Pohjois-Norjassa alkanut Naton Cold Response -sotaharjoitus on päätetty keskeyttää koronavirusepidemian takia. Asiasta kertoo Norjan yleisradio NRK.

Norjalaisessa varuskunnassa oli aiemmin paljastunut koronavirustartunta.

Cold Responsen johtajan Rune Jakobsenin mukaan sotilasjoukoissa ei ole havaittu tähän mennessä muita tartuntoja. Hän perusteli harjoituksen keskeyttämistä sillä, että koronavirustilanne ei ole enää hallinnassa muualla Norjan yhteiskunnassa ja puolustusvoimat haluaa ylläpitää kykyään tukea muuta yhteiskuntaa.

Kansainväliseen harjoitukseen osallistui noin 14 000 sotilasta muun muassa Yhdysvalloista, Britanniasta ja Saksasta.

Myös 400 suomalaissotilaan piti osallistua harjoitukseen, mutta Maavoimat ilmoitti viikonloppuna peruvansa osallistumisen.

Cold Response -harjoituksen oli määrä jatkua 19. maaliskuuta saakka.