähde: Reuters
29.3. klo 18.50 Nyt kunnat tarjoavat noutoruokaa myös etäoppilaille – tarve yllätti pikkukaupungin
Monissa kunnissa ja kaupungeissa on viime viikolla mietitty, miten myös etäopetuksessa oleville lapsille voitaisiin tarjota lounas koulun puolesta.
Heinolassa noutolounasta ryhdyttiin jakamaan torstaina. Lähes 80 lasta saapui hakemaan lounasta Kailas-talon noutopisteeltä. Yhteensä joka viides heinolalaislapsi ilmoittautui hakemaan noutolounasta.
Espoo aloittaa maanantaina eväspussien tarjoamisen kotona olevilla oppilaille ja lukion opiskelijoille. Janakkalan kunta taas tarjoaa maanantaista alkaen perheille paketit, joka sisältää ruoka-aineet kotona valmistettaviin tai lämmitettäviin aterioihin pariksi viikoksi kerrallaan.
29.3. klo 18.26 Hallitus panee lisää paukkuja koronakriisin johtamiseen – presidentti esitti toiveen, josta hallitus ei innostunut
Koronakriisi on paljastanut, miten poliitikkojen päätösten toimeenpano ei aina ole kenenkään vastuulla. Ylen tietojen mukaan hallitus kiirehtii kriisijohtamisen muutoksia, jotka olivat olleet suunnitteilla jo aiemmin.
Vastuunjaon puutteet tulivat kouriintuntuvasti esiin viime viikolla. Julkisuudessa alettiin hämmästellä, miksi kotimaahan palaavat ihmiset matkustavat lentokentältä julkisilla kulkuneuvoilla, vaikka heidän tulisi olla kaksi viikkoa karanteenin kaltaisissa oloissa.
Hallitus on perustamassa ministeriöiden valmiuspäälliköistä uutta työrukkasta koronaogelmien hoitoon.
29.3. klo 18.00 Poliisi: Liikkumisrajoituksia noudatettu pääosin kuuliaisesti
Yle teki soittokierroksen yhdeksään eri poliisilaitokseen ympäri Suomea ja kysyi, onko poliisi joutunut puuttumaan yli kymmenen hengen kokoontumisiin yleisillä paikoilla.
Soittokierroksen perusteella ihmiset ovat noudattaneet fyysisten kontaktien rajoitussuosituksia pääosin hyvin.
Poliisi on kuitenkin joutunut puuttumaan satunnaisiin yli 10 hengen kokoontumisiin julkisilla paikoilla. Myös vielä auki olevat kuppilat ovat keränneet väkeä.
Metsähallituksen mukaan joidenkin luontokohteiden kävijämäärät ovat kasvaneet merkittävästi. Esimerkiksi Espoon Nuuksion Haukkalammen kerrotaan olevan pahasti ruuhkautunut, minkä vuoksi sitä suositellaan vältettävän.
29.3. klo 17.42 Finanssivalvonta kehottaa suomalaispankkeja lykkäämään osinkojen maksua
Finanssivalvonta kehottaa suomalaisia pankkeja lykkäämään osinkojen maksamista ainakin syksyyn. Vastaavan suosituksen on äsken antanut myös Euroopan keskuspankki.
Suosituksen mukaan osinkojen maksamista olisi syytä lykätä ainakin lokakuun alkuun saakka. Finanssivalvonta kertoi suosituksestaan lauantaina illalla.
Pankkivalvoja antoi suosituksensa viikonloppuna, koska pankkien yhtiökokouksia on luvassa jo ensi viikolla. Osinkojen maksu on yhtiökokouksissa päätettäviä asioita.
29.3. klo 17.40 Evakuointikone räjähti Filippiineillä
Filippiinien pääkaupungin Manilan lentokentällä on räjähtänyt lentokone, jonka oli määrä lennättää koronapotilas Japaniin.
Lion Air -yhtiön West Wind 24 -tyyppisessä liikesuihkukoneessa oli yksi potilas, hänen saattajansa, kolme terveydenhoitohenkilöstön jäsentä ja kolme miehistön jäsentä. He kaikki menehtyivät turmassa.
Koneen kerrotaan olleen nousukiidossa, kun se syttyi tuleen ja räjähti. Lentokentän palokunta ei ehtinyt paikalle sammuttamaan paloa ennen räjähdystä.
Turman syytä ei tiedetä.
Reuters
29.3. klo 17.25 Pankit huolissaan: Tuleeko alkuviikosta yli seitsemänkymppisten ryntäys?
Moni pankki pyytää etenkin riskiryhmiin kuuluvia asiakkaitaan harkitsemaan vaihtoehtoja konttorissa asioimiseen, jotta riski koronaviruksen leviämiseen pienenisi.
Yleensä kuun vaihtuessa monet asiakkaat saavat eläkemaksunsa ja suuntaavat konttoreihin maksamaan laskuja tai nostamaan käteistä.
Edellä mainitut asioinnit hoituvat ilman konttorissa käyntiäkin, pankeista muistutetaan.
29.3. klo 17.12 Johtava korona-asiantuntija: Yhdysvalloissa jopa 100 000 – 200 000 kuolemantapausta
Yhdysvalloissa johtavaksi korona-asiantuntijaksi noussut tohtori Anthony Fauci arvioi, että epidemia voi vaatia maassa jopa 100 000 – 200 000 kuolonuhria.
Tauti saattaa tarttua jopa miljooniin ihmisiin, Fauci sanoi CNN-uutiskanavalle.
Fauci painotti, ettei kyseessä ole ennuste.
– Se [epidemia] on sellainen liikkuva maali, että tässä voi helposti olla väärässä tai johtaa ihmisiä harhaan.
Hän huomautti myös, että esimerkiksi koronatestien saatavuuden suhteen Yhdysvallat on nyt paljon paremmassa tilanteessa kuin esimerkiksi pari viikkoa sitten.
Faucilta kysyttiin myös, milloin hän arvelee, että liikkumisrajoituksia voidaan alkaa purkaa. Hän uskoi, että kysymys on viikoista.
– Se ei tapahdu huomenna, eikä varmasti vielä seuraavallakaan viikolla. Hieman enemmän tässä tarvitaan aikaa.
AFP
29.3. klo 16.30 Poliisi: Uudenmaan rajalla on odotettavissa huomenna huomattavaa ruuhkaa
Maanantain työmatkaliikenteessä on odotettavissa huomattavia ruuhkia Uudenmaan rajalla, muistuttaa poliisi. Poliisin mukaan on mahdotonta arvioida etukäteen, miten pitkät jonot rajalla silloin on.
– Jos mahdollista, tee etätöitä. Jos työpaikalle meneminen on välttämätöntä, matkusta ruuhka-aikojen ulkopuolella ja varaa runsaasti aikaa, sanoo ylikomisario Jere Roimu Helsingin poliisilaitokselta tiedotteessa.
Aikaa on syytä varata tavallista enemmän myös joukkoliikenteessä matkustamiseen, sillä poliisi tekee tarkistuksia junissa ja busseissa.
Poliisin suosittelee ottamaan mukaan jonkinalisen dokumentin työmatkan tarpeellisuudesta, koska se sujuvoittaa tarkastusten tekemistä. Dokumenttia voi näyttää auton ikkunan läpi, ellei poliisi kysy lisätietoja.
Poliisi tekee osalla valtaväylistä muutoksia liikennejärjestelyihin, jotta raskas liikenne sujuisi jouhevasti.
Myös sisäministeriö kehottaa varautumana ruuhkiin.
Lähde: STT
29.3. klo 16.30 Asuntolainahakemukset vähentyneet koronakriisin myötä jopa kolmanneksella
Koronakriisi näkyy myös asuntolainamarkkinoilla. Useat pankit raportoivat, että niiden vastaanottamien lainahakemusten määrä on pudonnut.
– Asuntolainahakemukset putosivat kolmanneksella yhdessä viikossa, Suomen Hypoteekkiyhdistyksen kehitysjohtaja Tom Miller kertoo.
Viesti on sama Danske Bankissa. Vähittäispankin Riikka Laine-Tolosen mukaan lainaneuvotteluja käydään nyt viidenneksen aiempaa vähemmän.
Osuuspankki kertoo Ylelle 25 prosentin laskusta lainahakemuksissa, tosin OP:n vähittäispankkitoiminnan liiketoimintajohtaja Harri Nummela ei pidä määrää dramaattisena.
– Suurempi muutos on ollut lyhennysvapaahakemuksissa, niitä tulee nyt kymmenkertainen määrä aiempaan verrattuna, Nummela kertoo.
29.3. klo 16.20 Ranska siirsi luotijunalla koronapotilaita ylikuormittuneista sairaaloista
Ranska järjesti sunnuntaina suuroperaation siirtääkseen koronatartunnan saaneita potilaita pois pahasti ylikuormittuneista sairaaloista maan itäosassa.
Operaatiossa käytettiin kahta erikoisvarusteltua TGV-luotijunaa, joilla kuljetettiin 36 potilasta Mulhousesta ja Nancystä maan länsiosassa sijaitseviin sairaaloihin.
Tarkoitus on tasata kuormitusta, sillä odotus on, että entistä useampi potilas tarvitsee lähipäivinä tehohoitoa.
Ranskasta on viety potilaita saamaan hoitoa myös Saksaan, Sveitsiin ja Luxemburgiin.
Ranskassa on lähes 4 300 potilasta tehohoidossa ja hengityskoneista alkaa olla pulaa. Pääministeri Edouard Philippen mukaan hallitus aikoo kasvattaa tehohoitopaikkojen määrää ja tavoitteena on, että niitä olisi 14 000. Ennen koronakriisiä paikkoja oli 5 000.
Ranskassa on todettu yli 38 000 tartuntaa, 4 600 enemmän kuin edellispäivänä. Kuolleita on virallisten lukujen mukaan yli 2 300, mutta tähän ei lasketa mukaan muita kuin sairaaloissa kuolleita. Hoito- ja vanhainkotien luvut saadaan tilastoon mukaan vasta alkavalla viikolla.
STT
29.3. klo 15.55 Maailmanlaajuinen tulitauko koronapandemian avulla?
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres ja paavi Francisus ovat vedonneet kaikkiin sotaa käyviin tahoihin, että ne keskeyttäisivät väkivaltaisuudet koronapandemian hoidon ajaksi.
29.3. klo 15.35 Valtioneuvoston on määrä päättää koulujen jatkosta maanantaina
Valtioneuvoston on määrä päättää maanantaina siitä, millä tavoin opetus järjestetään loppukevään ajan. Opettajien ammattijärjestön puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoo, että pitäisi järkevimpänä jatkaa etäopetusta koko kevään ajan.
Luukkaisen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriöstä löytyy ymmärrystä sille, että poikkeusoloissa ei voida käydä läpi kaikkia opetussuunnitelmiin kirjattuja asioita.
Julkisuudessa on esiintynyt huolta siitä, pysyvätkö kaikki lapset mukana opetuksessa, kun he eivät osallistu lähiopetukseen.
29.3. klo 15.20 Asiantuntijat pelkäävät alkoholiongelmien kasvavan etätyössä
Koronaviruspandemian tuomat etätyöt, koulujen sulkemiset ja karanteenit ovat sulloneet monet suomalaiset perheet ja yksin elävät koteihinsa. Kriisin pelätään kärjistävän muun muassa päihteidenkäytön ja lastensuojelun ongelmia.
Muun muassa Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) on ilmaissut huolensa pinnan alla muhivasta sosiaalisen kriisin vaarasta.
29.3. klo 15.15 Tanskassa 72 kuolonuhria
Tanskassa koronaepidemia on vaatinut tähän mennessä 72 kuolonuhria, kertovat maan viranomaiset maan yleisradion DR:n mukaan. Luku on eilisestä noussut seitsemällä.
Yhteensä 499 henkilöä on nyt COVID-19-taudin takia sairaalahoidossa. Heistä 131 on tehohoidossa ja 113 hengityskoneessa.
Koronavirustartunnan saaneita on 2 395.
29.3. klo 15.00 Hämeen Sanomat: Suomalainen lääkäri- ja hoitajaryhmä ei lähde
Aie rekrytoida suomalaisia lääkäreitä ja sairaanhoitajia koronaviruksen runtelemaan Espanjaan ei toteudu.
Mehiläisen toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpää kertoo sähköpostitse Lännen Medialle, että ryhmän lähettäminen osoittautui eri käytännön syistä vaikeaksi.
Useat vapaaehtoiset suomalaiset lääkärit ja sairaanhoitajat olisivat hänen mukaansa olleet valmiita lähtemään auttamaan. Monilla heillä on ennestään kokemusta kansainvälisistä avustusoperaatioista.
Järvenpää korostaa, ettei Mehiläinen ole ollut yrityksenä missään vaiheessa rekrytoimassa suomalaislääkäreitä ja sairaanhoitajia Espanjaan.
Torstaina Yle kertoi näin hoitohenkilökunnan rekrytointiyrityksestä Espanjaan.
Perjantaina sosiaali- ja terveysministeriö esitti toiveen, ettei ulkomaille lähdettäisi tässä tilanteessa hoitotyöhön.
29.3. klo 14.43 Grönlannin pääkaupungissa kiellettiin viinanmyynti
Alkoholin myyminen on kielletty tästä päivästä lähtien Grönlannin pääkaupungissa Nuukissa. Kielto on voimassa huhtikuun 15. päivään saakka.
Kiellon taustalla on erityisesti pelko lapsiin kohdistuvasta väkivallasta. Grönlannissa on havaittu tähän mennessä 10 koronavirustapausta. Koulut on suljettu ja ihmisten sosiaalista liikkuvuutta pyritään rajoittamaan.
Viranomaiset pelkäävät, että lasten ollessa kotona he joutuvat väkivallan kohteiksi, jos vanhempien juominen yltyy.
Grönlannissa joka kolmas lapsi on tutkimusten mukaan joutunut seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Tämän katsotaan johtuvan laajasta alkoholismista, huumeista ja piittaamattomuudesta lasten oikeuksista.
AFP
29.3. klo 13.47 Yhteensä 11 suomalaista kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.
THL:n mukaan sairaalahoitoa vaativia potilaita on tällä hetkellä 134, joista 41 on tehohoidossa. Yhteensä 11 suomalaista on kuollut koronavirukseen.
Kuolemista yhdeksän on tapahtunut HYKS-erityisvastuualueella, johon kuuluvat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) ohella myös Etelä-Karjalan, Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirit. Yksi ihminen on kuollut Ylä-Savon alueella.
29.3. klo 13.28 Pohjois-Savossa ensimmäinen koronakuolema
Yksi Ylä-Savossa koronavirustartunnan saaneista on kuollut viruksen aiheuttamaan sairauteen. Koronavirukseen menehtynyt henkilö oli iäkäs ja kuului riskiryhmään.
Sunnuntaihin 29.3.2020 klo 11:een mennessä Ylä-Savon alueella on todettu yhteensä yhdeksän koronavirustartuntaa.
29.3. klo 12.58 Iranissa nyt yhteensä yli 2 600 kuolonuhria
Iranissa on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin nyt 2 640 ihmistä ja vahvistettuja tartuntoja on reilut 38 000, kertoo Iranin terveysministeriö. Viimeisen vuorokauden aikana 123 ihmistä kuoli tautiin. Yli 12 000 ihmistä on parantunut COVID-19-taudista.
Lähteet: Reuters, AFP
29.3. klo 12.50 Espanjassa yli 800 kuolemantapausta päivässä
Espanjan terveysministeriön mukaan 838 ihmistä on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen yhdessä vuorokaudessa. Määrä on korkein sitten epidemian alun. Eilen kuolemantapauksia kirjattiin 832.
Kuolleita on nyt yhteensä 6 528. Espanja on maailman koronakuolemien määrässä toisena Italian jälkeen.
Vahvistettujen tartuntojen määrä nousi päivässä 72 248:sta 78 797:ään.
Lähteet: Reuters, AFP, STT
29.3. klo 12.32 Kanadan pääministerin vaimo parani koronatartunnastaan
Kanadan pääministerin Justin Trudeaun vaimo Sophie Gregoire-Trudeau on tervehtynyt koronavirustartunnastaan. Gregoire-Trudeau kertoi Facebook-sivullaan, että Ottawan terveysviranomaisten mukaan hän on täysin terve.
– Haluan kiittää sydämeni pohjasta kaikkia niitä, jotka ovat toivottaneet minulle pikaista paranemista, Gregoire-Trudeau kirjoitti.
Gregoire-Trudeau sairastui kuluvan kuun puolivälissä palattuaan Britanniasta. Myös pääministeri Trudeau on ollut sen jälkeen kotikaranteenissa varotoimena. Pääministeri on muun muassa pitänyt tiedotustilaisuutensa kotinsa terassilla.
Trudeau on kertonut aikovansa pysyä perheensä kanssa kotikaranteenissa edelleen, vaikkei varsinaista pakkoa siihen enää olekaan.
Lähde: STT–AFP
29.3. klo 12.31 Juuso Pylkkänen, 22, on yksi monista lapsuudenkodissaan koronaevakossa olevista opiskelijoista
Poikkeusolot ovat ajaneet monta nuorta aikuista opiskelupaikkakunnilta takaisin lapsuuden kotiseudulle ja lapsuudenkotiin. Opiskeluasunnosta on muutettu takaisin omaan vanhaan huoneeseen.
Väestöliiton asiantuntija muistuttaa, että sukupolvien asuminen yhdessä on haaste ja mahdollisuus. Se edellyttää kunnioitusta ja hienotunteisuutta kaikilta.
29.3. klo 12.26 Kahdeksankymmentä kysymystä ja vastausta koronaviruksesta
Koronavirus herättää paljon kysymyksiä. Yle Uutiset etsi vastauksia ihmisten kysymyksiin ja kokosi 80 kysymystä ja vastausta tähän juttuun.
Jutusta löytyy vastauksia muun muassa kysymyksiin, jotka liittyvät koronan oireisiin ja riskiryhmiin.
29.3. klo 12.24 Aasialaiset tutkijat koronaviruksesta: "Mielestäni suurin virhe Yhdysvalloissa ja Euroopassa on, että ihmiset eivät käytä maskia"
Kasvomaskin käyttö herättää hämmennystä, koska ammattilaisetkaan eivät ole siitä samaa mieltä.
Aasialaiset koronaviruksen johtavat tutkijat suosittelevat, että eurooppalaiset ja amerikkalaiset alkaisivat käyttää maskia koronaviruksen takia.
Aasialaiset ovat perinteisesti suojautuneet kasvomaskilta pandemioissa, kun taas Euroopassa ja Amerikassa suojautuminen on ollut selvästi harvinaisempaa. Koronavirus leviää nyt nopeasti etenkin Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
29.3. klo 12.09 Suomeen palaa tuhat matkustajaa päivässä – määrä vähenee kaiken aikaa
Ulkoministeriö selvittää uusien palautuslentojen tarvetta. Seuraava valtion tukema lento lähtee alkuviikosta.
Suomeen palaa tänään noin tuhat ulkomailla ollutta matkustajaa, ja määrä vähenee päivä päivältä.
Lentoja saapuu sunnuntain aikana muun muassa Dohasta, Pariisista, Lontoosta, Ruotsista ja Saksasta. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä saapuu myös lento Barcelonasta.
– Tänään saapuu yhteensä noin parituhatta matkustajaa, joista noin puolet jatkaa matkaansa muualle eli ei jää Suomeen, kertoi Kirsi Luhta Finavian viestinnästä STT:lle sunnuntaina aamupäivällä.
Saapuvien määrä on Luhdan mukaan joka päivä vähentynyt ja olettavasti vähenee edelleen, koska uusia lähtijöitä ei ole. Hän kertoo, että saapuville järjestetään terveyskysely ja heidät ohjataan karanteeniin koteihinsa tai tarvittaessa hotellimajoitukseen.
Omin avun palaavien lisäksi ulkoministeriö järjestää tarvittaessa tuettuja palautuslentoja matkailijoille. Perjantaina saapui yhteensä kolme lentoa Kyprokselta ja Portugalista.
Seuraava lento on lähdössä maanantain ja tiistain välisenä yönä Kuuban pääkaupungista Havannasta. Ulkoministeriöstä ei ainakaan toistaiseksi arvioida, kuinka paljon matkustajia lennolla on saapumassa.
Lisälentojen järjestämistä kartoitetaan. Ministeriöstä kerrotaan STT:lle, että niistä kerrotaan mahdollisesti lähipäivinä.
Lähde: STT
29.3. klo 12.01 Koronakuolemien määrä maailmassa ylitti 30 000:n rajan
Maailmassa COVID-19-tautiin on kuollut nyt yli 30 000 ihmistä, selviää uutistoimisto Reutersin tekemästä laskelmasta.
29.3. klo 11.51 Pienemmillä Euroopan mailla monenlaisia ratkaisuja koronaepidemian rajoittamisessa
Sveitsissä on luotettu osin ihmisten omaehtoiseen eristäytymiseen, Valko-Venäjällä taas eletään kuin epidemiaa ei olisikaan: Hollanti tiukensi rajoituksia rantojen ruuhkauduttua, Valko-Venäjän ratkaisuna sauna ja vodka – Euroopassa erilaisia tapoja hallita koronatilannetta
29.3. klo 11.30 Yli 800 ajoneuvoa käännytettiin Uudenmaan rajoilla
Uudenmaan maakuntarajan tarkastuspisteille saapui ensimmäisen kokonaisen vuorokauden aikana 16 555 ajoneuvoa, joista 835 jouduttiin käännyttämään.
Junissa oli vain 746 matkustajaa, joista 19 käännytettiin. Valmiuslain rikkomisesta on annettu yksi sakko ensimmäisen vuorokauden aikana.
– Poliisi ei voi antaa kenellekään etukäteen lupaa päästä läpi tarkistuspisteestä. Jokaisen tulee valmistautua esittämään tarkistuspisteellä riittävä suullinen tai kirjallinen peruste tai syy liikkumiselle. Poliisi tekee välttämättömyysarvion tapauskohtaisesti, muistuttaa operaation yleisjohtaja, ylikomisario Juha Hietala.
Sunnuntaina 29.3. tarkastuspisteille on saapunut puolenyön ja aamuyhdeksän välillä 1702 ajoneuvoa, joista 58 on jouduttu käännyttämään.
29.3. klo 11.25 Venäjällä viranomaisten mukaan 270 uutta koronavirustartuntaa, joista 197 Moskovassa
Venäjällä on todettu yhteensä yli 1 500 vahvistettua koronavirustartuntaa, kertoo maan koronakriisikeskus. Sen mukaan koronan aiheuttamaan tautiin olisi kuollut nyt kahdeksan ihmistä, joista neljä viimeisen vuorokauden aikana.
Lähde: TASS
29.3. klo 11.05 Mali käy vaaliuurnille - ääriryhmien iskut koronaa suurempi huolen aihe
Länsi-Afrikassa sijaitsevassa 19 miljoonan asukkaan Malissa järjestetään tänään pitkään lykätyt parlamenttivaalit. Köyhässä Malissa varmistui sunnuntaina ensimmäinen koronaviruksen aiheuttama kuolemantapaus. Vahvistettuja tartuntoja on 18.
Maaseudun äänestyspaikoille on uutistoimisto Afp:n mukaan tuotu käsidesiä. Pääkaupungissa Bamakossa joillekin vaalivirkailijoille on tuotu hengityssuojia ja desinfiointitarvikkeita.
Malissa valitaan kansallinen neuvosto ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen.
Äänestystä on lykätty vaaleja al-Qaedaan yhteyksissä olevien islamilaisten jihadistien uhan vuoksi.
Yli 200 000 maan sisäistä pakolaista jättää äänioikeutensa käyttämättä keskisessä ja pohjoisessa Malissa.
Vaaleja varjostaa myös opposition kärkihahmon sieppaus. Soumalia Cisse siepattiin keskiviikkona kesken kampanjatilaisuuden. Hänen uskotaan Sahelissa toimivien kapinallisten ääriryhmien käsissä. Malissa on vallassa presidentti Ibrahim Boubacar Keitan johtama ryhmittymä.
Lähde: AFP
29.3. klo 10.23 Saksassa yli 50 000 vahvistettua koronatapausta
Saksassa vahvistettujen koronavirustapausten määrä on noussut noin 52 500:aan ja koronakuolemien määrä 389:ään, kertoo Robert Koch -instituutti.
Lähde: Reuters
29.3. klo 9.32 Suomessa on nyt 1218 koronavirustartuntaa
THL:n tilastojen mukaan Suomessa on nyt 1218 laboratoriovarmistettua koronavirustartuntaa. Luku on noussut 55:llä lauantaista.
Eniten tartuntoja, 810, on HUSin alueella.
29.3. klo 9.21 Päästöt laskevat eli onko koronavirus hyvä uutinen ilmastonmuutoksen kannalta?
Ovatko koronaviruksen aiheuttamat poikkeustoimet samalla myös ilmastoteko? Voisiko edes niistä iloita, kun maailma on muuten alkanut näyttää tieteiselokuvien dystopialta?
Päinvastoin, sanoo ympäristöpolitiikan professori Janne Hukkinen Helsingin yliopistosta.
– Kokonaisuuden kannalta tämä on se kauhuskenaario.
Hukkisen mielestä koronavirus tarjoaa pelottavan oppitunnin suhteessa ilmastonmuutokseen.
– Tämä on surullista, kun kerran tiedämme, että voisimme rauhallisemminkin keinoin päästä eroon vaikkapa lentoliikenteen ongelmista.
Lue lisää ilmastonmuutoksesta ja koronaviruksesta täältä.
29.3. klo 8.45 Kiinassa uusien koronatapausten määrä laskussa
Manner-Kiinassa todettiin lauantaina 45 uutta koronavirustapausta eli yhdeksän tapausta vähemmän kuin edellisenä päivänä. Suurin osa Kiinassa viimeisen viikon aikana todetuista tartunnoista on ollut peräisin ulkomailta kotiin palanneilta kiinalaisilta. Kiinassa pysyneiden kesken uusia vahvistettuja tartuntoja on tullut vain kuusi.
Kiina on määrännyt lentoyhtiöitä vähentämään kansainvälisiä lentoja merkittävästi sunnuntaista lähtien. Lauantaina Kiinassa tuli voimaan ulkomaalaisten maahantulorajoituksia.
Lähde: Reuters
29.3. klo 8.30 Miten koronapandemia vaikuttaa demokratiaan?
Ylen Eurooppa-kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen käsittelee jutussaan sitä, miten koronapandemian aiheuttamat poikkeusolot ovat vaikuttaneet demokratian tilaan Saksassa, Unkarissa ja Suomessa: Tuhkaako korona myös demokratian? Pandemia palautti Eurooppaan vahvan valtion, mutta pitkä kriisi vaatii myös uudenlaista kansalaisuutta
29.3. klo 7.00 Yhdysvalloissa kuoli koronaan tiettävästi maan ensimmäinen liittovaltion vanki
Yhdysvalloissa Louisianan osavaltiossa 49-vuotias vanki on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Hänestä tuli tiettävästi ensimmäinen liittovaltion vankilassa COVID-19-tautiin kuollut vanki. Liittovaltion vankilaviraston mukaan yhteensä 14 vangilla ja 13:lla vankeinhoitohenkilökuntaan kuuluvalla on todettu koronavirustauti Yhdysvaltain liittovaltion vankiloissa. Vankiloiden on pelätty Yhdysvalloissa joutuvan pahoin koronaepidemian kouriin, sillä niissä on usein ahtaat olot ja heikko terveydenhuollon taso.
Lähteet: Reuters, AP
29.3. klo 6.50 Yhdysvalloissa harvinainen kuolemantapaus: alle vuoden ikäinen pikkulapsi kuoli koronatautiin
Yhdysvalloissa Illinoisin osavaltiossa alle vuoden ikäinen pikkulapsi on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Asiasta kertoivat osavaltion kuvernööri ja terveysviranomaiset, joiden mukaan kuolinsyystä tehdään perusteellinen selvitys.
Lapsella oli todettu koronavirustartunta.
Pikkulapsen kuolemantapaus COVID-19-tautiin on äärimmäisen harvinainen. Lukuisten tutkimusten mukaan tauti on vaarallinen erityisesti iäkkäille ihmisille ja heille, joilla on joitakin perussairauksia.
STT (lähde: AFP)
29.3. klo 5.08 Meksiko kehottaa kansalaisiaan pysymään kotona
Meksiko kehottaa kansalaisiaan pysyttelemään kotonaan kuukauden, jotta koronavirustartuntojen leviäminen maassa saataisiin kuriin.
Meksikossa on vahvistettu tähän mennessä 848 tautitapausta. Koronasta johtuvia kuolemantapauksia on raportoitu maassa 16.
29.3. klo 2.37 Trump: New Yorkia ei määrätä karanteeniin
Presidentti Donald Trump on perunut puheitaan New Yorkin osavaltion määräämisestä karanteeniin. Hän kertoo keskustelleensa aiheesta terveysviranomaisten kanssa ja tulleensa siihen tulokseen, ettei karanteenitoimiin ole nyt aihetta.
Trump väläytti aiemmin mahdollisuutta määrätä New Yorkin osavaltio viikon tai kahden karanteeniin koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Sama määräys olisi koskenut myös New Jerseyn osavaltiota ja osia Connecticutista.
Yhdysvaltain tautivirasto CDC kehottaa kuitenkin edellä mainittujen alueiden asukkaita välttämään kahden viikon ajan liikkumista muihin osavaltioihin muista kuin aivan välttämättömistä syistä.
29.3. klo 1.16 Oikeus kielsi Brasiliassa hallitusta kampanjoimasta koronaeristystä vastaan
Brasiliassa oikeus on kieltänyt hallitusta jatkamasta kampanjointia, joissa arvostellaan koronaviruseristystä.
Presidentti Jair Bolsonaro jakoi torstaina Facebookissa videon, jossa ajoneuvoletkassa juhlittiin yritysten ja koulujen avautumista Santa Catarinan osavaltiossa maan eteläosassa. Presidentin poika, senaattori Flavio Bolsonaro puolestaan jakoi hallituksen kampanjavideon, jonka iskulauseena on "Brasilia ei voi pysähtyä".
Toiminnan seurauksena oikeuskanslerin toimisto haki oikeudesta lupaa lopettaa kampanja.
Kampanjavideossa kehotetaan brasilialaisia jatkamaan normaalia elämää. Oikeus kielsi myös Brasilian hallitukseen kytköksissä olevia jakamasta videota, jolla esitetyt tiedot eivät perustu tieteelliseen tietoon.
Lähteet: STT, AFP
29.3. klo 1.12 USA:ssa kuolemantapausten määrä ylitti 2000:n
Yhdysvalloissa vahvistettujen koronakuolemien määrä on ylittänyt 2000:n rajan.
Johns Hopkinsin yliopiston seurannan mukaan maassa oli lauantaina menehtynyt koronaviruksen seurauksena 2010 ihmistä. Noin neljännes kuolemantapauksista on New Yorkista.
Kaikkiaan vahvistettuja tartuntapauksia on maassa nyt 121 000.
28.3. klo 21.45 Uudenmaan maakuntarajalla tarkastettu yli 13 000 ajoneuvoa
Uudenmaan maakuntarajan tarkastuspisteillä on tarkistettu 13 233 ajoneuvoa kello 00.00–18.00 välisenä aikana, kertoo Helsingin poliisi. Niistä 671 on jouduttu käännyttämään. Valmiuslain rikkomisesta on annettu edelleen vain yksi sakko.
– Maakuntarajalla on käynyt ajoneuvoilla useita kokeilijoita, jotka ovat yrittäneet päästä toiselle puolelle ilman välttämätöntä tarvetta. Kehotamme välttämään tällaista toimintaa. Se hidastaa liikennettä turhaan, toteaa operaation yleisjohtaja, ylikomisario Heikki Porola Helsingin poliisilaitokselta.
Poliisi kehottaa työmatkaliikenteessä rajan yli varautumaan 1-1,5 tunnin jonoihin.
Junamatkustajia on ollut 628, ja heistä 12 on käännytetty.
Liikkumisrajoitusten valvominen jatkuu ympäri vuorokauden 19. huhtikuuta saakka.
28.3. klo 21.40 Trump harkitsee New Yorkin eristämistä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump harkitsee New Yorkin, Connecticutin ja New Jerseyn osavaltioiden asettamista karanteeniin koronaepidemian leviämisen estämiseksi.
Trump sanoi Valkoisen talon edessä pitämässään lehdistötilaisuudessa, että päätös voidaan tehdä nopeastikin.
On kuitenkin kyseenalaista, onko presidentillä tai liittovaltion hallituksella laillista oikeutta siihen. Hallituksella on velvollisuus estää tarttuvien tautien leviäminen osavaltiosta toiseen. Ei kuitenkaan ole selvää, oikeuttaako tämä estämään asukkaiden liikkumisen. Tällaista toimenpidettä ei ole koskaan yritetty toteuttaa.
New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomo on Trumpin ajatusten suhteen skeptinen.
– En edes tiedä, mitä se tarkoittaisi. En tiedä, onko se laillisesti toteutettavissa, ja lääketieteelliseltä kannalta ajatellen, en tiedä, mitä sillä saavutettaisiin.
AP, Reuters
28.3. klo 20.45 Espanja pysäyttää koko taloutensa
Espanja keskeyttää kaiken taloudellisen toiminnan, joka ei ole aivan välttämätöntä kahdeksi viikoksi hillitäkseen koronaviruksen leviämistä. Pääministeri Pedro Sanchez ilmoitti, että kaikkien on pysyttävä kotona kahden viikon ajan, elleivät he hoida yhteiskunnalle elintärkeitä toimintoja.
Espanja on maailman koronakuolemien määrässä toisena Italian jälkeen. Maassa on kuollut yli 5 800 ihmistä.
STT
28.3. klo 20.35 Houkutteleeko naapurimaakunta liikaa?
Uudenmaan ja Päijät-Hämeen rajalla liikenne on lähes ennallaan. Naapurimaakunnan houkutuksen pelätään olevan liian suuri joillekin. Esimerkiksi Päijät-Hämeen rajalla, Uudenmaan pienimmässä kunnassa, Pukkilassa, moni palvelu löytyy nyt maakuntarajan väärältä puolelta.
28.3. klo 19.51 Valmiuslakia epäillään rikotun
Uusimaalainen 65-vuotias mies ajoi henkilöautolla Orimattilan ja Myrskylän rajalla läpi poliisin valmiuslain perusteella pitämästä tiesulusta ja pakeni kovaa ylinopeutta ajaen ennen kello kahta päivällä, kertoo poliisi.
Poliisipartio ei tavoittanut pakenijaa takaa-ajosta huolimatta.
Myöhemmin sama auto ajoi noin kello 14 aikaan toisesta poliisin tiesulusta läpi ja pakeni toista poliisipartiota.
Poliisiauto ajautui ulos tieltä takaa-ajon aikana, eikä poliisi saanut miestä kiinni. Poliisiauto vaurioitui ulosajossa ja poliisipartio toimitettiin sairaalaan vammojen tarkastukseen.
Myöhemmin pakenija tavattiin Myrskylästä ja poliisi otti hänet kiinni.
Miestä epäillään kahdesta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kahdesta valmiuslakirikkomuksesta, niskoittelusta poliisia vastaan, liikennerikkomuksesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.
STT
19.46 Tältä näyttää Uudenmaan rajojen valvonta ilmasta käsin
Poliisi valvoi Uudenmaan rajaliikennettä Mäntsälässä 28.3.2020. Yle kuvasi droonilla valvonnan ensimmäistä päivää.
28.3. klo 19.40 Lapissa ensimmäisiä Ruotsista saatuja koronatartuntoja
Lapissa epäillään, että koronavirustartuntoja on alkanut siirtyä Ruotsista Suomeen.
Lapin koronatartuntojen määrä on yli kaksinkertaistunut kolmen viime päivän aikana eikä kaikkia tartuntaketjuja ole enää pystytty selvittämään.
Osan viime päivien tartunnoista epäillään liittyvän työmatkaliikenteeseen. Lapin keskussairaalan infektiolääkärin Markku Broasin mukaan tästä on saatu selviä viitteitä.
– Meillä on kuluneen viikon aikana selkeästi tullut useita tilanteita, jossa on vahva epäily, että tartunta liittyy Ruotsiin.
Toisin kuin muilla rajoilla, Länsi-Lapissa työmatkaliikenne ja perheiden elämä kahdessa maassa on saanut jatkua kuten ennenkin, vaikka perusteeton liikenne onkin lopetettu.
Broas ehdottaa, että työmatkaliikenne rajan yli pitäisi keskeyttää.
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) sanoo, että asiaa on seurattu. Lapin Ruotsi-yhteys on ollut tiivis, ja välttämättömän liikkumisen mahdollisuudesta on tähän asti haluttu pitää kiinni.
28.3. klo 19.20 Italiassa jo yli 10 000 kuollutta
Italiassa koronaviruksen uhrimäärä on ylittänyt 10 000, kertovat viranomaiset.
Tänään tautiin on kuollut 889 ihmistä, joten kokonaismäärä on 10 023.
Sairastuneiden määrä nousi vajaalla 6 000:lla ja on nyt 92 472.
Kuolleiden että sairastuneiden määrät ovat suunnilleen samalla tasolla kuin eilen.
Koronaviruksen pahimmin koettelemalla alueella Italiassa, Lombardiassa, kuolleita oli tänään 542. Uusia tapauksia löydettiin 2 117.
28.3. klo 19.14 Finanssivalvonnalta suositus pankeille
Finanssivalvonta suosittaa valvomiaan pankkeja pidättäytymään voitonjaosta. Euroopan keskuspankki EKP antoi vastaavan suosituksen perjantaina suorassa valvonnassa oleville pankeilleen.
Suosituksella pyritään turvaamaan suomalaisten pankkien kykyä tukea reaalitaloutta yritys- ja kotitalousrahoituksella koronapandemian aiheuttaman talouskriisin vaikutusten helpottamiseksi.
Finanssivalvonta suosittaa pidättäytymään voitonjaosta lokakuun alkuun asti.
Viime viikon tiistaina Finanssivalvonta päätti laskea suomalaisten luottolaitosten pääomavaatimuksia. Arvion mukaan Finanssivalvonnan päätös lisää suomalaisten pankkien luotonantokykyä arviolta 52 miljardilla eurolla. Päätösten todelliset vaikutukset riippuvat kuitenkin luotonantajien omasta toiminnasta.
Finanssivalvonta on sanonut seuraavansa tarkasti, että kevennykset menevät talouskriisin vaikutusten lieventämiseen eivätkä osinkojen tai tulospalkkioiden maksuun.
STT
28.3. klo 19.01 Mitä ihmiset tekevät, kun koronaepidemia on ohi?
Koronaviruksen leviämiselle ja sen tuomille rajoituksille ei vielä näy loppua, mutta joskus sekin päivä koittaa.
Yle kysyi terveyssosiologian professori Piia Jallinojalta Tampereen yliopistosta, mitä ihmiset tekevät ensimmäisenä koronaviruskriisin hellittäessä. Hänen mukaansa esimerkiksi ruuhkiin meneminen tuntuu varmasti kummalliselta kuukausien eristäytymisen jälkeen.
– Aluksi voi tuntua oudolta, että saanko ihan oikeasti mennä kauppaan ja olla koko ajan miettimättä käsihygieniaa ja ihmisten etäisyyksiä.
Jallinoja ei usko syvälliseen muutokseen kulutustottumuksissa, vaan uskoo tästä seuraavan kahta kauheampi kulutusjuhla, kun ihmiset palkitsevat itseään rajoitusten jälkeen ostamalla tavaroita, vaatteita tai vaikka uuden auton.
– Luulen, että suurin osa ryntää ostamaan rantaloman tai muun.
Jallinoja arvelee, että terveydenhoitohenkilökunnan arvostus nousee koronan takia. Toinen asia on, kuinka paljon ihmiset muistavat kriisin opetuksia esimerkiksi vuoden kuluttua.
28.3. klo 18.37 Ohisalo toivoo kolmen viikon eristämisen riittävän
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) toivoo, että Uudenmaan eristämistä muusta maasta ei tarvitsisi jatkaa kolmea viikkoa pidempään.
Hän sanoo STT:lle, että terveysviranomaisten hallitukselle antama tieto lähti siitä, että kolme viikkoa olisi aika, jonka toivottavasti pitäisi riittää.
Jatkotarve arvioidaan sen perusteella, miten tautitilanne etenee ja miten rajoittamistoimet vaikuttavat. Myös se luonnollisesti vaikuttaa, miten hyvin ihmiset noudattavat rajoituksia.
Liikkumiskielto Uudenmaan maakunnan rajoilla astui voimaan viime yönä koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi.
STT
28.3. klo 17.35 WWF neuvoo ihmisiä välttämään tapahtumia ja viettämään Earth Hourin somessa
Maailman luonnonsäätiö WWF kannustaa jälleen tänä iltana kaikkia sammuttamaan valonsa tunnin ajaksi. Earth Hour pimentää myös tunnettujen maamerkkien valoja useissa kunnissa ja kaupungeissa ympäri Suomen kello 20.30 alkaen.
WWF:n tiedotteen mukaan koronaviruksen takia yhteiset Earth Hour -tapahtumat eivät ole suositeltuja, ja WWF neuvookin ihmisiä viettämään tapahtumaa somessa ja omissa kodeissaan.
28.3. klo 17.15 Valtioneuvoston kanslialta tekstiviestejä suomalaisille
Valtioneuvosto on tänään lähettänyt kansalaisille tekstiviestejä Uudenmaan liikkumisrajoituksista.
Viestissä on linkki poliisin tiedotteeseen, jossa kerrotaan olennaiset tiedot muun muassa siitä, keitä liikkumisrajoitukset koskevat ja millaisia poikkeuksia rajoituksiin on. Viesti on lähtenyt kaikille Suomessa matkapuhelinliittymän omistaville.
MTV:n mukaan viestien lähettämisessä on kuitenkin ollut ongelmia. Osa ihmisistä ei ole saanut viestiä lainkaan tai viesti on ollut väärällä äidinkielellä.
– Ei voi sanoa, että tämä olisi ihan putkeen mennyt. On täysin ymmärrettävää, että perheissä ihmetellään miksi toinen saa tekstarin ja toinen ei, valtioneuvoston kanslian viestintäpäällikkö Päivi Anttikoski sanoo MTV:lle.
Anttikosken mukaan hätäkeskuslaitos selvittää parhaillaan, mistä tekstiviestien lähetysongelmat johtuvat.
28.3. klo 16.42 Vesillä on ollut rauhallista, kerrotaan merivartiostosta
Merivartiosto antaa poliisille virka-apua Uudenmaan sulkumääräyksen valvonnassa. Yksikön päällikkö Ismo Siikaluoma Rajavartiolaitoksen esikunnasta kertoo, että tehtävät ainakin näillä näkymin pystytään hoitamaan vakituisen henkilöstön voimin.
– Vesiliikenne on vielä melko hiljaista. Merivartioston resurssit ovat toistaiseksi riittäneet. Lisäksi meillä on varsin kattava tekninen valvonta, sanoo Siikaluoma.
Ainakaan lauantai-iltapäivään mennessä ei Siikaluoman tietoon ollut tullut yhtään sellaista tapausta, että joku olisi pyrkinyt veneellä luvattomasti Uudellemaalle tai sieltä pois. Hän muistuttaa, että vesi on vielä varsin kylmää eikä veneilemään senkään vuoksi kannata lähteä.
Valtakunnanrajan ylittämiseen liittyvät rajoitteet ovat myös edelleen voimassa myös merirajalla. Merialueella auki olevien rajanylityspaikkojen kautta sallitaan ainoastaan Suomen kansalaisten ja Suomessa tai muussa EU:n jäsenvaltiossa asuvien paluuliikenne sekä muu välttämätön liikenne.
STT
28.3. klo 16.35 Venäjä sulkee rajansa
Venäjä sulkee rajansa maanantaista alkaen estääkseen koronaviruksen leviämisen.
Päätös koskee kaikkia maakulkuneuvoja, rautateitä sekä laivoja.
Diplomaattien liikkuminen rajojen yli sallitaan edelleen, samoin kuin rahtikuljetukset.
Venäjä on keskeyttänyt kansainvälisen ilmaliikenteen jo aikaisemmin.
28.3. klo 15.45 Verkkouutiset: Sote-johtaja ehdottaa alkoholin myynnin täyskieltoa
Alkoholin myynti pitäisi nyt poikkeusoloissa lopettaa kokonaan, vaatii Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan johtaja Juha Jolkkonen.
– Alkoholin myynnin lopettaminen olisi: 1. Tehokkain keino vähentää dramaattisesti kriisin seurannaisvaikutuksia ja 2. Helposti toteutettavissa, Jolkkonen tviittaa.
Valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Päivi Nerg jakaa huolen.
– Taitaa olla varastoissa ihmisillä liian paljon jo nyt. Suuri huoli on, Nerg vastaa Jolkkoselle.
Yle kertoi eilen muun muassa hanapakkausviinien myynnin lähteneen rajuun kasvuun.
28.3. klo 15.30 Rajavalvonta alkoi rauhallisesti, katso video juttulinkistä
Rajavalvonta Uudenmaan teiden tarkastuspisteissä alkoi rauhallisesti lauantaina. Ainoastaan yhdelle kirjoitettiin sakko.
Ylen toimittajat olivat aamulla paikan päällä seuraamassa poliisin tiedotustilaisuuksia sekä Nelostien että Valtatie 1:n rajavalvontapisteillä.
Liikenne on sujunut rauhallisesti. Poliisi tarkastaa rajalla kaikki ajoneuvot ja arvioi, onko ylittäjällä liikkumiseen riittävä peruste.
28.3. klo 15.25 Ruotsissa kuolonuhrien määrä ylitti sadan
Ruotsissa on tähän mennessä jo 102 ihmistä kuollut COVID-19-tautiin, kertovat maan terveysviranomaiset.
Rekisteröityjä tartuntatapauksia on 3 447.
Tehohoidossa olevien potilaiden määrä on noussut jo 239:ään.
Tehohoidossa olevien määrä päivitetty klo 16.02
28.3. klo 15.10 THL: Tehohoidossa tällä hetkellä 31 koronapotilasta, kuolleita yhdeksän
Suurin osa Suomessa todetuista COVID-19-tapauksista on ollut lieviä.
Sairaalahoitoa vaativia potilaita on tällä hetkellä 112, joista 31 on tehohoidossa. Kaikkiaan Suomessa oli THL:n mukaan laboratoriovarmennettuja tartuntoja tänään klo 9.30 mennessä 1163.
Kuolemaan on johtanut yhdeksän koronavirustapausta, joista seitsemän HYKS erityisvastuualueella, yksi OYS erityisvastuualueella, ja yksi TAYS erityisvastuualueella.
28.3. klo 14.24 Yksi kuollut koronaan Pohjois-Pohjanmaalla, työntekijöitä altistunut virukselle Oulun seudun yhteispäivystyksessä
Yksi ihminen on eilen kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä, tiedottaa sairaanhoitopiiri. Menehtynyt oli iäkäs henkilö, joka kuului riskiryhmään vaikean perussairautensa vuoksi.
Sairaanhoitopiiri kertoo myös, että Oulun seudun yhteispäivystyksessä altistui perjantaina koronavirukselle 15 Oulun yliopistollisen sairaalan työntekijää ja kolme ensihoitajaa. Kaikki altistuneet ovat karanteenissa, eikä heillä ole oireita.
Lähde: STT
28.3. klo 14.16 Kainuussa ensimmäiset koronatartunnat
Kainuussa on havaittu ensimmäiset vahvistetut koronavirustartunnat, kerrotaan Kainuun sote-kuntayhtymästä.
Terveysviranomaisten mukaan testeissä on todettu kaksi tartuntaa. Kumpikaan tartunnan saaneista ei tarvitse tässä vaiheessa sairaalahoitoa.
Kainuu oli vielä vähän aikaa sitten ainoa Suomen maakunta, jossa ei ollut tiedossa lainkaan koronavirustapauksia.
Lähde: STT; Yle
28.3. klo 14.10 Parikymppinen nainen on joutunut tehohoitoon Jyväskylässä koronavirustartunnan vuoksi
Tiettävästi ensimmäinen potilas on joutunut tehohoitoon Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella koronavirustartunnan vuoksi. Aiheesta lisää täällä.
28.3. klo 14.05 Thaimaasta Ouluun saapuneella lennolla terveysviranomaiset vastassa
Thaimaasta on saapunut Ouluun lomamatkailijoita kotiin kuljettanut lento. Tulijat ohjataan jo lentokentällä terveysviranomaisten tarkastukseen, kertoo Oulun kaupungin terveysjohtaja Jorma Mäkitalo. Tulijoita on Mäkitalon tietojen mukaan noin 280. Lento laskeutui Oulun lentokentälle noin kello 13.
Tulijoista erotellaan oireettomat ja toisaalta ne, joilla on mahdollisesti koronavirukseen viittaavia oireita. Oireelliset lähetetään testeihin Oulun seudun yhteispäivystykseen. Oireettomat pääsevät kotikaranteeniin, kunhan eivät käytä julkisia kulkuvälineitä.
Lähde: STT
28.3. klo 13.45 Hammaslääkärit ja -hoitajat ovat hamstranneet muovivisiirejä
Kasvot suojaavista muovivisiireistä on ympäri Suomen nyt iso pula. Ostajina ovat olleet kahden viime viikon aikana erityisesti suun terveydenhuollon ammattilaiset eli hammaslääkärit ja -hoitajat sekä suuhygienistit. He ostavat visiirejä suojakseen, koska ovat huolissaan koronaviruksen tarttumisesta.
28.3. klo 13.25 Espanjassa jälleen ennätysmäärä koronakuolemia vuorokaudessa
Espanjassa on kuollut viimeisen vuorokauden aikana koronavirukseen 832 ihmistä. Terveysministeriön mukaan viruksen aiheuttamaan tautiin kuolleita on yhteensä 5 690. Kyseessä oli jälleen uusi ennätys vuorokaudessa koronaan kuolleiden määrässä.
Lähteet: AFP, Reuters
28.3. klo 12.53 Ravintolat menevät kiinni – suljetaan aikaisintaan maanantaina
Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen ravintoloiden aukiolon rajoittamisesta määräajaksi.
Hallitukselta odotetaan vielä perustelua siitä, minkä takia ravintoloiden sulkeminen on koko maan asia eikä vain yksittäisten paikkakuntien tai maakuntien asia. Esitystä voidaan siten alkaa soveltaa käytäntöön vasta, kun hallitus on antanut täydentävän asetuksen asiasta.
Esitys voisi tulla voimaan aikaisintaan maanantaina. Useat ravintolat ja kahvilat ovat jo sulkeneet omaehtoisesti ainakin asiakastilansa.
28.3. klo 12.36 Terveysviranomaiset tarkastavat Thaimaasta saapuvan lennon
Thaimaan Krabista saapuu Ouluun tänään iltapäivällä lento, jonka matkustajat otetaan Oulun terveysviranomaisten haltuun lentokentällä.
Mäkitalo kertoo, että viranomaiset tarkastavat matkustajien terveydentilan, antavat neuvontaa karanteeniin ja ohjaavat kuljetuksiin. Tarvittaessa matkustajille tarjotaan karanteenimajoitusta.
Koneessa on liki 300 matkustajaa.
Lentokentälle ulkomailta saapuville on tiukat toimintaohjeet. Perjantaina linjattiin, että kaikkien Suomeen ulkomailta palaavien matkustajien tulee olla kaksi viikkoa karanteenissa ja karanteeni alkaa jo lentokentältä.
28.3. klo 12.04 Aasian maissa lisää tartuntoja, Japani kasaa tukipakettia
Useissa Aasian maissa on todettu uusia koronavirustapauksia ja -kuolemia. Iranissa todettiin vuorokauden sisällä yli 3 000 uutta tapausta ja 139 kuolemaa. Iranissa koronatautiin on kuollut nyt 2 517 ihmistä. Kaakkois-Aasian pahin koronatilanne on Malesiassa, jossa todettiin 159 uutta tapausta. Vahvistettujen tartuntojen kokonaismäärä Malesiassa on 2 320. Indonesiassa puolestaan todettiin 109 uutta koronatartuntaa.
Japani kokoaa koronaviruksen takia isoa talouden apupakettia, joka sisältää rahallista tukea kotitalouksille ja koronasta kärsineille pienille yrityksille. Pakettiin tulee myös rahapoliittisia ja verotuksellisia keinoja. Japani toteuttaa keinot lisäbudjetilla. Myös Japanissa koronatartuntojen määrä kasvaa voimakkaasti.
Lähteet: Reuters, AFP
28.3. klo 11.50 Yksi sakko annettu Uudenmaan rajavalvonnassa
Uudenmaan maakuntarajan tarkastuspisteille saapui lauantaina kello 9:ään mennessä 3152 ajoneuvoa, joista 121 käännytettiin. Valmiuslain rikkomisesta on annettu yksi sakko.
– Ihmisten suhtautuminen sulkupisteillä on ollut ymmärtäväinen, eikä erityisiä kiistatilanteita ole ollut, kertoo operaation yleisjohtaja ylikomisario Seppo Kujala Helsingin poliisilaitokselta.
Junissa on ollut vähän matkustajia, ja tarkastukset ovat sujuneet rauhallisesti. Poliisi valvoo maakuntarajaa puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen kanssa.
28.3. klo 11.30 Orimattilan raja-asemalla epäselvyyksiä
Nelostien varrella Orimattilan raja-asemalla on ollut rajanylitykseen liittyviä epäselvyyksiä.
Ylen toimittaja Akseli Ahola oli lauantaiaamuna matkalla Lahden suuntaan, mutta 20 minuutin jonotuksen jälkeen hänet ohjattiin sivuun. Hänellä oli esittää tarvittavat dokumentit siitä, että oli matkalla työkeikalle Uudenmaan ulkopuolelle.
Minulle sanottiin, että voin jäädä media-alueelle odottamaan Poliisihallituksen lisätietoja tai sitten kääntyä kokonaan pois.
Ylikomisaario Pekka Höök Helsingin poliisista ei osannut sanoa rajanylityksiin liittyviin epäselvyyksiin tarkempaa syytä. Hänen mukaansa kyseessä on todennäköisesti alun kankeudet.
– On todennäköistä, että kyse on väärinymmärryksestä. Meillä on tullut iso joukko poliiseja tänne, niin voi olla, että juuri sillä hetkellä kyseisellä poliisilla ei ole ollut riittävää tietoa.
28.3. klo 11.32 Saarretussa Gazassa eristykseen on totuttu
Yli 13 vuotta saarrettuna olleen Gazan kaistan asukkaat olivat eristyksissä jo ennen koronavirusta. He kertovat oloistaan ja koronaepidamian pelosta Ylelle: Gazalaiset Ylelle: Koko maailma kokee nyt samaa eristäytymistä, johon olemme tottuneet – koronavirus pelottaa kuitenkin enemmän kuin sota
28.3. klo 11.27 Pääministeri Marin: On selvää, että yritykset tarvitsevat lisää tukitoimia
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan on aivan selvää, että yrityksille tarvitaan lisää tukitoimia. Hallituksella on hänen mukaansa tahtoa auttaa niitä, mutta hallitus on joutunut miettimään mekanismeja tukien jakamiseen.
Hän sanoi eduskunnan täysistunnossa myös, ettei haluaisi nähdä sellaista tilannetta kuin 1990-luvun laman aikana, kun yrityksiä meni konkurssiin. Pääministeristä on tärkeää varmistaa kaikin toimin, ettei sellaisesta tule todellisuutta uudelleen.
Eduskunta on kokoontunut päättämään ravintoloiden sulkemisesta.
Lähde: STT
28.3. klo 11.16 Ministerikin pysäytettiin rajalla
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) sai kokea heti tuoreeltaan, kuinka Uudenmaan rajojen valvominen toimii. Hän kertoo asiasta Twitterissä.
28.3. klo 10.52 Poliisilla tiedotustilaisuus Uudenmaan tarkastuspisteellä – katso tallenne
Poliisi järjestää tänään Nelostiellä tiedotustilaisuuden rajavalvonnasta. Voit katsoa Orimattilan kohdalla pidettävän tilaisuuden tallenteen tästä artikkelista tai klikkamalla yllä olevaa kuvaa.
28.3. klo 10.47 Saksassa poikkeustoimet jatkuvat vähintään 20. huhtikuuta asti
Helge Braun Saksan liittokanslerinvirastosta sanoo Tagesspiegelin haastattelussa, että Saksan poikkeustoimet ovat voimassa ainakin vielä viikon pääsiäisen jälkeen. Saksa on muun muassa rajannut kokoontumiset enimmillään kahteen ihmiseen kerrallaan.
28.3. klo 10.13 Vapaavuori Ykkösaamussa: Väkeä käännytetty jonkin verran, joitain baareja ollut yöllä varsin täynnä – "surullista"
Uudenmaan rajoilta on käännytetty väkeä ”jonkin verran”, arvioi Helsingin pormestari Jan Vapaavuori TV1:n Ykkösaamussa hetki sitten. Hänen mukaansa Helsingissä on viime yönä ollut ”joitain baareja ja ravintoloita varsin täynnä”, mitä Vapaavuori pitää ”surullisena”.
– Baarien sulkeminen on muutenkin tehokkaampi keino koronaviruksen leviämisen estämiseksi kuin Uudenmaan sulkeminen, jolla ei ole valtavan suurta merkitystä, Vapaavuori sanoi.
Pormestari Vapaavuori painotti, että meneillään oleva koronakriisi ei ole vain terveydellinen ja taloudellinen kriisi. Edessä on myös huomattavan paljon sosiaalisia ongelmia, joita pitäisi alkaa torjua jo nyt. Monessa perheessä arki on nyt aivan toinen kuin ennen.
– Suomessa on esimerkiksi tuhansittain lapsia, joille koulussa saatu lounas on ollut päivän ainoa lämmin ateria. Pelkään, että kriisin aiheuttamat sosiaaliset vaikutukset voivat kasvaa äärimmäisen pahoiksi. Nyt pitäisi aidosti oppia 90-luvun laman kokemuksista ja puuttua näihin asioihin ajoissa, Vapaavuori sanoi Ykkösaamussa.28.3. klo 9.47 HUSin alueella 59 uutta tartuntaa
HUS kertoi tänään 59 uudesta laboratoriovarmistetusta koronavirustartunnasta. HUSin alueella on nyt todettu yhteenä 785 tartuntaa, kertoo THL.
28.3. klo 9.24 Lomailevat varusmiehet saavat ylittää Uudenmaan rajan
Liikkumisrajoitukset eivät koske varusmiesten lomamatkustamista Uudellemaalle ja Uudeltamaalta muihin maakuntiin, kertoo Puolustusvoimat.
Näin ollen Uudellamaalla palveluksessa olevat varusmiehet voivat ylittää maakuntarajan, jos heidän koti- tai asuinpaikkakunta on Uudenmaan maakunnan ulkopuolella. Samoin uusimaalaiset, jotka palvelevat Uudenmaan maakunnan ulkopuolella, voivat ylittää maakuntarajan, jos heidän koti- tai asuinpaikkakunta on Uudellamaalla.
Maakuntarajan ylittäminen sallitaan ainoastaan koti- tai asuinpaikkakunnalle pääsemiseksi tai lomalta varuskuntaan palaamiseksi. Loman aikana varusmiehiä koskevat samat liikkumisrajoitteet kuin muutakin yhteiskuntaa: maakuntarajan ylittäminen ei ole sallittua.
28.3. klo 9.21 Yö sujunut rauhallisesti Uudenmaan tarkastuspisteillä
Sadat poliisit ja varusmiehet valvovat Uudenmaan rajaa. Myös rautatieliikenteen valvonta alkoi heti, ja poliisin partiot ovat nousseet jo ensimmäisten junien kyytiin.
Lue lisää täältä:
28.3. klo 9.14 Ilta-Sanomien haastettelema presidentti Niinistö ei ymmärrä ihmisiä, jotka eivät kuuntele järjen ääntä
Presidentti Sauli Niinistö kritisoi Ilta-Sanomien haastattelussa kovin sanoin ihmisiä, jotka eivät noudata viranomaisten ohjeita ja rajoituksia koronaviruksen hillitsemiseksi. Niinistön mukaan ohjeita on annettu jo riittävän monta kertaa.
– Minun on erittäin vaikeaa ymmärtää ihmistä, joka nyt käyttäytyy vastoin sitä, mikä on maailmaltakin opitun valossa välttämätöntä. Sellaista ihmistä, joka ei nyt kuuntelisi sisäisen järjen ääntä, Niinistö sanoo.
Presidentti ei käsitä, miksi jotkut suomalaiset yhä menevät esimerkiksi ravintoloihin hallituksen vetoomuksista huolimatta.
– Jos se ei ole jollekin vielä perille mennyt, alkaa se tuntua tarkoitukselliselta välinpitämättömyydeltä. Ja minä en sellaista halua ollenkaan hyväksyä. (STT)
28.3. klo 9.00 Ylen aamu tänään: Miten pysyä turvallisesti liikkeessä koronaviruksen aikanakin?
Katso lähetystä suorana tästä.
28.3. klo 8.32 Virossa hyödynnetään mobiililaitteiden paikannusta koronakriisissä
Viron teleoperaattorit tekevät yhteistyötä hallituksen kanssa, jotta saadaan selville, miten hyvin liikkumisrajoitukset toteutuvat.
28.3. klo 8.08 Vankilat varautuvat koronavirukseen
Vankiloissa varaudutaan ottamaan käyttöön vielä nykyistäkin tiukempia rajoituksia koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Ylen kyselyn perusteella vankilanjohtajien isoin huoli on se, että suuri määrä vartijoita ja vankeja sairastuu yhtä aikaa. Pahimmassa tapauksessa tämä voi johtaa siihen, että vangeille pystytään vain toimittamaan ruoka selleihin ja järjestämään ulkoilu.
28.3. klo 8.05 Lomautetut pelkäävät toimeentulonsa puolesta
Koronaviruksen takia lomautetut ovat huolissaan pärjäämisestään. Esimerkiksi ravintola-alalta lomautettu Laura on turvautunut kunnan ruoka-apuun.
28.3. klo 8.00 Ulkosuomalaiset kertovat kuulumisiaan korona-arjesta
Ulkomailla asuvat suomalaiset Virosta Japaniin kuvailevat elämäänsä koronakriisin keskellä: Lentopusu kolmen metrin päästä, ilta-aplodit auttajille ja "uusi outo normaali" – Näin ulkomailla asuvat suomalaiset kertovat, miten he selviävät korona-arjesta
28.3. klo 7.00 Thaimaassa 109 uutta tapausta ja yksi koronakuolema
Thaimaassa on todettu 109 uutta koronavirustapausta ja yksi uusi kuolemantapaus ihmisellä, jolla oli aiempia terveysongelmia. Tähän mennessä Thaimaassa on vahvistettu yhteensä 1 245 koronavirustartuntaa ja kuusi viruksesta johtunutta kuolemaa, viranomaiset kertovat. Etelä-Thaimaan Narathiwatin ja Pattanin provinsseissa on rajoitettu ulkonaliikkumista, ja muita rajoituksia on Thaimaassa jatkettu huhtikuun loppuun saakka.
Lähde: Reuters
28.3. klo 4.44 Etelä-Koreassa 146 uutta tapausta perjantaina
Etelä-Korean terveysviranomaiset raportoivat 146 uudesta koronavirustapauksesta perjantailta. Maassa on nyt todettu yhteensä 9 478 tapausta. Maassa on kuollut koronavirukseen yhteensä 144 ihmistä.
28.3. klo 4.18 Trump haluaa General Motorsin valmistamaan hengityskoneita
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on antanut määräyksen, jonka tarkoituksena on pakottaa autonvalmistajajätti General Motors valmistamaan hengityskoneita. Yhdysvalloissa on tarvetta lisälaitteistolle, kun virustartuntojen määrä maassa kasvaa.
Trump turvautui harvoin käytettyyn puolustustarvikkeiden valmistamista koskevaan lakiin, joka on suunniteltu sota-ajalle. Sen avulla yksityisiä yrityksiä voidaan määrätä valmistamaan puolustustarvikkeita.
General Motorsin kanssa on käyty asiasta neuvotteluita, mutta presidentin mukaan asioihin täytyi panna vauhtia. Trumpin mukaan uusimmat toimet varmistavat hengityskoneiden nopean tuotannon ja säästävät ihmishenkiä.
Lähteet: STT–AFP
28.3. klo 3.14 Eduskunta päätti myös terveydenhuollon työvelvoitteesta
Uudenmaan rajojen sulkemisen lisäksi eduskunta päätti perjantaina terveydenhuoltoalan työvelvoitteen käyttöönottamisesta.
Terveydenhuollon työntekijä voidaan nyt koronaepidemian vuoksi kutsua töihin työvelvoitteella. Eduskunta päätti asiasta valtioneuvoston aiemmin tällä viikolla antaman asetuksen mukaisesti.
Töihin voidaan työvelvoitteen perusteella kutsua sekä julkisen että yksityisen terveydenhuollon alalla toimivia henkilöitä, jotka ovat saaneet alan koulutusta, toimivat alalla ja jotka ovat täyttäneet 18, mutta eivät ole vielä yli 67-vuotiaita. Kutsuminen tehdään yksilöllisen harkinnan perusteella.
Lue lisää: Terveydenhuollon ammattilainen voidaan määrätä töihin työvelvoitteella – KYS:in johtajaylilääkäri: Ei ensilinjaan hoitamaan covid-potilaita
28.3. klo 2.30 Rammsteinin laulajalla Lindemanilla ei ole koronavirusta
Saksalaisen metalliyhtyeen Rammsteinin laulajalla Till Lindemannilla ei ole koronavirustartuntaa, yhtye kertoo Facebook-sivuillaan. Yhtyeen mukaan Lindemann vietti yön teho-osastolla, mutta hän voi jo paremmin ja hänet on siirretty pois teholta. Lindemannin koronavirustesti todettiin negatiiviseksi.
Perjantaina iltapäivällä saksalaislehti Bild uutisoi Lindemannin teho-osastolle joutumisesta ja kertoi hänellä todetun koronavirustartunnan. Myös Yle kertoi tuolloin Lindemannin saaneen tartunnan.
28.3. klo 2.00 Yhdysvalloissa jo yli 100 000 koronavirustartuntaa
Yhdysvalloissa vahvistettujen koronavirustartuntojen määrä on ylittänyt sadantuhannen rajan.
Johns Hopkinsin yliopiston seurannan mukaan maassa on jo yli 101 000 koronavirustartuntaa. Lähes puolet näistä on todettu New Yorkin osavaltiossa.
Kuolemantapauksia Yhdysvalloissa on tilastoitu toistaiseksi reilut 1 500. Perjantaina ilmoitettiin yli 350 kuolemantapauksesta.
Yhdysvalloissa on todettu enemmän koronavirustartuntoja kuin missään muussa maassa.
Lähde: STT
28.3. klo 1.07 Uudenmaan rajalla tarkastettiin autoilijoita – Yle Uutiset ajoi paikalle
Poliisit pysäyttivät autoilijoita heti puolen yön jälkeen Úudenmaan rajalla. Yle Uutisten toimittaja Saara Hirvonen ja kuvaaja John Palmen ajoivat poliisin tarkistuspisteelle.
28.3. klo 0.40 Uudenmaan liikkumisrajoitukset astuivat voimaan klo 00.00
Uudenmaan eristäminen muusta Suomesta sai viimeisen varmistuksen, kun hallitus sinetöi päätöksen asetuksellaan myöhään perjantai-iltana.
Tarpeeton matkustaminen Uudellemaalle ja sieltä pois on näin ollen kielletty 19. huhtikuuta asti.
Rajoitusten myötä Uudenmaan asukkaiden on pysyttävä maakunnan alueella, eivätkä muiden maakuntien asukkaat voi käydä Uudellamaalla. Jokaisella on kuitenkin oikeus palata koti- tai asuinpaikkakunnalleen. Vapaa-ajan matkustus ei ole sallittua.
27.3. klo 23.40 Hallitus aloitti klo 23.30 liikkumisrajoituksen yksityiskohtia käsittelevän istunnon
Hallitus aloitti valtioneuvoston istunnon Uudenmaan eristämisen yksityiskohdista kello 23.30. Istunnon päätteeksi hallituksen on tarkoitus tarkentaa asetuksella, miten eristäminen toteutetaan ja mitä poikkeuksia eristämisestä sallitaan. Juuri tuolla hetkellä eristys tulee voimaan.
Eduskunta on yksimielisesti hyväksynyt omalta osaltaan liikkumisen rajoittamisen Uudeltamaalta muualle Suomeen ja muualta Suomesta Uudellemaalle. Tavoitteena on hillitä koronaviruksen leviämistä.
Ennen eduskunnan päätöstä perustuslakivaliokunta puolsi hallituksen esitystä. Aiemmin tänään perustuslakivaliokunta kehotti hallitusta korjaamaan eristystä koskevan asetuksen muotovirheen vuoksi.
27.3. klo 21.45 SAK ja EK vaativat lisää suojavälineitä sairaaloihin ja lupaavat osallistua kustannuksiin
Ammattiliittojen keskusjärjestö (SAK) ja Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) haluavat sosiaali- ja terveysministeriöltä (STM) ripeästi toimia suojavarusteiden hankkimiseksi sairaaloihin ja arjen pyörimisen kannalta kriittisille aloille – ja ovat valmiita itse osallistumaan niiden hankintaan.
Yleensä nämä kaksi työmarkkinajättiä vääntävät kättä palkoista, mutta nyt ne vetoavat hallitukseen yhteisellä kannanotolla, jonka allekirjoittajina ovat SAK:n puheenjohtaja Jaakko Eloranta. sekä EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.
27.3. klo 21.45 Argentiinassa tukitaan teitä, eläinrehun hinta voi nousta
Argentiinassa soijarehun tuotanto on vaikeuksissa, sillä lukuisat kaupungit Rosarion sataman ympäristössä ovat tukkineet tieyhteydet estääkseen koronaepidemian leviämisen.
Argentiina on maailman suurin soijarehun viejä ja lähes kaikki soijarehu tuotetaan Rosariossa. Kaupungin tuotantolaitosten tuotanto on vähentynyt, koska ne eivät saa tarpeeksi raaka-ainetta.
Argentiinan hallitus on kieltänyt teiden tukkimisen, mutta kaupunkien paikallisjohto uhmaa määräystä.
Soijarehua käytetään yleisesti karjanruokana. Koska Argentiina on suurin tuottaja, karjanruoan hinta uhkaa nousta.
Argentiinan pahin kilpailija soijarehun tuotannossa on naapurimaa Brasilia, jossa tuotanto on sujunut lähes normaalisti.
Lähde: Reuters
27.3. klo 21.40 Metsähallituksen Luontopalvelut on joutunut sulkemaan suosittuja retkikohteita
Retkeilijöiden päivätupia, taukokotia, lintutorneja ja päiväkäytössä ruuhkautuneita autiotupia on suljettu liiallisten kävijämäärien seurauksena turvallisuussyistä. Myös kansallispuistojen luontokeskukset on suljettu, ja Metsähallituksen vuokra- ja varaustupien varaukset on toistaiseksi peruttu.
– Toki jos oma lähiluontokohde on kansallispuisto, voi siellä vierailla, mutta vältä silloinkin lähikontakteja ja ruuhka-aikaa, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.) toteaa tiedotteessa.
Metsähallitus muistuttaa, että suuressa osassa maata on myös voimassa ruohikkopalovaroitus.
Lähde: STT
27.3. klo 21.10 USA:n kongressi hyväksyi vaikeuksien jälkeen valtavan apupaketin
Yhdysvaltain kongressi on hyväksynyt valtavan, kahden tuhannen miljardin dollarin suuruisen apupaketin koronaepidemian koettelemille yrityksille ja kuluttajille.
Presidentti Donald Trump on luvannut allekirjoittaa asiaa koskevan määräyksen välittömästi.
Apupaketin hyväksyntä viivästyi, kun republikaaninen edustajainhuoneen jäsen Thomas Massie vaati, ettei kongressi hyväksyisi sopimusta etä-äänestyksenä. Hänen mielestään päätös olisi lainvoimainen vain, jos äänestys tapahtuisi kongressissa, jossa läsnä olisi vähintään puolet edustajainhuoneen jäsenistä olisi paikalla.
Massie, joka vastusti avokätistä valtion rahojen jakelua, ei saanut tahtoaan läpi.
Presidentti Trump raivostui Massien viivyttelystä, haukkui tämän ”kolmannen luokan komeljanttariksi” ja vaati tämän erottamista puolueesta.
Apupaketti sisältää 500 miljardin dollarin avun vaikeuksiin joutuneille teollisuusyrityksille, 290 miljoonaa kotitalouksille, 350 miljardia lainoja pienyrityksille, 250 miljardia työttömyysavustuksia ja noin sata miljardia sairaaloiden ylimääräisiin kuluihin.
27.3. klo 20.55 Suomi keskeyttää Irak-operaation – Monet muutkin maat ovat vetäytyneet
Suomi aikoo tilapäisesti vetäytyä terrorismin vastaisesta operaatiosta Irakissa. Kansainvälinen OIR-operaatio ilmoitti viime viikolla(siirryt toiseen palveluun), että useat maat ovat kotiuttamassa joukkojaan Irakista koronaviruksen aiheuttaman uhan takia.
Irakin turvallisuusjoukot ovat keskeyttäneet koulutustoiminnan koronatilanteen takia ja saman tekevät nyt myös länsimaat.
STT kertoo, että kaikkiaan Suomeen palaa noin 50 ihmistä, jotka ovat pääosin koulutushenkilöstöä. Alueelle jää noin 20 hengen vahvuinen osasto, jonka tehtävänä on suunnitella tulevaa toimintaa.
27. klo 20.44 Eduskunta käsittelee perustuslakivaliokunnan hyväksymää mietintöä uusista liikkumisrajoituksista
Eduskunnan perustuslakivaliokunta on hyväksynyt hallituksen esityksen liikkumisen rajoittamisesta Uudeltamaalta muualle Suomeen ja Uudellemaalle.
Aiemmin tänään perustuslakivaliokunta kehotti hallitusta korjaamaan Uudenmaan eristystä koskevan asetuksen muotovirheen vuoksi.
Perustuslakivaliokunta sai mietintönsä valmiiksi illalla hieman ennen kello kahdeksaa ja eduskunta aloitti mietinnön käsittelyn klo 20.40.
Uuden aikatauluarvion mukaan nopeimmillaan eduskunnan täysistunto saattaisi hyväksyä Uudenmaan eristyksen iltakymmeneen mennessä.
Jos eduskunta hyväksyy liikkumisrajoitusten käyttöönoton, hallitus voi antaa sen jälkeen myöhemmin illalla yksityiskohtaisemman, toisen asetuksen, joka koskee Uudenmaan liikkumisrajoitusten tarkkoja rajauksia ja rajoitusten poikkeuksia.
Eduskunta käsittelee asetusta parhaillaan. Se yritetään saada voimaan vielä tänään.
27.3. klo 20.25 Helsingissä 140 karanteeniyksiötä tai -kaksiota
Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Ahti Kurvinen on kertonut hallituksen tiedotustilaisuudessa uusista hallituksen toimista Suomeen ulkomailta palaavien suhteen.
Kurvisen mukaan Helsingin alueella on tällä hetkellä 140 yksiötä tai kaksiota, joihin ihmisiä voidaan ohjata karanteeniin. Turun alueella karanteeniin voidaan sijoittaa maksimissaan noin tuhat matkustajaa tällä hetkellä.
Suomeen palaa lentoteitse koko ajan ihmisiä maista, joissa koronavirus jyllää, joten palaajien on riski tartuttaa virusta myös tietämättään. Kaikkien ulkomailta Suomeen palaavien tulisi olla karanteenissa kaksi viikkoa. Jos karanteenipaikkaa ei ole, ohjataan 2 viikoksi Luona Oy:n tilapäisasuntoihin. Valmistelussa on myös kuljetuksia lentokentiltä koteihin.
Lähde: STT
27.3. klo 19.42 Terveydenhuollon ammattilaiset voidaan määrätä töihin työvelvoitteella
Työvelvoitteen käyttöönotto eteni torstaina eduskunnassa.
Töihin voitaisiin työvelvoitteen perusteella kutsua sekä julkisen että yksityisen terveydenhuollon alalla toimivia henkilöitä, jotka ovat saaneet alan koulutusta, toimivat alalla ja jotka ovat täyttäneet 18, mutta eivät ole vielä yli 67-vuotiaita. Kutsuminen tehdään yksilöllisen harkinnan perusteella.
27.3. klo 19.37 Yksinyrittäjät voivat hakea tukea kunnilta koronavirustilanteessa
Työ- ja elinkeinoministeriö ja Kuntaliitto ketovat valmistelleensa rahoitusmallin yksinyrittäjille koronavirustilanteessa.
Yksinyrittäjät voivat hakea kunnilta rahoitusta koronaviruksen aiheuttamiin vaikeuksiin. Haku on tarkoitus avata sen jälkeen, kun mallin ja toimeenpanon yksityiskohdat on saatu ratkaistua.
Tuen kriteerit ovat kaikille kunnille samat. Valtio rahoittaa tuen kokonaisuudessaan suuntaamalla siihen vuoden 2020 lisätalousarviosta ELY-keskusten yritystukien myöntämisvaltuuksista 100 miljoonaa euroa.
27.3. klo 19.23 Ulkomailta saapuvien kontrolli tiukentuu
Lentokentällä on kiristetty tuntuvasti toimia ihmisten ohjaamiseksi turvallisesti kotiin tai karanteeniin, kertoo Valtioneuvoston kanslia.
Kaikkien ulkomailta Suomeen saapuvien henkilöiden tilanne selvitetään lomakkeen avulla jo rajakontrollivaiheessa. Lomake täytetään ennen rajamuodollisuuksia ja rajavartiomies tarkastaa lomakkeen. Henkilö ohjataan lomakkeen tietojen perusteella joko omatoimisesti eteenpäin, terveydenhuollon neuvontapisteeseen tai ajojärjestelijän palvelupisteeseen.
Terveydenhuollon neuvontapisteessä oireilevat henkilöt ohjataan näytteenottoon ja hotellimajoitukseen odottamaan vastauksia. Jos näyte negatiivinen, he jatkavat normaalia karanteenia joko osoitetussa majoituksessa tai kotonaan. Jos tulos on positiivinen, heidät siirretään terveydenhuollon piiriin. Karanteenipäätös tehdään, mikäli matkailija ei suostu vapaaehtoisesti karanteeniin.
Henkilöille, joilla ei ole karanteenipaikkaa Suomessa, järjestetään majoitus 14 vuorokauden ajaksi. Karanteenimajoitus on ensisijaisesti matkustajan omalla kustannuksella.
Lentoasemalta ei pääse nousemaan julkisiin kulkuvälineisiin, mutta omalla autolla voi poistua. Jos palaajalla ei ole omaa kuljetusta tai mahdollisuutta sitä järjestää, hän voi saada kotiutuskyydin tilausbussilla tai tilaustaksilla. Tilausbussikuljetukset ovat käynnistyneet tänään iltapäivällä.
Järjestelyt tulevat voimaan heti.
Lentokentällä tapahtuvien toimenpiteiden osalta vastuulliset viranomaiset ovat ensisijassa Finavia, sisäministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö sekä sosiaali- ja terveysministeriö.
27.3. klo 19.10 Hanapakkausviinejä myydään hurjaa tahtia
Alkon myynti on ollut maaliskuussa jonkin verran tavallista vilkkaampaa. Viinien hanapakkauksia on myyty normaalia enemmän, sen sijaan kuohuviiniä on viime viikkoina päätynyt Alkon asiakkaiden ostoskoriin aiempaa harvemmin.
Vielä ei kuitenkaan voida arvioida, miten koronakriisi kokonaisuutena vaikuttaa suomalaisten alkoholinkäyttöön. Alkon myynnin kasvua selittää sekin, että rajojen sulkeuduttua matkustajatuonti esimerkiksi laivoilta ja Baltian maista on vähentynyt ja ravintolat ovat hiljentyneet
27.3. klo 19.00 Iäkäs henkilö menehtynyt HUSin alueella torstaina
Iäkäs henkilö on menehtynyt koronavirukseen 26.3.2020 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä.
Yksityisyyden suojaamiseksi kuolemantapauksesta ei anneta lisätietoja.
HUS ei tiedota jatkossa jokaisesta yksittäisestä kuolemantapauksesta. THL julkaisee sivuillaan sairaalahoidossa olevat ja tautiin kuolleet potilaat erityisvastuualueittain.
THL kertoi aiemmin tänään, että koronavirukseen on kuollut yhteensä 7 henkilöä.
27.3. klo 19.00 Italiassa raju kuolinluku
Italiassa on tämän vuorokauden aikana kuollut enemmän ihmisiä koronavirukseen kuin kertaakaan koko epidemian aikana. Maan viranomaisten mukaan tänään on tautiin menehtynyt peräti 919 ihmistä.
Edellinen ennätys kuolonuhrien määrässä oli maaliskuun 21. päivältä, jolloin 793 ihmistä soi surmansa.
Tämän päivän lukuun tilastoidaan Italiassa myös eilen Lombardiassa kuolleet 50 ihmistä. Lombardian uhrilukua ei ehditty tilastoida, joten tilastomerkinnäksi tälle päivälle tulee 969 kuollutta.
COVID-19-tautiin sairastui tänään noin 6 000 italialaista, eli hieman vähemmän kuin eilen. Kaikkiaan rekisteröityjä tautitapauksia on tähän mennessä 86 498. Italiassa on nyt todettu enemmän tautitapauksia kuin Kiinassa.
27.3. klo 18.20 Perustuslakivaliokunta käsittelee parhaillaan hallituksen uutta esitystä Uudenmaan eristämisestä
Hallitus antoi uuden esityksen Uudenmaan eristämisestä. Asetus yritetään saada voimaan vielä tänään, Yle seuraa.
Liikkumisen rajoittaminen Uudeltamaalta muualle Suomeen ja muualta Suomesta Uudellemaalle ei ole tullut vielä voimaan, koska eduskunnan perustuslakivaliokunta löysi hallituksen esityksestä ongelmia.
Eduskunta ja hallitus ovat varautuneet jatkamaan töitä koko illan, että rajoitukset saataisiin voimaan vielä tänään.
27.3. klo 18.17 Suomen uusi koronavirustestauspaikka eläintautilaboratorioon
Suomen koronavirustestauskapasiteetti kasvaa, kun Helsingin Viikissä Ruokaviraston vaikeiden eläintautien laboratoriossa aloitetaan pian koronatestaukset. Asiasta kertoi perjantaina maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.)
Testauskapasiteetti on aluksi 100-200 testiä päivässä eli reilut tuhat testiä viikossa. Lepän mukaan tämä on merkittävä lisäys Suomen testauskapasiteettiin.
Laboratorion muutokset ovat jo työn alla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa. Testausten aloittamisesta tiedotetaan yhdessä THL:n kanssa myöhemmin.
Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio kertoo STT:lle, että testauksen käynnistymisessä menee päiviä.
– Se riippuu siitä, milloin THL:n ja Ruokaviraston asiantuntijat saavat asian viimeisteltyä. Siksi emme ole kertoneet tarkkaa päivää vielä, Husu-Kallio sanoo.
Lähde: STT
27.3. klo 18.15 New Yorkissa epidemia jatkuu rajuna, mutta kuveröörin mukaan hidastuu
Yhdysvaltain New Yorkin osavaltiossa on kuollut viimeisen vuorokauden aikana 134 ihmistä koronavirukseen, kertoo osavaltion kuvernööri Andrew Cuomo.
Kuolleiden määrä on nyt noussut 519:ta.
Sairastuneiden määrä on vuorokaudessa noussut yli kuudella tuhannella ja on nyt 44 635.
Kuvernöörin mukaan epidemia näyttää silti oleman hidastumassa. Sairaalahoitoa tarvitsevien ihmisten määrä kaksinkertaistuu nyt neljän päivän välein, kun se viime viikolla kaksinkertaistui kolmen päivän välein.
Sairaalahoitoa tarvitsevien määrä saavuttaa näillä näkymin huippunsa kolmen viikon kuluttua, Cuomo arvioi.
27.3. klo 18.05 Yle: Yksinyrittäjille suunnitellaan lisätukea
Ylen tietojen mukaan yksinyrittäjille suunnitellaan lisätukea, joka julkistetaan lähiaikoina.
Koronaviruksen talousvaikutukset vaikuttavat vievän Suomen hankalaan tilanteeseen. Yrittäjät katsovat, että nyt on suuri konkurssiaalto on nyt todennäköinen.
Eilen torstaina eduskunta hyväksyi miljardin lisätuen pienille ja keskisuurille yrityksille.
Summasta 700 miljoonaa euroa on tarkoitettu Business Finlandin myöntämiin avustuksiin ja 300 miljoonaa euroa ELY-keskusten myöntämiin avustuksiin. Aiemmin summat olivat 150 ja 50 miljoonaa euroa.
27.3. klo 17.50 Marimekko sulkee myymälänsä toistaiseksi
Marimekko ilmoitti COVID-19-pandemian vuoksi päättäneensä toistaiseksi sulkea Suomen Marimekko-myymälät perjantaista alkaen.
27.3. klo 17.35 Suomi ostaa suuren määrän hengityssuojaimia Kiinasta – "Hinta on korkeampi kuin normaalitilanteessa"
Huoltovarmuuskeskus on tehnyt suuria ostosopimuksia hengityssuojaimista, joita tarvitaan sairaaloissa ja muualla terveydenhuollossa.
– On tehty. En ota kantaa, minkä suuruisista eristä on kyse, mutta luonnollisesti ne ovat isoja. Tyhjiä lentokoneita ei kannata lennättää, kertoo Huoltovarmuuskeskuksen perustuotanto-osaston johtaja Jyrki Hakola.
Riittävä suojautuminen on välttämätöntä koronavirustartunnan saaneiden potilaiden hoidossa.
Kyse ei ole ainoastaan hoitohenkilökunnan tai potilaiden turvallisuudesta. Jos virusepidemia leviää laajalti hoitajiin ja lääkäreihin, koko terveydenhoitojärjestelmän kyky hoitaa kriisiä laskee.
27.3. klo 17.27 Hallituksen painava peruste Uudenmaan sululle on työikäisten noussut riski saada vakava korona
Tiedot koronaviruksen aiheuttaman taudin vakavuudesta tai riskiryhmistä eivät ole viime viikkoina muuttuneet, sanoo THL:n Jussi Sane.
Jotta ravintoloita tai koko Uusimaa voidaan sulkea, on perusoikeuksien rajoitusten oltava kuitenkin välttämättömiä ihmisten elämän ja terveyden suojelemiseksi. Perustuslakivaliokunta ja sen kuulemat valtiosääntöasiantuntijat ovat perjantaina punninneet asiaa.
Keskiviikkona hallitus antoi valmiuslain käyttöönottoasetuksen Uudenmaan eristämiseksi. Valtioneuvoston mukaan toimet ovat välttämättömiä.
Hallitus joutuu kriisitilanteessa tekemään ratkaisuja epätäydellisten ja alati muuttuvien tietojen varassa.
27.3. klo 17.20 STM: Älkää lähtekö – Lääkäreiden ja hoitajien tehotiimin lähtöä Madridiin valmistellaan
Mehiläinen rekrytoi parhaillaan lääkäreitä ja hoitajia, jotka voisivat lähteä työskentelemään Espanjaan Madridin alueen sairaaloihin.
Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) viestintäjohtaja Riikka Nurmi sanoo Ylelle, että hallituksen suositus on, ettei Suomesta matkusteta nyt ulkomaille.
Yle uutisoi eilen torstaina, että Espanjan suurin yksityinen sairaalaketju lähestyi Mehiläisen toimitusjohtajaa. Tänään Mehiläiseen on tullut kymmenisen yhteydenottoa lääkäreiltä ja sairaanhoitajilta, jotka ovat halukkaita lähtemään Espanjaan.
27.3. klo 16.59 Puolustusvoimissa löydetty 11 koronatartuntaa
Puolustusvoimissa on toistaiseksi varmistettu yhteensä yksitoista koronavirustartuntaa, joista viisi varusmiehillä ja kuusi henkilökunnalla, Puolustusvoimat tiedottaa. Loppuviikon aikana on vahvistettu kolme uutta tapausta.
Loppuviikolla varmistui kolme uutta tapausta.
Uudet tartunnat on varmistettu tiistain ja torstain välillä Ilmasotakoulun varusmiehellä, pääesikunnassa palvelevalla henkilökuntaan kuuluvalla henkilöllä sekä Porin prikaatin Säkylässä palvelevalla varusmiehellä. Kotikaranteeniin asetettujen joukossa on kaksi terveysaseman henkilökuntaan kuuluvaa ihmistä.
Lähde: STT
27.3. klo 16.55 Britanniassa kuolinluvut kasvavat
Britanniassa on 181 ihmistä kuollut koronavirukseen kuluneiden 24 tunnin aikana. Luku kasvoi eilisestä 31 prosenttia. Kyseessä on suurin yhden päivän nousu Britanniassa epidemian aikana.
Kaikkiaan maassa on kuollut koronavirukseen nyt kaikkiaan 759 ihmistä.
Menehtyneet olivat 29–98-vuotiaita. Neljää 82–91-vuotiasta henkilöä lukuunottamatta kaikilla menehtyneillä oli samaan aikaan jokin muu terveysongelma, kertovat Britannian terveysviranomaiset.
Britanniassa on tehty 14 579 positiivista koronavirustestiä.
Tautiin ovat sairastuneet myös kaksi tärkeintä COVID-19-tautia vastaan taistelevaa vallanpitäjää; pääministeri Boris Johnson ja terveysministeri Matt Hancock. Molemmilla on lieviä sairausoireita, mutta he jatkavat työntekoa eristyksissä.
27.3. klo 16.48 Huoli koronasta kasvaa iän myötä
Huoli koronaviruksen takia kasvaa samaa tahtia vastaajien iän kanssa. Miehiä tilanne huolettaa hieman naisia vähemmän.
Nuorimmat, eli 15-24 vuotiaat, olivat enimmäkseen joko melko rauhallisin mielin (43%) tai eivät lainkaan huolissaan (12%) nykytilanteesta.
Yli 65 vuotiaiden keskuudessa erittäin huolestuneita oli 27% Ylen kyselyyn vastanneista. Kun tähän lisätään melko huolestuneiden määrä (37%) nousee lukema yhteensä 64 prosenttiin.
Erittäin huolestuneiden määrä on Helsingin ja Uudenmaan alueella jonkin verran muuta Suomea korkeampi, mutta kun mukaan lasketaan melko huolestuneet kansalaiset, vastaukset ovat yhtenäisiä lähes koko maassa. Noin kuusi vastaajaa kymmenestä kertoo murehtivansa koronatilannetta.
Ainoastaan Länsi-Suomi erottuu joukosta: siellä puolet vastajista on rauhallisin mielin tai ei lainkaan huolissaan.
Ammattikunnista tilanne huolettaa eniten maanviljelijöitä ja yrittäjiä, vähiten opiskelijoita ja koululaisia.
27.3. klo 16.43 Tiesulkujen pystyttämistä valmistellaan Uudellamaalla keskeneräisestä päätöksestä huolimatta
Tiesulkujen pystyttämistä Uudenmaan rajoille valmistellaan jo, vaikka eristämispäätöksen käsittely on eduskunnassa vielä kesken.
Esimerkiksi kolmostielle Hyvinkään ja Riihimäen rajalle on tuotu tien varteen valmiiksi häkkiaitaa, autonrenkaita sekä betoniporsaita. Toinen Helsinki-Tampere -moottoritien pohjoiseen menevistä kaistoista oli suljettu klo 16 aikaan.
Uudenmaan eristämiseen saattaa tulla vielä mutkia matkaan eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Ongelmaa on hallituksen asetuksen muotoseikoissa. Ylen tietojen mukaan uuden maan eristäminen ei välttämättä onnistukaan tänään.
Aiemmin tänään on ollut tieto, että Uudenmaan eristys alkaa vuorokauden vaihtuessa lauantaiksi.
27.3. klo 16.10 Junat lopettavat pysähdykset Helsinki-Vantaan lentoasemalla
Lentoaseman kautta kulkevat I- ja P-lähijunat eivät pysähdy Helsinki-Vantaan asemalla perjantaista 27.3. klo 16.00 alkaen toistaiseksi koronavirustilanteen takia, tiedottaa Helsingin seudun joukkoliikenne HSL sivuillaan.
Lentoaseman työntekijöille ja kotimaan lentolipun haltijoille on järjestetty bussikuljetus lentoaseman ja Aviapoliksen aseman välille.
27.3. klo 16.06 Terveydenhuollon ammattilaiset valistavat matkustajia Helsinki-Vantaalla
Helsinki-Vantaan lentoasemalle on saapumassa myöhemmin perjantaina kolme ulkoministeriön järjestämää kotiutuslentoa.
Suomeen palaa näillä lennoilla matkailijoita Portugalista ja Kyprokselta – muiden Helsinki-Vantaalle saapuvien lentojen lisäksi.
Kaikkia Suomeen palanneita matkaajia on ollut tiistaista asti vastassa sosiaali- ja terveysministeriön paikalle järjestämiä terveydenhuollon ammattilaisia.
Tarkoitus on valistaa maahan saapuvia ihmisiä koronaviruksen leviämistä ehkäisevistä toimista, sanoo Helsinki-Vantaan lentoasemalla päivystävä sairaanhoitaja Heidi Castrén.
Hänen mukaansa matkailijoille kerrotaan muun muassa neljäntoista päivän karanteenista sekä oikeanlaisesta käsihygieniasta ja yskimisestä.
– Kun he tulevat tähän aulaan sisään, me hyppäämme lähestulkoon heidän eteensä ja varmistamme, että he ovat saaneet nämä ohjeet, Castrén kuvaili asemalla puoliltapäivin.
Ulkoministeriö on järjestämässä näillä näkymin seuraavan kotiutuslennon ensi tiistaina: se tulee Suomeen Kuubasta ja järjestetään yhteistyössä lentoyhtiö Finnairin kanssa.
27.3. klo 15.45 THL: Suomessa 1025 varmennettua koronatapausta
Suomessa oli todettu perjantaiaamuun klo 9.30 mennessä yhteensä 1025 laboratoriovarmistettua uuden koronaviruksen aiheuttamaa COVID-19-tautitapausta. Suurin osa Suomessa todetuista COVID-19-tapauksista on ollut lieviä.
Sairaalahoitoa vaativia potilaita on tällä hetkellä 108, joista 32 on tehohoidossa.
Suomessa on todettu 7 koronavirustartunnan aiheuttamaa kuolemaa, joista kuusi HYKS erityisvastuualueella ja yksi TAYS erityisvastuualueella.
27.3. klo 15.45 Hollanti toiveikas: epidemian leviäminen hidastuu
Hollannissa on kuluneen vuorokauden aikana tullut tietoon 1 172 uutta koronavirustartuntaa. Määrä on kasvanut eilisestä 16 prosenttia.
Uusia kuolemantapauksia on 112. Hollannissa on nyt kuollut koronavirukseen 546 ihmistä.
Maan kansallinen terveysinstituutti RIVM sanoo tiedotteessaan, että viruksen leviäminen näyttää hidastuvan.
RIVM arvioi,että se voi muutaman päivän kuluttua ilmoittaa, ovatko sosiaalisten kontaktien vähentäminen ja muut maassa käyttöön otetut toimet tehokkaita epidemian taltuttamiseen.
27.3. klo 15.35 VR sulkee junien kaukoliikenteen ravintolapalvelut
VR sulkee junien kaukoliikenteen ravintolapalvelut lauantaista alkaen toistaiseksi koronaepidemian vuoksi. Suurin osa asemien ravintola-, kioski- ja kahvilapalveluista on suljettu jo aiemmin.
Myös Kolarin yöjunaliikenne jää tauolle, sillä suuret hiihtokeskukset ovat sulkeutuneet. Viimeiset Kolarin yöjunat kulkevat alkavana viikonloppuna.
Molempien muutosten taustalla ovat myös junien merkittävästi laskeneet matkustajamäärät.
Lähde: STT
27.3. klo 15.22 Ylen tieto: Uudenmaan eristäminen ei välttämättä onnistukaan tänään
Hallitus antaa uudelleen asetuksen liikkumisrajoitusten käyttöönotosta ja erikseen asetuksen Uudenmaan eristyksen yksityiskohdista.
Uudenmaan eristämiseen saattaa tulla vielä mutkia matkaan eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Ongelmaa on hallituksen asetuksen muotoseikoissa.
Ylen tietojen mukaan valiokunta joutuu pohtimaan, voiko hallitus ilmoittaa samalla asetuksella sekä valmiuslain liikkumisrajoituspykälän 118 käyttöönotosta että Uuttamaata koskevista rajoituksista.
Hallitus laittoi Uudenmaan eristyksen käyttöönoton ja rajoitukset samaan asetukseen, koska hallituksella oli jo tiedossa, mitä on tarkoitus tehdä.
27.3. klo 15.21 Britannian terveysministerillä koronavirustartunta, kuningatar voi hyvin
Britannian terveysministerillä Matt Hancockilla on todettu koronavirustartunta. Hänellä on lieviä oireita ja hän on eristyksissä kotikaranteenissa.
Aiemmin päivällä Britannian pääministeri Boris Johnson kertoi saaneensa koronavirustartunnan. Johnson johtaa hallituksen työskentelyä kotikaranteenista virka-asunnoltaan videoyhteydellä.
Kuningatar Elizabetin kerrotaan voivan hyvin. Hän oli tavannut Johnsonin edellisen kerran 11. maaliskuuta, Buckinghamin palatsi kertoi. Johnson ja kuningatar Elizabet ovat tällä viikolla olleet tekemisissä vain etäyhteydellä. 93-vuotias kuningatar on tällä hetkellä Windsorin linnassa yhdessä puolisonsa prinssi Philipin kanssa.
Aiemmin tällä viikolla myös prinssi Charlesin kerrottiin saaneen koronavirustartunnan. Hänen oireitaan on kuvattu lieviksi. Charles oli tavannut kuningattaren 12. maaliskuuta.
Lähde: Reuters
27.3. klo 15.07 Rammsteinin laulaja sairastunut
Metalliyhtye Rammsteinin laulajalla Till Lindemannilla, 57, on todettu koronavirus ja hän on joutunut tehohoitoon, kertoo muun muassa laajalevikkinen saksalainen Bild-lehti.
Lehden mukaan laulaja tunsi olonsa huonoksi viime viikolla Moskovassa pidetyn soolokonsertin jälkeen ja hänellä oli kova kuume. Hänet vietiin sairaalaan, missä laulajan todettiin saaneen koronavirustartunnan.
Vahvistamattomien tietojen mukaan laulajan tila heikkeni Saksassa nopeasti erittäin huonoksi ja hän oli jopa vaarassa kuolla. Bildin mukaan Lindemann on nyt eristyksissä berliiniläisen sairaalan tehohoito-osastolla, ja hänen vointinsa on hieman kohentunut.
Lähde: STT
27.3. klo 15.05 Ruotsi kieltää yli 50 henkilön kokoontumiset
Ruotsi kieltää yli 50 henkilön kokoontumiset, pääministeri Stefan Löfven kertoi lehdistötilaisuudessa. Tähän asti Ruotsissa oli kielletty yli 500 hengen kokoontumiset on Ruotsissa kielletty. Kielto astuu voimaan sunnuntaina.
Jos kieltoa rikotaan, seurauksena voi olla sakkorangaistus tai enintään puoli vuotta vankeutta, kertoo SVT. Linjaus koskee myös perhe- ja sukujuhlia, kuten häitä tai hautajaisia.
– Meillä on vaikeita viikkoja ja kuukausia edessämme. Yhä useampi sairastuu. Moni menettää työpaikkansa ja kuolonuhreja tulee lisää, Löfven varoitti.
Ruotsin linja ja toimet koronaviruksen pysäyttämiseksi eivät ole olleet yhtä tiukkoja kuin muissa Pohjoismaissa, mutta nyt Ruotsi on tiukentamassa linjaansa ainakin hieman. Ruotsissa on tähän asti muun muassa kehotettu flunssaoreisia pysymään kotona. Lisäksi yli 70-vuotiaita on kehotettu eristäytymään kotiinsa.
27.3. klo 14.50 Poliisilla pulma – Suomen ja Venäjän väliin jumiin jäänyttä matkustajaa ei voida palauttaa
Viime viikolla Suomen puolelle jumiin jäänyt ulkomaalaismatkustaja odottaa yhä pääsyä pois Suomesta.
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen ulkomaalaisyksikön johtaja, rikoskomisario Jyrki Hänninen kertoo, että matkustajan kotiinpaluuongelmaa ratkotaan edelleen. Mies ei ole Venäjän kansalainen, mutta haluaisi palata perheensä luokse Venäjälle.
27.3. klo 14.40 Seuraa Ylen erikoislähetystä koronasta kello 15
Voit seurata Ylen suoraa erikoislähetystä koronatilanteesta TV1:ssä, Areenassa tai klikkaamalla tämän jutun pääkuvaa. Lähetystä voi lisäksi kuunnella Radio Suomessa. Lähetyksen juontaa Markus Liimatainen.
Voit myös lähettää työelämään liittyviä kysymyksiä osoitteessa chat.yle.fi. Kysymyksiin vastaa joukko ammattiliittojen asiantuntijoita Palvelualojen ammattiliitosta PAMista ja Akavasta.
27.3. klo 13.54 Liikenne Uudeltamaalta näyttää vilkastuneen eristämisilmoituksen jälkeen
Poismenoliikenne Uudeltamaalta kiihtyi selvästi torstaina sen jälkeen, kun valtiojohto oli keskiviikkoiltana ilmoittanut Uudenmaan eristämisestä.
STT kävi läpi Traffic Management Finlandin liikenteen automaattisten mittauspisteiden tuottamia tietoja tältä viikolta. Tiedot on poimittu valtatie 1:n, 2:n, 3:n, 4:n, ja 7:n mittauspisteiltä, aina siltä pisteeltä, joka on lähinnä maakunnan rajaa.
Poismenoliikenne on näillä mittauspisteillä ollut noin 25 000–28 000 ajoneuvoa vuorokaudessa tämän viikon maanantaista keskiviikkoon. Torstain lukema ylsi yli 38 000 ajoneuvon.
Uudeltamaalta pääsee toki pois ja sisään muitakin reittejä, joten kaikki liikenne ei ole tarkastelussa mukana. Liikennemäärät näillä mittauspisteillä jäivät torstainakin alle vuotuisen vuorokausikeskiarvon.
Näiden mittauspisteiden ohi meneviä tieosuuksia pitkin ajoi viime vuonna keskimäärin reilut 80 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Tässä luvussa on mukana molemmat suunnat.
Lähde: STT
27.3. klo 13.34 HUS muuttaa Kirurgisen sairaalan koronaviruspotilaiden hoitopaikaksi
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) on aloittanut valmistelutyön Kirurgisen sairaalan muuntamiseksi kokonaan koronaviruspotilaiden vuode- ja teho-osastohoitopaikaksi. Sairaalan muille epidemian aikana jatkuville toiminnoille järjestetään korvaavat tilat.
HUS teki päätöksen muutoksesta eilen ja aloitti heti sunnittelutyöt.
Sairaanhoitopiiri tarkentaa yksityiskohtia nykyisten toimintojen sijoittumisesta ja koronapotilaiden hoitoon saatavista paikoista suunnittelun edetessä.
Kiruginen sairaala sijaitsee Helsingin kantakaupungissa.
27.3. klo 13.19 Britannian pääministerillä koronavirustartunta
Britannian pääministerillä Boris Johnsonilla on todettu koronavirustartunta. Tartunnan vahvisti pääministerin toimisto. Johnsonilla on lieviä oireita ja hän jatkaa tehtäviensä hoitamista eristäytyneenä kotikaranteenista ja videoyhteyksillä.
Johnson kertoi tartunnastaan Twitter-viestissään. Johnsonin mukaan hänellä oli hieman lämpöä ja yskää, jonka jälkeen hänelle tehtiin testi.
Lähde: Reuters
27.3. klo 12.56 Espanjassa on kuollut 769 ihmistä vuorokaudessa
Espanjan terveysviranomaiset ovat kertoneet 769 uudesta kuolonuhrista koronvirusepidemiassa. Yhteensä Espanjassa on kuollut 4 858 ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.
Uusia tartuntoja on vahvistettu 7 871. Yhteensä Espanjassa on tiedossa 64 059 koronavirustartuntaa.
Tartunnat ja kuolemat ovat lisääntyneet nopeaa vauhtia. Espanjassa julistettiin ulkonaliikkumiskielto 14. maaliskuuta.
Lähteet: AFP, Reuters
27.3. klo 12.10 Espanjassa kohu heikoista koronavirustesteistä – kiinalaisyritys lupaa toimittaa uusia tilalle
Espanjassa on noussut kohu heikkolaatuisista koronavirustesteistä, jotka eivät ole antaneet luotettavia testituloksia. Espanjan terveysministeriön mukaan saadut pikatestit olivat heikkolaatuisia eivätkä ne kyenneet todentamaan koronavirustartuntaa sairaalakäytössä.
Espanja vetää tuhansia testejä pois käytöstä. Tilalle otetaan saman kiinalaisen Shenzhen Bioeasy -yrityksen toisenlainen testi.
Espanja kertoi viikonloppuna hankkineensa satojatuhansia testejä, jotta se pystyisi laajamittaisesti testaamaan terveydenhoitohenkilökuntaa ja vanhusten hoitokotien asukkaita. Nyt laajamittainen testaus uhkaa kuitenkin viivästyä, kertoi espanjalainen El País -lehti.
Kiinalaisyrityksen mukaan virheelliset testitulokset saattoivat johtua siitä, että näytteitä ei kenties oltu otettu oikein tai testiä oli käytetty virheellisesti. Yritys totesi, että se ei ollut ohjeistanut riittävän hyvin, kuinka testejä tulee käyttää.
Espanjassa on kuollut tähän mennessä yli 4000 ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Yli 50 000 on saanut tartunnan.
Lähde: Reuters
27.3. klo 12.01 Mehiläinen perusti hengitystieinfektioklinikoita eri puolille Suomea
Terveyspalveluyhtiö Mehiläinen on avannut yli 25 hengitystieinfektioklinikkaa lääkärikeskusten yhteyteen. Mehiläinen keskittää koronapandemian ajaksi hengitystieoireista kärsivien potilaiden hoidon näille klinikoille.
Mehiläisen mukaan useimmilla klinikoilla voidaan ottaa koronavirustesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen testauskriteerien mukaisesti. Tarvittaessa voidaan ottaa myös keuhkojen röntgenkuva
27.3. klo 11.52 Iranissa 144 uutta koronaviruskuolemaa
Iranissa 144 ihmistä on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin vuorokaudessa. Iranissa kuolonuhreja on raportoitu tähän mennessä virallisesti runsaat 2 300.
Kuluneen vuorokauden aikana Iranissa on vahvistettu yli 2 900 uutta tartuntaa eri puolilla maata, terveysministeriö kertoi.
Iran on ollut yksi pahimpia epidemia-alueita. Kaikkiaan sairastuneita on Iranissa yli 32 000. Parantuneita on yli 11 000.
Lähde: AFP
27.3. klo 11.22 Venäjän vahvistetut koronatartunnat nousivat yli tuhanteen
Venäjällä on vahvistettu jo yli tuhat koronavirustartuntaa, kertovat maan viranomaiset. Vahvistettujen tartuntojen määrä nousi vuorokaudessa lähes 200:lla. Kolmen ihmisen on vahvistettu kuolleen.
Venäjän hallitus on määrännyt suljettavaksi kaikki maan kahvilat ja ravintolat viikoksi lauantaista alkaen. Venäjän pääministeri Mihail Mišustin on vedonnut kansalaisiin, että he pysyisivät kotona.
Lähteet: STT, Reuters
27.3. klo 11.11 ”Karanteenihotelli” tarkoittaa asuntoja
Valtioneuvoston turvallisuusjohtaja Ahti Kurvinen sanoi hallituksen tiedotustilaisuudessa, että Helsingin alueella on kartoitettu 140 yksiötä tai kaksiota, joihin karanteeniin ohjattuja henkilöitä voidaan sijoittaa.
Turun alueelle ihmisiä voidaan Kurvisen mukaan sijoittaa karanteeniin maksimissaan tuhat. Uusia karanteenipaikkoja etsitään Kurvisen mukaan sitä mukaan, kun edelliset täyttyvät.
Ne Suomeen palaavat, joilla ei ole tiedossa omaa karanteenipaikkaa, ohjataan lentokentällä Luona Oy:n tarjoamaan karanteenimajoitukseen, Kurvinen kertoi. Majoitus on lähtökohtaisesti omalla kustannuksella.
Karanteenipaikkoihin ohjataan lentokentälle saapuvia, jotka asuvat kauempana eivätkä pääse liikkumaan omaan kotiinsa ilman julkisia liikennevälineitä. Lentokentälle saapuville tiedotetaan kiellosta käyttää julkista liikennettä.
27.3. klo 11.06 Intiassa arvostellaan hallituksen hitautta suojata terveydenhuoltohenkilökuntaa
Intiassa kiistellään hoitohenkilökunnan suojaamisesta. Intian suojavarustevalmistajat kertovat patistaneensa jo helmikuussa terveysministeriötä, jotta viranomaiset hankkisivat riittävät varastot tarvikkeita epidemian varalta. Alan etujärjestöjen mukaan varoituksiin ei reagoitu. Intian lääkäriliiton mukaan suojavarusteita ei ole riittävästi.
– Jos terveydenhoidon ammattilaisia pyydetään työskentelemään ilman tällaisia perustarpeita on se kuin pyytäisi sotilasta taistelemaan ilman asetta, liitto ilmoitti.
Intiassa on vahvistettu tähän mennessä runsaat 700 koronavirustartuntaa. 17 ihmistä on kuollut. Maahan on määrätty kolmeksi viikoksi liikkumisrajoituksia epidemian etenemisen hillitsemiseksi. Liikkumisrajoitukset vaikeuttavat ja hidastavat suojavarustetuotantoa.
Intian hallitus kielsi tammikuun lopussa suojavarusteiden viennin, jotta niitä riittäisi omiin tarpeisiin. Valmistajien mielestä hallituksen olisi pitänyt ryhtyä voimakkaampiin toimiin epidemian varalta.
Lähde: Reuters
27.3. klo 11.01 STT:n tietojen mukaan Uudenmaan eristys alkaa vuorokauden vaihtuessa lauantaiksi
STT:n tietojen mukaan Uudenmaan eristys pyritään saamaan voimaan vuorokauden vaihtuessa lauantaiksi, jos eduskunta päättää asiasta tänään.
Lähde: STT
27.3. klo 10.50 Yhdysvallat on pandemian pahin keskus, mutta Trump hoputtaa ihmisiä palaamaan työpaikoilleen
Yhdysvalloissa terveydenhoitoalan asiantuntijat varoittavat kuuntelemasta ylintä valtionjohtoa, kirjoittaa Ylen Washingtonin-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.
Presidentti Donald Trump on hoiperrellut kriisin kanssa eikä hän vaikuta olevan tilanteen tasalla. Nyt hän vaatii jo paluuta normaaliin elämään, jotta talous saataisiin pyörimään kunnolla.
Lue tästä Mika Hentusen kirjoitus.
27.3. klo 10.27 Ensi kesän SuomiAreena on peruttu
Ensi kesän SuomiAreena -keskustelutapahtuma on peruttu, kertovat tapahtuman järjestäjät Porin kaupunki ja MTV.
Järjestäjät perustelevat päätöstään sillä, että asiantuntija-arvioiden mukaan koronavirusepidemia voi kestää Suomessa pitkälle kesään asti.
Näin päällimmäiseksi kysymykseksi on noussut se, voidaanko tapahtumaa järjestää turvallisesti.
Viime vuonna tapahtumassa oli 73 000 kävijää.
27.3. klo 10.25 Unkari asettaa osittaisen ulkonaliikkumiskiellon kahdeksi viikoksi
Unkarin pääministeri Viktor Orban on ilmoittanut valtion radiokanavalla kireistä liikkumisrajoituksista koronavirusepidemian taltuttamiseksi.
Lauantaista lähtien Unkarissa saa tehdä kodista saa poistua vain välttämättömistä syistä, kuten työpaikalle, ruokakauppaan, apteekkiin tai päiväkotiin. Myös liikunta on sallittu, jos pitää etäisyyttä muihin.
Vain yli 65-vuotiaat saavat asioida ruokakaupoissa ja apteekeissa kello yhdeksän ja keskipäivän välillä.
Poliisi valvoo rajoituksia. Ne ovat voimassa 11 huhtikuuta saakka.
Orbanin mukaan epidemian huippua odotetaan kesäkuulle tai heinäkuulle. Hallitus esittää huhtikuun alkupuolella suunnitelman, miten Unkarin talous käynnistetään epidemian jälkeen.
Unkarissa on vahvistettu 300 koronavirustapausta. Viruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut 10 ihmistä.
Lähteet: AP, Reuters
27.3. klo 10.18 Ylen uusi podcast-sarja pureutuu elämään koronaeristyksessä
Yle Draama alkaa tuottaa koronaviruksen aiheuttaman omituisen tilanteen keskellä Karanteenimonologeja. Ne ovat viiden minuutin mittaisia podcast-jaksoja, joiden takana on joukko projektiin mukaan hakeneita käsikirjoittajia ja näytelmäkirjailijoita.
Ideoita alkoi sadella, kun Yle käynnisti julkisen haun viime perjantaina.
Tarkoituksena on paitsi saada julki ajankohtaista sisältöä myös auttaa koronaviruksen myötä tuloja menettäneitä kulttuurin tekijöitä. Julkaistusta monologista maksetaan kirjoittajalle palkka.
27.3. klo 9.58 Uudenmaan rajat ollaan sulkemassa, päätös käsitellään pikavauhtia
Perustuslakivaliokunta alkoi aamulla kello 8.30 käsitellä hallituksen antamaa asetusta liikkumiskiellosta Uudenmaan ja muun Suomen välillä. Valiokunnan puheenjohtaja (sd.) on vakuuttanut, että mietintö saadaan kasaan tänään.
Mietinnön valmistuttua asia siirtyy pikavauhtia eduskuntaan. Eduskunnan odotetaan käsittelevän asian vielä tämän päivän aikana.
27.3. klo 9.41 HUSin alueella 46 uutta tartuntaa
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella on todettu torstaina 46 uutta koronavirustartuntaa, kertoo HUS.
Yhteensä HUSin alueella tartuntoja on vahvistettu 642. HUSin alueella koronaviruksen aiheuttamaan tautiin oli torstaihin mennessä kuollut yhteensä kolme ihmistä.
Suomessa on nyt varmennettu yhteensä yli tuhat koronavirustartuntaa.
27.3. klo 9.25 Pirkanmaalla kymmenen uutta tartuntaa
Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on viimeisen vuorokauden aikana todettu kymmenen uutta koronavirustartuntaa.
Valtaosa tartunnoista on peräisin matkoilla olleilta henkilöiltä, kertoo Tampereen yliopistollinen sairaala viestipalvelu Twitterissä. TAYsin mukaan tilanne sairaalassa on rauhallinen.
Tähän mennessä Pirkanmaalla on todettu 71 varmistettua tartuntaa.
27.3. klo 9.23 Karanteenihotelli olisi ulkosuomalaisille
Ylen tietojen mukaan sisäministeriössä ja liikenneministeriössä olisi alustavasti suunniteltu niin sanottua karanteenihotellia. Se ei kuitenkaan olisi tarkoitettu kaikille Suomeen ulkomailta palaaville.
Ylen eri lähteistä saamien tietojen mukaan karanteenihotelli perustettaisiin henkilöille, joilla ei ole Suomessa osoitetta ja kotikuntaa. Hotelli ei toimisi valtion laskuun vaan matkailijat kustantaisivat sen itse.
Oppositio on arvostellut hallitusta siitä, ettei lentokentältä tulijoita ole ohjeistettu kunnolla ja ihmiset ovat jatkaneet julkisilla kulkuneuvoilla eri puolille Suomea. Suomeen on palannut sekä matkailijoita ja mahdollisesti myös pidempään ulkomailla olleita suomalaisia.
27.3. klo 9.18 Venäjä sulkee ravintolat ja kahvilat viikoksi koko maassa
Venäjän hallitus on käskenyt sulkemaan maan kaikki ravintolat ja kahvilat lauantaista eteenpäin. Määräys on voimassa viikon ajan eikä koske ruokalähettipalveluita.
Venäjän presidentti ilmoitti jo aiemmin viikon kestävästä lomasta koronaviruksen takia. Loma koskee kaikkia, jotka eivät työskentele yhteiskunnan kannalta välttämättömissä tehtävissä.
27.3. klo 8.35 Puolustusvoimat valmistautuu liikkumisrajoitusten valvontaan
Poliisin mukaan Uudenmaan eristyksen valvomiseksi perustetaan tiesulkuja. Valvontatehtäviin poliisin avuksi tulee Puolustusvoimien kantahenkilökuntaa sekä satoja varusmiehiä.
Puolustusvoimat on julkaissut kuvia harjoituksesta, jossa se valmistautuu antamaan poliisille virka-apua tiesulkujen valvontaan.
27.3. klo 8.31 Kuluttajien ja palvelualojen luottamus romahti
Kuluttajien luottamus romahti maaliskuussa, kertoo Tilastokeskus. Luottamus sai pistearvon –7,1, kun se oli helmikuussa –4,5. Pitkäaikainen keskiarvo on –1,7.
Elinkeinoelämän puolella palvelualojen luottamus syöksyi maaliskuussa peräti 11 pistettä –6 pisteeseen, kertoo Elinkeinoelämän keskusliitto. Järjestön mukaan tällaista äkkipysäystä ei ole koskaan koettu.
27.3. klo 8.19 Suuret suomalaiset sairaalat etsivät opiskelijoita ja eläkeläisiä töihin
Suuret sairaalat ovat tähän mennessä pärjänneet koronavirustilanteessa pääosin omalla henkilöstöllään. Nyt ne .
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS rekrytoi tällä hetkellä lisää henkilökuntaa ottamalla muun muassa yhteyttä eläköityneisiin HUSin työntekijöihin. Haussa on hoitohenkilöstöä, joilla on kokemusta tehohoidosta, leikkaussalihoidosta tai infektiopotilaiden hoidosta.
Lisäksi HUS on kartoittamassa opintojensa loppuvaiheessa olevien sairaanhoitajaopiskelijoiden valmiuksia ja halukkuutta tulla töihin. Myös lääketieteen opiskelijoiden rekrytointia pohditaan.
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri varautuu palkkaamaan keväällä valmistuvat opiskelijat. Oulun yliopistollisessa sairaalassa puolestaan valmistaudutaan siihen, että myös opiskelijoita, joiden opinnot ovat varhaisemmassa vaiheessa, voidaan tarvita työvoimaksi.
27.3. klo 8.16 Kiina tarjoaa apua Yhdysvalloille koronavirusepidemian torjuntaan
Kiinan presidentti on kertonut tarjonneensa apua Yhdysvalloille koronavirusepidemian torjunnassa.
Xi kertoi tarjouksesta Kiinan valtiollisessa televisiossa keskusteltuaan puhelimitse Yhdysvaltain presidentin kanssa.
Xin mukaan Kiina on myös valmis yhteistyöhön markkinoiden ja talouden vakauttamiseksi.
Trump kirjoitti puolestaan Twitterissä, että Kiina on käynyt läpi kovia aikoja ja oppinut paljon viruksesta. Trump ilmoitti myös kunniottavansa Kiinaa ja sanoi, että maat tekevät paljon yhteistyötä.
Vielä muutama päivä sitten mikä koettiin loukkaavaksi Kiinassa. Kiinan ulkomisteriön tiedottaja on taas levittänyt perätöntä väitettä, jonka mukaan virus olisi päätynyt Kiinaan Yhdysvaltalaisten sotilaiden mukana.
Yhdysvalloissa on nyt todettu yli 80 000 koronavirustartuntaa, mikä on enemmän kuin Kiinassa. Kiina ilmoitti perjantaina 50 uudesta tapauksesta.
27.3. klo 8.10 Ripuli saattaa olla koronaviruksen yksi oire
Gastroenterologian asiantuntijan mukaan ripuli on syytä lisätä koronaviruksen aiheuttaman taudin oirelistaan. Suomessa vatsaoireet on yhdistetty koronavirustartuntaan esimerkiksi Oulussa.
Tällä hetkellä ripulia ei ole mainittu esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen listaamissa koronaviruksen oireissa.
WHO:n mukaan koronaviruksen aiheuttaman COVID-19-taudin oireita ovat myös ripuli ja pahoinvointi, mutta näiden oireiden kerrotaan olevan hyvin harvinaisia.
27.3. klo 7.51 Poliisiylijohtaja vahvistaa: Uudenmaan sulkeminen estää varusmiesten kotilomat
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen vahvisti perjantaina Ylen aamun haastattelussa, että Uudenmaan liikkumisrajoitukset estävät varusmiesten pääsyn kotiin.
– Näin se näyttää olevan.
– Asetustekstissä on näköjään ajateltu niin, että varusmiesryhmä on sellainen porukka mikä saattaa sisältää viruksen levittämisen potentiaalia, Kolehmainen totesi.
Helsingin Sanomien mukaan Uudenmaan liikkumisrajoitukset saattavat vaikuttaa lomakäytäntöihin niillä varusmiehillä, joiden olisi tarkoitus ylittää maakunnan raja päästäkseen kotiin.
Puolustusvoimien pääesikunnan tiedotuspäällikkö Max Arhippainen sanoi lehdelle, että vaikuttaa siltä, että Uudellamaalla olevat varusmiehet pysyvät Uudellamaalla ja muut sen ulkopuolella. Arhippaisen mukaan asia koskee tuhansia varusmiehiä.
27.3. klo 7.42 Singapore tiukensi rangaistuksia: jos rikot turvaväliä, voit joutua vankilaan
Singapore uhkaa kovilla rangaistuksilla asukkaitaan, jotka rikkovat koronaviruksen torjumiseksi asetettuja määräyksiä.
Jatkossa ihmiset, jotka eivät pidä vähintään metrin etäisyyttä muihin kauppajonoissa tai julkisilla istumapaikoilla, voidaan tuomita yli 6300 euron sakkoihin, puolen vuoden vankeusrangaistukseen tai molempiin.
Lisäksi Singapore määräsi baarit suljettaviksi ja kielsi yli kymmenen hengen kokoontumiset koulujen ja työpaikkojen ulkopuolella. Uudet määräykset astuivat voimaan perjantaina.
Singapore on onnistunut pitämään viruksen kurissa muun muassa tiukan valvonnan avulla. Viime päivinä tapausmäärät ovat kuitenkin lisääntyneet.
Keskiviikkona Singaporessa havaittiin 73 ja torstaina 52 uutta tapausta. Yhteensä koronavirustapauksia on raportoitu 683.
Lähteet: Reuters, AFP
27.3. klo 6.41 Australia käskee ulkomailta palaavat eristäytymään hotelleihin
Australia kiristää ulkomailta palaavien kansalaistensa karanteenimääräyksiä. Australian pääministerin Scott Morrisonin mukaan osavaltiot ja territoriot eristävät kaikki palaajat hotelleihin. Karanteenissa on pysyttävä 14 päivää, kertoo yleisradioyhtiö BBC.
Morrisonin mukaan Australian asevoimat auttaa eristystoimien valvonnassa.
Australiassa on havaittu yli 3 000 koronavirustapausta, ja määrä on noussut nopeasti. Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut 13 ihmistä.
Lähde: Reuters
27.3. klo 6.14 Venezuelan heikko terveydenhuolto valmistautuu epidemiaan
Venezuelan terveydenhuoltojärjestelmä on huonossa kunnossa vuosia jatkuneen kriisin takia. Se ei ole valmis ottamaan vastaan koronavirusepidemiaa, uskoo Venezuelassa asuva Jarmo Rinnankoski.
– Sairaalat eivät ole enää pitkään aikaan toimineet normaalisti. Miten niillä olisi valmiuksia hoitaa suurta määrää koronapotilaita? Rinnankoski kertoo Ylelle puhelimitse.
Venezuelassa on pulaa lääkkeistä, suojavarusteista ja koronavirustesteistä. Myös bensiiniä on alettu säännöstellä, mikä voi vaikeuttaa sairaalakuljetuksia.
Maassa on todettu vasta noin sata tartuntaa, mutta todellinen määrä saattaa olla moninkertainen. Presidentti Nicolás Maduro on määrännyt ulkonaliikkumiskiellon koronaviruksen takia.
Lue lisää: Suomalainen Jarmo valmistautuu epidemiaan romahtaneessa Venezuelassa – "Sairaaloilla ei ole valmiuksia hoitaa potilaita"
27.3. klo 4.20 HS: Uudenmaan sulkeminen estää varusmiesten kotilomat
Uudenmaan liikkumisrajoitukset saattavat vaikuttaa lomakäytäntöihin niillä varusmiehillä, joiden olisi tarkoitus ylittää maakunnan raja päästäkseen kotiin, uutisoi Helsingin Sanomat.
Lehti kirjoittaa, että valtioneuvoston antaman asetuksen mukaan liikkumisrajoitukset eivät koske lakisääteisiä velvollisuuksia. Asetuksen perusteluissa kerrotaan, että varusmiesten lomamatka kotipaikkakunnalle ei kuitenkaan ole syy poiketa rajoituksesta.
Puolustusvoimien pääesikunnan tiedotuspäällikön Max Arhippaisen mukaan vaikuttaa siltä, että Uudellamaalla olevat varusmiehet pysyvät Uudellamaalla ja muut sen ulkopuolella. Arhippaisen mukaan asia koskee tuhansia varusmiehiä.
27.3. klo 3.22 Maailmassa on yli puoli miljoonaa koronavirustapausta
Todennettujen koronavirustapausten määrä maailmassa on noussut yli puolen miljoonan. Yhdysvaltalaisen Johns Hopkinsin yliopiston tilastojen mukaan maailmassa oli todettu yhteensä 529 591 koronavirustartuntaa aamuyöllä kolmen jälkeen Suomen aikaa. Eniten todennettuja koronavirustapauksia on Yhdysvalloissa, 83 836 tapausta, Kiinassa, 81 782 tapausta ja Italiassa, 80 589 tapausta.
Koronavirukseen liitettyjä kuolemia on yhteensä 23 970 tapausta ja viruksesta parantuneita 122 150.
27.3. klo 2.34 Trump haluaa yhdysvaltalaiset takaisin töihin
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump painotti jälleen torstaina tiedotustilaisuudessaan, että maa pitää saada takaisin töihin.
– Saatamme ottaa käyttöön laajoja alueita maastamme, jotka eivät ole altistuneet niin vakavasti (koronavirukselle), mutta meidän on aloitettava prosessi hyvin pian, Trump sanoi.
27.3. klo 0.07 Yhdysvalloissa nyt eniten koronavirustapauksia
Yhdysvalloissa on nyt maailmanlaajuisesti eniten koronatartuntoja, kertoo yhdysvaltalaislehti New York Times. Lehti viittaa omaan tiedonkeruuseensa pohjautuviin laskelmiin.
Myös maailmanlaajuista tartuntatilannetta seuraava Johns Hopkins -yliopisto kertoo tartuntojen ohittaneen Yhdysvalloissa aiemman kärkikaksikon Italian ja Kiinan. Johns Hopkinsin mukaan 330 miljoonan ihmisen Yhdysvalloissa on jo noin 82 400 tartuntaa.
Italiassa oli myöhään torstaina Johns Hopkinsin mukaan 80 589 ja Kiinassa 81 782 tartuntaa.
26.3. klo 23.57 EU-johtajat haluavat euroryhmältä ehdotuksia kahdessa viikossa
EU-johtajat pyytävät euroryhmää kehittämään seuraavan kahden viikon aikana ehdotuksia yhteisistä keinoista koronaviruksen aiheuttaman talouskriisin ratkaisemiseksi.
EU-mailla on ollut erimielisyyksiä siitä, mitä talouskriisin taltuttamiseksi tulisi seuraavaksi tehdä.Johtajien videokokous kesti noin kuusi tuntia.
Johtajat keskustelivat myös muista koronaviruskriisiin liittyvistä aiheista kuten tilanteesta EU:n sisä- ja ulkorajoilla, lääkkeiden ja suojavarusteiden riittävyydestä sekä rokotetutkimuksesta.
Lähde: STT
26.3. klo 23.10 Mehiläinen rekrytoimassa hoitohenkilökuntaa Espanjaan
Ylen saamien tietojen mukaan yksityinen lääkäriketju Mehiläinen olisi värväämässä lääkäreitä ja hoitajia koronakriisissä kärvistelevään Espanjaan. Mehiläisen toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpää vahvistaa asian. Lääkärit ja hoitajat tekisivät Järvenpään mukaan todennäköisesti määräaikaisen, mahdollisesti kahden viikon, työsopimuksen paikallisen terveydenhuollon järjestäjän kanssa. Espanjan kansallinen lentoyhtiö kuljettaisi heitä veloituksetta. Työpaikkana olisi sairaalat Madridissa.
26.3. klo 22.33 Eduskunta hyväksyi lisätalousarvion odotetusti
Jo etukäteen oli selvää, että koronavirustilanteen vuoksi laadittu lisätalousarvio hyväksytään, koska sillä oli myös opposition tuki. Siihen oli tehty kolme muutosesitystä, joiden välillä torstaina äänestettiin. Paikalla oli poikkeuksellisesti vain joka neljäs edustaja kaikista ryhmistä. Näin oltiin sovittu hallituksen ja opposition kesken etukäteen.
Lisätalousarvio tietää yrityksille miljardin euron suoraa tukipakettia, mikä on viisi kertaa enemmän kuin hallituksen alkuperäisessä esityksessä. Hallitus viisinkertaisti yritysten tuen ilman uutta esitystä. Muutokset tehtiin aiemmin annettuun esitykseen. Lindtman myöntää, että tämäkin on poikkeuksellinen menettelytapa, mutta oppositiosta tuli silti kritiikin sijaan lähinnä kiitosta.
STT
26.3. klo 21.57 Oikeusministeri: mahdollinen karanteenihotelli selvityksen alla
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp.) kertoi hetki sitten A-studiossa, että hallitus selvittää parhaillaan, tulisiko Espanjasta palaaville suomalaisille järjestää erillinen karanteenitila, kuten karanteenihotelli lentokentän läheisyyteen.
Aiemmin samassa lähetyksessä HUSin toimitusjohtaja sanoi Espanjasta palaavien olevan suuri riski, kun tartuntoja halutaan vähentää.
– Jos sieltä tulee paljon väkeä, he tulevat levittämään tautia.
26.3. klo 20.37 Fimea ja Valvira: hedelmöityshoitoja vältettävä epidemian aikana
Taustalla on yleiseurooppalainen linjaus ja se, ettei vielä tiedetä täysin, millaisia vaikutuksia viruksella on raskauteen tai lapseen sekä terveydenhuollon kuormituksen ehkäisy.
Maailman terveysjärjestön WHO:n näkemys tämänhetkisen tiedon perusteella kuitenkin on, ettei koronavirus aiheuta äidille tai sikiölle merkittävää riskiä.
– Se on oletus, josta monet asiantuntijat ovat yhtä mieltä. Tutkimustietoa asiasta ei vielä ole, sanoo tutkimusprofessori Mika Gissler THL:stä.
THL ei ole antanut ohjeistusta, että raskaaksi tuloa pitäisi välttää. Lääkäreiden näkemykset asiassa vaihtelevat. Mehiläisen lapsettomuuslääkäri Tarja Olkinuora on todennut, että varmuuden vuoksi kannattaa lykätä lapsenhankkimista muutamalla kuukaudella.
Laajemmin aiheesta voit lukea tästä jutusta.
26.3. klo 20.32 Rahastosijoittajien on ollut mahdotonta ostaa tai myydä joidenkin rahastojen osuuksia
Esimerkiksi Danske Bank ja Aktia ovat joutuneet keskeyttämään eräiden sijoitusrahastojen merkinnät ja lunastukset. Tilanne on koskenut erityisesti rahastoja, jotka ovat sijoittaneet korkomarkkinoille.
Viime viikon lopulla jopa 20 sijoitusrahastoa oli Suomessa kiinni sekavan markkinatilanteen vuoksi.
Toimistopäällikkö Eeva Granskog Finanssivalvonnasta kertoo, että kaupankäynnin keskeytys johtuu siitä, että rahastoyhtiöt eivät ole pystyneet määrittämään rahasto-osuuksien arvoa luotettavasti.
Kun tietoa esimerkiksi toteutuneiden kauppojen hinnasta ei ole, tarjoaa laki rahastoyhtiöille mahdollisuuden keskeyttää kaupankäynnin väliaikaisesti.
26.3. klo 19.20 Pääministeri Marin myöntää, ettei matkustajia ohjeistettu lentokentillä tarpeeksi, Finavia huomauttaa, ettei ole viranomainen
Eduskunnan kyselytunnilla ja aiemmin tänään ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) tiedotustilaisuudessa nousi esiin Suomeen palaavien kansalaisten ohjeistaminen lentokentällä.
Perussuomalaisten Riikka Purra halusi kyselytunnilla tietää, kenen virhe oli, etteivät Suomeen palaajat saaneet selkeitä ohjeita tai viranomaisia vastaan. Haavisto puolestaan oli aamun tiedotustilaisuudessaan STT:n mukaan sanonut, että lentoasemallakin on johtaja, joka voisi toimeenpanna kaikille kansalaisille annetut määräykset myös lentoasemalla.
Suomen lentokenttiä operoiva valtionyhtiö Finavia huomauttaa nyt, ettei ole viranomainen, joka matkustamiseen voisi puuttua tai ihmisiä viedä karanteeniin. Tämän tosin mainitsi kyselytunnilla myös Purra.
Lisäksi Finavian mukaan kentillä koronaviruksen vastaiset toimet aloitettiin jo tammikuussa. Siitä saakka on yhtiön toimitusjohtaja Kimmo Mäen mukaan kentillä ollut muun muassa jaossa THL:n koronatietoa.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) myönsi kyselytunnilla, ettei matkustajille ollut aluksi riittävän selkeitä ohjeita.
– Olemme nyt huomanneet, että tässä on ollut puutteita. Tähän emme pysty enää vaikuttamaan, mutta voimme vaikuttaa, että tästä eteenpäin ohjeistus on selkeää, ja tänne palaavat eivät levitä tautia eteenpäin, Marin sanoi.
Marin muistuttaa, että tilanteeseen on nyt puututtu. Nyt kentälle saapuvia vastassa on terveydenhoidon ammattilaisia ohjeistamassa, karanteeniin menosta kuulutetaan ja kentälle on järjestetty erinäisiä reittejä ja odotustiloja kotimaan ja ulkomaan lennoilta saapuville.
Yle-STT
26.3. klo 19.20 Italia korjasi lukujaan, kuolleiden määrä nousi
Italian viranimaiset ilmoittivat, että koronavirukseen on tänään kuollut 662 ihmistä. Määrä oli hieman pienempi kuin eilen, jolloin se oli 683.
Hieman myöhemmin havaittiin tilastossa virhe. Yksi pahimmista tautialueista, Piemonten maakunta, ei ollut ilmoittanut kuolinlukujaan ajoissa, joten ne eivät olleet mukana.
Piemontessa on tänään kuollut 16 ihmistä COVID-19-sairauteen, joten Italian yhteenlaskettu kuolinluku on 712.
Eniten maassa kuoli ihmisiä koronaviruksen takia viime viikon lauantaina, jolloin uhreja oli peräti 793.
Uusia tautitapauksia tuli tänään ilmi 6 153 kappaletta. Määrä on lähes tuhat enemmän kuin eilen ja taudin historian aikana toiseksi suurin päivälukema.
Italiassa on nyt tilastoitu 80 539 COVID-19-tautitapausta.
Uutista korjattu 26.3. klo 20.23. Mukana Piemonten luvut.
Korjattu 27.3.: Piemonte, ei Piedmont. Kuolleita 16, ei 50.
26.3. klo 18.46 Koronaepidemia saattaa tuoda tulitauon Jemeniin
Pelko koronaepidemian leviämisestä voi saada Jemenin sisällissodan osapuolet tekemään tulitauon.
Epidemia olisi rutiköyhässä maassa valtava ongelma, koska sota on heikentänyt maan jo ennestään heikkoa terveydenhuoltojärjestelmää.
Esimerkiksi taudin estämiseksi välttämättömän hygienian hoitaminen on vaikeaa, koska suurella osalla väestöä jo juomaveden saaminen tuottaa ongelmia.
Lue lisää Jemenin tilanteesta tästä.
26.03. klo 18.42 Filippiinien slummeissa kytee koronakatastrofi
Filippinien köyhälistölle koronavirusepidemia on kytevä aikapommi. Maan tiukat karanteenimääräykset estävät valtavien, ahtaiden slummien asukkaita liikkumasta kotikortteleidensa ulkopuolelle. Köyhillä ei ole työtä eikä tilaa pitää etäisyyttä muihin. Samalla heitä uhkaavat muut tartuntataudit kuten tuberkuloosi.
Filippiineillä on nyt todettu 707 koronavirustartuntaa ja 45 kuolemaa. Filippiinien lääkäreiden järjestön mukaan kuolleista yhdeksän on lääkäreitä.
Lue tästä juttu Filippiinien haasteista koronavirusepidemiassa.
26.3. klo 18.00 Kiina estää ulkomaalaisten maahanpääsyn
Kiina estää lauantaista alkaen lähes kaikkien ulkomaalaisten maahanpääsyn. Määräyksen avulla yritetään ehkäistä koronaviruksen leviämistä.
Määräys koskee myös henkilöitä, joilla on voimassaolevat viisumit ja oleskeluluvat Kiinaan.
Maahantulokiellon kestoa ei ole määritelty. Kiinan ulkoministeriö sanoo tiedotteessaan, että kiellon vaikutuksia seurataan ja sitä muokataan sen mukaan kuin tilanne kehittyy.
26.3. klo 17.43 Poliisi ei myönnä etukäteislupia Uudenmaan rajan ylittämiseen – teille sulkuja, tarkastuspisteitä ja valvontaa myös junissa
Uudenmaan rajalle tulee tiesulkuja sekä tarkastuspisteitä, joissa on poliisi paikalla ympäri vuorokauden. Niiden, joilla on perusteltu syy ylittää Uudenmaan raja, poliisi toivoo ottavan mukaansa passin tai muun henkilöllisyystodistuksen sekä kertomaan matkansa syy.
– Jokaisen Uudenmaan rajan ylittävän tulee siis valmistautua esittämään tarkastuspisteellä riittävä suullinen tai kirjallinen peruste tai syy liikkumiselleen. Poliisi tekee välttämättömyysarvion tapauskohtaisesti, sanoo Helsingin poliisilaitoksen poliisipäällikkö Lasse Aapio poliisin julkaisemassa tiedotteessa.
Etukäteislupia rajanylitykseen ei poliisin mukaan myönnetä.
Teiden lisäksi poliisi valvoo myös junaliikennettä laitureilla ja junissa. VR tiedottaa myös, että perjantaista lähtien poliisi tarkistaa junamatkustajilta matkustusoikeuden. Yhtiö vakuuttaa, ettei tarkastukset vaikuta junien kulkuun.
26.3. klo 17.43 Hallitus lupaa, etteivät liikkumisrajoitukset estä toimittajien työskentelyä
Hallitus lupaa, että toimittajien liikkuminen ja työnteko onnistuvat Uudenmaan eristämisestä huolimatta. Päätoimittajien yhdistys esitti asiasta huolensa torstaina ja vaati poliittisilta päättäjiltä ja viranomaisilta median toimintaedellytysten turvaamista koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa.
Valtioneuvoston viestintäosasto vastasi päätoimittajien huoleen torstaina iltapäivällä tiedottamalla, että työn vuoksi liikkumista ei olla rajoittamassa, mutta poliisi voi tarvittaessa vaatia selvitystä matkan määränpäästä ja tarkoituksesta.
STT
26.3. klo 17.26 Alati vaihtuvat ja ristiriitaiset ohjeet aiheuttaneet sekaannusta ja ahdinkoa kotihoidossa
Kunnissa on ollut epätietoisuutta, miten ja mitä ohjeita pitäisi noudattaa. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön antamat ohjeet suojakäsineiden ja hengityssuojainten käytöstä ovat muuttuneet matkan varrella ja aiheuttaneet sekaannusta. Osassa kuntia on tehty omia tulkintoja.
Tilanne koskettaa monia, kotihoidon piirissä on kymmeniä tuhansia henkilöitä. Ja nyt esimerkiksi hengityssuojaimia ei ole kaikissa kunnissa. Siihen liittyen STM:n johtaja Tuija Kumpulainen sanoo, että ministeriö pyrkii antamaan vielä perjantaina suosituksen juurikin hengityssuojaimia koskien, jonka mukaan hengityssuojaimia pitää käyttää kaikissa kotihoidon tapaamisissa.
Lue koko juttu täältä.
26.3. klo 16.53 Lue päivän uutiskooste koronan talousvaikutuksista täältä
Myös taloustoimitus seurasi koronaviruksen vaikutuksia tänäänkin hetki hetkeltä. Koosteen päivän aiemmista talousuutisista voit lukea tästä artikkelista.
26.3. klo 16.53 Moni kahvila- ja ravintolaketju sulkee vapaaehtoisesti jo viikonloppuna
Hallitus olisi halunnut antaa jo täksi viikonlopuksi määräyksen kaikkien ravintoloiden asiakastilojen sulkemisesta, mutta esitykseen jäi vielä viilattavaa. Siksi pääministeri Sanna Marin (sd.) vetosi voimakkaasti ravintoloihin, jotta nämä sulkisivat silti asiakastilansa vapaaehtoisesti.
Ylen tekemän soittokierroksen pohjalta näyttää siltä, että moni alan iso toimija toteuttaa Marinin toiveen: tarjoaa pelkkää take away -ruokaa tai sulkee kokonaan. Viikonloppuna pelkkään kahvin ja purtavan ulosmyymiseen siirtyvät esimerkiksi Espresso Housen kaikki 55 kahvilaa ja S-ryhmä sulkee loputkin ravintolansa. Myös huoltoasemien kahviloita suljetaan. Esimerkiksi Neste K-asemien kahvilat myyvät viikonlopusta lähtien ruokaa ja kahvia vain mukaan. Yökerhoja ympäri maata omistavan Night People Groupin klubit menevät kiinni. Helsingissä näin oli jo viime viikonloppuna.
26.3. klo 16.51 Ylen kysely: Hallituksen ja pääministerin uskotaan suoriutuneen hyvin, mutta presidentti saa kansalta parhaat pisteet
Ylen teettämän kyselyn mukaan suomalaisten mielestä päättäjät ja viranomaiset ovat suoriutuneet hyvin koronakriisin hoidosta. Suopeimmin ihmiset suhtautuivat tasavallan presidentin ja pääministerin toimintaan. Kriittisintä kansa oli opposition toimintaa kohtaan.
Miehet olivat arvioissaan keskimäärin naisia kriittisempiä.
26.3. klo 16.50 Kiina rajoittaa maiden välisiä lentoja
Kiina sallii sunnuntaista alkaen vain yhden viikoittaisen lennon kansainvälisillä reiteillä Kiinaan tai Kiinasta ulkomaille.
Näillä lennoilla koneessa saa olla käytössä vain 75 prosenttia koneen matkustajakapasiteetista.
Tällä keinolla Kiina yrittää rajoittaa koronaviruksen kantajien pääsyä maahan.
Kiinassa ei ole rekisteröity kahteen päivään yhtään maan sisäistä virustartuntaa. Sen sijaan ulkomailta Kiinaan tulevien ihmisten aiheuttamia tartuntoja on löydetty jo 500. Useimmissa tapauksissa kyse oli kotimaahansa palaavista Kiinan kansalaisista.
26.3. klo 16.44 Junat ja bussit kulkevat, vaikka Uudenmaan rajat suljetaankin
VR ja linja-autoliikennöitsijät kertovat, että junat ja bussit kulkevat Uudeltamaalta muihin maakuntiin ja toisinpäin senkin jälkeen, kun liikkumisrajoitus astuu voimaan. Kuitenkin myös joukkoliikenteessä matkustavalla henkilöllä täytyy olla perusteltu syy Uudenmaan rajan ylitykseen.
Siihen on syytä varautua, että bussi- ja junavuoroja kulkee nyt huomattavasti normaalia vähemmän. Esimerkiksi VR on suunnitellut vähentävänsä junaliikennettä 15 prosenttia normaaliin verrattuna ja Onnibusin vuoroista ajetaan vain muutamia päivässä.
Poliisi on kertonut, että se valvoo junia laitureilla ja junissa sisällä junapartioina. Bussien osalta ei vielä tiedetä, miten kulkuluvat tarkistetaan. Poliisille on pystyttävä esittämään henkilöllisyytensä ja todistus esimerkiksi työnantajalta siitä, että kulkeminen Uudenmaan rajan yli on välttämätöntä.
26.3. klo 16.20 Ruotsin viranomainen: Tukholman eristäminen ei ajankohtaista
Ruotsin terveysviranomainen ei pidä Tukholman eristämistä muusta maasta mahdollisena ainakaan juuri nyt. Valtionepidemiologi Anders Tegnelliltä kysyttiin tiedotustilaisuudessa, voisiko Tukholman eristää samaan tapaan kuin Suomi on eristämässä Helsingin seutua.
Tegnell sanoi, että voi tulla tilanne, jossa tartuntoja on paljon pienellä alueella ja silloin eristäminen voi olla tarpeen. Hänen mukaansa Suomessa tartunnat eivät ole levinneet yhtä laajalle.
Ruotsalaispoliitikot ovat useiden medioiden mukaan käyneet keskustelua Tukholman mahdollisesta eristämisestä. Epidemiologi Tegnellin mukaan terveysviranomainen ei ole ollut tällaisessa keskustelussa mukana.
Suurin osa Ruotsin koronavirustartunnoista on todettu Tukholman alueella. Kaupungissa on kuollut virukseen Expressen-lehden mukaan nyt 37 ihmistä.
Kirjeenvaihtajamme kysyi keskiviikkona Ruotsin terveysviranomaisilta maan poikkeavasta linjasta koronatoimissa.
26.3. klo 16.08 Hallituksella huomenna tiedotustilaisuus kello 10 – aiheena huoltovarmuus sekä ruoka- ja liikennejärjestelmän toimivuus
Hallitus järjestää perjantaina 27. maaliskuuta klo 10 koronatilannekatsauksen. Tilaisuudessa käydään läpi huoltovarmuusasioita, mm. ruokajärjestelmän ja liikenteen toimivuutta sekä varmuusvarastojen tilannetta. Paikalla ovat pääministeri Sanna Marin (sd.), työministeri Tuula Haatainen (sd.), maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) sekä liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.). Yle näyttää tilaisuuden suorana verkkosivuillaan.
26.3. klo 16.05 Putin: Virus voidaan saada kuriin alle kolmessa kuukaudessa
Venäjän presidentti Vladimir Putin uskoo, että koronavirusepidemia voidaan saada pysäytettyä alle kolmessa kuukaudessa, jos maa ottaa käyttöön tiukat ehkäisytoimet. Putin puhui kertoi määräyksistä eilen televisiossa ja keskusteli niistä tänään yrittäjien edustajien kanssa.
- Nämä toimenpiteet on pakko tehdä. Mutta mitä tehokkaampia ja tiukempia ne ovat, sitä lyhyemmän aikaa ne kestävät, hän totesi.
Putin on määrännyt ensi viikon lomaviikoksi lähes kaikille kansalaisille. Moskovan alueella kaikki ravintolat, baarit ja kaupat ruokakauppoja lukuunottamatta pidetään kiinni.
Venäjä on myös keskeyttänyt käytännössä kaiken ulkomaan lentoliikenteen.
26.3. klo 15.28 Suomessa todettu yhteensä 958 varmistettua tartuntaa
Suomessa on todettu 26.3. mennessä yhteensä 958koronaviruksen aiheuttamaa tautitapausta. Määrä perustuu laboratoriovarmistettuihin lukuihin, jotka THL on kerännyt manuaalisesti suoraan sairaanhoitopiireiltä. Uusia tartuntoja eilisen jälkeen on tullut 78.
Sairaalahoitoa vaativia potilaita on tällä hetkellä 96, joista 24 on tehohoidossa.
26.3. klo 15.16 Ruotsissa koronaan kuolleiden määrä kasvoi lähes 70:een
Ruotsin terveysviranomaisten mukaan Ruotsissa on nyt kuollut 66 ihmistä koronavirustartunnan seurauksena. Vahvistettuja tartuntoja on nyt runsaat 2 800.
Viranomaisten mukaan kuolleista lähes 60 prosenttia on miehiä, kuolleiden keskimääräinen ikä on ollut 83 vuotta.
Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell sanoi tiedotustilaisuudessa, että luvut nousevat nyt nopeasti. Kuolleiden määrä näyttää nousseen eilisestä yli 20:lla.
26.3. klo 15.00 Erikoislähetys ja chat meneillään
Kello 15 alkaneessa erikoislähetyksessä kerromme tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta meillä ja maailmalla.
Voit seurata lähetystä tästä tai TV1:stä. Voit myös kuunnella lähetystä Radio Suomessa. Lähetys päättyy kello 15.40.
Lähetyksessä keskustellaan muun muassa Uudenmaan eristämisestä muusta maasta ja siitä, miten poliisi aikoo valvoa rajoitusten noudattamista.
Asiantuntijat vastaavat yleisön kysymyksiin koronasta tänään torstaina klo 15–16 osoitteessa chat.yle.fi. Chatin vieraina ovat uhkaavien infektiotautien apulaisprofessori Tarja Sironen Helsingin yliopistosta ja asiantuntijalääkäri Meri Larivaara Suomen mielenterveys ry:stä (Mieli ry.).
26.3. klo 15.07 Koronavirus kyselytunnin keskiössä – katso suorana kello 16
Koronaviruksen takia eduskunnan kyselytunnillakin on otettu käyttöön poikkeusjärjestelyjä. Viime viikosta lähtien istuntosaliin tulevien kansanedustajien määrää on karsittu niin, että salissa pystytään pitämään edustajien välillä tavallista pidempi etäisyys.
Paikalla ovat lähtökohtaisesti vain ne kansanedustajat, jotka esittävät kyselytunnilla kysymyksiä. Loput kansanedustajat seuraavat kyselytuntia etänä työhuoneistaan.
Näet kello 16 alkavan kyselytunnin suorana Yle Areenassa ja TV1-kanavalla.
26.3. klo 14.6 Uudenmaan rajoille tulossa satoja varusmiehiä poliisin avuksi
Puolustusvoimat on saanut poliisilta virka-apupyynnön, kertoo puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) Ylelle. Valvonta on mahdollista aloittaa jo huomenna.
26.3. klo 14.18 Kuljettajien lepoajat muuttuvat
Linja-autojen ja raskaan tavaraliikenteen kuljettajien ajo- ja lepoaikoihin tulee väliaikaisia muutoksia koronaviruksen takia. Lepoaikoja lyhennetään ja sallittuja ajoaikoja pidennetään, jotta kotimaan tavarakuljetukset ja yhteiskunnan huoltovarmuus saataisiin turvattua.
Hallituksen antama asetus on voimassa huomisesta 25. huhtikuuta asti.
Lähde: STT
26.3. klo 14.15 Viranomaiset selvittävät Yhdysvalloissa: Kuoliko teinipoika sittenkään koronavirukseen?
Yhdysvaltain mahdollisesti ensimmäistä koronavirusepidemiaan kuolleen alaikäisen tapausta selvitetään yhä, kertoo Los Angeles Times -lehti. Viranomaiset Kaliforniassa kertoivat tiistaina paikallista aikaa teini-ikäisen pojan kuolleen virustartunnan seurauksena.
Jonkin aikaa ilmoituksen jälkeen kiirehdittiin kuitenkin tarkentamaan, että tapaus on "monimutkainen". Tartuntatautikeskus selvittää siksi yhä, johtiko testeissä todennettu virustartunta pojan kuolemaan. Los Angeles Times kertoo, että paikallisen pormestarin mukaan kuolinsyy olisikin ollut verenmyrkytys.
Perusterveeksi kuvailtu poika kuoli jo viime viikolla, ja hänet on haudattu. Pojan perhe ei ollut aluksi tietoinen koronatartunnasta, ja heidän kerrotaan muun muassa kätelleen toisiaan hautajaisissa.
Jos kuolemansyyksi varmistuu koronavirus, kyseessä olisi ensimmäinen epidemian vaatima alaikäinen uhri Yhdysvalloissa. Maailmalta tiedetään varmuudella vain kaksi alaikäisen koronaviruskuolemaa. Molemmat sattuivat Kiinassa, ja ainakin toisella kuolleista oli perussairaus.
Ylivoimainen enemmistö koronaan kuolleista on maasta riippumatta vanhoja tai perussairaita henkilöitä.
Lähteet: STT, AFP
26.3. klo 13.22 Venäjällä mittava avustusprojekti Italiassa
Joukko venäläisasiantuntijoita on saapunut Italian pahimmalle korona-alueelle Bergamoon, kertoo Venäjän puolustusministeriö. Uutistoimisto Tassin mukaan heidän on määrä auttaa italialaisia taistelussa koronavirusta vastaan.
Tass kertoo, että yli 20 Venäjän armeijan ajoneuvoa on matkannut Italian poliisin saattamana Bergamoon Italian ilmavoimien tukikohdasta läheltä Roomaa.
Italiaan on saapunut Tassin mukaan viikon aikana yhteensä 15 Venäjän armeijan lentokonetta mukanaan kymmeniä tutkijoita, lääkintäkalustoa ja liikkuvia laboratorioita. Italiaan on lähetetty asiantuntija-apua myös Kiinasta ja Kuubasta.
Lähteet: AFP, Tass
26.3. klo 13.26 Espanjassa koronaan kuolleita yli 4 000
Espanjassa on kuollut kuluneen vuorokauden aikana koronavirukseen 655 ihmistä. Määrä oli hieman alhaisempi kuin edellisen vuorokauden aikana. Yhteensä kuolleita on Espanjassa nyt vajaat 4100 eli toiseksi eniten Italian jälkeen.
Vahvistettujen tartuntojen määrä nousi edelleen Espanjassa yli 8000:lla runsaaseen 56000:een. Virus näyttää nyt leviävän nopeammin Espanjassa nopeammin kuin Italiassa, sillä Italiassa kerrottiin eilen päivän uusien tartuntojen määräksi runsaat 5000.
Lähteet: Reuters, AFP
26.3. klo 13.13 SDP ja keskusta lykkäävät puoluekokouksiaan
Keskustan puoluehallitus on päättänyt siirtää puoluekokouksensa kesäkuun alusta syyskuun alkuun. Kokous järjestetään uuden aikataulun mukaan 4.–6. syyskuuta Oulussa. Puolue perustelee kokouksen siirtoa koronaviruksen aiheuttamilla poikkeusoloilla.
Myös SDP siirtää puoluekokouksensa syksyyn, kertoo Demokraatti-lehti. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne toivoo, että puoluekokous voitaisiin järjestää syykuussa Tampereella.
Lähde: STT, Yle
26.3. klo 12.55 Trump, Xi, Putin, Merkel ja muut maailman talousmahtien johtajat pitävät videokokouksen koronaviruksesta
Maailman suurimpien talouksien G20-ryhmä kokoustaa torstaina videoyhteyden välityksellä. Kokouksen on kutsunut koolle Saudi-Arabian kuningas Salman.
Valtiojohtajien on tarkoitus keskustella kokouksessa koronavirusepidemian aiheuttamista talousonglemista.
Luottoluokitusyhtiö Moody’s ennustaa, että G20-maiden taloudet supistuvat tänä vuonna puoli prosenttia. Maailman valuuttarahasto IMF:n mukaan koronavirusepidemiasta tulee talouteen todennäköisesti pahempi isku kuin vuoden 2008 finanssikriisistä.
Kokouksen on määrä alkaa kello kahdelta Suomen aikaa.
Lähteet: AFP, AP
26.3. klo 12.46 HUSin alueella kolmas koronaan liittyvä kuolemantapaus
Iäkäs henkilö on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä. Henkilö menehtyi keskiviikkona 25.3.
Suomessa on nyt kuollut yhteensä viisi ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.
26.3. klo 12.40 Slovakia sallii teletunnistetietojen käytön koronakaranteenin valvonnassa - myös Saksassa yksittäistapausten seuranta pohdinnassa
Slovakiassa on hyväksytty laki, joka sallii teletunnistetietojen käyttämisen koronaepidemian patoamiseksi, Financial Times kertoo. Teletunnistetiedoilla valvotaan sitä, miten koronatartunnan saaneet potilaat noudattavat karanteenisääntöjä.
Jo aiemmin Taiwan, Singapore ja Etelä-Korea ovat käyttäneet teletunnistetietoja koronaepidemian taltuttamisessa. Etelä-Koreassa tartunnan saaneiden paikkatietojen avulla on paikannettu myös altistuneita ja patistettu testeihin.
Myös Saksassa terveysministeri Jens Spahn haluaisi ottaa teletunnistetiedot käyttöön koronakriisin ajaksi. Hän pitää demokraattisen Etelä-Korean mallia toimivana esimerkkinä Euroopalle.
Spahn sanoo Die Zeit -lehden haastattelussa, että tämä voisi olla yksi tapa palata osin tavalliseen elämään keskellä epidemiaa.
Jo aiemmin Saksassa on käytetty anonyymejä paikkatietoja mallintamaan ulkonaliikkumisrajoitusten noudattamista.
Saksassa yksittäisten ihmisten paikantaminen on hyvin kiistelty aihe historian ja Itä-Saksan valvontakoneiston vuoksi. Teletunnistetietojen käyttö olisi selvä muutos yksityisyydensuojaan.
Spahn esitti jo viime viikolla yksittäisen koronapotilaiden teletunnistetietojen käyttämisen sallimista. Lainmuutos otettiin vastustuksen jälkeen pois käsittelystä, mutta terveysministeri Spahn pitää vaihtoehtoa yhä mahdollisena.
26.3. klo 12.25 Päijät-Hämeessä ensimmäinen koronakuolema
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella asuva iäkkäämpi henkilö on menehtynyt koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19 -tautiin. Yksityisyyden suojaamiseksi kuolemantapauksesta ei anneta lisätietoja.
Koronavirukseen on nyt kuollut Suomessa yhteensä neljä henkilöä.
26.3. klo 12.07 HUS kaksinkertaistaa tehohoidon kapasiteetin
HUS valmistautuu lisäämään tehohoitokapasiteetin tarvittaessa yli kaksinkertaiseksi muun muassa muuntamalla heräämötiloja ja leikkaussaleja asteittain väliaikaisiksi teho-osastoiksi.
– Lähdemme valmiusjohtamisessa siitä, että varaudumme pahimpaan. Selvitämme kaikki mahdollisuudet kasvattaa kapasiteettia edelleen, sanoo johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi HUSista tiedotteessa.
Koronaviruspotilaita sijoitetaan ohjatusti HUSin sairaaloissa. Potilaat jaetaan kolmeen ryhmään: vahvistetut koronaviruspotilaat, koronavirusepäilyt ja negatiiviset. Eri ryhmiin kuuluvat potilaat pidetään toisistaan erillään. Myös kokonaisia vuodeosastoja voidaan tarvittaessa ottaa koronaviruspotilaiden käyttöön.
26.3. klo 11.46 Tanskan hallitus kiristää rajoituksia ja rangaistuksia
Tanskan hallitus esittää, että koronaviruksen takia kiellettäisiin useamman kuin kahden ihmisen kokoontuminen, kertoo tanskalaislehti Berlingske. Samoin kuin vastaavan päätöksen jo tehneessä Saksassa, kielto ei koskisi samassa taloudessa asuvia. Hallitus haluaisi myös mahdollisuuden kieltää tarvittaessa oleskelun yleisillä paikoilla kokonaan.
Hallitus on myös korottamassa koronarajoitusten rikkomisesta annettavia sakkoja. Nyt kokoontumiskiellon rikkomisesta voidaan määrätä 1 500 kruunun eli noin 200 euron sakot henkeä kohti, hallituksen esityksen mukaan jatkossa siitä sakotettaisiin 2 500 kruunua eli yli 330 euroa hengeltä.
Lisäksi sakkoja kielletyn yritystoiminnan harjoittamisesta aiotaan korottaa ja porrastaa työntekijämäärän mukaan. Esimerkiksi alle kymmenen työntekijän yritykselle ensimmäisestä kerrasta sakko olisi noin 1 500 euron verran, kolmannesta jo yli 4 000.
26.3. klo 11.44: Varusmiehet huolestuneita kulkemisestaan lomille Uudeltamaalta
Puolutusvoimat kertoo Twitterissä saaneensa paljon kyselyitä siitä, miten Uudenmaan rajojen sulkeminen vaikuttaa varusmiesten lomajärjestelyihin. Puolustusvoimat lupaa tiedottaa asiasta myöhemmin.
26.3. klo 11.17 Haavisto: Ensimmäiset kotiutuslennot huomenna
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kertoi juuri tiedotustilaisuudessa, että ensimmäiset kotiutuslennot Kyproksesta ja Portugalista järjestetään huomenna. Finnairin sivulta löytyy lisää tietoa lennoista. Myös virolaiset, ruotsalaiset ja muiden EU-maiden kansalaiset voivat hyödyntää lentoja. Ulkoministeriö julkistaa lentojen kokonaiskustannuksen lentojen päätyttyä.
Haaviston mukaan ulkosuomalaisten ei kannata pyrkiä palaamaan paniikinomaisesti takaisin Suomeen. Ongelmiin joutuneita matkailijoita hallitus pyrkii auttamaan. Ensisijainen tapa tulla Suomeen on kaupallisten lentoyhtiöiden kautta. Hallitus tukee myös kotiutuslentoja. Kotiutuslennot ovat maksullisia, mutta tuen avulla hallitus pyrkii varmistamaan, että hinnat pysyvät kohtuullisina.
Matkustusilmoituksen on tehnyt noin 41 000 suomalaista, eniten Espanjassa, yli 7 000. Tästä luvusta puolet ovat matkailijoita. Kaikki eivät peru matkustusilmoitusta kotimaahan palattuaan. Kartoituksen perusteella noin muutama tuhat matkailijaa on palaamassa Suomeen.
Katso tallenne tiedotustilaisuudesta:
26.3. klo 11.13 Göteborgissa kenttäsairaala valmiina ottamaan vastaan koronapotilaita
Ruotsin länsirannikolla Göteborgiin rakennettu kenttäsairaala odotti torstaiaamuna ensimmäisiä koronapotilaitaan. Ruotsin radion mukaan Östra Sjukhuset -sairaalan pihalle pystytetyssä telttasairaalassa on 20 tehohoitopaikkaa. Östra Sjukhusetin tehohoidon johtavan lääkärin mukaan Göteborgissa potilaiden määrä näyttää tässä vaiheessa kuitenkin ennakoitua pienemmältä.
Myös Tukholmassa pystytetään kovaa vauhtia kenttäsairaalaa messukeskukseen kaupungin lounaiskulmalla Älvsjössä. Ruotsin koronatartunnoista valtaosa on pääkaupungissa, eilisen aikana Tukholman alueella kerrottiin kuolleen 18 ihmistä koronaviruksen aiheuttamiin oireisiin.
26.3. klo 11.11 Uudenmaan liikkumisrajoituksia ei saada voimaan vielä perjantaiaamuna
Uudenmaan liikkumisrajoitukset eivät tule voimaan vielä perjantaiaamuna, koska eduskunnan perustuslakivaliokunta aloittaa asiantuntijoiden kuulemisen vasta aamulla.
26.3. Moskovan ravintolat ja ostoskeskukset kiinni yli viikoksi
Moskovassa suljetaan lauantaina ravintolat, kahvilat, baarit ja ostoskeskukset koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Viranomaiset kertoivat torstaina, että ne aiotaan pitää kiinni yhdeksän päivän ajan.
Venäjän presidentti Vladimir Putin julisti koronaviruksen takia ensi viikoksi palkallisen loman suurelle osalle venäläisiä. Ruokakaupat, apteekit ja pankit on kuitenkin pidettävä auki ensi viikollakin.
Vahvistettujen koronatapausten määrä on noussut nopeasti Venäjällä tällä viikolla. Kuluneen vuorokauden aikana tartuntoja vahvistettiin 182, ja yhteensä tapauksia on nyt 840. Noin kaksi kolmasosaa tartunnoista on todettu Moskovassa.
Lähteet: AP, Tass
26.3. klo 10.41 Hallitus pitää tiedotustilaisuuden kello 11.00
Hallituksen koronatilannekatsauksen aiheena on suomalaiset ulkomailla ja heidän palaamisensa kotimaahan. Katso lähetys tästä.
26.3. klo 10.12 Poliisi asettaa sulut Uudellemaalle johtaville teille
Poliisi kertoi torstaina tiedotustilaisuudessa, miten se aikoo valvoa liikkumisrajoituksia.
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen mukaan poliisi valvoo rajoitusten ensimmäisinä päivinä näkyvästi. Sulut asetetaan tärkeimmille Uudellemaalle johtaville teille, mutta myös muille teille. Teiden lisäksi poliisi valvoo juna- ja lentoliikennettä.
Tarvittaessa poliisi voi pysäyttää, tarkastaa ja ottaa kiinni ihmisiä liikkumisrajoituksia valvoessaan. Rajoituksen rikkomisesta voi seurata sakkorangaistus.
Hallitus kertoi keskiviikkona, että Uudenmaan maakunnan ja muiden maakuntien välistä liikennettä rajoitetaan. Liikkumisrajoitusten tarkoituksena on hillitä koronaviruksen leviämistä Uudeltamaalta muualle Suomeen
26.3. klo 9.35 HUSissa 35 uutta koronatartuntaa
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella todettiin eilen 35 uutta koronavirustartuntaa. Yhteensä Husin alueella on nyt 596 varmistettua tartuntaa.
Uusien varmistettujen tartuntojen lukema on nyt toista päivää laskussa HUSin alueella. Eilen julkaistujen uusien tartuntojen luku oli 49 ja tiistaina 74.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi eilen, että Suomessa oli 880 laboratoriovarmistettua koronavirustapausta.
Lähde: STT
26.3. klo 9.30 Päätoimittajat: Journalistien liikkuminen ei saa vaikeutua
Päätoimittajien yhdistys vaatii poliittisilta päättäjiltä ja viranomaisilta median toimintaedellytysten turvaamista koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa.
Yhdistyksen mukaan suomalaisten tiedontarve on tällä hetkellä poikkeuksellisen iso ja median on pystyttävä vastaamaan siihen kattavasti. Tästä syystä Päätoimittajien yhdistys ei missään oloissa hyväksy sitä, että journalistien liikkuminen tai matkustaminen työtehtävissä estyisi tai medioiden jakelu häiriytyisi.
26.3. klo 8.31 VR palauttaa lippurahoja
VR muuttaa peruutusehtojaan koronaviruksen vuoksi. VR:n kauko- ja lähiliikenteen kertaliput, joiden matkustusaika on välillä 16.3.–14.6., voi nyt perua kuluitta ilman lipunoston yhteydessä hankittua peruutusturvaa. Sarjalippujen voimassaoloaikaa pidennetään.
26.3. klo 7.56 Saksassa lähes 5000 uutta koronatartuntaa, 50 kuolonuhria
Saksassa on varmistettu 36 508 koronavirustartuntaa, kertoo tartuntatauteja seuraava Robert Koch -instituutti. Määrä nousi eilisestä 4 995 tapauksella.
Uusia kuolemantapauksia rekisteröitiin 50. Yhteensä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut Saksassa 198 ihmistä.
Lähde: Reuters
26.3. klo 7.36 Poliisi tiedottaa liikkumisrajoitusten valvonnasta
Hallitus on päättänyt rajoittaa Uudenmaan ja muiden maakuntien välistä liikennettä. Liikkumisrajoitusten tarkoituksena on torjua koronaviruksen leviämistä Uudeltamaalta muualle Suomeen.
Poliisihallitus järjestää tiedotustilaisuuden uusista rajoituksista ja niiden valvonnasta tänään kello 9.30–10.30.
Poliisihallituksesta paikalla ovat poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen ja poliisijohtaja Sanna Heikinheimo sekä Helsingin poliisilaitoksesta poliisikomentaja Lasse Aapio. Lisäksi tilaisuudessa on Poliisihallituksen asiantuntijoita vastaamassa kysymyksiin.
Yle seuraa tiedotustilaisuutta verkossa.
26.3. klo 7.30 Venäjä keskeyttää kaupalliset lennot ulkomaille
Venäjän hallitus on määrännyt ilmailuviranomiasta keskeyttämään kaikki kansainväliset reitti- ja charterlennot. Lennot keskeytetään perjantaista alkaen. Poikkeuksena ovat venäläisiä kotimaahan tuovat evakuointilennot.
Venäjä oli kieltänyt jo aiemmin maahantulon ulkomaiden kansalaisilta.
Venäjä on alkanut kiristää koronatoimiaan tällä viikolla. Presidentti Vladimir Putin on julistanut ensi viikon lomaviikoksi koronavirusepidemian takia. Vain välttämättömillä aloilla työskentelevien odotetaan tulevan töihin.
Venäjällä on havaittu tähän mennessä 568 koronavirustartuntaa, Johns Hopkins -yliopisto kertoo. Kolme ihmistä on kuollut viruksen aiheuttamaan tautiin.
Lähde: Reuters
26.3. klo 6.51 Saksa tukee taloutta valtavilla summilla, mutta yrittäjät eivät uskalla ottaa lainaa
Saksan hallitus päätti maanantaina 156 miljardin euron talouspaketista, jolla on tarkoitus auttaa odottamattomiin vaikeuksiin joutuneita yrityksiä. Sodanjälkeisen Saksan suurin apupaketti on tarkoitus käyttää ennen kaikkea yritysten lainoittamiseen.
Ylen haastattelemien berliiniläisten pienyrittäjien mielestä avustukset eivät auta epävarman tulevaisuuden kanssa kamppailevia yrityksiä. He eivät halua ottaa lainaa, koska tulevaisuus on nyt niin epävarma.
Lue toimittaja Anna Sarasteen juttu Berliinistä:
Berliiniläisyrittäjät koronaelvytyksestä Ylelle: “Miksi ottaisimme nyt lainaa, kun emme tiedä, milloin saamme jatkaa toimintaamme?”
26.3. klo 5.44 Yhdysvalloissa jo yli tuhat ihmistä kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin, talouden pelastuspaketti etenee
Yhdysvalloissa koronavirukseen kuolleiden määrä on ylittänyt tuhannen ihmisen rajan. Tartunnan saaneita on jo lähes 70 000, kertoo Johns Hopkins -yliopiston seuranta.
Havaittujen tartuntojen määrä Yhdysvalloissa on maailman kolmanneksi korkein. Edellä ovat Kiina ja Italia.
Yhdysvalloissa tilanne on ankea erityisesti New Yorkin osavaltiossa. Yksinomaan New Yorkin kaupungissa viruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut 280 ihmistä.
Yhdysvaltain kongressi on hyväksymässä 2 000 miljardin dollarin arvoisen talouden pelastuspaketin koronaviruksen takia. Senaatti antoi tukensa paketille keskiviikon ja torstain välisenä yönä, ja edustajainhuone äänestää siitä perjantaina.
Lähteet: STT, Reuters, AFP
26.3. klo 4.54 Tehohoidon kapasiteetin pelätään loppuvan muualla Suomessa ja se on yksi syy Uudenmaan sulkemiseen
Ilman Uudenmaan liikkumisrajoituksia koronavirus voi päästä leviämään Suomessa niin, että tehohoidon kapasiteetti on vaarassa loppua. Riski kapasiteetin ylittymiseen on erityisen suuri Uudenmaan ulkopuolella, arvioidaan hallituksen perustelumuistiossa. Suomessa on noin 300 tehohoitopaikkaa.
Hallitus päätyi keskiviikkona esittämään Uudellemaalle tiukkoja liikkumisrajoituksia. Rajoitusten on määrä tulla voimaan perjantaina ja jatkua 19. huhtikuuta asti.
Liikkumisrajoituksilla halutaan estää ja hidastaa koronaviruksen valtakunnallista leviämistä. Muistion mukaan epidemia on kehittynyt Uudenmaan alueella nopeammin kuin muualla Suomessa.
Suomessa oli keskiviikkoon mennessä todettu testein yhteensä 880 koronavirustartuntaa. Todellinen tartunnan saaneiden määrä lienee korkeampi.
Lähde: STT
26.3. klo 4.08 Espanja jatkaa hätätilaa kahdella viikolla pitkälle huhtikuuhun
Espanjan parlamentti on hyväksynyt hallituksen esityksen valtakunnallisen hätätilan pidentämisestä. Hätätila julistettiin maassa miltei kaksi viikkoa sitten 14. maaliskuuta, ja nyt sen kestoa jatketaan kahdella viikolla 11. huhtikuuta asti.
Päätöksen myötä hallitus voi pidentää tiukkoja ulkonaliikkumiskieltoja sekä sulkea kaupat ja yritykset pidemmäksi aikaa.
Espanjassa on tällä hetkellä toiseksi eniten koronavirukseen kuolleita Italian jälkeen. Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut Espanjassa yli 3 600 ihmistä, ja tartuntoja on todettu jo lähes 50 000.
Lähteet: AP, Johns Hopkins -yliopisto
26.3. klo 3.15 Aasiassa pörssipäivä alkoi laskutunnelmissa
Yhdysvalloissa saavutettu sopu maan historian suurimmasta elvytyspaketista ei ole vakuuttanut sijoittajia Aasiassa. Tokiossa Nikkei-indeksi oli yli kolmen prosentin laskussa kaupankäynnin alettua torstaina.
Yhdysvalloissa kurssit menivät eilen vuoristorataa. Teollisuusosakkeiden Dow Jones -indeksi nousi ensin huimasti, mutta laski lopulta aivan päivän päätteeksi. Kaupankäynnin päättyessä Dow oli 2,4 prosentin nousussa. Laajapohjainen S&P 500 -indeksi oli päivän päätteeksi 1,2 prosentin ylämäessä ja Nasdaq 0,5 prosentin laskussa.
Lähteet: STT-AFP
26.3. klo 3.09 Pandemian kuolonuhrien määrä kasvaa maailmalla, Kiinassa enää vain lievää nousua
Useat maat ovat kertoneet koronaviruksen tartuntamäärien sekä viruksen aiheuttaman tautiin kuolleiden lukumäärän nousseen merkittävästi.
Kiinassa epidemia näyttää laantuneen, ja viranomaisten mukaan kaikki uudet tartunnat on todettu ulkomailta saapuneilta ihmisiltä. Eilisen jälkeen maassa todettiin 67 uutta, ulkomailta tullutta koronavirustartuntaa. Eilisen jälkeen kuusi ihmistä on kuollut virustautiin. Yhteensä lähes 3 300 ihmistä on kuollut Kiinassa tautiin.
Englannissa on todettu yli 9 500 koronavirustartuntaa. Luku nousi yli 1 500:lla tartunnalla vuorokauden aikana. Yhteensä noin 465 ihmistä on kuollut tautiin.
Turkissa todettuja tartuntoja on nyt yli 2 400, ja viruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut 59 ihmistä. Vuorokaudessa kuolleiden määrä nousi yli 40:llä ja tartuntojen määrä nousi lähes 600:lla.
Myös Australiassa tartuntojen määrä jatkaa kasvuaan. Maassa on todettu yli 2 500 koronatartuntaa, ja kuolonuhreja tauti on vaatinut 11.
Kanadassa on todettu yli 3 300 koronatartuntaa ja ainakin 35 kuolemantapausta. Kanadassa hyväksyttiin keskiviikkona laaja 100 miljardin Kanadan dollarin eli noin 64 miljardin euron elvytyspaketti epidemian aiheuttamiin talousongelmiin.
Korjattu 26.3. klo 5.33: Kanadan elvytyspaketti on kooltaan noin 100 miljardia, ei 100 biljoonaa Kanadan dollaria.
Lähteet: Reuters, AP, AFP
26.3. klo 2.18 Ranska tuo sotilaansa Irakista kotimaahan hoitamaan koronaan sairastuneita
Ranska vetää armeijan joukkonsa pois Irakista, sillä sotilaita tarvitaan entistä enemmän kotimaassaan taistelussa koronavirusepidemiaa vastaan.
Ranskan puolustusvoimista kerrottiin keskiviikkoiltana, että maa keskeyttää terrorismin vastaisen operaation Irakissa ja kaikki Irakissa olevat maan sotilaat kutsutaan takaisin Ranskaan. Ranska on ollut Irakissa mukana Yhdysvaltain johtaman liittouman operaatiossa.
Aiemmin keskiviikkona presidentti Emmanuel Macron kertoi Ranskassa käynnistettävästä sotilasoperaatiosta, jossa sotilaat auttavat koronavirukseen sairastuneiden ihmisten hoitamisessa.
Ranskassa on todettu yhteensä lähes 26 000 koronavirustartuntaa, ja yli 1 300 ihmistä on kuollut viruksen aiheuttamaan tautiin.
Lähde: AP
26.3. klo 0.15 Tuleeko matkustuskielto voimaan jo perjantaina?
Hallituksen esitys matkustuskiellosta Uudenmaan ja muun Suomen välillä etenee eduskuntaan torstaina. Hallitus toivoo uutta kieltoa voimaan jo perjantaina 27. maaliskuuta.
– Esitys tulee istuntosalin kautta meille perustuslakivaliokuntaan. Kutsut asiantuntijoille tulla kuultavaksi ovat jo lähteneet, kertoi perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) keskiviikon A-studiossa.
– Tämä on iso kokonaisuus käydä läpi. Ylipäänsä olemme siinä tilanteessa, että valmiuslaki on käytössä Suomen oloissa ensimmäistä kertaa. Tämä vaatii harkintaa ja aikaa, mutta teemme parhaamme, Ojala-Niemelä totesi.
Lue juttu: Tuleeko matkustuskielto voimaan jo perjantaina? Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja: "Tämä vaatii harkintaa ja aikaa, mutta teemme parhaamme"
25.3. klo 23.42 Turkin nyrkkeilyliitto syyttää olympiakarsintoja koronaviruksen leviämisen lähteeksi
Turkin nyrkkeilyliiton puheenjohtaja Eyup Gozgecin mukaan kaksi maan nyrkkeilijää sai koronavirustartunnan Lontoossa järjestetyissä olympiakarsinnoissa. Tartunta on todettu lisäksi joukkueen päävalmentajalla.
Asiasta kertoo The Guardian. Gozgecin mukaan päätös turnauksen järjestämiseksi oli edesvastuutonta. Turkki aikoo tehdä asiasta Kansainväliselle Olympiakomitealle.
25.3. klo 23.29 Marin: "Toivon, ettemme näkisi nyt viikonloppua, jossa kapakat ja ravintolat ovat yhä auki"
Ravintoloita ei voi pakottaa sulkemaan oviaan vielä tulevana viikonloppuna, mutta pääministeri Sanna Marin (sd.) vetoaa yrittäjiin, jotta nämä sulkisivat ovensa omatoimisesti. Marin keroo myös, että alan yrittäjien toimeentuloon hallitus on antamassa lisää rahaa.
Eduskunta antoi tänään mietintönsä hallituksen eilen esittämästä sulkemispäätöksestä.
– Niiden (mietinnön ja käsittelyn jälkeisten) tietojen valossa on selvää, toisin kuin hallitus on halunnut, että emme tänä viikonloppuna vielä saa päätöksellä kiinni ravintoloita, Marin sanoi kello 22 maissa hallituksen tiedotustilaisuudessa.
Hallituksen täytyy vielä antaa täydentävä asetus ja selvityksiä. Marinin mukaan ne annetaan niin pian kuin mahdollista.
– Haluamme kuitenkin vedota, että jo ennen voimaantuloa ravintoloitsijat sulkisivat tilansa asiakaskäynneiltä. Ruokaa voi myydä ulos, sitä voi noutaa, mutta tilat suljettaisiin asiakaskäynneiltä.
– Tämä on ehdottoman tärkeää ja välttämätöntä sen vuoksi, ettei virus leviäisi. Tämä on hallituksen näkemys. Toivon, ettemme näkisi nyt viikonloppua, jossa kapakat, ravintolat ja baarit yhä auki.
Sulkemiseen liittyen Marin kertoo hallituksen keskustelleen tänään valtiovarainvaliokunnan kanssa alan yrittäjien toimeentulosta. Pääministerin mukaan tavoitteena on saada yrittäjien kuluja pienemmäksi, jopa pelastaa yrityksiä koronan kurittamassa tilanteessa.
– Olemme käyneet keskustelua siitä, että ely-keskuksille ja Business Finlandille annettuja määrärahoja nostettaisiin edelleen, Marin sanoo.
25.3. klo 22.54 Poliisi kertoo aamulla, miten aikoo valvoa kieltoa
Poliisi aikoo kertoa medialle huomisaamuna Uudenmaan matkustuskiellon valvomisesta. Poliisihallitus tosin antoi jo aiemmin tänään tiedotteen, jossa kerrottiin, miten poliisi toimisi "jos liikkumisrajoituksia tullaan asettamaan".
Tiedotteen mukaan liikkumisrajoituksen valvominen ei poikkeaisi normaaleista poliisin päivittäisistä tehtävistä: "Siinä missä tyypillisesti poliisi rajoittaisi liikkumista viikonloppuiltaisin puistoissa ja taajamissa järjestyshäiriöiden vuoksi, tehtäisiin samanlaisia toimia nyt laajemmassa mittakaavassa," tiedotteessa lukee.
Tarvittaessa poliisi pyytäisi virka-apua yhteistyöviranomaisilta, kuten puolustusvoimilta.
Tiedotteessa ei mainittu sanaakaan esimerkiksi siitä, sakotetaanko kiellon rikkojaa tai mielen maakunnan rajan ylitys estetään, jos esimerkiksi autolla matkaava ei suostu käskyä noudattamaan.
25.3. klo 22.19 Ravintolarajoitusta täytyy vielä hioa, ei voimaan nykyisellään
Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoo hallituksen tiedotustilaisuudessa, että ravintoloita ei voida määrätä lailla sulkemaan oviaan vielä. Hallituksen antamaa esitystä täytyy nimittäin vielä täsmentää joiltain osin.
Marin vetoaa tiedotustilaisuudessa painokkaasti ravintola-alan yrittäjiin, että asiakkaita ei silti otettaisi sisälle ravintoloihin viettämään aikaa.
25.3. klo 22.03 Hallitus esittää: Uusimaa rajataan muusta Suomesta 19.4. saakka
Hallitus aloitti hetki sitten tiedotustilaisuuden, jossa kertoo esittävänsä käyttöönottoasetusta Uuttamaata koskevasta liikkumisrajoitteesta. Maakuntaan ja sieltä pois liikkuminen kielletään, jos ja kun asetus tulee voimaan. Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoo, että asia saatetaan eduskunnan käsittelyyn mahdollisimman pian. Eristys olisi voimassa 19.4. saakka.
– Maakuntaan tulo ja sieltä poistuminen kiellettään, Marin sanoo.
Tietyissä tilanteissa liikkuminen maakuntaan tai sieltä pois sallitaan. Marin kertoo, ettei kieltoa sovelleta, jos maakunnan raja pitää ylittää välttämättömän viranomaistoimen, työn, elinkeinonharjoittamisen tai luottamustoimen toteuttamiseksi, lapsen tapaamisoikeuden, läheisen kuoleman tai muun painavan henkilökohtaisen syyn vuoksi. Myös rahti ja tavarankuljetus jatkuu, mutta juna- ja bussivuoroihin tulee harvennuksia.
– Tällaisena henkilökohtaisena syynä en pidä vapaa-ajan matkustamista.
Uudenmaan rajaaminen nähdään hallituksessa olennaisena keinona hidastaa koronavirusepidemin leviämiseen.
25.3. klo 21.41 Venäjällä herätään hiljalleen koronauhkaan
Kreml rauhoittelee kansalaisiaan samaan aikaan, kun Moskovaan pystytetään yötäpäivää uutta koronasairaalaa. Moskovalaisessa luksustavaratalossa tehdään ostoksia lähes entiseen tapaan, mutta miltä näyttää itänaapurin koronatilanne?
Lue kirjeenvaihtaja Erkka Mikkosen juttu:
Moskovalainen luksustavaratalo jakaa kasvosuojia, jotta shoppailu voi jatkua – Korona ei pelota Venäjällä: ”Pelkkä informaatiovirus”
25.3. klo 21.38 Nuorten koronavirustartunnat yleistyvät – kokosimme yhteen eri maiden tilastoja
Nuoria on koronavirustilastoissa huomattavasti vähemmän kuin iäkkäitä, mutta sairaalahoitoon joutuneiden nuorten määrä on kasvanut. Esimerkiksi New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa sairaalahoitoon joutuneista yli puolet on alle 50-vuotiaita.
Maiden välillä on suuria eroja nuorten sairastuneiden määrässä. Yhdysvalloissa viranomaisia huolestuttaakin se, että nuoret aikuiset näyttävät sairastuvan vakavasti useammin kuin muissa maissa.
Yksi syy lisääntyneisiin nuorten tartuntoihin saattaa olla se, että tähän asti nuoret ovat suhtautuneet melko huolettomasti virustartunnan mahdollisuuteen.
Kokosimme tähän artikkeliin tilastoja eri maissa sairaalahoitoon koronan vuoksi joutuneiden määrästä eri ikäryhmissä.
25.3. klo 21.17 Yli 400 000 brittiä ilmoittautui vapaaehtoiseksi auttajaksi koronakriisissä
Yli 400 000 brittiä on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi auttajaksi koronakriisiin viimeisen vuorokauden aikana, kertoi Britannian pääministeri Boris Johnson uutistoimisto AFP:n mukaan.
Maan terveysministeri kertoi maanantaina suunnitelmasta, jonka myötä 250 000 vapaaehtoista rekryttäisiin auttamaan ruoka- ja lääketoimituksissa.
Vapaaehtoiset auttavat niitä, jotka ovat jumissa kodeissaan koronavirusepidemian vuoksi.
Britanniassa on noin 1,5 miljoonaa ihmistä on pyydetty välttämään kaikenlaista kanssakäymistä terveydentilansa vuoksi.
Lähde: AFP
25.3. klo 21.10 Kolme kotiutuslentoa saapuu Suomeen perjantaina
Ulkoministeriö ja Finnair järjestävät perjantaina kolme kotiutuslentoa Suomeen. Lennoilla on tarkoitus tuoda kotimaahan niitä suomalaismatkailijoita, jotka ovat yhä maailmalla. Lennot tulevat Kyprokselta sekä Portugalista. Toinen portugalin-lennoista tulee Madeiralta.
– Kussakin kohteessa on kymmeniä suomalaisia matkailijoita, ilman tosiasiallisia muita mahdollisuuksia palata Suomeen. Lisäksi viranomaisrajoitukset erityisesti Kyproksella vaikeuttavat tilannetta tuntuvasti, toteaa UM:n tiedotteessa konsuliasioiden yksikönpäällikkö Antti Putkonen.
25.3. klo 21.06 Yhdysvaltain talouden jättipaketti vaikuttaa Suomessa asti
Yhdysvaltain noin 1 800 miljardin euron elvytys koronaviruksen aiheuttamien tuhojen korjaamiseksi on maan talouden kaikkien aikojen suurin hätäapupaketti.
Kuinka suuri paketti olisi Suomen kansantalouteen suhteutettuna? Miten Yhdysvaltain paketin vaikutukset näkyvät meillä?
Lue kirjeenvaihtaja Mika Hentusen juttu:
Kirjeenvaihtajalta: USA:n koronatukipaketista jopa tuhansia dollareita perhettä kohti – kokonaisuus vaikuttaa Suomessa asti
25.3. klo 20.55 Hallituksen tiedotustilaisuus alkaa 21.30, näytämme suorana
Yle näyttää suorana Areenassa, TV1:llä sekä tämän artikkelin pääkuvan paikalla hallituksen tiedotustilaisuuden, joka alkanee näillä näkymin kello 21.30. Tilaisuuden piti alkaa alun perin jo kello 21 ja sen jälkeisen tiedon mukaan klo 21.40. Päivitämme siksi alkamisaikaa myös tässä tekstissä.
Tiedotustilaisuus näytetään osana illan A-studiota, sitä ennen keskustellaan muun muassa koronaviruksen aiheuttamasta henkisestä kuormituksesta.
25.3. klo 20.51 Erdoğan uskoo Turkin toipuvan viruksesta parissa viikossa, Yhdysvalloissa tartuntoja jo yli 60 000
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on sanonut, että Turkki tulee selviämään koronaviruksesta 2-3 viikossa oikeilla toimenpiteillä. Erdoğan kertoi Turkin olevan valmistautunut kaikkiin tilanteisiin.
– Tulemme pääsemään tämän ajanjakson ohi mahdollisimman nopeasti mahdollisimman vähäisillä vahingoilla, Erdoğan sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
Turkissa on raportoitu 44 koronakuolemaa ja yhteensä 1872 tartuntaa.
Myös Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on sanonut, että Yhdysvallat voisi purkaa liikkumis- ja matkustusrajoituksiaan pääsiäiseen mennessä.
Asiantuntijat ovat pitäneet aikataulua epätodennäköisenä, sillä epidemiahuiput ovat todennäköisesti vasta tulossa.
Yhdysvaltain koronatartuntojen määrä on noussut jo yli 60 000:een. Tartuntojen määrä on kolmanneksi suurin Kiinan ja Italian jälkeen. Yhdysvaltojen tartuntamäärien uskotaan olevan todellisuudessa vielä paljon isompia.
Kuolleita Yhdysvalloissa on keskiviikkoon mennessä raportoitu yhteensä 827. John Hopkinsin yliopisto kertoi vielä tiistaina noin 600 kuolleesta Yhdysvalloissa.
Lähteet: AP, Reuters, AFP
25.3. klo 20.34 Paavin majatalossa Vatikaanissa tartunta
Paavi Franciscuksen kanssa samassa residenssissä asuva henkilö on saanut koronavirustartunnan, kertoo Il Messaggero -lehti uutistoimisto Reutersin mukaan. Tartunnan saanutta henkilöä hoidetaan sairaalassa.
Paavi asuu tällä hetkellä Santa Martan majatalossa, jossa asuu 75 muuta henkilöä.
Lehden mukaan koronaan sairastunut pappi. Vatikaani kertoi tiistaina, että yhteensä neljä henkilöä on saanut Vatikaanissa tartunnan.
Vatikaani ei ole kommentoinut uusinta tartuntaa.
Paavi Franciscus on perunut kaikki julkiset esiintymisensä koronaviruksen vuoksi, mutta on pitänyt rukouksia ja audienssejaan television ja internetin välityksellä.
Lähde: Reuters
25.3. klo 20.22 Miksi on supertartuttajia, miten voin minimoida tartuntariskin? –8 kysymystä, asiantuntija vastaa
Vaikka monia avoimia kysymyksiä on edelleen, tietoa koronaviruksen tarttumisesta on kertynyt jo paljon. Sitä tosin ei vielä tiedetä, miksi jotkut ihmiset tartuttavat virusta erityisen paljon. "Supertartuttaja" -ilmiö tunnetaan muissakin virustaudeissa. Kysymykset ja vastaukset löytyvät täältä.
25.3. klo 19.58 Seitsemän lasta altistunut koronalle HUSin lastensairaalan syöpäosastolla
Uudessa lastensairaalassa Helsingissä todetut koronatartunnat ovat altistaneet useampia lapsipotilaita kuin aiemmin julkisuuteen on kerrottu. Lastensairaalan ylilääkäri Eero Jokinen vahvistaa asian. Jokinen myöntää, että viikonlopun tiedottaminen ei ollut kaikilta osin onnistunutta.
Yle on puhunut kahden Taika-osastolla olevan potilaan äidin kanssa. Molemmat kyseenalaistavat tehtiinkö osastolla riittäviä toimenpiteitä lapsipotilaiden suojaamiseksi.
– Miten kaikista maailman osastoista tuollaisella, jolla on elinsiirto-, syöpä- ja veritautipotilaita, pääsee tapahtumaan tällaista? Tuon pitäisi olla maailman paras lastensairaala ja turvapaikka noille lapsille, joilla elimistön vastustuskyky on nolla, toinen heistä toteaa.
25.3. klo 19.58 Tukholmassa 18 kuollut vuorokauden aikana
Tukholmassa 18 ihmistä on kuollut koronaviruksen vuoksi kuluneen vuorokauden aikana, kertoo Tukholman alueen terveysjohtaja Björn Eriksson. Yhteensä 300 ihmistä on sairaalahoidossa ja 65 tehohoidossa koronan vuoksi. Alueella on kuollut yhteensä 37 ihmistä koronaviruksen vuoksi.
SVT:n mukaan Tukholmassa on pulaa terveydenhuollon henkilöstöstä. Muun muassa vastikään eläköityneitä pyydetään palaamaan töihin ja osa-aikaisia lisäämään työaikaansa.
Maailmanlaajuista koronavirustilannetta seuraavan Johns Hopkinsin yliopiston mukaan todettuja tartuntatapauksia on Ruotsissa jo yli 2 500 ja koronakuolemia 44.
Lähteet: STT–TT
25.3. klo 19.53 Tutkijat: Epidemia ei olekaan Suomessa ohi niin nopeasti kuin aiemmin kuviteltiin
Suomalaistutkijoiden tuoreimman arvion mukaan koronavirusepidemia, tai ainakin sen ensimmäinen aalto, kestää Suomessa lyhimmilläänkin keskikesään. Epidemian kestoa ovat yrittäneet laskea ja mallintaa tutkijat Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta THL:ltä ja eri yliopistoista.
25.3. klo 19.42 Britannian 37-vuotias diplomaatti kuoli virukseen
Britannian Unkarin-suurlähettilään sijainen Steven Dick, 37, on kuollut sairastuttuaan koronavirukseen, Britannian ulkoministeriö kertoi keskiviikkona. Dick oli ollut diplomaattina Unkarissa joulukuun alusta lähtien.
Brittilehti Guardianin toimittaja Shaun Walker kirjoittaa Twitterissä, että Dick kertoi hänelle tartunnasta viime viikolla, mutta oli sanonut voivansa hyvin.
Lähde: Reuters
25.3. klo 19.27 Ruotsi tukee pieniä yrityksiä koronakriisissä
Ruotsi on ilmoittanut uudesta apupaketista, jolla se tukee koronaviruksesta kärsinyttä taloutta. Uusi paketti tarjoaa pienyrityksille lainatakuita 100 miljardilla kruunulla(9,1 miljardilla eurolla) ja tukea vuokrakuluihin 5 miljardilla kruunulla (455 miljoonalla eurolla).
Tukipaketti on lisä Ruotsi mittaviin taloustoimiin, joita se on tehnyt taloustilanteen helpottamiseksi. Lue aiemmista toimista:
Ruotsin hallitus ohjaa 28 miljardia euroa koronakriisiin – tarkoituksena on tukea yrityksiä ja taata työntekijöille palkka
Lähteet: Reuters, SVT
25.3. klo 19.23 Italiassa 683 uutta kuolonuhria
Italiassa koronaan on viimeisen vuorokauden aikana kuollut 683 henkilöä, kertovat maan viranomaiset. Kuolleita on nyt yhteensä 7503.
Keskiviikon luku on pienempi kuin tiistain, jolloin Italia ilmoitti 743 kuolonuhrista. Maanantaina uusia kuolonuhreja oli 601, sunnuntaina 651 ja lauantaina ennätysmäärä 793.
Italia ilmoitti tartunnan saaneita olevan nyt 74 386. Vuorokaudessa on tilastoitu reilu 5000 uutta tartuntaa.
9362 Italiassa sairastunutta on toipunut täysin taudista. Tiistaina toipuneita oli 8326. Tehohoidossa on keskiviikon lukujen mukaan 3489 henkilöä.
Viruksesta eniten kärsineella Lombardian alueella uusia kuolonuhreja oli vähemmän kuin eilen, mutta tilanne alueella on yhä kriittinen. Kuolonuhreja on Lombardiassa yhteensä 4474, kun tiistaina niitä oli 4178.
Lähde: Reuters
25.3. klo 18.51 Yrittäjiltä alle viikossa enemmän tukihakemuksia kuin koko viime vuonna
Yrityksiä taloudellisesti tukevalle Business Finlandille on tullut alle viikossa enemmän apuhakemuksia kuin koko viime vuonna yhteensä. Yhtiö sai valtiolta lisäsumman yritysten tilanteen helpottamiseksi.
Yritysten pankkilainoja takaava Finnvera sekä Osuuspankki kertovat, että yrityksiltä on tullut viime viikon aikana 10 kertaa tavallista enemmän pyyntöjä lainojen lykkäämisestä. Uusia lainahakemuksia ei sen sijaan ole juurikaan tullut.
25.3. klo 18.28 Perustuslakivaliokunta hyväksyi hallituksen ravintolaesityksen, mutta esittää täsmennyksiä
Perustuslakivaliokunta on hyväksynyt hallituksen esityksen ravintoloiden sulkemisesta täsmennyksin. Valiokunta esittää muun muassa, että kieltoa rajataan alueellisesti ja ajallisesti tilanteen salliessa.
Asiasta kertoi valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.). Hänen mukaansa perustuslakivaliokunta pitää välttämättömänä, että lailla säädetään ravintoloiden sulkemisesta aiheutuneiden menetyksien kohtuullisesta korvaamisesta yrittäjille.
STT
25.3. klo 18.12 Ministeri Lintilä: Totta kai tänään on mahdollista saada esitys kasaan
Hallitus alkaa nyt puimaan Uudenmaan eristämistä muusta Suomesta säätytalolla.
Painellessaan ylös portaita ministerit olivat vähäsanaisia. Moni ei vastannut sanallakaan median kysymyksiin astellessaan ovelle. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp.) tosin totesi toivovansa, että tänään saataisiin aikaan esitys, joka voitaisiin saada perustuslakivaliokunnalle.
Juuri paikalle saapunut elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) ei kommentoinut rajoituksen sisältöä, mutta vastasi medialle, että "totta kai" tänään on mahdollista saada esitys kasaan. Siihen kuinka todennäköistä se olisi, Lintilä vastaa "katsotaan".
Suoraa lähetystä voi katsoa tämän artikkelin pääkuvasta.
Ylen ennakkotietojen mukaan harkinnassa on koko uudenmaan eristäminen muusta suomesta, ei yksittäisiä kuntia koskevasta rajoituksesta.
25.3. klo 18.08 Onko niillä kovat piipussa? – 9 kysymystä ja vastausta Puolustusvoimien mahdollisesta virka-avusta liikkumisrajoitusten valvontaan
Hallitus valmistelee nykyistä tiukempia liikkumisrajoituksia hidastaakseen koronaepidemian nopeaa leviämistä Suomessa. Todennäköisesti ne koskisivat koko Uuttamaata. Valvonta kuuluisi poliisille, ja se voisi pyytää Puolustusvoimilta virka-apua.
Kysyimme Puolustusvoimilta, mitä virka-apu käytännössä tarkoittaisi. Viestintäjohtaja, eversti Torsti Astrén antoi vastaukset yhdeksään kysymykseen.
25.3. klo 17.59 YK haluaa kaksi miljardia dollaria humanitaariseen apuun koronakriisissä
YK on julkistanut tänään kahden miljardin dollarin suuruisen humanitaarisen avun suunnitelman koronan voittamiseksi. YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin mielestä yksittäisten maiden toimet eivät riitä, vaan koko ihmiskunnan on taisteltava koronaa vastaan.
Summa koostuu YK:n eri järjestöjen vetoomuksista. Esimerkiksi lastenjärjestö Unicef vetoaa reilun 650 miljoonan dollarin saamiseksi koronan vastaiseen työhön ja lasten sekä perheiden auttamiseen ympäri maailman, tiedottaa Suomen Unicef.
Unicefin mukaan 1,2 miljardia lasta on koronan vuoksi joko kokonaan poissa opinnoista tai etäopiskelee.
Lähde: STT
25.3. klo 17.54 Viro kertoo ensimmäisestä koronakuolemasta
Viro on kertonut ensimmäisestä koronakuolemasta. Postimees-lehti kertoo, että uhri oli 83-vuotias ja hän kuoli Tallinnassa. Virallisten tietojen mukaan Virossa on 404 tartuntaa.
Lähde: Reuters
25.3. klo 17.48 Hallitus neuvottelee säätytalossa Uudenmaan eristämisestä, Yle näyttää suorana
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus aloittaa neuvottelut Säätytalossa kello 18. Ylen tietojen mukaan suunnitelma on, että koko Uusimaa eristetään muusta Suomesta. Katso Ylen livelähetystä tästä artikkelista.
25.3. klo 17.36 Saksan liittopäivät hyväksyi talouden koronapaketin
Saksa on ottamassa 156 miljardia euroa uutta velkaa koronaviruksen takia. Saksan liittopäivillä hyväksyttiin keskiviikkona lisäbudjetti, jossa on varattu 122,5 miljardin euron menot koronapandemian talousvaikutusten torjumiseen. Siitä lähes puolet on menossa suoraan pienten yritysten ja yksinyrittäjien tukemiseen. Myös sairaalat ovat saamassa lisää rahaa. Menetettäviä verotuloja paikataan runsaalla 30 miljardilla eurolla.
Saksan liittopäivillä lähes kaikki puolueet äänestivät lisäbudjetin puolesta, oikeistopopulistinen AfD pidättäytyi äänestämästä, kertoo yleisradioyhtiö ARD. Liittopäivät päätti myös poistaa käytöstä perustuslakiin kirjatun velkajarrun, joka normaalisti rajoittaa Saksan velanottoa.
Lähteet: Reuters, AFP
25.3. klo 17.39 STM:n Kumpulainen "Aluksi ei tiedetty, että oireetonkin voi tartuttaa"
THL arvioi viime viikolla, että koronavirustartuntoja voi olla todellisuudessa 20–30 kertainen määrä laboratoriossa varmennettuihin tapauksiin nähden. Tämä tarkoittaisi, että Suomessa olisi todellisuudessa noin 20 000 tai enemmän tartuntoja, sillä laboratoriovarmennettuja on. Vieläkö tämä viimeviikkoinen arvio todellisesta määrästä pitää kutinsa, kysyttiin erikoislähetyksessä sosiaali- ja terveysministeriön Hyvinvointi- ja palveluosaston johtaja Tuija Kumpulaiselta.
– En osaa sanoa, sitäon hirveän vaikea arvioida. Jälkikäteen tulemme joskus erilaisten vasta-ainetutkimusten pohjalta tietämään, kuinka moni sairastui, Kumpulainen vastaa.
Mutta yksi asia on tarkentunut alkuun verrattuna:
– Ihan alussa ajatus maailmalla oli se, ettei virus tarttuisi ennen oireiden tuloa. Nyt näyttäisi siltä, että jonkin verran tartuntaa esiintyy jo ennen oireita. Se on vähäisempää kuin oireiden tultua, mutta sitä on.
– On parin päivän ikkuna (ennen oireiden tuloa), jonka aikana tartuntaa saattaa jo lähteä liikkeelle ja se tekee väestötasolla sen, ettei tartuntaketjua tiedetä.
Liikuntarajoitusten toimivuudesta ei Kumpulaisen mukaan vielä tiedetä, sillä ne ovat olleet voimassa vasta viikon.
25.3. klo 17.18 Ylen tiedot: Eduskunnan keskusteluissa harkittu myös korvausta ravintoloitsijoille
Eduskunnan valiokuntakeskusteluissa on pohdittu, pitäisikö ravintoloitsijoiden saada jonkinlainen korvaus tai tuki, jos valtio määrää lain voimalla ravintolat suljettaviksi hallituksen eilisen esityksen mukaisesti. Ylen tietojen mukaan jonkinlaisesta pohdintaa korvauksesta on ollut perustuslakivaliokunnassa.
Pohdinnat eivät välttämättä tarkoita sitä, että ravintoloitsijat saisivat korvauksen ravintoloiden sulkemisesta. Mahdollista on, että talousvaliokunnan mietinnössä olisi esimerkiksi kehotus hallitukselle harkita korvauksen tai avustuksen mahdollisuutta.
Perustuslakivaliokunnan lausunnosta odotetaan tietoja tänään keskiviikkona kello 18.00. Lopulliset ratkaisut tekee eduskunnan täysistunto.
25.3. klo 17.10 Euroopan tartuntatautivirasto: Koronavirus kestänee kesäsäätkin
Nousevat lämpötilat ja kosteampi ilma eivät näytä vaikuttavan merkittävästi koronaviruksen leviämiseen, arvioi Euroopan tartuntatautivirasto ECDC. Viraston keskiviikkoisen tilannekatsauksen mukaan virus näyttää selviävän myös lämpimissä ja kosteissa olosuhteissa.
ECDC toteaa, että vaikka aiemmin tunnetut koronavirukset jylläävät nimenomaan talvikaudella, toistaiseksi ei ole todisteita siitä, että nyt leviävä koronavirustyyppi käyttäytyisi samalla tavalla. ECDC huomauttaa, että virus on onnistunut leviämään myös trooppisessa ilmastossa, kuten Singaporessa ja Kiinan Guangxissa.
ECDC myös arvioi, että tehohoidon kapasiteetti on ylittymässä huhtikuun keskivaiheilla kaikissa Euroopan maissa, ellei sairaanhoidon kantokykyä paranneta ja taudin leviämistä hidasteta.
Lähde: Reuters
25.3. klo 16.59 Perustuslakivaliokunta kertoo ravintolarajoituksista kello 18
Perustuslakivaliokunta pitää tiedotustilaisuuden tänään kello 18, kertoo eduskuntatiedotus. Valiokunta on käsitellyt tänään hallituksen eilistä esitystä ravintoloita koskevista rajoituksista. Yle on paikan päällä tekemässä "oviliveä" ja tilaisuus nähdään ainakin uutisten verkkosivuilla.
25.3. klo 16.55 Ylen kirjeenvaihtaja: USA jakaa rahaa suoraan ihmisille, Yhdysvalloista uusi epidemian keskus?
Kirjeenvaihtajamme Yhdysvalloista, Paula Vilén kertoi Ylen erikoislähetyksessä, että liittovaltion jättimäisestä tukipaketista on tulossa 250 miljardia dollaria suoraa rahallista tukea kansalaisille sekkeinä. Myös yrityksiä aiotaan tukea.
Tukipakettia pidetään välttämättömänä työttömyysasteen nousun hillitsemiseksi. Eilen maailman pörsseissä paketin odotus näkyi optimismina.
USA:ssa kuolleita on jo yli 700, tartuntoja yli 53 000 ja tilanne on pahenemaan päin. Etenkin New Yorkin alue on vaikeuksissa.
25.3. Tilastot vahvistavat: Saksassa saippuan myynti nelinkertaistui ja wc-paperin kolminkertaistui
Saksan tilastoviranomainen Destatis julkaisi keskiviikkona alustavia tilastoja päivittäistavaratuotteiden kysynnästä viime viikkoina. Eri puolilla maailmaa innokkaasti hamstratun wc-paperin kysyntä kasvoi viime viikolla Saksassa yli kolminkertaiseksi tavanomaiseen verrattuna.
Vielä kuumemmille kiville on mennyt saippua, jota myytiin viime viikolla yli nelinkertainen määrä tavanomaiseen verrattuna. Desinfiointiaineita ostettiin Destatisin mukaan jo helmikuun viimeisellä viikolla kahdeksan kertaa enemmän kuin yleensä, mutta ostomäärät ovat romahtaneet tarjonnan kutistumisen myötä.
Tavanomaista enemmän on myyty myös muun muassa leipää ja leivonnaisia, jauhoja, sokeria sekä paseerattua tomaattia. Sen sijaan olutta on Saksassa viime viikkoina myyty Destatisin mukaan hieman tavanomaista vähemmän.
Destatisin mukaan tiedot on koottu digitaalisten kassatietojen perusteella.
25.3. klo 16.08 Hollannissa yli 800 uutta tartuntaa mutta viranomaiset varovaisen toiveikkaita
Hollannin vahvistettujen koronatartuntojen määrä nousi keskiviikkona yli 6400:n. Uusia tartuntoja oli todettu vuorokauden aikana 852. Koronaviruksen oireisiin kuolleiden määrä nousi 80:lla eli lähes kolmanneksella yli 350:n.
Hollannin terveysviranomainen RIVM on kuitenkin varovaisen toiveikas epidemian hidastumisen suhteen. RIVM:n mukaan sairaalahoitoon tulevien potilaiden määrä on noussut viime päivinä, mutta nousu näyttäisi nyt loiventuvan.
Lähde: Reuters
25.3. klo 15.35 Putin: Venäläisillä ensi viikko vapaata koronaviruksen takia, perustuslakiäänestyksen ajankohta päätetään myöhemmin
Presidentti Vladimir Putinin mukaan ensi viikko on Venäjällä palkallista vapaata töistä. Vain välttämättömillä aloilla työskentelevien odotetaan tulevan töihin.
Putinin mukaan ainakin kaupat, apteekit ja pankit pysyvät kuitenkin auki. Muuten hän kehotti venäläisiä pysymään kotona viruksen leviämisen ehkäisemiseksi.
Putin lupasi myös helpotuksia pienten ja keskisuurten yritysten verotukseen sekä yksityishenkilöiden lainanlyhennyksiin.
Perustuslakia koskevalle kansanäänestykselle Putin ei kertonut vielä uutta ajankohtaa, vaan sanoi, että se päätetään myöhemmin.
Kerroimme tässä seurannassa aiemmin, että äänestys lykkääntyy. Venäjällä oli siis tarkoitus äänestää 22. huhtikuuta uudesta perustuslaista. Uudistus muun muassa sallisi Putinin pyrkiä uudelleen presidentiksi vielä kuluvan kauden jälkeenkin.
Vahvistettujen koronavirustapausten määrä nousi merkittävästi Venäjällä keskiviikkona. Tartuntojen määrän kerrottiin nousseen 163:lla 658:aan.
Venäjän puolustusministeriöstä kerrottiin keskiviikkona, että Putin on määrännyt armeijan harjoittelemaan koronaviruksen torjumista. Loppuviikolla järjestettäviin harjoituksiin osallistuu lääkintäjoukkoja sekä biologisten ja kemiallisten uhkien torjumiseen erikoistuneita joukkoja.
Moskovan pormestari Sergei Sobjanin ilmoitti aiemmin päivällä, että kaupungissa kielletään kaikki julkiset yleisötilaisuudet niin sisällä kuin ulkona. Myös kauppoja ja muita liikeyrityksiä suljetaan, ruokakaupat ja pankit pysyvät kuitenkin auki.
Lähde: Reuters, AFP, AP, Tass
25.3. klo 15.40 Saksa aikoo vapauttaa vankeja koronauhan vuoksi, sellit halutaan karanteenikäyttöön
Saksan väkirikkain osavaltio Nordrhein-Westfalen suunnittelee vapauttavansa jopa 1000 vankia. Toimien taustalla on huoli siitä, että tauti alkaa levitä vankiloissa, osavaltion oikeusministeri Peter Biesenbach on sanonut. Uutistoimisto Reutersin mukaan vapautuvat sellit halutaan karanteenikäyttöön.
Vankien vapauttamisesta kertoi ensimmäisenä Focus-lehti. Tarkoituksena on vapauttaa vankeja, joiden tuomio on ollut enintään 18 kuukautta ja jotka olisivat vapautuneet joka tapauksessa 20. heinäkuuta mennessä. Myöskään uusia, alle vuoden tuomion saaneita rikollisia ei oteta nyt vankilaan, kirjoittaa Focus.
Seksuaali- ja väkivaltarikollisia ei vapauteta tässä yhteydessä, Biesenbach on sanonut.
Lähteet: Focus, Reuters
25.3. klo 15.33 THL ennustaa: epidemian huipussa sairaalahoitoa tarvitsee 11 300 suomalaista
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL ennustaa, että epidemian huippukuukausien aikana Suomessa 11 300 ihmistä tarvitsisi sairaalahoitoa koronavirustartunnan vuoksi. Heistä tehohoitoa tarvitsisi 3 600. Toimenpiteet ovat purreet, mutta yhden ihmisen tartuttavuuskerroin on silti lähempänä kahta kuin yhtä, kertoo THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen.
25.3. klo 15.31 Ylen kysely: puoluekanta näkyy suhtautumisessa rajoituksiin
Ylen teettämän kysely kertoo, että puolet suomalaisista on tyytyväisiä hallituksen antamiin suosituksiin ja rajoituksiin. miltei puolet halusi tiukempaa linjaa.
Ikä ei näyttäisi vaikuttavan siihen, haluaako vastaaja tiukempia rajoituksia, mutta vastauksissa näkyy puoluetausta. Esimerkiksi perussuomalaisten kannattajista 75 prosenttia halusi tiukempia toimia, vasemmistoliiton kannattajista ainoastaa 29 prosenttia.
Lähes kaikki vastaajat kertovat rajoittaneensa liikkumistaan julkisilla paikoilla.
25.3. klo 15.27 Putin: Kansanäänestystä perustuslaista lykätään koronaviruksen takia
Venäjällä lykätään uutta perustuslakia koskevaa kansanäänestystä. Presidentti Vladimir Putin kertoi televisiopuheessaan, että äänestystä on lykättävä koronaviruspandemian takia. Venäjän perustuslakiuudistus on muun muassa antamassa Putinille mahdollisuuden jatkaa presidenttinä vielä kuluvan kauden jälkeenkin.
Lähteet: Reuters, AFP
25.3. klo 15.14 Huoltovarmuuskeskus ryhtyy tukemaan varustamoita, jotta rahti kulkee – Merimiesliitot paheksuvat Ruotsin ja Viron lipun alla kulkevien laivojen tukea
Matkustajaliikenteen tyssäämisen vuoksi Huoltovarmuuskeskus alkaa tukea autolautoilla saapuvaa rahtia, keskus tiedottaa. Rahtia on tuotu yleensä matkustajalautoilla, mutta nyt matkustajamäärät ovat koronaviruksesta johtuen nollassa.
Huoltovarmuuskeskuksen mukaan valtio alkaa nyt maksamaan varustamoille tukea, jolla katetaan taloudellisesti rahdin kuljetuksen kannattavuus matkailijatulojen kuihduttua.
Tiedotteessa huoltovarmuuskeskus sanoo, että rahdista suurin osa on välttämätöntä Suomen huoltovarmuudelle ja elinkeinoelämälle, koska matkustajalautoilla kulkee rahtina muun muassa paljon elintarvikkeita, lääkkeitä sekä muita kulutustavaroita.
Huoltovarmuuskeskus on varautunut käyttämään toimenpiteisiin 45 miljoonaa euroa. Tukea myönnetään seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi.
Merimiesliitot ovat jo tuominneet päätöksen. Asiasta tiedotetaan Merimies-Unionin verkkosivuilla. Liittojen mukaan on käsittämätöntä, että Huoltovarmuuskeskus jakaa tukea myös Ruotsin ja Viron lipun alla seilaaville aluksille.
Unionin mukaan samaan aikaan suomalaisia matkustajalaivoja on pysähdyksissä Helsingissä ja Maarianhaminassa ja niiden 2 500 merimiestä ovat lomautettuja.
25.3. klo 15.10 Hallitus pitää tiedotustilaisuuden kello 21, Uudenmaan sulkeminen perustuslakivaliokunnassa
Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen kertoo eduskunnan varautuneen tänään useampaan istuntoon. Seuraava niistä alkaa jo 15.15. Uudenmaan rajaamista käsitellään tällä hetkellä eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Hallituksen on määrä pitää tänään tiedotustilaisuuden kello 21.00
25.3. klo 15.06 Suomessa 88 uutta tartuntaa, tehohoidossa 22 henkilöä
THL:n tuoreimpien lukujen mukaan Suomessa on nyt yhteensä 880 laboratioriovarmennettua koronavirustartuntaa. Tartunnoista uusia on 88. Sairaalahoitoa vaativia potilaita on tällä hetkellä 82, joista 22 on tehohoidossa. THL:n tieto tuli kello 15.
25.3. klo 14.45 Asukkaiden koronatilanteesta saamat tiedot vaihtelevat selvästi eri puolilla maata
Suomalaiset sairaanhoitopiirit ovat viime päivinä antaneet hyvin vaihtelevasti tietoja vahvistettujen koronatartuntojen määristä alueilla.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS julkaisee alueensa todetut koronavirustartunnat päivittäin omilla nettisivuillaan, kun taas esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri PPSHP ei ole kertonut viikkoon edes tapausten määriä.
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettuja koronatartuntoja oli viime viikon keskiviikkona toiseksi eniten sairaanhoitopiireistä eli 29. Sen jälkeen sairaanhoitopiiri kertoi uusia tietoja vasta tänään, kun tapausten määrä oli kasvanut 40:een.
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Korpelainen myöntää, että tartuntamäärien kertomista ei ole kielletty. Korpelaisen mukaan tiedotuslinjasta on ollut väärinkäsitys.
25.3. klo 15.05 Tartunnat lisääntyvät Tokiossa, viranomaiset kehottavat kaupunkilaisia koteihinsa
Japanissa Tokion viranomaiset ovat kehottaneet ihmisiä pysyttelemään kotona koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Kaupungissa on todettu vuorokauden aikana 41 uutta koronavirustartuntaa, mikä on tähän mennessä suurin päiväkohtainen määrä.
Yhteensä Tokiossa on tähän mennessä todettu runsaat 200 koronatartuntaa. Koko Japanissa vahvistettuja tartuntoja on lähes 1 200 ja yli 40 ihmistä on kuollut.
Lähde: STT–AFP
25.3. klo 14.42. Kotiutuslennoilla saapuvia ohjeistetaan välttämään julkisen liikenteen käyttöä
Useita suomalaisia matkailijoita on saapumassa ulkomailta lähipäivinä kotiutuslennoilla. Heitä vastassa on kentällä terveydenhuollon ammattilaisia ja SPR:n vapaaehtoisia neuvomassa henkilökohtaisesti, kertoo valtioneuvoston kanslia. Rajavartiolaitos jakaa Suomeen saapuville ohjeistuksen, jossa neuvotaan myös välttämään lähikontakteja ja muistamaan turvaväli. Heitä kehotetaan välttämään julkisen liikenteen käyttöä kotimatkalla.
Saapujat ohjataan 14 vuorokauden kotikaranteeniin.
25.3. klo 14.30 Valmistelussa oleva liikkumisrajoitus eristäisi koko Uudenmaan, ei vain tiettyjä kuntia
Uuttamaata koskevat rajoitukset ovat nyt virkamiesvalmistelussa ja hallitus on varautunut istuntoon tänään kello 20.00.
Ylen tietojen mukaan hallituksen valmistelu liikkumisrajoituksista on vahvasti kallellaan vaihtoehtoon, että liikkumisrajoitukset koskisivat koko Uuttamaata. Rajausta ei siis tehtäisi esimerkiksi kuntakohtaisesti. Kotiin Uudellemaalle saisi kuitenkin palata, jos on esimerkiksi ollut mökillä.
Rajoitus ei voisi tulla voimaan välittömästi, vaan se menee ensin eduskunnan ja perustuslakivaliokunnan käsittelyn läpi.
14.15 Päivän erikoislähetyksessä vieraana THL:n Mika Salminen sekä STM:n Tuija Kumpulainen
Ylen erikoislähetys alkaa tuttuun tapaan kello 15 ja se näytetään TV1:llä, Areenassa ja tämän artikkelin pääkuvana lähetyksen alettua. Lähetyksessä politiikan toimittaja Ari Hakahuhta kertoo tuoreimman tilannekatsauksen koronaviruksesta.
Etäyhteyksillä lähetyksessä vierailevat sosiaali- ja terveysministeriön Hyvinvointi- ja palveluosaston johtaja Tuija Kumpulainen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen.
Linkistä avautuvaan juttuun päivitetään olennaisimmat tiedot.
25.3. klo 13.59 Britannian kuningatar Elisabet II voi edelleen hyvin
Britannian hovista kerrotaan, että kuningatar Elisabet II on tavannut poikansa kruununprinssi Charlesin viimeksi yli kaksi viikkoa sitten. Tänään hovi tiedotti, että Charlesilla on koronavirustartunta.
93-vuotias kuningatar ja hänen puolisonsa prinssi Philip, 98, vetäytyivät Lontoosta Windsorin linnaan viime viikolla. Kuningattaren tiedottaja kertoi keskiviikkona hänen voivan hyvin.
Lähteet: Reuters, AFP
25.3. klo 13.28 Miten korona leviää ilmassa? Suomalaistutkijat yhdistivät voimansa selvittääkseen asian
Suomalaistutkijat alkavat selvittää, miten äärimmäisen pienet pisarat kulkeutuvat ilmavirran mukana yskiessä, aivastaessa tai puhuessa Pisarat kantavat mukanaan myös taudinaiheuttajia, kuten koronaviruksia. Tutkijat selvittävät myös, voisiko koronavirus selviytyä ilmassa.
Aiemman amerikkalaistutkimuksen mukaan koronavirus voi levitä ilmassa usean tunnin ajan. Virusta ei kuitenkaan tunneta vielä tarpeeksi tarkasti, jotta tiedettäisiin, mikä on tartuttava määrä virusta.
25.3. klo 13.18 Korona arjessa: Kuopiolaismiehen iäkkäät vanhemmat joutuivat eroon toisistaan
Kuopiolainen Markku Koljonen on huolissaan hoitolaitoksessa asuvista 80-vuotiaista vanhemmistaan.
Joensuussa Siun soten palvelutalon eri yksiköissä asuvat vanhukset eivät koronaviruksen vuoksi pääse enää näkemään toisiaan. Tähän viikkoon asti Koljosen isä vieraili päivittäin puolisonsa luona tiloja yhdistävän kulkukäytävän kautta, mutta nyt se ei enää onnistu. Koljonen pohtii, onko tilanne enää inhimillinen.
Lue koko tarina tästä.
25.3. klo 13.01 Espanjassa kuolleiden määrä kipuaa yhä ylemmäs
Koronavirus teke yhä pahempaa tuhoa Espanjassa. Kuluneen vuorokauden aikana maassa kuoli koronaviruksen aiheuttamiin oireisiin 738 ihmistä eli suurin päiväkohtainen määrä epidemian aikana. Kuolleita on Espanjassa nyt yhteensä 3 434 eli toiseksi eniten maailmassa Italian jälkeen.
Myöskään tartuntojen leviämisvauhti ei osoita laantumisen merkkejä. Kuluneen vuorokauden aikana Espanjassa vahvistettiin lähes 8 000 uutta tartuntaa.
Lähde: Reuters
25.3. klo 13.00 Toiset maat ovat hidastaneet viruksen leviämistä tehokkaammin kuin toiset
Koronavirusepidemia ei ole kasvanut varmistettujen tartuntojen perusteella yhtä nopeasti Suomessa kuin monessa muussa maassa. Suomi on ottanut liikkumisrajoitukset käyttöön suhteellisen aikaisin moniin muihin maihin verrattuna.
25.3. klo 12.52 Prinssi Charlesilla koronatartunta
Britannian kruununprinssi Charlesilla on todettu koronavirustartunta, kertoo brittiläinen tv-kanava ITV. Hovin tiedotteen mukaan Charlesin oireet ovat lieviä. Hänen puolisonsa Cornwallin herttuatar Camilla on myös testattu, mutta hänellä ei ole tartuntaa. Pariskunta on vetäytynyt kotieristykseen Skotlannissa. Hovin tiedotteessa kerrotaan myös, ettei ole tietoa, mistä prinssi Charles on tartunnan saanut, koska hän on osallistunut lukuisiin julkisiin tilaisuuksiin viime viikkoina.
25.3. klo 12.46 Mitä Uudenmaan eristäminen muusta Suomesta tarkoittaisi? Kymmenen kysymystä
Uudenmaan eristämiseen liittyy runsaasti avoimia kysymyksiä, joista moniin on vielä niukasti vastauksia. Keräsimme kymmenen kysymystä tähän juttuun.
Hallitus kokoontuu tänään kello 18 neuvottelemaan uusista rajoittamistoimista. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sdp.) sanoi Ylen aamun haastattelussa keskiviikkona, että Uudenmaan eristämisestä päätetään todennäköisesti tänään.
25.3. klo 12.13 Koronatartunnan saaneiden määrässä selvä nousu Venäjällä
Viranomaisten mukaan 163 ihmistä on saanut koronatartunnanVenäjällä viime vuorokauden aikana. Se on suurin määrä tartuntoja vuorokaudessa vaatima Venäjällä.
Suurin osa tartunnoista oli Moskovan alueelta. Kaikkiaan koronaan on nyt sairastunut 658 ihmistä Venäjällä.
Presidentti Putinin on määrä puhua pandemiasta kansalaisille harvinaisessa tv-puheessa tänä iltapäivänä.
Lähteet Reuters, Tass
korjattu klo 12.50, määrissä on kyse tartunnoista, ei kuolleista
25.3. klo 11.59 Ravintoloitsija Henri Alén: Tilanne on katastrofaalinen
Ravintolanomistajat kertovat tarvitsevansa helpotusta ulosmyyntisäännöksiin ja ennen kaikkea vuokrien maksuun pärjätäkseen koronarajoitusten kanssa.
Viittä ravintolaa pyörittävä Henri Alén ilmaisi huoltaan Ylen aamun haastattelussa.
– Kyseessä on matalapalkka-ala ja tällä alalla ei voi tehdä etätöitä. Tilanne on katastrofaalinen, mutta nyt on vaan luovittava tässä tilanteessa.
25.3. klo 11.34 Sisällissodan runtelemassa Libyassa ensimmäinen koronatartunta
Libyassa on todettu maan ensimmäinen koronavirustartunta, viranomaiset kertovat. Tartunnan saaja oli palannut maahan Saudi-Arabiasta Tunisian kautta viikko sitten.
Koronaviruksen mahdollinen leviäminen koettelisi entisestään maan julkista terveysjärjestelmää, joka on tiukoilla sisällissodan vuoksi.
Maa ajautui kaaokseen sen jälkeen, kun diktaattori Muammar Gaddafi syöstiin vallasta arabikevään aikana 2011. Se on käytännössä jakautunut kahtia kansainvälisesti tunnustetun hallinnon ja sotapäällikkö Khalifa Haftarin joukkojen välillä. Haftar käynnisti hyökkäyksen pääkaupunkia Tripolia vastaan viime vuonna.
Lähde: AFP
25.3. klo 11.08 HUSin alueella toinen koronaviruksen aiheuttama kuolemantapaus
HUSin alueella on tapahtunut toinen koronaviruksen aiheuttama kuolemantapaus, sairaanhoitopiiri tiedottaa.
Menehtynyt oli iäkäs. Hän kuoli tiistaina 24.3.
Suomessa koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin on nyt menehtynyt yhteensä kolme henkilöä. Keskiviikkona kerrottiin kahdesta uudesta tapauksesta. Ensimmäisestä kuolemantapauksesta uutisoitiin lauantaina.
25.3. klo 10.54 Yksi koronapotilas kuoli Kanta-Hämeessä
Keski-ikäinen henkilö kuoli keskiviikkona koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin Kanta-Hämeen keskussairaalassa.
Henkilö kuului riskiryhmään perussairautensa osalta, kertoo Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri tiedotteessaan.
Sairaanhoitopiiri ei anna asiasta lisätietoja menehtyneen yksityisyyden suojaamiseksi.
25.3. klo 10.41 Kymmenet tuhannen vierastyöläiset lähteneet Thaimaasta
Noin 60 000 vierastyöläistä on lähtenyt Thaimaasta sen jälkeen, kun viranomaiset sulkivat maan ostoskeskukset ja rajoittivat yritysten toimintaa.
Thaimaan sisäministeriön mukaan vierastyöläiset ovat alkaneet palata koteihinsa eilisestä tiistaista lähtien. He ovat kotoisin pääosin Laosista, Kambodžasta ja Myanmarista.
Thaimaassa on todettu 934 koronatartunaa. Se on sulkenut rajansa ja kehottanut ihmisiä pysyttelemään sisätiloissa.
Lähde: Reuters
25.3. klo 10.29 Matkahuollon kotijakeluiden kysyntä kasvanut räjähdysmäisesti
Matkahuolto kertoo, että suoraan kotiovelle toimitettavien lähetysten kysyntä on kasvanut satoja prosentteja viimeisen viikon aikana.
Tällä viikolla Matkahuolto alkaa jakaa paketteja myös suoraan postilaatikoihin ja -luukkuihin. Uusi kokeilu otetaan käyttöön valikoiduissa postinumeroissa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa ja Turussa.
Myöhemmin palvelua aiotaan laajentaa, yhtiö tiedottaa.
25.3. klo 10.10 Husin alueella todettu 49 uutta tartuntaa
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri tiedotti keskiviikkona 49 uudesta tartunnasta.
Yhteensä Husin alueella on nyt todettu 561 tartuntaa. Suurin osa Suomen tartunnoista on Husin alueella.
THL kertoo myöhemmin päivällä koko Suomen tartuntatilanteen.
25.3. klo 9.40 Puolustusvoimissa yhteensä kahdeksan varmistettua tapausta
Puolustusvoimissa on viime päivinä vahvistettu neljä uutta koronavirustartuntaa, Puolustusvoimat tiedottaa. Kaksi tapausta on vahvistettu Kaartin jääkärirykmentissä, yksi Merivoimissa ja yksi Maavoimissa. Tartunnat on todettu lauantaina, sunnuntaina ja eilen maanantaina.
Kaartin jääkärirykmentin sairastuneet ovat Urheilukoulun varusmies ja rykmentin henkilökunnan jäsen. Tartunnat ovat peräisin ulkomailta.
Merivoimissa ja Maavoimissa tartunnan saaneet ovat henkilökunnan jäseniä. Heidän epäillään saaneen tartunnat kotimaassa.
Aikaisemmin koronainfektioon on sairastunut kaksi Kaartin jääkärirykmentin varusmiestä ja kaksi henkilökuntaan kuuluvaa henkilöä. Puolustusvoimissa on toistaiseksi varmistettu yhteensä kahdeksan koronavirustartuntaa, joista kolme koskee varusmiehiä ja viisi henkilökuntaa.
25.3. klo 9.33 Koronarajoitukset vaikuttavat jo kolmannekseen maailman ihmisistä
Jo kolmannes maailman väestöstä on määrätty joko täyteen tai osittaiseen liikkumiskieltoon koronaviruksen vuoksi.
Tästä päivästä lähtien myös Intian 1,3 miljardia asukasta on määrätty pysymään kotonaan. Määräys on voimassa kolme viikkoa.
Maailmanlaajuista koronavirustilannetta seuraavan Johns Hopkinsin yliopiston mukaan todettuja tartuntatapauksia on maailmassa jo yli 423 000. Viruksen tiedetään aiheuttaneen lähes 19 000 kuolemaa.
Lähde: STT-AFP
25.3. klo 9.11 Lääkettä ei vielä ole, mutta ehkä tulossa – lääketieteen asiantuntijat Ylen aamussa
Infektiosairauksien professori Anu Kantele ja mikrobiologian erikoislääkäri ja professori Olli Vapalahti keskustelivat Ylen aamussa koronavirustilanteesta, viruslääkkeen kehittämisestä ja viruksen tartuttavuudesta.
Kanteleen mukaan tutkimuksia on jatkuvasti meneillään eri puolilla maailmaa, mutta mahdollisen rokotteen kehittäminen, testaaminen ja jakeluun saaminen vie pitkään. Muitakin vaihtoehtoja on.
– Pyritään siihen, että voitaisiin löytää lääke niistä lääkkeistä, jotka on meillä jo rekisteröity ja käytössä, koska niille on jo tehty kaikki turvallisuuskokeet.
Katso koko keskustelu alta.
25.3. klo 8.59 Saksassa jälleen yli 4 000 uutta koronatartuntaa
Saksassa on jälleen todettu yli 4 000 uutta koronatartunaa. Uusia tartuntoja on lähes 4 200, mikä on kuitenkin vähemmän kuin eilen ilmoitetut lähes 4 800.
Kuolleiden määrä on nyt 149. Vuorokaudessa kuolleiden määrä kasvoi 36:lla.
Lähde: Reuters
25.3. klo 8.40 Koronavirus arjessa: Essi Autio ja Antti Rantala peruivat häänsä
Kortesjärveläisten Essi Aution ja Antti Rantalan huhtikuinen hääpäivä peruuntui koronaviruksen takia. Juhlatunnelma meni eikä vieraslistaa haluttu karsia kovalla kädellä. Lue Aution ja Rantalan tarina tästä.
25.3. klo 8.17 Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja: Uudenmaan eristämisestä päätetään todennäköisesti tänään
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä (sdp.) uskoo, että Uudenmaan eristämisestä päätetään tänään.
Ojala-Niemelä sanoi Ylen aamussa keskiviikkona, että hänen käsityksensä mukaan valmiuslaista aktivoidaan kaksi pykälää (118 ja 133), jotka mahdollistavat liikkumisen rajoittamisen ja myös mahdollisen sakottamisen, jos rajoitusta ei noudateta.
Ojala-Niemelä ei arvioinut sakon mahdollista suuruutta, mutta sanoi uskovansa sakon pysyvän maltillisena.
Hallitus kokoontuu keskiviikkona kello 18. Mahdollisista uusista toimenpiteistä tiedotetaan illan aikana.
Ravintoloiden aukiolon rajoittamista koskeva lakiesitys vietiin eduskuntaan eilen, ja se on tänään perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Jos eduskunta käsittelee esityksen nopeasti, ravintolat voitaisiin sulkea jo ensi lauantaina 28. maaliskuuta.
Katso ravintolaesityksen keskeiset kohdat tästä.
25.3. klo 7.52 Senaatin johtajat vahvistavat elvytyspakettisovun
Yhdysvaltain senaatin republikaani- ja demokraattijohtajat vahvistavat, että elvytyspaketista on päästy sopuun päiviä kestäneiden neuvottelujen jälkeen. Paketin suuruus on odotetusti kaksi biljoonaa dollaria.
– Viimein, meillä on sopimus, republikaanijohtaja Mitch McConnell sanoi.
Senaatin ja edustajainhuoneen pitää vielä hyväksyä laki elvytyspaketista, ennen kuin se lähetetään presidentti Donald Trumpin allekirjoitettavaksi. McConnellin mukaan paketin hyväksymisestä äänestetään vielä tänään keskiviikkona.
Lähde: Reuters
25.3. klo 7.50 Puolustusvoimat varautunut virka-aputehtävään poliisilta
Puolustusministeri Antti Kaikkosen (kesk.) mukaan varusmiehiä ja Puolustusvoimien henkilöstöä saadaan tarvittaessa nopeastikin valvontatehtäviin Uudenmaan rajalle, jos Uusimaa eristetään.
Puolustusvoimat on siis Kaikkosen mukaan jo valmistautunut poliisin mahdollisesti tarvitsemaan virka-aputehtävään.
Kaikkosen mukaan liikennevalvontaan komennettavien varusmiesten ja kantahenkilökunnan määrä riippuisi virka-apupyynnön laajuudesta ja kestosta.
– Poliisin valtuuksia heillä ei luonnollisestikaan olisi, Kaikkonen sanoo.
25.3. klo 7.25 Lähde: Yhdysvalloissa sopu elvytyspaketista
Yhdysvaltain senaatti ja presidentti Donald Trumpin hallinto ovat päässeet yhteisymmärrykseen elvytyspaketista, kertoo lähde Valkoisesta talosta. Paketin tarkoituksena on tasapainottaa koronaviruksen aiheuttamia taloudellisia tappioita.
Elvytyspaketin uskotaan olevan kahden biljoonan dollarin suuruinen, mikä olisi kaksi kertaaTrumpin hallinnon alkuperäistä esitystä enemmän. Sen suuruudesta on neuvoteltu perjantaista lähtien.
Kaksi biljoonaa dollaria vastaa kymmentä prosenttia Yhdysvaltain tavara- ja palvelutuotannon arvosta.
Lähteet: AP, Reuters
25.3. klo 6.24 Thaimaassa yli sata uutta tartuntaa
Thaimaassa on todettu 107 uutta koronavirustartuntaa, terveysviranomaiset kertovat. Tartuntoja on nyt kaikkiaan 934.
Noin kolmasosa uusista tapauksista on yhteyksissä aiempiin tartuntoihin, kahden kolmasosan alkuperää selvitetään.
Neljä ihmistä on kuollut Thaimaassa koronaan. 860 ihmistä on sairaalahoidossa ja 70 on parantunut.
Lähde: Reuters
25.3. klo 6.08 Arviot koronaviruksesta Suomessa koventuneet
Ylen neuvottelulähteistä saamien tietojen mukaan arviot koronaviruksen leviämisestä Suomen oloissa ovat koventuneet. Reilu viikko sitten arvioidut alhaisimmat tartuttavuusluvut ovat osoittautuneet liian optimisiksi.
Hallitus laskee nyt Uudenmaan tartuntoja kunta kunnalta selvittääkseen, mikä alue eristetään. Ylelle arvioidaan eri lähteistä, että eniten pulaa voi tulla kaikkein raskaimmasta tehohoidosta, jota on käytännössä hyvin vähän tarjolla Uudenmaan ulkopuolella.
Helsingin Sanomien mukaan THL:n laskelmia oli synkentänyt arvio siitä, että Suomeen saapuu noin 200 000 riskialueilla maailmalla ollutta suomalaista. Tätä THL ei ehtinyt ottaa huomioon laskelmissaan aiemmin, kun valmiuslain käyttöönottoa valmisteltiin.
Arviota on synkentänyt myös se, että koronaviruksen takia tehohoitoon joutuneita työikäisiä on enemmän kuin viranomaiset pari viikkoa sitten uskoivat.
25.3. klo 5.54 Aasian pörssit lähtivät nousuun Yhdysvaltain pörssihumun vanavedessä
Aasian pörssien kaupankäynti aukesi myötätuuleen Yhdysvaltain historiallisen vahvan pörssipäivän jäljiltä.
Tokion Nikkei-indeksi nousi päivän aikana 5,7 prosenttia, ja Hongkongin Hang Seng -indeksi on 2,6 prosenttia plussan puolella. Shanghain Composite-indeksi on noussut 1,8 prosenttia.
Aasian pörssit seurasivat Yhdysvaltain historiallisen voimakasta pörssipäivää. Pörssien sulkeuduttua Yhdysvalloissa Dow Jones -indeksi oli tehnyt kovimman nousunsa liki 90 vuoteen - 11,4 prosenttia.
Jo toista päivää Aasian pörsseissä jatkuvan nousun syynä on sijoittajien luottamus siihen, että Yhdysvaltain kongressi hyväksyy jättimäisen, liki kahden biljoonan dollarin tukipaketin koronakriisiä lievittämään.
Lähde: STT
25.3. klo 5.25 Brasilian Bolsonaro arvostelee "poltetun maan politiikkaa"
Brasilian presidentti Jair Bolsonaro on arvostellut rajusti järeitä karanteenitoimia, joilla aluehallintojen viranomaiset ovat pyrkineet hidastamaan koronaviruksen leviämistä. Bolsonaron mukaan eristystoimet uhkaavat tuhota talouden.
Brasiliassa koronaviruksen vakavimmin koettelemat Sao Paulon ja Rio de Janeiron osavaltiot ovat määränneet laajoja karanteeneja. 46 miljoonan asukkaan Sao Paulo on Brasiliassa koronaviruksen pahin epidemia-alue, ja osavaltiossa on aloitettu osittainen karanteeni.
Rio de Janeirossa on suljettu muun muassa koulut, ravintolat ja uimarannat.
– Joidenkin osavaltioiden ja paikallisviranomaisten täytyy hylätä poltetun maan taktiikka: liikenteen pysäyttäminen, yritysten sulkeminen ja ihmisten sulkeminen koteihinsa suurella mittakaavalla, Bolsonaro sanoi tv-puheessa.
Hän korosti, että työpaikat ja perheiden toimeentulo täytyy säilyttää.
Brasilia on koronaviruksen toistaiseksi pahimmin koettelema Latinalaisen Amerikan maa. Maassa on todettu 2 201 tartuntaa, ja 46 ihmistä on kuollut covid-19-sairauteen.
Lähde: STT-AFP
25.3. klo 4.30 Uusi-Seelanti julisti hätätilan koronaviruksen vuoksi
Uusi-Seelanti on julistanut hätätilan koronaviruksen takia. Maa sulkeutuu keskiviikkona puolenyön jälkeen kuukaudeksi, kun koulut ja toimistot sulkevat ovensa sekä kaikki ei-välttämättömät palvelut lopettavat toimintansa. Hallitus suosittelee ihmisiä jäämään kotikaranteeniin.
Uudessa-Seelannissa on todettu 205 koronavirustartuntaa. Keskiviikkona maassa todettiin 50 uutta tartuntaa, mikä on suurin tapausten määrä vuorokauden aikana.
Lähde: Reuters
25.3. klo 4.04 Kiinassa ei todettu uusia maan sisäisiä tartuntoja, viruksen saaneita tulee yhä ulkomailta
Kiinassa ei ole todettu vuorokaudessa yhtään uutta maan sisäistä koronavirustartuntaa, kertovat Kiinan terveysviranomaiset. Sen sijaan 47 tartuntaa on löydetty ulkomailta tulleilta ihmisiltä.
Kiinassa on todettu jo 474 ulkomailta tullutta koronatartuntaa. Suurin osa heistä on Kiinan kansalaisia, jotka ovat palanneet kotimaahansa, kertoo Kiinan ulkoministeriö.
Eilisen jälkeen Kiinassa on kuollut neljä ihmistä koronavirukseen. Kaikkiaan maassa virukseen on kuollut lähes 3 300 ihmistä, kun tartuntoja on todettu yli 81 200. Valtaosa tartunnan saaneista on jo parantunut viruksen aiheuttamasta taudista.
Uusi koronavirus lähti leviämään viime vuoden lopulla Kiinan Hubein maakunnassa.
Viranomaiset kertoivat tiistaina, että Hubein maakuntaa koskevia liikkumisrajoituksia puretaan keskiviikkona Wuhanin kaupunkia lukuun ottamatta. Wuhanissa rajoituksia puretaan vasta 8.4. alkaen. Järeät rajoitukset ovat olleet voimassa tammikuusta asti.
Lähde: AFP
25.3. klo 3.35 Perusterve teini kuoli koronavirukseen Kaliforniassa
Yhdysvalloissa perusterve alaikäinen on kuollut koronavirukseen. Kyseessä on ensimmäinen covid-19-tautiin vahvistetusti kuollut alaikäinen Yhdysvalloissa, ja vasta kolmas koko maailmassa.
Los Angelesin pormestari Eric Garcetti kertoi, että kuollut oli Los Angelesin pohjoispuolelta kotoisin ollut teini, jonka terveys oli hyvä ennen koronavirustartuntaa.
Koronavirus on yleisesti ottaen aiheuttanut vakavan sairauden enimmäkseen iäkkäille tai perussairaille. Aiemmat kaksi alaikäisen kuolemantapausta sattuivat Kiinassa. Ainakin toisella heistä oli perussairaus.
STT
25.3. klo 2.15 Koronaan sairastuneita suomalaisia lennätettiin ambulanssikoneella Espanjasta Helsinkiin
Suomalaisia matkailijoita on sairastunut vakavasti koronaviruksen vuoksi Espanjan Malagassa. Ambulanssilentoja järjestävä suomalaisyritys kuljetti muutaman potilaan tehohoitoon Suomeen tiistaina 24. maaliskuuta.
Lennon tehneestä yrityksestä Ema Finlandista kerrotaan, että suomalaispotilaat olivat päätyneet sairaalahoitoon Espanjassa.
– Hoidon taso ei ollut siellä yhtä hyvä kuin Suomessa ja voi sanoa, että potilaat olivat jopa heitteillä, yrityksen lääketieteellinen johtaja Tuomas Hiltunen sanoo.
Lue koko juttu: Koronaan sairastuneita suomalaisia lennätettiin ambulanssikoneella Espanjasta Helsinkiin
25.3. klo 00.45 Trump haluaa Yhdysvallat auki jo pääsiäiseksi – New Yorkin pormestari pitää aietta mahdottomana
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump haluaa maan alkavan purkaa koronaviruksen vuoksi käyttöön otettuja kokoontumis- ja liikkumisrajoituksia jo lähiviikkoina. Presidentti toivoo, että maa saadaan jälleen auki pääsiäiseen mennessä 12. huhtikuuta, kertoo muun muassa Guardian.
Yhdysvaltain pahimman epidemia-alueen New Yorkin pormestari Bill de Blasio pitää tällaista aikomusta täysin mahdottomana. Pormestarin mukaan näyttää siltä, että huhtikuu on pandemian kannalta vielä maaliskuuta pahempi, ja toukokuu vielä sitäkin pahempi.
Johns Hopkinsin yliopiston seurannan mukaan kaupungissa on lähes 15 000 tartuntaa. Reutersin mukaan 157 newyorkilaista on kuollut tautiin.
Lue lisää: Trump haluaa Yhdysvallat auki jo pääsiäiseksi: "Mikä hieno aikajänne se olisikaan" – New Yorkin pormestari pitää aietta mahdottomana
STT
25.3. klo 00.30 Ulkonaliikkumiskielto voisi tulla myös Suomeen
Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikön Kirsi Varhilan mukaan ulkonaliikkumiskielto koronaepidemian hillitsemiseksi voisi olla optio myös Suomessa. Varhilan mukaan siitä ei kuitenkaan ole vielä käyty keskustelua.
– Kyllähän se varmasti optiona on, jos meillä sellainen tautitilanne todellakin tulisi. Mutta ainakaan toistaiseksi tämän tyyppistä keskustelua ei ole käyty, Varhila sanoi tiistaina Ylen A-studiossa.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtaja Juha Tuominen ei usko, että ulkonaliikkumiskielto olisi Suomessa kovin tehokas.
Lue lisää: Voisiko Suomeenkin tulla ulkonaliikkumiskielto? "Ainakaan toistaiseksi tämän tyyppistä keskustelua ei ole käyty"
24.3. klo 23.43 Eduskunta käsitteli ravintolarajoitusten esitystä
Eduskunta käsitteli vielä illalla hallituksen tänään antamaa esitystä ravintoloihin kohdistuvista rajoituksista, joiden on tarkoitus sulkea ravintolat koko kevääksi, mutta sallia ruoan ulosmyynti.
Oppositiosta esimerkiksi kokoomuksen Paula Risikko jäi kaipaamaan hallitukselta selkeämpiä linjauksia ja perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen suomi hallitusta liian hitaasta toimista ravintoloiden suhteen.
Hallitukseen kuuluvan keskustapuolueen kansanedustaja Mikko Kärnä sen sijaan ehdotti, että samalla voitaisiin muuttaa alkoholilainsäädäntöä ja ravintolat voisivat alkaa kuljettaa kotiin alle 15-prosenttisia juomia.
Lue aiheesta lisää: Tuula Haatainen: Ravintoloiden aukioloa rajoitetaan ja uudet rajoitukset voimaan ehkä jo lauantaina – ehdotus annettiin eduskunnan käsittelyyn
STT
24.3. klo 23.13 Euroryhmässä halua tukeutua kriisirahastoon, mutta yksityiskohdat vielä auki
Euroryhmä kokousti videoyhteyden avuin illalla. Kokouksen jälkeen ryhmän puheenjohtaja Mario Centeno kertoi, ettävaltiovarainministerit osoittivat kokouksessa laajaa tukea euroalueen kriisirahaston (EVM) käyttämiselle koronaviruksen aiheuttaman talouskriisin ratkomiseen. Asia on kuitenkin edelleen auki, sillä Centenon mukaan yksityiskohdat vaativat vielä työtä.
Euroryhmän videokokouksessa pohdittiin tänään, millä keinoin euroalueen taloutta voitaisiin tukea koronaviruskriisin keskellä. Euroryhmän johtajan Centenon on määrä esitellä kokouksen antia torstaina EU-maiden johtajien videokokouksessa.
STT
24.3. klo 22.38 Dow Jones ampaisi päivässä niin korkealle, ettei vastaavaa ole ollut sitten vuoden 1933
Pörssipäivä on ollut riemuisa ympäri maailmaa tänään. Taustalla on odotus Yhdysvaltojen jättimäisen tukipaketin hyväksymisestä kongressissa.
Yhdysvalloissa teollisuusosakkeiden Dow Jones -indeksi nousi tänään jopa 11,4 prosenttia. Näin suurta yhdessä päivässä tapahtunutta nousua ei ole nähty sitten vuoden 1933, toteaa muun muassa Wall Street Journal.
Pörssipäivä kulki mukavassa nousussa ympäri maailman pörssejä. Helsingin pörssi oli päätynyt 6,4 prosenttia plussalle sulkeutuessaan.
24.3. klo 22.22 Iran on kieltäytynyt “ulkomaalaisesta avusta” koronakriisissään
Iranin viranomainen on kieltäytynyt ranskalaisen Lääkärit ilman rajoja -järjestön tarjoamasta avusta maan koronakriisiin.
Iranin terveysministerin neuvonantaja Alireza Vahabzadeh on uutistoimisto AFP:n mukaan perustellut päätöstä Twitterissä. Vahabzadehin mukaan Iranin omat toimet viruksen hoitamiseen ovat tällä hetkellä riittävät, eikä maahan kaivata nyt “vieraita joukkoja” pystyttämään sairaalapetejä.
Lääkärit ilman rajoja -järjestö oli ilmoittanut sunnuntaina, että se on valmis lähettämään 9-henkisen sairaanhoitotiimin ja välineet 50-paikkaisen sairaalan pystyttämiseen Iraniin. Iranin äärikonservatiivit pitivät järjestön aikeita vakoiluyrityksenä.
Henkiökunta ja tarvikkeet olivat jo ehtineet saapua maahan, kun Iran ilmoitti päätöksestä.
Iranissa tautiin on kuollut noin 2000 ihmistä. Viimeisen vuorokauden aikana on kerrottu 122 uudesta kuolemasta ja miltei 1800 uudesta tartunnasta. Yhteensä tartuntoja tiedetään olevan miltei 25 000.
Lähde: AFP
24.3. klo 22.05 MaRa: ensi viikolla 60 000 ravintolatyöntekijää on lomautettuna – PAM: toivottavasti noutoruoka säilyy
Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi arvioi STT:, että ensi viikolla lomautettuna on 60 000 ravintola-alan 70 000 työntekijästä.
Syynä on hallituksen tänään esittämä ravintoloita koskeva rajoitus, joka sulkee ravintolat kevään loppuun saakka. Vain ruoan ulosmyynti saa jatkua normaalisti. Samoiten työpaikkaruokalat ja esimerkiksi vanhainkotien ja sairaaloiden ruokalat voivat toimia normaalisti.
– Joitakin tuhansia voi jäädä töihin take away- ja henkilöstöravintolatoiminnan avulla. Koko alan tilanne on todella huono, jos tämä kestää toukokuun loppuun, saati pidemmälle. Kassat ovat ihan tyhjät, Lappi sanoo.
Lappi pitää silti hyvänä päätöstä siitä, että ravintolat velvoitetaan lailla sulkemaan ovensa. Hän tosin huomauttaa, että hallituksen pitäisi samalla tukea ravintoloita vahvemmin. Määräys ravintoloiden sulkemisesta antaa Lapin mukaan asiakaskadosta jo kärsineille ravintoloille myös paremman aseman neuvotellessa vuokranantajien kanssa siitä, tuleeko vuokra maksaa, kun ovet ovat kiinni.
– Tämän jälkeen ne vuokranantajat eivät voi sanoa, että ravintolat voisi pitää auki.
STT-Yle
Ravintola-alalla työskentelevistä moni kuuluu Palvelualojen ammattiliitto PAMiin. Liitto ilmaisi Twitterissä toivovansa, että noutoruoan valmistus jatkuu ravintoloissa. "Noutoruoassa ei ole niin paljon asiakasaltistusta. Elleivät ihmiset saa esimerkiksi lounasta muualta, kauppojen kassajonot ruuhkautuvat entisestään ja altistus siellä lisääntyy", liitto kirjoittaa.
Hallituksen linjauksessa ravintolat voivat halutessaan noutoruokaa myydä myös rajoitusten tultua voimaan.
24.3. klo 21:18 Myös Ranskassa on nyt yli tuhat koronaan kuollutta
Ranskan viranomaiset ovat kertoneet maan tuoreimpia koronalukuja. Tautiin kuolleita on maassa nyt 1100. Maanantaina kuolleita oli 860.
Ranskasta on tullut viides maa, jossa on yli tuhat koronaan kuollutta. Muut maat ovat Kiina, Italia, Iran ja Espanja.
Terveysviraston johtaja Jerome Salomon kertoi tiedotustilaisuudessa, että tartunnan saaneita on nyt Ranskassa yhteensä 22 300. Tartunnat ovat lisääntyneet 12 prosentilla viimeisen vuorokauden aikana.
Ranskan terveysviranomaisen mukaan noin 2500 koronaan sairastunutta on vakavassa tilassa ja tarvitsee hengityskonetta.
Ranska rajoitti kaikkea liikkumista viime viikolla. Kiellon piti kestää alun perin kaksi viikkoa. Nyt asiantuntijat ovat arvioineet, että kiellon kesto on ainakin kuusi viikkoa.
Lähteet: Reuters, AFP
24.3. klo 21.14 Huoltovarmuusvaraston suojavarusteiden täydennys alkoi
Samaan aikaan, kun huoltovarmuuskeskuksen varastoista jaetaan suojavarusteita sairaaloiden käyttöön, on huoltovarmuuskeskus jo aloittanut suojavarusteiden jälleenhankinnan varastoihinsa.
Suojavarusteita ollaan hankkimassa ulkomailta. Niitä on saatavilla tällä hetkellä kansainvälisiltä markkinoilta eri reittejä pitkin. Lisäksi selvitetään mahdollisuutta joidenkin suojavarusteiden valmistamisesta Suomessa.
Sosiaali- ja terveysministeriö kertoi eilen huoltovarmuuskeskuksen suojavarustevaraston ovien avaamisesta.
STT
24.3. klo 20.29 Italiassa liikkumisrajoituksia rikkova voi nyt saada 400-3000 euron sakon
Italian pääministeri Giuseppe Conte on sanonut, että liikkumiskieltoja ilman hyvää syytä rikkovat ihmiset voivat saada nyt jopa 400-3000 euron sakon. Aiemmin sakkosumma on ollut 206 euroa, Conte on kertonut televisiossa uutistoimisto Reutersin mukaan.
Kaikki välttämätön liiketoiminta on pysäytetty 3. huhtikuuta asti ja ihmiset on komennettu pysymään kodeissaan. Italiassa on jo spekuloitu, että rajoituksia tullaan jatkamaan. Tiistaina hallitus sai valtuudet pidentää poikkeustilaa jopa 31. heinäkuuta asti.
Conte on kuitenkin sanonut, että hän toivoo, että tiukkoja rajoituksia voidaan höllentää “jo paljon ennen” heinäkuun loppua.
Italian koronakuolemien määrä kasvoi jälleen jyrkästi tiistaina. Viranomaiset kertoivat 743 uudesta kuolonuhrista. Luku on toiseksi suurin päiväkohtainen luku. Tartuntojen määrä on kuitenkin vähentynyt pahimmista ajoista. Italiassa on raportoitu yhteensä yli 69 000 tartunnansaaneesta.
Lähde: Reuters
24.3. klo 19.55 Ulkoministeriö voi auttaa järjestämään kotiutuslennon, jos Suomeen ei pääse muuten lentämään
Ulkoministeriö tiedottaa tänään tehdystä periaatepäätöksestä, jonka pohjalta se voi suunnitella kohtuuhintaisten kotiutuslentojen järjestämistä Suomeen maista, joista matkailijoiden ei enää ole mahdollista palata kaupallisilla yhteyksillä. Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti kotiutuslentoja voidaan tukea enintään 4 000 000 eurolla. Syynä päätökseen on koronavirustilanne.
24.3. klo 19.36 Hallituksen tiedotustilaisuus on peruttu
Hallituksen tiedotustilaisuus tältä illalta on peruttu. Tiedotustilaisuuden piti alkaa tänään kello 21.30, mutta se siirtyy huomiselle. Tarkempaa aikataulua huomisen osalta ei ole vielä tiedossa, kerrotaan valtioneuvoston kanslian viestinnästä.
24.3. klo 19.28 Italian koronakuolemien määrä kasvoi jälleen rajusti
Italia kertoo 743 uudesta koronakuolemasta. Kyseessä on Italian toiseksi suurin virukseen kuolleiden määrä päivässä.
Eniten kuolleita oli lauantaina, jolloin maa kertoi 793 uhrista. Sunnuntaina uhreja oli 650. Maanantaina 602.
Kahden viime päivän luvut herättivät toiveita siitä, että maan lohduton tilanne olisi pikkuhiljaa helpottamassa. Nyt kuolleiden määrä on kuitenkin jälleen noussut.
Tautiin kuolleita on maassa nyt yhteensä 6820.
Tartunnan on saanut yhteensä yli 69 100 henkilöä. EIlen maassa oli noin 64 000 tartunnan saanutta. Tartunnan saaneiden määrä näyttää vähenevän. Uudet tartunnat kasvoivat nyt vain 8 prosentilla. Pahimmillaan kasvua on ollut jopa 50 prosenttia.
Lähde: Reuters, AFP
24.3. klo 19.21 Ravintoloiden rajoitukset jo tänään eduskuntaan – Ravintolat menevät kiinni, mutta noutoruokaa voi hakea
Hallitus on saanut puristettua kasaan ravintoloita koskevien rajoitustoimenpiteiden esityksen. Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi hetki sitten Säätytalon portailla, että esitys saadaan eduskunnan käsittelyyn jo tänään.
– Parhaimmassa tapauksessa rajoitukset voidaan saada mahdollisimman pian voimaan.
Työministeri Tuula Haatainen (sd.) jatkaa, että nopeimmillaan esitys saadaan eduskunnan käsittelystä läpi lauantaina.
Rajoitusten astuessa voimaan ravintoloissa, baareissa, pubeissa tai kahviloissa ei saa enää istuskella, mutta noutoruokaa voi hakea tai tilata kotiin. Toisin sanoen ravintolat siis menevät kiinni, paitsi noutoruoan osalta. Lounasruokalat työpaikoilla pysyisivät normaalisti auki. Alkoholia ei edelleenkään saisi myydä ulos, siihen ei ole tulossa mitään muutosta.
Pääministeri Marin kertoo, että rajoitukset ovat voimassa 31.5. saakka näillä näkymin.
– Olemme valmiita purkamaan aiemmin, mikäli mahdollista. Halusimme antaa tietyn päivämäärän yrityksille, että he pystyvät varautumaan, Marin jatkaa.
24.3. klo 19.15 Lisätalousarviossa ehdotetaan lisärahaa lääkelaitteisiin, kansan tiedottamisen, yritysten pelastamiseen
Hallitus ehdottaa lisätalousarvion lähetekeskustelussa muun muassa 28 miljoonan euron lisärahaa testauslaitteiden ja lääkinnällisten laitteiden hankitaan sekä huoltovarmuuskeskuksen hankintoihin.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimintamenoihin ehdotetaan 12,8 miljoonan euron lisäystä muun muassa kansalaisten valistukseen ja laboratoriokapasiteetin ylläpitoon.
Yrittäjien oloa halutaan helpottaa antamalla Business Finlandin valtuuteen 127,5 miljoonan lisäys aiempaan 150 miljoonan euron arviomäärärahaan.
Poliisille ehdotetaan 5,6 miljoonan ja puolustusvoimille 600 000 euron lisäystä.
STT-Yle
24.3. klo 19.01 Britannia avaa 4000-paikkaisen kenttäsairaalan, rekryää 250 000 vapaaehtoista
Britannia on avaamassa 4000-paikkaisen kenttäsairaalan Itä-Lontooseen. Sairaalassa tulee olemaan kaksi osastoa, joihin molempiin mahtuu 2000 potilasta. Sairaala on tarkoitus avata ensi viikolla.
Asiasta on kertonut Britannian terveysministeri Matt Hancock.
Ministeri sanoi myös, että Britannia etsii 250 000 vapaaehtoista auttamaan kansallista terveydenhuoltojärjestelmää ja haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Vapaaehtoiset auttaisivat esimerkiksi ostosten tekemisessä ja lääkkeiden jakamisessa.
Britanniassa on yli 8000 virustartuntaa. Noin 450 on kuollut virukseen.
Lähteet: AFP, Reuters
24.3. klo 18.52 Helsingin pörssipäivä päättyi mukavasti
Helsingin pörssi päättyi tänään on 6,4 prosentin nousuun. Finanssikonserni Sampo ponnahti lähes 15 prosentin nousuun, SSAB, Valmet ja Stora Enso ylsivät myös yli 10 prosentin nousuun.
Nousua on nähty tänään ympäri maailman. Toiveikkuutta pörsseissä loivat odotukset Yhdysvaltojen mittavasta koronatukipaketista.
Yhdysvalloissa neuvotellaan noin 2 000 miljardin dollarin elvytyspaketista, jolla pyritään lievittämään koronaviruksesta aiheutuvia vaurioita taloudelle.
STT
24.3. klo 18.47 Norja pidentää rajoituksiaan huhtikuun puoliväliin
Norja on päättänyt pidentää koronaviruksen vuoksi asettamiaan rajoituksia 13. huhtikuuta asti. Rajoitusten oli tarkoitus päättyä torstaina 26. maaliskuuta.
Esimerkiksi koulut ja päiväkodit pysyvät siis Norjassa suljettuina. Norja ei päästä maahan muualta kuin Pohjoismaista saapuvia henkilöitä. Norjalaiset eivät saa myöskään mökkeillä.
Lisäksi Norja kielsi yli viiden henkilön kokoontumiset ja kehotti ihmisiä pysymään kahden metrin etäisyydellä toisistaan. Maassa ei kuitenkaan ole asetettu esimerkiksi ulkonaliikkumisrajoituksia tai -kieltoja. Noin 2500 henkilöä on sairastunut virukseen Norjassa.
Myös Tanska on pidentänyt kieltojaan pääsiäisen yli.
Lähde: Reuters
24.3. klo 18.37 Irlanti laajensi työelämän tukipakettiaan merkittävästi
Irlanti on päättänyt huomattavasta talouden tukipaketista, jolla tuetaan erityisesti koronaviruksen myötä työttömäksi jääneitä sekä niitä, joille on vaarassa käydä samoin.
Pääministeri Leo Varadkarin mukaan uusi tukipaketti tulee aiemmin myönnetyn kolmen miljardin euron paketin oheen. Aiempi paketti oli tarkoitettu sairauslomia, mielenterveyspalveluja ja liike-elämän tukemista varten.
Kaksi viikkoa sitten voimaan tullut kerran viikossa maksettava työttömyystuki nousee nyt 203 eurosta 350 euroon. Valtio maksaa myös 70 prosenttia työntekijöiden palkoista. “Palkkatuki” on tarkoitettu koronaviruksesta kärsineille yrityksille ja se koskee palkka-osuuksia, jotka ovat korkeintaan 410 euroa viikossa.
Irlanti on myös kieltänyt kaiken tarpeettoman liikkumisen maan sisällä ja sulkenut kaikki vähittäismyyntiliikkeet, joiden aukioleminen ei ole välttämätöntä.
Lähde: Reuters
24.3. klo 18.26 EU ja Kreikka kaavailevat suunnitelmaa pakolaisleireille
Euroopan komissio ja Kreikka tekevät toimintasuunnitelmaa sen varalle, että covid-19-tauti leviää epidemiaksi myös Kreikan siirtolaisleireille. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters. Leireillä on yli 42 000 ihmistä, vaikka ne on suunniteltu noin 6000 henkilölle.
Esimerkiksi Samoksen ja Lesboksen saarella sijaitsevista leireistä ei ole toistaiseksi löytynyt koronavirusta. Lesboksen saarella on kuitenkin leirien ulkopuolella todennettu ainakin kaksi tartuntaa. Yhteensä Kreikassa on miltei 700 tartuntaa.
Kreikka mittaa jo leirille saapuvien uusien siirtolaisten kuumetta. Lisäksi vierailuja on rajoitettu ja hygieniaa tiukennettu. Ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet, että turvapaikanhakijoiden terveyteen liittyvät perusoikeudet otetaan huomioon. Lisäksi järjestöt ovat alleviivanneet, että virukseen liittyvät rajoitukset pitää toteuttaa niin, että ne ovat lain mukaisia eivätkä syrji leirillä olevia.
Yle haastatteli Kreikassa Morianin leirillä ollutta vapaaehtoista. Lue juttu:
Kreikassa Morian leirillä varaudutaan koronaan – asukkaat ompelevat suojamaskeja, kertoo suomalainen vapaaehtoinen
Lähde: Reuters
24.3. klo 17.55 Intiassa 1,3 miljardin ihmisen liikkuminen kielletään, poliisi rankaisee tottelemattomia somekampanjalla
Intian pääministeri Narendra Modi on ilmoittanut, että hallitus ottaa käyttöön 21 päivän mittaiset tiukat eristystoimet. Modi on sanonut televisioidussa puheessaan, että kotoa poistuminen on täysin kiellettyä.
Intian pohjoisosissa Meerutissa poliisi on uutistoimisto Reutersin mukaan rankaissut liikkumiskieltoja rikkovia kansalaisia erikoisella tavalla. Rangaistuksen saaneet henkilöt ovat joutuneet poseeraamaan pitäen käsissään kylttiä, jossa lukee “olen koronaviruksen ystävä” tai “olen yhteiskunnan vihollinen”. Poliisi on uutistoimiston mukaan julkaissut kuvia myös sosiaalisessa mediassa.
Intia on tähän mennessä ilmoittanut 482 tartunnasta ja yhdeksästä kuolemasta. Maassa asuu 1,3 miljardia ihmistä.
Lähteet: Reuters, AFP
24.3. klo 17.51 Finnair harkitsee joidenkin lentokoneiden muuntamista rahtikoneiksi
Konttien jumittaessa yhä Kiinan ruuhkautuneissa satamissa, on kiinnostus vaihtoehtoisia reittejä ja keinoja rahdin kuljetukseen herännyt. Kysyntää olisi etenkin lentorahdille.
Joissakin lentoyhtiöissä on jo kokeiltu matkustajakoneiden muuttamista rahdinkuljetusta varten ja nyt myös Finnair selvittää, voisiko joitakin laajarunkokoneita muuttaa pelkästään rahtikoneiksi. Finnair on ollut asiasta yhteydessä rahtiasiakkaisiinsa.
– Kiinnostusta tähän on esimerkiksi Aasian ja Euroopan välisessä liikenteessä, sanoo Finnair Cargon toimitusjohtaja Mikko Tainio.
Yhtiössä uskotaan rahtiliikenteen elpyvän matkustajaliikennettä nopeammin.
24.3. klo 17.33 Venäjällä puuttuu selkeä kokonaiskuva koronatilanteesta
Venäjän vahvistettujen koronavirustapausten määrä on noussut tiistaina 500:n tuntumaan. 144 miljoonan asukkaan maassa myönnetään yhä avoimemmin, että todellisuus on jotain ihan muuta.
– Testien hyvin vähäinen määrä on ongelma, eikä kellään ole selkeää kuvaa, sanoi Moskovan pormestari Sergei Sobjanin tavatessaan presidentti Vladimir Putinin.
Putin on aiemmin vakuuttanut Venäjän koronatilanteen olevan hallinnassa. Tiistaina hän vieraili näyttävästi Moskovassa koronapotilaille tarkoitetussa Kommunarkan sairaalassa keltaiseen suojapukuun verhoutuneena. Sobjaninin kehotus yli 65-vuotiaille pääkaupunkilaisille pysyä kotona tai paeta datshoille ei koske presidenttiä.
Moskovan lisäksi Sobjanin johtaa koronanvastaisia toimia Venäjän turvallisuusneuvostossa. Hänen mukaansa kaikilla Venäjän alueilla ei oteta tilannetta tarpeeksi vakavasti. Sairastuneiden määrä on huomattavasti vahvistettuja tapauksia suurempi, Sobjanin sanoo.
– Muodostumassa oleva kuva on vakava, hän varoitti.
Lähteet: AFP, STT
24.3. klo 17.05 Jazzlegenda Manu Dibango on kuollut koronavirukseen
Jazzlegenda Manu Dibango on kuollut koronavirukseen Pariisissa 86-vuotiaana.
Hänet muistetaan erityisesti vuonna 1972 ilmestyneestä Soul Makossa -kappaleesta.
Ranskan kulttuuriministeri muisti häntä kirjoituksella Twitterissä.
– Maailma on menettänyt yhden legendoistaan. Manu Dibangon anteliaisuus ja lahjakkuus ei tuntenut rajoja, kirjoittaa Franck Riester tviitissään.
Lähde: AFP
24.3. klo 16.40 Hallitus kertoo illalla mahdollisesti Uudenmaan eristämisestä ja ravintoloiden sulkemisista – Yle näyttää suorana klo 21.30
Hallitus on aloittanut tänään tiistaina 24. maaliskuuta klo 16 hallituksen neuvottelun ja ylimääräisen valtioneuvoston istunnon uusista hallituksen toimenpiteistä koronavirustilanteessa. Tämän jälkeen järjestetään hallituksen tiedotustilaisuus noin klo 21.30. Tarkennamme alkamisaikaa neuvottelujen keston mukaan.
Tiedotustilaisuus nähdään suorana Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa.
24.3. klo 16.22 Tottelematon britti saa jatkossa 30 punnan sakon
Tottelemattomia brittejä uhkaa nyt 30 punnan sakko. Pääministeri Boris Johnsonin tiedottaja sanoi, että sakko annetaan välittömästi niille, jotka eivät noudata käskyä pysyä kotona. Sakko saattaa olla tarpeen tullen myös suurempi.
Johnson kertoi maanantaina, että britit saavat nyt poistua kodistaan vain kauppaostosten, urheilun ja terveyteen liittyvien syiden vuoksi. Lisäksi töihin saa liikkua, jos se on välttämätöntä. Yli kahden henkilön kokoontumiset ovat kiellettyjä.
Poliisi alkaa jakaa sakkoja mahdollisimman pian, viimeistään torstaina. Johnsonin tiedottaja on kertonut myös, että poliisit saavat käyttää kaikkia tarpeellisia keinoja niitä henkilöitä kohtaan, jotka eivät tottele sääntöjä.
Lähde: Reuters
24.3. klo 16.21 Lounasetu käy poikkeuksellisesti myös kotiinkuljetuksiin
Lounasseteleitä voi käyttää kotiinkuljetuksiinkin
Veroviranomainen tiedottaa, että koronaviruksen seurauksista johtuen työntekijöiden lounaisiin tarkoitettua ravintoetua voidaan käyttää myös kuljetuskustannuksiin. Ravintoetu tarkoittaa työntekijän näkökulmasta yleensä lounasseteliä.
Ajanjaksolle 24.3. - 31.8.2020 tehdyn luontoisetumuutoksen perusteena on verottajan mukaan yrityksille jo aiheutuneiden taloudellisten vaikeuksien vähentäminen sekä työntekijöiden siirtyminen etätöihin, jolloin työpaikan lounasravintolaan ei pääse.
Vaikka ravintoetua voi väliaikaisesti siis käyttää ruoan sekä kotiinkuljetuksen kulujen maksamiseen, ns. lounassetelin summa ei ole muuttunut. Työnantaja voi tarjota etua enintään 10,70 euroa työssäolopäivää kohden.
24.3. klo 16.13 THL valmistelee koronan vasta-aineiden testaamista väestössä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) suunnittelee aloittavansa koronaviruksen vasta-aineiden testaamisen satunnaisotoksella valitusta suomalaisten joukosta. Tavoitteena on parantaa kuvaa siitä, kuinka laajasti koronavirus on väestössä levinnyt ja missä vaiheessa epidemiaa ollaan menossa.
– Satunnaisotoksen tulos kertoo siitä, mikä leviämisen taso on ollut, mihin suuntaan se on menossa ja missä vaiheessa epidemiaa olemme, johtava asiantuntija Jussi Sane THL:stä sanoo.
Vasta-aineet kertovat siitä, että henkilö on kohdannut koronaviruksen, vaikka ei sitä itse olisi huomannut. Kun henkilöllä on viruksen vasta-aineita, on todennäköistä, ettei uutta tartuntaa ainakaan aivan lähiaikoina tule.
Jussi Sanen mukaan vasta-aineiden tutkimukselle on rahoitusesitys valtion lisätalousarvioesityksessä.Tavoitteena on, että THL:n koordinoimat otostutkimukset saataisiin käyntiin lähiviikkoina.
THL valmistelee koronan vasta-aineiden testaamista väestöstä – laaja satunnaisotos antaa kuvaa oireettomienkin tapausten yleisyydestä
24.3. klo 16.09 Yhdysvaltain pörssit nousussa, G7 vannoo sitoutumistaan taloustoimiin
Yhdysvaltain pörssit ovat avautuneet voimakkaaseen nousuun. Teknologiapörssi Nasdaq nousee yli viiden prosentin vauhtia ja Dow Jones on yli kuuden prosentin nousussa.
G7-maiden talousministerit ja keskuspankkien kuvernöörit sitoutuivat tiistaina jatkamaan koronaviruksen runteleman talouden elvyttämistoimiaan niin pitkään kuin se on tarpeellista. Ryhmä sanoi haluavansa suojella työpaikkoja, liike-elämää ja taloutta keinolla millä hyvänsä.
Voit seurata koronaviruksen talousvaikutuksia tässä artikkelissa.
Lähde: Reuters
24.3. klo 16.01 Professori: Hengityssuojaimet eivät ole erityisen hyvä suojautumiskeino arjessa
Kansanterveystieteen professori Anna Keski-Rahkonen vastasi Ylen erikoislähetyksessä katsojen kysymyksiin. Hengityssuojaimia koskevaan kysymykseen hän totesi, etteivät ne ole suinkaan paras suojautumiskeino koronavirukselle.
– Aika harva meistä omistaa todella tehokkaita hengityssuojaimia tai osaa käyttää niitä oikein. Maailmalla niitä käytetään lähinnä silloin, jos on itse oireinen, tällaisen pärsketartunnan välttämiseen, ettei se siirry toisille, mut en suosittele niitä jokapäiväiseen elämään Suomessa tällä hetkellä, Keski-Rahkonen sanoo.
– Lisäksi ne pitäisi arjessa muistaa vaihtaa säännöllisesti. Säästetään ne hengityssuojat terveydenhoidon ammattilaisille, hän lisää.
24.3. klo 15.52 Romania "täyteen eristykseen" keskiviikkona, armeija valvoo
Romanian presidentti Klaus Iohannis on ilmoittanut, että maa menee “täyteen eristykseen” keskiviikkona. Maan armeija auttaa eristyksen toteuttamisessa.
Romania on jo aiemmin julistanut hätätilan ja yöllisen ulkonaliikkumiskiellon. Nyt aiemmat suositukset ovat muuttuneet velvollisuudeksi, presidentti painotti. Romanialaiset saavat nyt vain käydä töissä ja hoitaa välttämättömät asiat. Yli 65-vuotiaat eivät saa poistua kodistaan.
Romaniassa on todettu 762 tartuntaa. Tartunnat lisääntyivät maanantain jälkeen 200 tapauksella. Kahdeksan on kuollut. Iohannis on sanonut, että sääntöjen noudattamisen valvominen voitaisiin tulevaisuudessa hoitaa elektronisella valvonnalla. Presidentti ei kuitenkaan kertonut ehdotuksensa yksityiskohdista.
Lähde: AFP
24.3. Nyt se on varmaa: Tokion olympialaiset siirretään
Tuoreen tiedon mukaan Tokion olympialaisten siirto vuodelle 2021 on varmistunut. Aiemmin kerrottiin Japanin pääministeri Shinzo Aben pyytäneen olympialaisten perumista Kansainväliseltä olympiakomitealta.
24.3. klo 15.30 Finnair peruu Tokioon suuntautuvia lentoja
Finnair peruu torstaista alkaen Helsingistä Japanin pääkaupunkiin Tokioon liikennöiviä lentoja. Naritan lentokentälle suuntautuvat lennot perutaan Japanin asettamien matkustusrajoitusten vuoksi.
Naritasta Helsinki-Vantaan lentoasemalle suuntautuvat lennot perutaan perjantaista alkaen. Finnairin viestinnän mukaan lentoyhtiön on määrä aloittaa lentäminen Tokioon Hanedan lentokentälle toukokuun 3. päivänä, jos tilanne sen sallii.
24.3. klo 15.24 TEM: yt-neuvotteluiden piirissä 158 000 ihmistä
Työ- ja elinkeinoministeriö kertoo, että viime viikkojen aikana yritykset ja muut työnantajat ovat ilmoittaneet yt-neuvotteluiden piiriin noin 158 000 henkilöä. Valtaosa ilmoituksista on tullut 15.3. jälkeen. Työ- ja elinkeinoministeriö ilmoittaa seuraavansa tilannetta ja alkaa julkaista päivittäin lukuja lomautettujen ja yt-neuvotteluiden piirissä olevien henkilöiden määrästä.
TEM pyrkii julkaisemaan tuoreimmat luvut lomautettuina tai työttöminä työnhakijoina TE-toimistoon ilmoittautuneista henkilöistä sekä yt-neuvottelujen piirissä olevista työntekijöistä ja työnantajista arkipäivisin noin kello 15 verkkosivuillaan.
24.3. klo 15.10 Erikoislähetyksessä keskustellaan tänään disinformaatiosta ja ravintoloiden tilanteesta
Hetki sitten alkaneessa Ylen erikoislähetyksessä keskustellaan muun muassa disinformaatiosta sekä ravintola-alan tämänhetkisestä tilanteesta. Tänään vieraana ovat kansanterveystieteen professori Anna Keski-Rahkonen sekä maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori Aki-Mauri Huhtinen. Lähetyksen aikana piipahdetaan myös Lontoossa sekä Kotkassa ja Kajaanissa.
Näytämme lähetyksen Yle Uutisten verkkosivuilla, Areenassa ja TV1:llä.
24.3. klo 15.00 Puola asettaa rajoituksia julkiseen liikenteeseen ja jumalanpalveluksiin
Puola aikoo lisätä rajoituksia viruksen leviämisen hillitsemiseksi. Pääministeri Mateusz Morawicki kertoi tiistaina, että luvassa on eristystoimia, joiden myötä kotoa ei saa poistua kuin perustellusta syystä. Puola aikoo myös rajoittaa sitä, kuinka monta henkilöä saa kerralla matkustaa julkisissa kulkuneuvoissa.
Rajoitukset eivät pääministerin mukaan vaikuta presidentinvaaleihin, jotka on tarkoitus pitää 10. toukokuuta. Puolan rajoitukset kestävät 11.4. asti. Puolan terveysministeriö on myös ilmoittanut, että jatkossa katolisen kirkon messuihin saa osallistua korkeintaan viisi henkilöä.
Kirkkojen sisäiset kokoontumiset ovat herättäneet keskustelua myös muualla maailmassa. Esimerkiksi Venäjällä ortodoksinen kirkko ei aio keskeyttää jumalanpalveluksiaan, vaikka moni kirkossa kävijä kuuluu riskiryhmään. Lue kirjeenvaihtaja Erkka Mikkosen juttu Venäjän kirkon linjauksista:
Venäjän kirkoissa jatketaan jumalanpalveluksia ja suudellaan ikoneita, vaikka koronaepidemia kiihtyy
Lähde: Reuters
24.3. klo 14.36 Katso Ylen erikoislähetys koronatilanteesta kello 15 – kysy oma kysymyksesi lääkäriltä chatissa
Voit seurata erikoislähetystä kello 15–16.40 tässä jutussa, Areenassa ja TV1:ssä sekä Radio Suomessa kello 15–15.30.
24.3. klo 14.30 Marin: Vahvat perusteet Uudenmaan alueen eristämiselle
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan eduskuntapuolueiden johtajien kokouksessa kaksi isoa kokonaisuutta olivat ravintoloiden sulkeminen sekä Uudenmaan alueen eristäminen.
– Uudenmaan alueen eristämiseen meillä on vahvat perusteet, mutta se on lainsäädännöllisesti hankala toteuttaa sen vuoksi, että valmiuslainsäädäntömme on monen lukon takana, Marin sanoi kokouksesta poistuessaan.
Marinin mukaan hallitus jatkaa neuvotteluita uusista koronatoimista neljältä iltapäivällä. Kahdelta eduskunnassa alkoi keskustelu koronalisäbudjetista.
Marinin mukaan hallituksen tavoitteena on saada esitykset eduskuntaan huomenna keskiviikkona.
24.3. klo 14.16 Tokion olympialaiset siirtynevät
Japanin pääministeri Shinzo Abe on pyytänyt Kansainväliseltä olympiakomitealta, että kesän 2020 olympialaiset siirretään. Asiasta kertovat useat kansainväliset uutistoimistot. Tokion olympialaisten on aikataulun mukaan tarkoitus 24. heinäkuuta 2020. Useat eri tahot ovat toivoneet olympialaisten siirtämistä.
24.3. klo 13.20 Koronaviruksesta parantuneita yli 100 000
Eri puolilla maailmaa koronaviruksesta parantuneita on nyt 101 911, käy ilmi tartuntoja tilastoivan Johns Hopkins -yliopiston sivuilta. Heistä yli puolet, reilut 60 000 on Kiinasta. Iranissa sairaudesta toipuneita on yli 8 000 ja Italiassa reilut 7 000.
24.3. klo 12.45 Venäläisiä kehotetaan välttämään käteisen rahan käyttöä koronaviruksen vuoksi
Venäjällä suositellaan lisäämään digitaalista maksamista ja välttämään käteisen rahan käyttöä koronaviruksen vuoksi. Samalla pankkeja on kehotettu vähentämään liikkeellä olevien setelien määrää.
Venäjän keskuspankki pitää jo rahoja kahden viikon karanteenissa ennen kuin ne päästetään uudelleen kiertoon. Keskuspankki on kehottanut kaikkia pankkeja toimimaan samoin.
Venäläisviranomaiset ovat sanoneet ohjeiden perustuvan Maailman terveysjärjestön WHO:n antamaan tietoon, että koronavirus voi säilyä rahoissa jopa kolme tai neljä päivää.
Lähde: Reuters
24.3. klo 12.44 Espanjassa koronatartuntojen määrä lähes 40 000
Espanjassa todennettujen koronavirustartuntojen määrä on noussut 39 673:een. Maanantaina tartuntoja oli kirjattu 33 089, kertoo Espanjan terveysministeriö.
Virukseen kuolleiden määrä nousi 2 696:een eilisestä 2 182:ta.
Lähde: Reuters
24.3. klo 12.32 Tartuntojen kokonaismäärä Suomessa on nyt 792
Suomessa on todettu tiistaihin mennessä yhteensä 792 laboratoriovarmistettua koronavirustartuntaa, tiedottaa THL. Uusia tartuntoja on yhteensä 92.
Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 73 potilasta, joista 17 on tehohoidossa.
THL on kerännyt tiedot suoraan sairaanhoitopiireiltä, mutta ei enää tiedota eri sairaanhoitopiirien lukuja erikseen. Suurin osa kaikista tartunnoista, yhteensä 512, on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueelta.
Päivitetty 25.3. klo 5.07 THL:n luvut sairaalahoidossa ja tehohoidossa olleiden määrästä. THL päivitti lukuja 24.3. klo 13.50.
23.3. klo 12.31 Iranissa puolet valtionhallinnon työntekijöistä kotikaranteenissa, kuolleita lähes 2 000
Iranissa puolet valtionhallinnon työntekijöistä on asetettu kotikaranteeniin, kertoo Iranin presidentti Hassan Rouhani. Hänen mukaansa kyse on viruksen leviämisen hillitsemistoimista.
Iran on yksi pahiten koronavirusepidemiasta kärsineistä valtioista. Tiistaina kerrottiin 122 uudesta kuolintapauksesta. Kaikkiaan tautiin on kuollut 1 934 iranilaista. Myös todennettujen tartuntojen määrä nousi kuluneen vuorokauden aikana 1 762:lla. Tartuntoja on Iranissa nyt 24 811, kertoo Iranin terveysministeriö.
Lähde: Reuters
24.3. klo 12.10 Islannissa ensimmäinen vahvistettu koronaviruskuolema
Islannissa on raportoitu ensimmäisestä koronavirukseen liittyvästä vahvistetusta kuolemantapauksesta. Kuollut on noin 60-vuotias nainen, jolla oli koronaviruksen lisäksi jokin krooninen sairaus.
Islannissa on havaittu 588 vahvistettua koronavirustartuntaa.
Viikonloppuna Islannin hallitus ilmoitti uusista toimista koronan vuoksi. Esimerkiksi yli 20 ihmisen kokoontumiset on nyt kielletty. Peruskoulut ja päiväkodit ovat kuitenkin edelleen toiminnassa.
Lähde: AFP
24.3. klo 11.51 Husin alueella 74 uutta tartuntaa
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu eilen 74 uutta koronatartuntaa. Yhteensä HUSin alueella on todettu tartuntoja tämän jälkeen 512. Valtaosa Suomen tartunnoista on HUSin alueella.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ei vielä puoleen päivään mennessä ollut julkaissut uusia tartuntoja koko Suomen osalta.
24.3. klo 11.24 Ylen Tukholman-kirjeenvaihtaja koronatilanteen hoidon eroista: Suomi toimii, Ruotsi pohtii
24.3. klo 11.13 Koronasta voi kysyä nyt myös chatin kautta
Koronaviruksesta voi saada nyt tietoa ja neuvoja myös chatin kautta.
Chattineuvonta on avattu valtioneuvoston verkkosivuille, ja siitä saa yleistä tietoa uudesta koronaviruksesta.
Chatti on avoinna arkipäivisin kello 8–21 ja lauantaisin kello 9–15. Chatissä saa palvelua tällä hetkellä suomeksi ja mahdollisuuksien mukaan myös ruotsiksi ja englanniksi.
Uudesta koronaviruksesta on jo aiemmin avattu valtakunnallinen puhelinneuvonta numerossa 0295 535 535. Chatista ja neuvontapuhelimesta saatava neuvonta perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivujen tietoihin.
24.3. klo 11.06 Suomalaislääkäri Ylelle Madridista: ”En ole ikinä nähnyt enkä kuvitellut mitään tällaista”
Suomalainen infektiolääkäri Sari Arponen kertoo Ylelle, millaista on työskennellä madridilaisessa sairaalassa koronaepidemian aikaan.
Lue lisää: Infektiolääkäri Sari Arponen taistelee etulinjassa koronaa vastaan Madridissa – "He kuolevat yksin eikä heidän perheensä voi hyvästellä heitä"
24.3. klo 10.56 Maailmalla tuskaillaan käyttämättömien lentokoneiden parkkeerauksen kanssa
Lentoyhtiöillä eri puolilla maailmaa on käsissään uudenlainen ongelma: minne parkkeerata käyttämättömät lentokoneet. Matkustusrajoitusten ja matkustajakadon myötä useat lentoyhtiöt ovat peruneet lentojaan.
Lentokenttien rullausteitä, huoltohangaareja ja jopa kiitoteitä on muutettu jättimäisiksi parkkipaikoiksi tuhansille matkustajalentokoneille. Koneista suurimmat ovat järkälemäisiä, monikerroksisen talon kokoisia aluksia, jotka vievät alaa kolme neljännestä amerikkalaisesta jalkapallokentästä.
Varastoitujen koneiden määrä on vuoden alusta laskettuna noussut 5 000:een, kertoo liikennedatayritys Cirium. Lisätilaa pitää etsiä vielä tulevina viikkona, sillä esimerkiksi australialainen Qantas ja Singapore Airlines vähentävät lentojaan.
Esimerkiksi Saksan suurin Frankfurtin lentokenttä on muuttumassa hiljaiseksi matkustajalentokoneiden aavekaupungiksi, jossa säilytetään Lufthansan, Condorin ja muiden lentoyhtiöiden koneita.
Lähde: Reuters
24.3. klo 10.27 Sotilaat löysivät espanjalaisista vanhainkodeista hylättyjä vanhuksia ja ruumiita
Espanjassa maan asevoimat avustaa koronaepidemian vastaisessa taistelussa muun muassa desinfioimalla vanhainkoteja.
– Armeija on löytänyt näillä käyneillä vanhoja ihmisiä, jotka on hylätty täysin, ja jopa kuolleita vuoteissaan, puolustusministeri Margarita Robles kertoo Telecinco-television haastattelussa.
Hänen mukaansa tällaiseen vanhusten kohteluun aiotaan suhtautua "tiukasti ja joustamattomasti". Syyttäjäviranomaiset kertovat jo aloittaneensa tutkimukset tilanteesta joissain vanhainkodeissa.
Espanjassa koronavirukseen kuolleiden määrä nousi eilen jo lähes 2 200:aan. Vuorokauden aikana oli menehtynyt 462 ihmistä.
Uhreja on jo niin paljon, että pääkaupungissa Madridissa Palacio de Hielo eli Jääpalatsi-ostoskeskuksen luistinrata on muutettu tilapäiseksi ruumishuoneeksi. Viereinen kongressikeskus puolestaan toimii noin 5 500 vuodepaikan kenttäsairaalana.
Madridin hautausmaat ovat keskeyttäneet ruumiiden vastaanottamisen, koska henkilökunnalle ei ole riittänyt suojavarusteita.
Lähteet: AFP, STT
24.3. klo 10.09 Pääministeri kutsui puoluejohtajat Säätytaloon, katso suorana
Pääministeri Sanna Marin on kutsunut puoluejohtajat koolle Säätytalolle kello 10. THL kertoo ajankohtaisesta koronavirustilanteesta. Ylen tietojen mukaan pääministeri haluaa kuulla kaikkien eduskuntapuolueiden näkemyksiä. Hallitus neuvottelee uusista liikkumisen rajoituksista iltapäivällä.
Koronavirus näkyy tänään myös eduskunnan työjärjestyksessä. Kello kahdelta alkavassa täysistunnossa on tarkoitus käsitellä koronaviruksesta aiheutunutta lisätalousarviota.Julkisuudessa on keskusteltu muun muassa ravintoloiden sulkemisesta.
Eilen matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi sanoi STT:lle, että ravintola-ala noudattaisi sulkeutumiskäskyä mukisematta.
Yle seuraa politiikan päivän tapahtumia tässä jutussa.
24.3. klo 9.57 Perussuomalaiset vetää pois välikysymyksensä koronatilanteen takia
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vetää pois välikysymyksen hallituksen turvapaikkapolitiikasta ja kertoo palaavansa asiaan kriisin jälkeen.
Hallituksen oli määrä vastata 11.3. jätettyyn välikysymykseen huomenna. Perussuomalaiset perustelee päätöstään koronatilanteella.
– Hallituksella on ollut vaikeuksia osoittaa toimintakykynsä koronakriisin selättämiseksi ja Perussuomalaiset haluaa välikysymyksen poisvetämisellä sanoa hallitukselle, että nyt on aika toimia. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on valmis tukemaan yhdessä rintamassa kaikkia toimia kriisin selättämiseksi, puolueen tiedotteessa todetaan.
Välikysymyksessä vaadittiin vastauksia Suomen linjaan Kreikan ja Turkin välisessä siirtolaiskriisissä ja Suomen toimenpiteitä, mikäli siirtolaiskriisi saavuttaa Suomen rajat.
24.3. klo 9.50 Tukholmassa koronavirukseen kuolleiden joukossa paljon somalialaistaustaisia
Tukholmassa koronavirukseen kuolleista merkittävä osuus on somalialaistaustaisia. Ainakin kuusi kaupungissa kuolleista 15 ihmisestä on somalialaistaustaisia.
Ruotsinsomalialaisten lääkäreiden liittoa johtava Jihan Mohamed sanoo Ruotsin television SVT:n haastattelussa, että viruskriisin aluksi Ruotsissa ei ollut juurikaan saatavilla virustietoa somaliaksi, joten monet jatkoivat arkeaan normaaliin tapaan.
Mohamedin mukaan myös kulttuurisilla syillä on saattanut olla vaikutusta, sillä somalialainen kulttuuri on erittäin yhteisöllistä ja esimerkiksi sairastuneiden luona käydään vierailulla.
Yle tarjoaa tietoa koronaviruksesta somaliksi, arabiaksi, kurdiksi ja persiaksi. Linkit eri kieliversioihin löytyvät täältä.
24.3. klo 9.10 Turkki rajoittaa kaupoissa asioimista ja busseissa matkustamista
Turkki on päättänyt rajoittaa kauppojen aukioloaikoja ja kauppoihin päästettävien asiakkaiden määrää. Myös bussimatkustajien määrälle asetetaan rajoituksia. Turkissa on jo aiemmin suljettu koulut ja kahvilat, lykätty urheilutapahtumia ja rajoitettu lentoliikennettä.
Uusien määräysten mukaan kaupat eivät saa olla auki iltayhdeksän ja aamuyhdeksän välisenä aikana. Kymmentä neliömetriä kohden saa olla vain yksi kauppa-asiakas.
Viranomaisten mukaan etenkin vihannesten ja hedelmien hinnat ovat nousseet viime päivinä, ja kriisin varjolla tienaavia uhataan sen vuoksi nyt sakoilla.
Turkissa julkistettujen tartuntatietojen mukaan koronaviruksen saaneita olisi yhteensä yli 1 500. Vahvistettujen tartuntojen määrä kasvoi maanantaina lähes 300 tapauksella.
Lähde: Reuters
24.3. klo 9.06 Presidentti Martti Ahtisaarella todettu koronavirustartunta
Presidentti Martti Ahtisaarella on todettu koronavirustartunta. Tartunta varmistui maanantaina 23. maaliskuuta. Presidentti Ahtisaari voi olosuhteisiin nähden hyvin.
Tasavallan presidentin kanslia tiedotti rouva Eeva Ahtisaaren koronavirustartunnasta lauantaina 21. maaliskuuta.
24.3. klo 8.40 Chile esti risteilyaluksen pääsyn satamaan koronavirusepäilyjen vuoksi
Chile on estänyt Zaandam-nimisen risteilyaluksen pääsyn satamaan, koska yli 40 matkustajalla on todettu flunssaan viittaavia oireita. Hollannin lipun alla purjehtivalla aluksella on yli 1 800 ihmistä.
Risteilyaluksen määränpäänä on Floridan Fort Lauderdale. Alus lähti matkaan Argentiinan Buenos Airesista 7. maaliskuuta. Varustamo yrittää nyt löytää sataman, jossa aluksella olevat sairastuneet voitaisiin siirtää maihin.
Koska aluksella ei ole tarvittavia testausvälineitä, ei ole varmuutta siitä, onko sairastuneiden joukossa koronavirusta.
Lähde: AFP
24.3. klo 8.39 "Moni opettaja ei ole it-velho" – Nuoret kertovat mietteitään etäopiskelussa
Etäopiskelu on saanut monen nuoren näkemään koulun hyvät puolet. Lue tästä jutusta, miten nuoret ovat kokeneet opiskelun kotoa käsin.
24.3. klo 8.30 Saksassa lähes 5 000 uutta tartuntaa vuorokaudessa
Saksassa todettujen koronavirustartuntojen määrä on lisääntynyt vuorokaudessa 4 764 tapauksella. Kaikkiaan Saksassa on todettu jo 27 436 koronavirustartuntaa.
Kuolleita on yhteensä 114. Vuorokaudessa kuolleiden määrä kasvoi 28 ihmisellä.
Lähde: Reuters
24.3. klo 8.30 Asiantuntijat huolissaan tukea tarvitsevista lapsista
Asiantuntijoita huolestuttaa, miten tukea tarvitsevien perheiden lapset selviävät koronaviruksen aiheuttamista poikkeusoloista.
Lastensuojelun keskusliiton ohjelmajohtaja Miia Pitkänen sanoi Ylen aamussa tiistaina, että lastensuojelun asiakkaiden määrä voi kasvaa.
Poikkeustilanteen vuoksi esimerkiksi aikuisten päihde- ja mielenterveysongelmiin ei välttämättä saa apua tavalliseen tapaan.
– Se on ihan konkreettinen ja todesta otettava huoli. Jos aikuisten ongelmat muuttuvat vaikeammaksi, siitä seuraa suoraan turvattomuutta lapsen arkeen. Yksi asia voi olla perheväkivallan lisääntyminen, Pitkänen sanoi.
24.3. klo 7.57 Ylen Washingtonin-kirjeenvaihtaja: Kuunteleeko Trump terveys- vai talousasiantuntijoita?
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin maanantai-iltana esittämä ajatus, että koronaviruksen leviämisen estämiseksi määrätyistä rajoituksista voitaisiin Yhdysvalloissa piakkoin luopua järkyttää terveydenhoidon asiantuntijoita.
– Sopiikin hyvällä syyllä kysyä johtaako Trumpin koronavastatoimia huoli markkinoista vai ihmishengistä, kirjoittaa Ylen Washingtonin-kirjeenvaihtaja Paula Vilén.
24.3. klo 7.03 Kiinassa heräsi huoli mahdollisen uuden virusaallon alkamisesta, Hubein rajoituksia puretaan
Kiinassa on herännyt huoli siitä, että koronaviruksessa saattaisi olla alkamassa uusi aalto. Maa raportoi tiistaina 78 uudesta virustartunnasta. Tartunnoista yksi havaittiin Wuhanissa, josta koko pandemia sai viime vuoden lopussa alkunsa. Kaupungissa ei tätä ennen oltu havittu uusia tartuntoja lähes viikkoon.
Lähes kaikki Kiinan uusista tartunnoista on saatu ulkomailta, mutta joukossa on neljä Kiinassa saatua tartuntaa. Niistä yksi on juuri Wuhanin tartuntatapaus.
Ulkomailta saatujen tartuntojen määrä kaksinkertaistui vuorokaudessa.
Viranomaisten mukaan vuorokauden aikana koronaviruksen vuoksi kuoli seitsemän ihmistä. Kaikki kuolemat rekisteröitiin Wuhanissa.
Viranomaiset ilmoittivat tiistaina, että Hubein maakuntaa koskevia liikkumisrajoituksia puretaan keskiviikkona Wuhanin kaupunkia lukuunottamatta. Wuhanissa rajoituksia puretaan vasta 8.4. alkaen. Kaupunki on ollut suljettuna tammikuun 23. päivästä lähtien. Liikkuminen pois alueelta vaatii normaalin terveydentilan todistamista.
Lähteet: AFP, Reuters
24.3. klo 6.39 Koronakuolemien määrä laski Italiassa jo toisena peräkkäisenä päivänä
Koronaviruksen aiheuttamien kuolemantapausten määrä on laskenut jo toisena peräkkäisenä päivänä Italiassa. Viranomaiset ilmoittivat maanantaina virukseen kuolleen vuorokauden aikana 601 ihmistä. Sunnuntaina vastaava lukema oli 651 ja lauantaina ennätysmäiset 793.
Myös uusien todettujen virustartuntojen määrä on laskussa. Lauantaina uusia tartuntoja rekisteröitiin 6 557 ja maanantaina 4 789.
Kuukauden aikana koronavirukseen on kuollut Italiassa yli 6 000 ihmistä.
Viruksen pahimmin koetteleman Lombardian alueen terveysviranomaiset sanoivat maanantaina, että tunnelin päässä näkyy jo valoa, mutta vielä ei ole aika julistaa voittoa.
Kansallisen terveysinstituutin johtaja Silvio Brusaferro muistutti puolestaan, että vielä on liian aikaista julistaa koronakäyrien kääntyneen laskuun, vaikka kahden viime päivän kehitys onkin positiivinen.
Lähde: AFP
24.3. klo 6.12 Kauppojen johto vakuuttaa, että logistiikka toimii ja tavaraa riittää
Ruokakaupoissa reilu viikko sitten tapahtunut massiivinen päivittäistavaroiden hamstraus on hiljalleen tasaantunut, mutta tietyistä suosikkituotteista on edelleen kysyntää.
S-ryhmän kenttäjohtaja Arttu Laineen mukaan muun muassa leipiä, lihoja, pehmopapereita, säilykkeitä ja saippuoita on ostettu paljon.
Suomen suurimmat päivittäistavaraketjut S-ryhmä ja Kesko lupaavat kauppojen hyllyille lisää tavaraa. Isoin syy tyhjiin hyllyihin on reilun viikon takainen kysyntäpiikki, jonka myötä kysyntä jäi tavallista korkeammalle tasolle.
Kauppojen toimitusketju tuotannosta hyllyille ei ole pysynyt kysynnän tahdissa.
24.3. klo 6.10 Ruotsin terveydenhuollon asiantuntija: Suomi on varautunut koronaepidemiaan Ruotsia paremmin
30 vuotta Ruotsin terveydenhuollon hallinnossa työskennellyt Jouko Vanhala kiittää Suomen ripeyttä koronakriisin aikana. Ruotsissa hallitus noudattaa kansanterveysviranomaisen suosituksia toimista, joita tarvitaan koronavirusepidemian hidastamiseksi. Toimet ovat olleet selvästi muita maita kevyempiä.
Osa asiantuntijoista on Ruotsissa kannattanut kansanterveysviranomaisen linjaa, osa on vaatinut järeämpiä toimia.
Ruotsin terveydenhuoltojärjestelmä on ollut kovassa paineessa jo ennen epidemiaa, kirjoittaa Ylen Pohjoismaiden-kirjeenvaihtaja Kirsi Heikel.
24.3. klo 5.35 Fedin historiallisen suuri velkakirjojen osto-ohjelma rohkaisi markkinoita
Osakekurssit ja öljyn hinta lähtivät nousuun aamun kaupankäynnissä Aasian pörsseissä sen jälkeen, kun Yhdysvaltain keskuspankki Fed ilmoitti uusista tukitoimista koronaviruspandemian aiheuttaman laman välttämiseksi.
Fed ilmoitti maanantaina rajattomasta velkakirjojen osto-ohjelmasta, jolla pyritään turvaamaan lyhytaikaisen lainarahan saatavuus ahdinkoon joutuneille yhdysvaltalaisyrityksille.
Keskuspankin linjaus on historiallisesti merkittävä, sillä Fed ei ryhtynyt näin laajamittaiseen pelastustoimeen edes vuosien 2008–2009 talouskriisissä. Päätöksen katsotaankin kertovan pelosta, että koronavirus saattaa laukaista vielä suuremman laman kuin Yhdysvaltain asuntomarkkinoiden kuplan puhkeaminen vuonna 2008.
Lähde: AFP, STT
24.3. klo 5.04 Maksutta perustettavasta verkkokaupasta ehdotetaan apua ahdinkoon joutuneille kivijalkaliikkeille
Ilmaiseksi perustettavasta verkkokaupasta ehdotetaan apua kivijalkaliikkeille ja muille yrittäjille, jotka ovat joutuneet ahdinkoon koronaviruspandemian vuoksi. Suomalainen verkkokauppatoimittaja Vilkas Group kertoo avaavansa yrittäjille mahdollisuuden perustaa verkkokauppa maksutta.
24.3. klo 3.33 Etelä-Afrikka otti käyttöön sotilaspartioin valvotun ulkonaliikkumiskiellon
Useat Saharan eteläpuoliset maat ryhtyivät maanantaina tiukkoihin toimiin koronaviruspandemian leviämisen rajoittamiseksi. Etelä-Afrikassa otettiin käyttöön ankara ulkonaliikkumiskielto, joita valvotaan sotilaspartioin.
Alueen muista maista Senegal ja Norsunluurannikko julistivat kansallisen hätätilan pandemian vuoksi. Koronaviruspandemia on tähän asti levinnyt vain hitaasti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, mutta viime päivinä alueen tartuntamäärät ovat lähteneet nousuun.
Eniten vahvistettuja tartuntoja alueen maissa on todettu Etelä-Afrikassa, jossa tapauksia on yli 400.
STT
24.3. klo 3.17 Trump väläyttää haluavansa lieventää maan liikkumisrajoituksia
Presidentti Donald Trump kertoo harkitsevansa lähipäivinä, millä tavoin liikkumisrajoituksia jatketaan Yhdysvalloissa. Yhdysvaltojen asettamat kahden viikon rajoitukset päättyvät ensi viikolla ja Trump on väläytellyt, että hän haluaisi osittain luopua niistä.
Rajoitusten tiedetään koetelleen presidentin kärsivällisyyttä, sillä niillä on luonnollisesti valtavasti kielteisiä vaikutuksia Yhdysvaltain talouteen, kertoo muun muassa CNN.
Terveysasiantuntijoiden mukaan rajoitusten poistaminen nyt olisi hyvin ennenaikaista.
Presidentti vakuutti tiedotustilaisuudessa, että Yhdysvallat saa taloutensa pyörät pyörimään nopealla aikataululla.
– Yhdysvallat ei ole maa, joka olisi tehty olemaan kiinni. Yhdysvallat avaa jälleen ovensa hyvin pian, Trump sanoi.
24.3. klo 2.29 Kuuba sulkee kaikki turistit hotelleihin
Kuubassa kaikki turistit suljetaan hotelleihinsa tiistaista lähtien koronavirustartuntojen estämiseksi.
Pääministeri Manuel Marreron mukaan turistit saavat poistua huoneistaan vasta lentokentälle lähtiessään. Ministerin mukaan Kuubassa on parhaillaan noin 32 500 lomailijaa, joita karanteeni koskee.
24.3. klo 1.34 Saksa ottaa vastaan kourallisen koronapotilaita pandemian riuduttamasta Italiasta
Saksin osavaltio Saksassa ottaa vastaan ainakin kuusi italialaista koronaviruspotilasta, jotka eivät ole saaneet hoitoa kotimaassaan. Asiasta kertoi osavaltion johtaja Michael Kretschmer myöhään maanantaina.
Osavaltio ryhtyi toimeen Italian hallituksen avunpyynnön vuoksi. Italialaispotilaat saavat hoitoa Dresdenin ja Leipzigin sairaaloissa. Kretschmerin mukaan syynä avun antamiseen on solidaarisuuden lisäksi tilaisuus oppia lisää uudesta koronaviruksesta.
Saksalaisen uutistoimisto DPA:n lähteiden mukaan maahan oltaisiin tuomassa yhteensä kahdeksan potilasta.
24.3. klo 1.26 Yhdysvalloissa yli sata ihmistä kuoli virukseen vuorokaudessa
Yhdysvalloissa on kuollut ensimmäistä kertaa yli sata ihmistä koronavirukseen vuorokauden aikana, kertovat maan terveysviranomaiset CNN:n mukaan. Koko maassa kuolleita on nyt yhteensä ainakin 520. Eniten kuolleita Yhdysvalloissa on New Yorkin osavaltiossa, jossa on raportoitu ainakin 157 kuolemaa.
Maan varapresidentin Mike Pencen mukaan yli 41 000 ihmisen on vahvistettu saaneen tartunnan. Testejä maassa on tehty yhteensä 313 000.
STT
24.3. klo 1.12 Trump ei puhu enää kiinalaisviruksesta
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin retoriikassa koronaviruksen suhteen nähtiin tänään käänne, kun Trump ei enää tiedotustilaisuudessa käyttänyt uudesta koronaviruksesta nimitystä "kiinalaisvirus". Sen sijaan hän puolusti aasialaisamerikkalaisia sekä Twitterissä että tiedotustilaisuudessa.
Trumpin mukaan on hyvin tärkeää, että Yhdysvallat suojelee aasialaisamerikkalaisten yhteisöä ja korosti sitä, ettei viruksen leviäminen ole heidän vikansa. Trump esitti saman lausunnon ennen tiedotustilaisuutta myös Twitterissä.
(STT)
Lue tästä aikaisemmat koronapäivitykset.