Vantaan kaupunki on päättänyt myöntää maksuhuojennuksia varhaiskasvatusmaksuissa koronavirustilanteen vuoksi.
Kaikki lasten poissaolot hyvitetään lapsen poissaolon syystä riippumatta takautuvasti 18.3.2020 lukien.
Kaupungin päivähoidossa olevien lasten maksujen lisäksi päätös koskee palvelusetelillä yksityisessä hoidossa olevien lasten maksuja. Lapselle taataan paikka entisessä päiväkodissa ja mahdollisuuksien mukaan perhepäivähoidossa poikkeusolojen päättyessä.
Normaalioloissa varhaiskasvatuksen kuukausimaksu peritään lain mukaisesti myös poissaolopäiviltä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.
Vantaan kaupunginvaltuusto päätti eilen, että häiriötilanteiden aikana ja poikkeusoloissa kaupunginjohtaja voi käyttää normaalioloista poikkeavaa päätösvaltaa. Kaupunginjohtaja päätti ottaa erityistoimivallan käyttöön Suomessa vallitsevan poikkeustilan vuoksi.
Kaupunginjohtaja Ritva Viljasen mukaan maksuhuojennuksella pyritään huolehtimaan vantaalaisten lapsiperheiden turvallisesta arjesta ja tukemaan vanhempia, jotka hoitavat lapsiaan kotona.