Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu ensimmäinen koronavirustartunta yhdellä henkilöllä. Tartunta varmistui keskiviikkona 11.3.2020 Seinäjoen keskussairaalassa otetusta näytteestä.

Tartunta on todettu työikäisellä miehellä, joka on palannut 8. maaliskuuta matkalta Pohjois-Italiasta. Potilas on tällä hetkellä kotona eristyksessä ja lieväoireinen sekä hyväkuntoinen. Hänen oireensa muistuttavat flunssaoireita.

Infektioylilääkäri Elina Kärnä Seinäjoen keskussairaalasta ei kerro tarkempia tietoja miehen matkakohteesta, matkan luonteesta tai asuinpaikkakunnasta yksityisyyden suojaan vedoten.

– Ne eivät ole tarpeellista tietoa, Kärnä toteaa.

"Olemme sairastuneeseen yhteydessä päivittäin"

Kärnä toteaa miehen toimineen oikeaoppisesti, kun epäilys sairastumisesta heräsi. Mies oli yhteydessä terveydenhoitoon välittömästi, kävi sovitusti näytteenotossa ja pysytteli vapaaehtoisessa kotikaranteenissa sen tuloksia odoteltaessa.

Yksi sairastuneen henkilön tunnistettu lähikontakti on määrätty karanteeniin ja muita tartunnalle mahdollisesti altistuneita henkilöitä selvitetään.

– Olemme sairastuneeseen yhteydessä päivittäin ja tietenkin, jos hänen oireensa pahenevat, hän tulee sairaalahoitoon.

Elina Kärnä toteaa, että tapaus oli odotettu ja hän myös uskoo, että matkailuun liittyviä sairastumisia tulee Etelä-Pohjanmaallakin lisää. Aika näyttää, tuleeko esille myös matkailuun liittymättömiä tartuntoja.

Kärnä rauhoittelee kuitenkin ihmisiä koronaviruksen suhteen. Perusasiat, kuten käsien peseminen ja hihaan yskiminen, on syytä muistaa.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri jatkaa tilanteen selvittämistä THL:n kanssa.

Lue seuraavaksi: Lue uusimmat tiedot koronaviruksesta: Suomessa ainakin 17 uutta tartuntaa, Italia varaa 25 miljardia euroa virustilanteen hoitoon

Ensin puhelimitse

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä muistutetaan, että koronavirustartuntaa itsellään epäilevän ja oireilevan henkilön tulee ottaa aina ensin puhelimitse yhteyttä joko omaan terveyskeskukseen tai päivystysapunumeroon 116117.

Henkilö haastatellaan puhelimessa ja hän saa tarkemmat toimintaohjeet. Tartuntaa epäilevän ei pidä lähteä omatoimisesti päivystykseen tai terveyskeskukseen, jotta muut ihmiset eivät altistu virukselle.

Tietoa taudista (THL): Koronavirus COVID-19