Koronavirusepidemia on osoittanut ainakin sen, että kuka tahansa voi saada tartunnan.
Kanadassa pääministeri Justin Trudeaun vaimolla on todettu koronavirus perjantaina. Sophie Grégoire Trudeau kärsi flunssan kaltaisista oireista ja hänen kerrotaan olleen kotieristyksessä keskiviikosta lähtien.
Myös pääministeri on ollut kotonaan eristyksissä sen jälkeen, kun hänen vaimonsa oireet alkoivat. Pääministeri on kuitenkin toistaiseksi ollut oireeton. Trudeau hoitaa tehtäviään kotoaan käsin seuraavat kaksi viikkoa.
Brasiliassa odotetaan yhä tietoja presidentti Jair Bolsonaron koronavirustestin tuloksista. Bolsonaro testattiin, koska hänen viestintäpäälliköllään Fabio Wajngartenilla on todettu koronavirus.
Molemmat miehet vierailivat Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin luona Floridassa viikonloppuna. Wajngarten on julkaissut kuvan itsestään tapaamassa Trumpia viime lauantaina. Valokuvassa on myös Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence.
Presidentti Trump sanoi, että tapaamisesta huolimatta hän ei aio testauttaa koronavirusta.
Hanks ja Wilson kaipaavat olutta
Koronavirukseen sairastuneiden tunnetuimpiin nimiin kuuluu amerikkalainen veteraaninäyttelijä Tom Hanks.Hanks ja hänen vaimonsa Rita Wilson ovat olleet Australiassa, missä he olivat sairastuneet. Näyttelijä kertoi torstaina Twitterissä julkaisemassaan lausunnossa, että hänelle ja Wilsonille on tehty koronavirustesti, ja tulokset vahvistivat tartunnan.
Pariskunta seuraa sairasteluaan sosiaalisessa mediassa ja he kertovat olevansa suhteellisen hyväkuntoisia. Hanks muistutti, että sairaus on otettava vakavasti.
Näyttelijävaimo Rita Wilson toivoi, että tästä eteenpäin ainoa hänen haluamansa Corona on juotavaa sorttia ja Meksikosta.
Australian sisäministeri sairastui, tapasi Ivanka Trumpin
Trumpin perhettä koronavirus on lähestynyt Brasilian lisäksi Australiasta. Australian sisäministeri Peter Dutton on perjantaina testattu positiiviseksi koronaviruksesta. Viime perjantaina hän tapasi Ivanka Trumpin, presidentin tyttären ja Valkoisen talon neuvonantajan. Samassa tilaisuudessa oli muiden muassa Yhdysvaltain oikeusministeri William Barr.
Poliitikkoja on sairastunut myös muualla. Britannian terveysministeri Nadine Dorriesilla diagnosoitiin koronavirustartunta keskiviikkona. Dorries kertoi voineensa huonosti, mutta pahimman olevan jo ohi. Hän muistutti käsienpesusta.
Torstaina vahvistui, että Espanjan tasa-arvoministeri Irene Montero on saanut koronavirustartunnan. Hänen kumppaninsa, varapääministeri Pablo Iglesias on myös asetettu karanteeniin. Kaikille hallituksen ministereille tehtiin koronavirustesti.
Romanian pääministeri Ludovic Orban on koronakaranteenissa. Orban on ollut tekemisissä koronavirukseen sairastuneen poliitikon kanssa.
Iranissa puolestaan sairastuneiden joukossa on ainakin 23 parlamentin edustajaa, maan apulaisterveysministeri Iraj Harirchi, useita varapresidenttejä, sekä korkeimman johtajan lähimpiä neuvonantajia. Useita korkea-arvoisia iranilaispoliitikkoja on myös kuollut tautiin.
Urheilun tähtiä karanteenissa ja sairaana
Britanniassa koko jalkapallon valioliiga peruttiin perjantaina. Useat pelaajat ja valmentajat ovat sairastuneet. Muiden muassa suurseura Arsenalin joukkueenjohtaja Mikel Arteta on sairastunut koronavirukseen.
Jo aiemmin kerrottiin, että Chelsean koko joukkue valmentajineen on karanteenissa, kun sen pelaaja Callum Hudson-Odoi on sairastunut.
Lisäksi Englannissa koko Evertonin joukkue on varmuuden vuoksi karanteenissa, kun yhdellä pelaajalla on havaittu oireita. Pelaajaa ei nimetty tiedotteessa.
Karanteenissa on Espanjassa lisäksi Real Madridin jalkapallojoukkue ja koripallojoukkue, kun seuran yhdellä koripallopelaajalla on todettu virustartunta. Joukkueet käyttävät samoja harjoitustiloa.
Jalkapallon osalta sairastuneita on myös italialaisen Juventuksen pelaaja Daniele Rugani. Rugani kertoo tviitissään olevansa kunnossa, mutta muistuttavansa kaikkia karanteenin tarpeellisuudesta, sillä virus ei erottele ketään.
Koko Juventuksen joukkue valmentajineen on karanteenissa Ruganin tartunnan vuoksi. Joukkueen tähti Cristiano Ronaldo on sanonut pysyvänsä Portugalissa.
Myös Yhdysvalloissa koripallon ammattilaisliiga NBA on peruttu. Kahdella pelaajalla on todettu koronavirus.
Utah Jazzin tähtipelaajan Rudy Gobertin käytös järkytti Yhdysvalloissa. Gobert kosketteli toimittajien mikrofoneja ja puhelimia leikillään tiedotustilaisuuden päätteeksi. Vain kaksi päivää myöhemmin hänet testattiin koronaviruspositiiviseksi. Gobert joutui lausunnossaan pyytämään käytöstään anteeksi ja toivoi sen olevan varoittava esimerkki siitä, että kaikkien pitäisi ottaa sairaus vakavasti.
Kuninkaallinen tervehdys
Koronavirus on vaikuttanut myös Euroopan kuninkaallisiin. Sairastumisia ei toistaiseksi ole kerrottu, mutta esimerkiksi Norjan kuningaspari pysyttelee kotona ja kaikki hovin viralliset tapaamiset on peruttu, hovi kertoi eilen.
Britanniassa puolestaan prinssi Charles ei ole ainakaan vielä tapaamisia perunut, mutta hän on joutunut opettelemaan uudenlaisen tervehtimisen kättelyn sijaan.
Aiheesta voi keskustella huomiseen kello 23 saakka.
Lue myös:
Pysy edelleen tyynenä, pidä etäisyyttä ja lue tämä päivitetty chattiketju koronasta
Lue tästä kaikki tuoreimmat tiedot koronaviruksesta