Suomen viranomaisia on arvosteltu siitä, ettei koronavirusta ole torjuttu riittävän järeästi. Toimintaa on verrattu Euroopan muihin maihin, ja se on kriitikkojen mukaan näyttänyt köykäisemmältä.
Suomen toimet perustuvat samaan Euroopan tartuntatautiviraston ECDC:n neliportaiseen toimintavaihtoehtojen malliin (pdf) kuin muuallakin. Maiden väliset erot kertovat ainakin osin siitä, kuinka paljon tartuntoja missäkin maassa on, eli mille skenaarioiden portaalle kukin maa nousee.
Tänään hallitus esitti sarjan suosituksia siitä, miten koronaviruksen leviämistä pyritään ainakin hidastamaan.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi, että hallitus muun muassa suosittelee kaikkien yli 500 hengen yleisötapahtumien perumista.
Yleisötilaisuuksien rajoittamisen vaikutuksista ei kuitenkaan ole selvyyttä.
– Kiellon vaikuttavuus on äärimmäisen pieni, sanoi sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila Ylelle eilen.
Suomalaisia suoraan koskevat suositukset perustuvat pitkälti siihen, että ihmiset huolehtivat käsi- ja yskimishygieniasta ja välttelevät lähikontakteja.
ECDC:n neljä porrasta koronavirusepidemialle
Koronavirus näyttäisi leviävän pääosin pisaratartuntana lähikontaktissa. Se kuitenkin säilyy pinnoilla mahdollisesti jopa yhdeksän päivää, ja voi tarttua myös niiltä.
Koska koronavirukseen ei ole lääkettä eikä rokotetta, ECDC:nkin skenaariot lähtevät viruksen leviämisen hillitsemisestä ja sairastuneiden hoidon turvaamisesta.
Nollataso: Maassa ei ole havaittu koronavirustartuntoja, mutta muualla Euroopassa niitä on. Tavoitteena on hallinta: löydetään ja eristetään koronaviruspotilaat mahdollisimman nopeasti, ja rajoitetaan siten taudin leviämistä.
1. porras: Useita ulkomailta saatuja tartuntoja. Tartunnan saaneet ovat saattaneet jatkotartuttaa kotimaassaan, mutta tartuntojen määrä on rajallinen. Kotimaassa tartunnan saaneet eivät ole tartuttaneet muita
Tavoitteena on edelleen havaita ja eristää uudet tapaukset mahdollisimman nopeasti viruksen leviämisen estämiseksi.
Suomi on portaalla 1.
2. porras: Kotimaassa saatujen tartuntojen määrä kasvaa. Tartunnat alkavat ketjuuntua, eli kotimaassa tartunnan saaneet ovat jatkotartuttaneet muita.
Tavoitteena on rajoittaa ja hidastaa viruksen leviämistä. Hidastaminen helpottaisi terveydenhuollossa, jota rasittaa jo meneillään oleva influenssakausi.
Portaalla 2. on esimerkiksi Ruotsi.
3. porras: Paikalliset tautipesäkkeet muuttuvat rajoiltaan epäselviksi ja alkavat yhdistyä. Tartuntaketjut pitenevät ja laajenevat. Paine terveydenhuollossa kasvaa.
Tavoite on tässä vaiheessa lievittää epidemian vaikutuksia, suojata riskiryhmiä ja helpottaa terveydenhuoltoon kohdistuvaa painetta.
Tällä portaalla ovat esimerkiksi Ranska ja Espanja.
4. porras: Tartuntaketjut ovat laajoja, eivätkä varsinaiset tautipesäkkeet enää juurikaan erotu. Terveydenhuolto on ylikuormittunut, ja henkilöstöä on sairastunut. Koronavirustestejä ei voida tehdä niin paljon kuin olisi tarpeen. Hengityslaitteet ja tehohoidon potilaspaikat voivat loppua kesken, ja hoidettavia joudutaan valikoimaan.
Tavoite on vähentää kuolleisuutta, suojata keskeisimpiä riskiryhmiä helpottaa painetta terveydenhuollossa ja lievittää epidemian vaikutuksia.
Italia on tällä korkeimmalla portaalla. Yli puolet Euroopan vahvistetuista koronavirustartunnoista on Italiassa.
Viruksen leviämistä pyritään hidastamaan
EDCD:n skenaarioita ja ohjeita näytetään kuitenkin tulkittavan eri maissa hieman eri tavoin.
Suomessa vahvistettujen tartuntojen määrä nousi tänään yli sadan. Tartuntojen määrä on samaa luokkaa tai pienempi esimerkiksi Tšekissä ja Kreikassa, joissa on päätetty sulkea kaikki koulut. Myös Norjassa on tänään kerrottu päätöksestä sulkea päiväkodit ja koulut.
Suomessa kouluja ja päiväkoteja on suljettu jos siihen on ollut syytä. Kaavailuja koulujen laajamittaisesta yleisestä sulkemisesta ei ole esitetty. Esiin on kuitenkin nostettu se, että hallitus suosittelee yli 500 hengen tapahtumien perumista, ja monissa kouluissa on selvästikin tätä enemmän oppilaita.
Työpaikoilla Suomessa on reagoitu itsenäisesti muun muassa rajoittamalla matkustamista ja suosimalla etätöitä. Yliopistoissa on peruttu isompia yleisötapahtumia ja saatettu muuttaa luentoja paikallaistuttavista etäluennoiksi.
Nyt hallitus suosittelee muun muassa vapaa-ajan lähikontaktien rajoittamista esimerkiksi harrastuksissa.
THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta pitää viruksen leviämisen hidastamista tärkeänä, jotta terveydenhuolto ei ylikuormittuisi.
ECDC arvioi tällä hetkellä riskin laajasta ja pidempään kestävästä epidemiasta kohtalaiseksi tai korkeaksi.
Reaktiot maailmalla vaihtelevia
Italia oma lukunsa: siellä on kielletty kaikki julkiset kokoontumiset, koulut ja ylipistot on suljettu, eikä edes häitä ja hautajaisia saa järjestää.
Lue myös:
Uusimmat tiedot koronaviruksesta: EU-parlamentti ja jäsenmaat sopuun koronatodistuksesta, yliopistoissa yhä luennot etänä syksyllä
Koronatartunnan saaneen tartunnan alkuperä pystytään yhä jäljittämään, mutta se teettää paljon töitä – selvittäminen tehdään pääasiassa haastattelemalla
Husin sydänkirurgilla koronatartunta, myös 15 muuta lääkäriä karanteenissa – THL: Suomessa todettu 50 uutta tartuntaa