Satakunnassa on todettu torstaina viisi uutta koronavirustartuntaa.
Sairastuneista kaksi on naisia ja kolme miehiä. Kaikki ovat aikuisia ja hyvässä kunnossa. Jokainen sairastunut on eristyksissä kotonaan.
Yksi potilaista kuuluu keskiviikkona positiiviseksi todetun Itävallassa sairastuneen matkaseurueeseen. Neljä on sairastunut Pohjois-Italian matkan jälkeen. Kolme heistä kuului samaan matkaseurueeseen. Tähän seurueeseen kuuluivat heidän lisäkseen kolme muutakin henkilöä, jotka ovat kaikki oireisia. He ovat tahoillaan käyneet jo näytteissä. Heitä pidetään tällä hetkellä todennäköisinä tapauksina, mutta heitä ei ole laskettu varmistettuihin tapauksiin. Yksi heistä on tamperelainen.
Uusia lähikontakteja on kyseisen matkaseurueen lisäksi todettu kuusi. Kaikille on välitetty tieto tuloksesta ja heidät on määrätty kotikaranteeniin.
Ensimmäiset tartunnat keskiviikkona
Satakunnan ensimmäiset koronatartunnat todettiin keskiviikkona. Tartunnan olivat saaneet kaksi miestä, jotka olivat palanneet lomareissulta Itävallasta.
Miehet eivät kuuluneet samaan seurueeseen. He ovat eristyksissä ja 12 altistunutta karanteenissa. Molemmat tartunnan saaneet ovat hyvässä kunnossa.
Hallitus teki tänään linjauksia koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Lue lista tästä