Tätä artikkelia ei enää päivitetä. Lue tästä artikkelista uusimmat tiedot koronaviruksesta Pohjois-Pohjanmaalla.
Alla oleva lista ei ole ajan tasalla. Hallitus sulkee koulut keskiviikosta saakka. Myös esimerkiksi uimahallit tai muut liikuntapaikat pidetään kiinni.
Seuraavat asiat on kerrottu jo ennen maanantaisia hallituksen linjauksia:
Oppilaitokset
Siikalatvan kaikki viisi alakoulua ja kolme yläkoulua ovat kiinni ainakin viikon ajan. Päätöksen myötä kunnan noin 500 oppilasta on etäopetuksen parissa. Myös kunnan neljä kirjastoa on suljettu.
Oulussa Hintan alakoulussa yli neljäkymmentä ihmistä on laitettu kotikaranteeniin, koska yksi oppilas on sairastunut koronavirukseen.
Kalajoen Vuorenkallion alakoulussa koulutyö sen sijaan jatkuu normaalisti maanantaina. Koulu oli suljettu perjantaina koronaepäilyn takia, mutta epäily siis osoittautui vääräksi.
Monessa kaupungissa lukiot siirtyvät maanantaista lähtien etä- tai verkko-opetukseen sekä tuettuun itsenäiseen opiskeluun. Kirjoitukset kuitenkin pidetän normaalisti maanantaina. Esimerkiksi Oulussa, Kempeleessä ja Kuusamossa siirretään opinnot etäopinnoiksi.
Yliopisto ja ammattikorkeakoulut suosittelevat etäopintoja.
Kulttuuritapahtumat
Lukuisia tilaisuuksia on peruttu.
Oulun teatteri peruu tämän viikon esityksensä.
Kaikki Oulun Musiikkijuhlien konsertit on peruttu. Lipunmyynti kaikkiin tapahtumiin on suljettu, ja jo ostetun lipun hinta palautetaan. Yleisöltä pyydetään kärsivällisyyttä palautusten suhteen. Oulun Musiikkijuhlat alkoivat viime sunnuntaina ja niiden piti kestää 22. maaliskuuta asti
Oulu-opiston kaikki kevään esitykset perutaan.
Myös Oulu Sinfonia peruu kaikki konserttinsa toukokuun loppuun saakka.
Hallitus on suositellut, että yli 500 osallistujan tapahtumat perutaan, joten luultavasti monet listassa mainitsematta jääneetkin tapahtumat on peruttu.
Raahen tapahtumatalo Raahela on suljettu 29.3. asti. Samoin Raahen nuorisotilat, museot ja kirjastot pidetään kiinni 29.3. saakka. Yleisötilaisuudet ja konsertit on peruttu.
Urheilutapahtumat
Lukuisia tapahtumia on peruttu.
Jääkiekon miesten SM-liigassa pudotuspelejä ei pelata vielä ensi viikolla, vaikka niiden oli määrä alkaa tiistaina. Oulun Kärppien viimeinen runkosarjaottelu Ässiä vastaan pelataan ilman yleisöä. Kausikorttilaisia sekä ennakkoon lipun ostaneita pyydetään seuraamaan oman Liiga-seuransa tiedotuskanavia.
Nuts Karhunkierros on peruttu toistaiseksi, ja se luultavasti siirretään myöhemmäs kesälle. Terwamaraton siirretään syyskuulle.
Race of Drones Oulu droonikilpailu 13.3. perjantaina käytiin ilman yleisöä.
Taivalkosken Hopeasompa-hiihtokilpailu on peruttu.
Palloliiton juniorijalkapallourheiluseurat, kuten Tervaritjuniorit ja ONS keskeyttävät harjoitus- ja ottelutoiminnan 31.3 asti.
Oulun Pyrinnöstä kerrotaan, että viikonlopun 14.3-15.3 nuorten yleisurheilukisat on peruttu. Harjoitukset jatkuvat toistaiseksi, mutta seurataan Oulun kaupungin ohjeistusta urheilupaikoista. Seuran Painiliiton alainen toiminta on keskeytyksessä 31.3 asti ja Voimisteluliitto on perunut kaikki voimistelun kilpailut, tapahtumat ja leirit on pääsiäiseen 14.4.2020.
Freestylen SM-kilpailut Rukalla 16.-19.4. perutaan.
Hallitus on suositellut, että yli 500 osallistujan tapahtumat perutaan, joten luultavasti monet listassa mainitsematta jääneetkin tapahtumat on peruttu tai käydään ilman yleisöä.
Muut tapahtumat
Suuri osa tapahtumia on peruttu. Lista ei ole täydellinen.
Oulu-Koillismaan pelastuslaitos pyytää välttämään asiointia sen toimipisteissä.
Oulun ammattikorkeakoulun Kotkantien kampuksella 20.3.2020 järjestettävä Pohjois-Suomen vesipäivätapahtuma on peruttu.
Oulun seurakuntayhtymän seurakunnat peruvat tapahtumiaan toukokuun loppuun asti. Seurakunnat etsivät uusia mahdollisuuksia seurakuntalaisten tukemiseen.
Liikuntaharrastukset
Ouluhallin sunnuntain perhekuperkeikat on peruttu toukokuun loppuun saakka. Muut perhekuperkeikat jatkuvat.
Yksityiset leikkipuistot kuten Hoplop, Leo's Leikkimaa ja Superpark ovat avoinna toistaiseksi. Puistoissa seurataan THL:n ohjeistusta, joten sisään otetaan alle 500 kävijää kerrallaan.
Liikuntakeskus Hukka on auki toistaiseksi, mutta tenniksen Pohjois- ja Itä-Suomen aluemestaruuskisat 13.–15.3. Oulussa on peruttu koronaviruksen leviämisen välttämiseksi. Tennisliitto on päättänyt keskeyttää kansallisen kilpailutoiminnan 5.4.2020 asti.
Raahen uimahalli on suljettu 29.3. saakka. Samoin Raahen koulujen ja liikuntapaikkjoen harrastekäyttö.
Hiihtokeskukset pysyvät normaalisti auki, mutta esimerkiksi hisseihin saavat mennä vain saman seurueen jäsenet yhtä aikaa. Laskettelulaseja ei vuokrata.
Liikenne
Oulun joukkoliikenteen bussit kulkevat normaalisti. Busseissa kuitenkin suositellaan kortteja käteisen sijaan.
Finnair on vähentänyt lentoja Ouluun.
Työnteko
Oulun kaupunki ohjeistaa epidemia-alueilta palaavia kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon sekä varhaiskasvatuksen ja opetusalan työntekijöitä jäämään kotiin seitsemäksi päiväksi matkan jälkeen. Kaupungin ohjeistus koskee myös oireettomia henkilöitä.
Hyvinvointipalvelut
Ei-välttämättömät vierailut, esiintymiset ja tapahtumat Oulun kaupungin hoiva- ja palveluyksiköissä lopetetaan toistaiseksi. Suositus koskee myös yksityisiä hoiva- tai palveluyksiköitä.
Oululaisia ohjeistetaan olemaan yhteydessä hoivakodissa tai palvelukodissa asuvaan läheiseen puhelimitse.