WASHINGTON Perheelläni on nyt takana viikon verran ”sosiaalista eristäytymistä”, jota terveysviranomaiset Yhdysvalloissakin toivovat asukkaiden noudattavan.
Poikkeuksellisten liikkumisrajoitusten piirissä on jo yli sata miljoonaa yhdysvaltalaista, lähes kolmasosa koko kansasta. Koulujen sulkemiset puolestaan koskevat yli 50 miljoonaa koululaista. Oma jälkikasvuni kuuluu tähän joukkoon.
Koulun ja päiväkodin laitettua viikko sitten oven säppiin, oman toimen ohella piti sukeutua koti- ja lastentarhanopettajaksi sekä harrastusohjaajaksi.
Pääkaupunki Washington siirsi julkisten koulujen kevätloman huhtikuusta päättyneelle viikolle, mutta kotiin tuli silti monistenivaska esikoisen koulutehtäviä. Se ei enää edes yllätä, sillä Yhdysvalloissa ylipäätään loma- ja työajan rajat ovat Suomea hämärämmät.
Ekaluokkalaisen matematiikka- ja tiedetunnit tosin ovat vielä helppoa kauraa. Hatunnosto teille kaikille, jotka nyt kaivatte muistinne sopukoista toisen asteen yhtälön ratkaisukaavaa ja saksan epäsäännöllisiä verbejä.
Viikon jälkeen kunnioitukseni opetusalan ammattilaisia kohtaan on syventynyt entisestään. Vaikkapa siksi, että saavat koululuokallisia lapsia pysymään ojennuksessa. Itsellä on pakka levitä jo kahden vekaran kanssa. Tätäkin kirjoittaessa on laitettu hiuksiin Frozen-prinsessalettejä sekä keitetty jauhelihaspagettia.
Osalla opettajista näyttää olevan poikkeustilassakin toimintavalmiudet kohdallaan. Kuopuksen päiväkodista lastentarhanopettaja on lähettänyt päivittäin sähköpostiin luku- ja musiikkivinkkejä.
Hellyttävin niistä tuli heti viikon aluksi. Opettaja oli laulanut kännykkävideolle päiväkotiryhmän aloituslaulun, jossa jokainen ryhmäläinen toivotetaan nimellä mainiten tervetulleeksi.
Tervehdysvideon katselusta on tullut etäpäiväkoti- ja -koulupäivän alku ja koko perheelle iloa tuottava asia. Video osoittaa myös oivallisesti, miten Yhdysvalloissa sosiaalisuutta ja ryhmäytymistä painotetaan lapsille alusta alkaen.
Miten hyvin tämä toteutuu esikoisen koulussa, selviää alkavalla viikolla, kun etäopetus pääsee vauhtiin. Tähän mennessä on saatu opettajan kalenteri, josta voi varata lapselleen 15 minuutin videokeskustelun opettajan kanssa, vaikka päivittäin. Opettajan kirjaama keskustelun lähtökohta on säilyttää yhteys opettajaan ja kouluyhteisöön. Vasta viimeisenä mainitaan mahdolliset kysymykset etäopetusmateriaalissa.
Etäopetusmateriaaleista on saatu koulusta jo toinen monistenivaska sekä oppilaan henkilökohtaiset tunnukset laskutehtäviä tarjoavaan nettisivustoon. Alusta on ekaluokkalaiselle ainakin mieleinen. Hivenen amerikkalaiseen kuluttajahenkeen hän on laskenut, mihin leluun rahat riittävät ja laittanut junanvaunuja numeeriseen järjestykseen. Laskujen onnistuttua, dinosauruksen muna alkaa vähitellen rikkoutua, ja kaikki vaiheet selvitettyään koko dinosaurus on kuoriutunut esiin.
Lisäksi olemme saaneet mahdollisuuden ladata lastenkirjoja netistä, mutta toistaiseksi tunnukset eivät toimi, mikä lienee pieni karikko siihen nähden, että vasta viikko sitten koulu tähän tilanteeseen joutui.
Olemme onnekkaita, sillä lapsemme koulu on teknisesti suhteellisen hyvin varustautunut, ja kotiimme on nopea laajakaistayhteys, ja taloudessa useampi tietokone. Yhdysvalloissa on alueita, joissa edellytykset etäoppimiseen ovat huomattavasti heikommat.
Pew-tutkimuslaitoksen mukaan pienituloisista, eli alle 30 000 dollaria vuodessa ansaitsevista, 29 prosentilla ei ole matkapuhelinta ja 44 prosentilla ei ole laajakaistayhteyttä. Hyvä- ja huono-osaisuuden kuilu ei katoa, vaan korostuu koulujen poikkeusoloissa.
Paitsi koulut myös monet harrastukset ovat koronan vuoksi nyt katkolla. Tyttären musiikkikoulussa toteutetaan etäopetusta, ja soittotunti hoitui videopuhelulla. Se sujui yllättävän hyvin, vaikka ennusmerkit eivät olleet hyvät. Viisi minuuttia ennen tunnin alkua soitto-oppilas tappeli pikkusisaruksensa kanssa legoista.
Kaikeksi onneksi lapsi onnistui keskittymään tuntiin. Vaikka alussa hetken takkusikin, kun kameranjalustana toiminut äiti ei heti ymmärtänyt kuvata niin, että oppilas näki opettajan.
Koska lapsi on opettajansa kanssa normaalisti soittotunnilla kahdestaan, oli vanhemmalle hyvä huomata, että opetus sujui kannustavasti, mutta silti soittovirheisiin tarttuen. Yhtä ja samaa pieleen soitettua tahtia käytiin läpi niin monta kertaa, että soitto sujui. Oikean rytmin löytämiseksi opettaja ja oppilas myös kävelivät kumpainenkin tahoillaan.
Ensimmäisen etäopetus- ja harrastusviikon summa summarum: ammattilaiset hoitivat homman olosuhteisiin nähden hyvin. Vanhemmilla on vielä petrattavaa.
Veikkaan myös, että vanhempina joudumme ottamaan vastaan enenevästi myös jälkikasvun turhautumista ja surua luokkakavereista eristämisestä. Kun Washingtonin kouluvirasto viime viikon lopulla ilmoitti koulujen olevan kiinni vielä kuukauden, lapselta tuli itku.
Ajoittaisen korona-arkikaaoksen keskellä lohdutti etäopetustyötä ammatikseen tekevän yhdysvaltalaisrouvan CNN-kanavalla antama vinkki: vedä syvään henkeä, ja muista, että taukoja on koulussakin.
Lue myös:
"Toimin kamerajalustana", sanoo kirjeenvaihtajamme Paula Vilén lapsensa pianotunnin järjestämisestä etänä – Kerro meille oma vinkkisi, miten arki sujuu ulkomailla koronasta huolimatta
Etäoluet Japanissa, kattoterassit Italiassa ja tsemppiopas Saksassa – Näillä keinoilla ihmiset helpottavat arkeaan eri maissa koronan aikaan
Aiheesta voi keskustella tiistaihin kello 23.00:een asti.