Tarttuuko korona ulkoillessa? Onko virusannoksen suuruudella väliä? 8 kysymystä koronaviruksen tarttumisesta arjen tilanteissa

Virologi, apulaisprofessori Tarja Sironen Helsingin yliopistosta kertoo tähän mennessä kertyneen tutkimustiedon pohjalta yleisiä linjoja siitä, mitä koronaviruksen tarttumisesta arjen tilanteissa tiedetään.

Yksi kuva näyttää, milloin koronaepidemian kasvu taittui eri maissa – toiset maat ovat hidastaneet viruksen leviämistä tehokkaammin kuin toiset

Korona on levinnyt maailmalla vinhaa vauhtia ja eri maat ovat torjuneet virusta vaihtelevalla menestyksellä. Suomi näyttäisi ryhtyneen järeisiin vastatoimiin aiemmin kuin useat muut maat.

Roope Lipastin kolumni: Miten selvitä karanteenista 70-vuotiaan kanssa?

Millä keinoin vireän 70-vuotiaan elämää voi hallita tai hillitä korona-aikana? Kyseessä on haastava ikäkausi, kun melkein kaikesta tulee sanomista, pakinoi kirjailija Roope Lipasti.

Suomalaisen lääkkeen toivotaan estävän koronakuolemia merkittävästi – Ensin sen pitää kuitenkin läpäistä Yhdysvaltain lääkeviranomaisten testit

Fimean mukaan satojen eri lääkkeiden vaikutusta koronapotilaisiin testataan.

Mitä saat tehdä, jos olet karanteenissa, eristyksessä tai perusterve? Tässä säännöt tiivistetysti

Saanko käydä kaupassa, jos olen karanteenissa? Entä jos perheenjäsen sairastuu, kuka häntä saa hoitaa? Haimme THL:n ohjeistuksista vastauksia eri ihmisryhmiä koskeviin kysymyksiin.