Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vetää pois välikysymyksen hallituksen turvapaikkapolitiikasta ja kertoo palaavansa asiaan kriisin jälkeen.

– Välikysymykseen sisältyy olennaisena epäluottamusäänestys. Kaikki varmaan näkevät sen, ettei voida ajatella, että hallitus joutuisi tässä tilanteessa lopettamaan, kun on kerran kriisi päällä, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio sanoi STT:lle.

Hallituksen oli määrä vastata 11.3. jätettyyn välikysymykseen huomenna keskiviikkona.

– Hallituksella on ollut vaikeuksia osoittaa toimintakykynsä koronakriisin selättämiseksi ja Perussuomalaiset haluaa välikysymyksen poisvetämisellä sanoa hallitukselle, että nyt on aika toimia. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on valmis tukemaan yhdessä rintamassa kaikkia toimia kriisin selättämiseksi, puolueen tiedotteessa todetaan.

Välikysymyksessä vaadittiin vastauksia Suomen linjaan Kreikan ja Turkin välisessä siirtolaiskriisissä ja Suomen toimenpiteitä, mikäli siirtolaiskriisi saavuttaa Suomen rajat.