Päätös sulkea Forssan keskuskoulu koronaviruksen leviämisen taltuttamiseksi oli iso ja nopea operaatio.
Forssan kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi korostaa, että kyse on suojaamisesta.
– Meidän tehtävä on suojata koululaisia ja siksi päätimme sulkea 350 oppilaan koulun kahdeksi viikoksi. Näin sairastumisen peitto olisi mahdollisimman pieni. Ylioppilaskirjoitusten turvaaminen on tärkeintä ja olemme ohjeistaneet jo muut lukiolaiset tekemään mahdollisimman paljon etätöitä.
Tänään Forssan kaupungin johtoryhmä suunnittelee myös jatkotoimista. Esimerkiksi Tanska on sulkenut kaikki koulut. Kesäniemi arvelee, että samansuuntaista tapahtuu myös Suomessa, mikäli tilanne laajenee.
Viestijärjestelmä tavoitti hyvin koululaiset
Viesti Forssan keskuskoulun sulkemisesta meni keskiviikkona myöhäiseen iltaan, mutta tavoitti hyvin koululaiset: vain kaksi ilmaantui aamulla koululle. Forssa käytti Wilmaa, tekstiviestejä ja somea huoltajien ja oppilaiden tavoittamiseksi.
Forssan keskuskoulun rehtorin Jari Marjamäen mukaan opetustoimi on päättänyt, että kahteen päivään koululaiset eivät tee mitään. Ensi viikolla tutkitaan, millaisia mahdollisuuksia on järjestää etäopetusta. Tilanne on uusi, mutta koululaisten käytössä olevat läppärit ja tabletit mahdollistavat jonkinlaisen etäopetuksen kahden viikon aikana.
Jari Marjamäki aikoo kysyä myös sairaanhoitopiiristä, voisiko ensi viikolla koululta hakea koulutarvikkeita.
Forssan seudulla on tällä hetkellä karanteenissa kaikkiaan 50 ihmistä, joista puolet oppilaita ja puolet opettajia.
– Jos on altistuneita, he ovat todennäköisesti siinä porukassa, joka on jo karanteenissa.
Vasta käytäntö testaa koulujen valmiudet
Forssan sivistysjohtajan Jarmo Pynnösen mielestä koulut ovat varautuneet kohtuullisesti sulkemistilanteisiin, mutta itse käytäntö on eri asia.
– Ratkaisuja joudutaan tekemään todella nopeasti.
Karanteeniin määrääminen kuuluu sairaanhoitopiireille. Yhteensä Kanta-Hämeessä on todettu tällä hetkellä kahdeksan COVID-19-tartuntaa. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri kokoaa tiedot sairastuneiden määrästä päivittäin verkkosivuilleen osoitteeseen https://www.khshp.fi/palvelut/ensiapu/ajankohtaista-koronaviruksesta/ ja tiedottaa jatkossa ainoastaan merkittävistä muutoksista ja toimintaohjeista liittyen kokonaistilanteeseen.
– Tässä tilanteessa kannattaa olla mieluummin liian varovainen kuin rohkea, kun myös WHO on julistanut koronaviruksen kansainväliseksi pandemiaksi. Paniikkiin ei ole edelleenkään aihetta, mutta koronavirukseen ja sen leviämiseen tulee suhtautua äärimmäisellä vakavuudella niin Forssan seudulla kuin kaikkialla muuallakin, sanoi KHSHP:n johtajaylilääkäri Sally Järvelä keskiviikkona.
Lue lisää: Kunnat varautuvat sulkemaan koulunsa – pääkaupunkiseudulla pyydetään viemään koulukirjat kotiin, korona voi siirtää jopa oppilaiden kesälomaa
Voit myös keskustella aiheesta perjantaihin 13.3 klo 23 saakka.