Nokian kaupunginhallitus esittää yt-neuvottelujen käynnistämistä koronaviruksen takia. Kaupunginhallitus päätti asiasta tiistaina.

Neuvottelut koskevat niitä työntekijöitä, joiden työnteko on keskeytynyt yksiköiden sulkemisen vuoksi ja joille ei ole pystytty osoittamaan muuta työtä.

– Koronaviruspandemia ja valmiuslain käyttöönottoasetusten toimeenpano ovat aiheuttaneet merkittäviä ja äkillisiä vaikutuksia Nokian kaupungin toimintoihin. Useita toimintoja on keskeytetty tai supistettu ja yksikköjä on jouduttu sulkemaan, kaupungin tiedotteessa sanotaan.

Nokian kaupunki selvittää mahdollisuuksia siirtää henkilöstöä korvaaviin tehtäviin kriittisten palvelujen turvaamiseksi.

Esimerkiksi useita siivoojia on jo siirretty yksiköstä toiseen. Lisäksi työntekijöitä on siirretty muista tehtävistä muun muassa kuljettamaan ikäihmisille kauppaostoksia.

Osa henkilöstön työtehtävistä säilyy myös lähes ennallaan.

– On kuitenkin todennäköistä, että joidenkin työtehtävät päättyvät väliaikaisesti, eikä kaikille ei löydy korvaavia töitä, tiedotteessa sanotaan.