Sodankylä peruu koko keväältä kunnan järjestämät sekä kunnan tiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet, kuten kulttuuri- ja vapaa-ajan tapahtumat. Myös asumispalveluyksiköiden sekä sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköisen vierailut kielletään.

Kunta turvaa erityisesti riskiryhmiin kuuluvien kuntalaisten tilannetta kieltämällä vierailut kunnan asumispalveluyksiköissä ja muissa sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä perjantaista alkaen toukokuun loppuun saakka.

Lisäksi ryhmäneuvolat sekä kuntoutuspalveluiden ja ikäihmisten palveluiden pitämät ryhmätapahtumat ja päivätoiminta perutaan. Kunta ei tänä aikana vastaanota yli kolmen hengen vierailijaryhmiä yksiköihinsä.

Kunta peruu yleisötapahtumat ja toivoo, että kunnassa toimivat seurat ja järjestöt noudattavat samaa linjausta omien yleisötapahtumiensa osalta.

Ulkomailta tulleita ohjeistetaan jäämään kotiin

Sodankylän kunnan ulkomailta saapuneet työntekijät sekä päivähoidossa ja koulussa olevat, ulkomailta palanneet lapset ja nuoret, ohjeistetaan ensisijaisesti jäämään kotiin, työmatkustusta rajoitetaan.

Valtakunnallisesti on suositeltu työntekijöiden jäämistä kotiin matalalla kynnyksellä, jos työntekijä on palannut ulkomailta tai tuntee flunssan oireita. Myös Sodankylän kunta ohjeistaa henkilökuntaa sekä päivähoidossa ja koulussa olevia lapsia jäämään kotiin, jos he ovat saapuneet ulkomailta tai jos heillä on hengitystieoireita.

Sodankylä muistuttaa kuntalaisia, että sairaana ei saa tulla töihin, hoitoon tai kouluun. Myös kunnan henkilökuntaa ja esimiehiä tiedotetaan erikseen toimintatavoista sairaspoissaoloihin liittyen.

THL:n ohjeistuksen mukaan kaikkia työmatkoja tulee välttää, ellei se ole toiminnan kannalta ehdottoman välttämätöntä. Sodankylän kunta toimii tämän linjauksen mukaisesti ja ohjeistaa henkilöstöään välttämään kaikkea työmatkoja ulkomaille ja kotimaahan. Myös isojen palaverien järjestämistä vältetäänja pyritään pitämään kokoukset etäyhteyksien kautta. Myös koulujen henkilöstön ja oppilaiden matkat peruutetaan kevätlukukauden ajaksi.

Kuntalaisia kannustetaan noudattamaan valtakunnallisia ohjeita ja varovaisuutta arjessa, ensisijaisesti sairastetaan kotona, vakavampia oireita saaville oma neuvontanumero

Koronapuhelin avattu kuntalaisille

THL:n ohjeistuksen mukaisesti terveysasemien odotustiloihin ei saa tulla, eikä terveydenhuollon palvelunumeroihin kannata olla yhteydessä lievissä oireissa. Suurin osa tartunnan saaneista sairastaa taudin lievänä, tauti ei ole vaarallinen suurimmalle osalle ihmisistä. Riskiryhmään kuuluvat yli 65-vuotiaat sekä henkilöt, iästä riippumatta, joilla on perussairaus tai puolustuskykyä alentava lääkitys.

Jos henkilöllä esiintyy voimakkaita hengitystieinfektion oireita, kuten korkeaa kuumetta, yskää tai hengenahdistusta, yhteydenotot tulee aina ensin tehdä puhelimitse. Kunta on avannut oman koronaneuvontanumeron kuntalaisille, jotka epäilevät itsellään tai omaisellaan koronavirustartuntaa ja oireilevat voimakkaasti. Numero palvelee joka päivä kello 8-12 numerossa 040 128 5295.

Hyvällä käsi- ja hengityshygienialla on erittäin merkittävä rooli viruksen leviämisen hidastamiseksi. Kuntalaisten tulee omassa arjessaan pyrkiä huomioimaan riskiryhmien hyvinvointi, ja välttää tilanteita, joissa tartuntariskit ovat kohonneita; esimerkiksi rajoittamalla sosiaalisia kontakteja.

Sodankylän kunnassa toimii poikkeusolojen johtoryhmä, jossa koronavirustilannetta ja sen vaikutusta kunnan toimintoihin ja palveluihin seurataan aktiivisesti.