Jyväskyläläinen Laineen perhe pyrkii omilla toimillaan hidastamaan koronaviruksen leviämistä. Yksi konkreettinen teko on jättää perheen kolmen koripalloa harrastavan pojan treenit väliin seuraavan kahden viikon ajan.

– Pienillä asioilla voi helposti vähentää ihmiskontakteja. Mielestäni ei ole iso uhraus, että pojat jäävät parista koristreenistä pois, kertoo perheen äiti Veera Laine.

Perhe on myös perunut mummolareissun ja välttää sellaisia kohtaamisia, joissa paikalla on yli 10 henkilöä. Perheen isä tekee etätöitä ainakin lähipäivien ajan.

Laine uskoo, että pienillä teoilla on mahdollista vähentää terveydenhuollon kuormitusta. Näin voidaan myös yrittää varmistaa sitä, että sairaaloissa riittää kapasiteettiä siinä vaiheessa, kun sairastuneiden määrä lähtee kasvuun.

Sen sijaan hamstraamisessa ei Laineen mukaan ole järkeä, sillä siitä seuraa vain saatavuusongelmia.

Äiti haluaa mediasta selkeää tietoa

Perhe seuraa koronavirusuutisointia sekä suomalaisesta että kansainvälisestä mediasta.

– Kansainvälisen median tiedot poikkeavat osin siitä, mitä Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL kertoo suomalaisessa mediassa. Se kismittää aika raskaasti, Veera Laine sanoo.

Laine muistuttaa mediakritiittisyydestä somessa leviävien tietojen osalta.

– Kannattaa selvittää tiedon lähteet eikä lähteä suinpäin huhujen perässä juoksemaan.

Epidemia on herättänyt perheen lasten mielenkiinnon muun muassa viruksia ja ihmisen puolustuskykyä kohtaan.

– Lapset ovat kyselleet, että mikä se koronavirus on ja miten solut toimivat. Lääkärikirjasta on tutkittu esimerkiksi miten vasta-aineet toimivat.

Lapsia virus ei pelota mutta aikuisia kylläkin, sillä Laineenkin lähipiirissä on henkilöitä joiden puolustuskyky on yleissairauksien vuoksi heikentynyt.

Veera Laine toivoo ympäripyöreiden neuvojen sijaan enemmän ja selkeämpää tietoa nimenomaan siitä, mitä jokainen voi omilla toimillaan tehdä viruksen leviämisen hidastamiseksi.

Laine käyttää esimerkkinä käsienpesua ja kännykkää.

– Käsien pesusta ei ole paljoa hyötyä, jos hetken päästä kädessä on jälleen se puhdistamaton kännykkä. Hygienian ylläpito on älylaitteiden kanssa haastavaa.

Lue myös:

Koronavirus lamauttaa myös lasten ja nuorten urheilutoimintaa: urheiluseurat peruvat harjoituksia ja pelejä, partiotoiminta keskeytyy