Rauman kaupungin johtoryhmä kokoontui perjantaiaamuna keskustelemaan mahdollisista rajoituksista koronavirustartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi.
Raumalla koulut, päiväkodit, uimahallit ja kirjastot jatkavat toistaiseksi toimintaa normaalisti.
Koulujen luokkaretket perutaan keväältä, samoin isot tapahtumat kuten oppilaskonsertit ja urheilutapahtumat.
– Oppilaita ohjeistetaan ottamaan perjantaina koulukirjat mukaan, jos jossain vaiheessa siirrytään etäopiskeluun, kertoo sivistystoimialan johtaja Soile Strander Rauman kaupungilta.
Ehtoollisia ei järjestetä
Rauman seurakunta tiedottaa, että jumalanpalvelukset järjestetään sanajumalanpalveluksina, eli ehtoollista ei järjestetä.
Isot tapahtumat kuten konsertit ja 10-vuotiaiden juhla Kymppisynttärit peruutetaan ja järjestetään mahdollisuuksien mukaan myöhemmin. Seurakunnan säännöllinen viikkotoiminta jää tauolle perjantaista alkaen ainakin huhtikuun loppuun saakka. Säännöllinen viikkotoiminta pitää sisällään muun muassa seuraavat tapahtumat: lasten ja perheiden kerhot, raamattupiirit, lähetyspiirit, seurakunnan kuorot, nuortenillat, koululaisten ryhmät, leirit ja retket, liikuntakerhot, Franciscus-talo ja talviuinti.
Rippikoulujen kokoontumiset pyritään korvaamaan etätehtävillä huhtikuun loppuun saakka. Tästä tullaan tiedottamaan rippikoululaisia ja perheitä.
Päivitämme uutista.
Lue tästä uusimmat tiedot koronaviruksesta