Osa Lappeenrannan ja Wienin välisistä lennoista on peruttu ennen kuin ne ovat alkaneetkaan.

Ryanairin tytäryhtiö Laudamotion on perunut viisi edestakaista lentoa Lappeenrannasta Itävallan pääkaupunki Wieniin.

Peruutukset koskevat lentoja, jotka oli tarkoitus lentää keskiviikkoisin huhtikuussa.

Lappeenrannan lentokenttäyhtiön toimitusjohtaja Eija Joro kertoo saanensa tiedon peruutuksista eilen illan suussa.

–Syynä on koronavirustilanne, ja siitä seurannut lentojen vähäinen kysyntä, sanoo Joro.

Lentoyhtiö Laudamotion on ilmoittanut muutoksesta lentonsa varanneille. Asiasta kertoi ensin Etelä-Saimaa.

Laudamotion aloittaa Wienin-lennot Lappeenrannasta maaliskuun lopussa. Huhtikuussa lentoja on kerran viikossa, kun niitä alkuperäissuunnitelman mukaan piti olla kaksi kertaa viikossa.