Hämeen ammattikorkeakoulu pysäyttää kansainvälisen liikkuvuuden koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. HAMK:n tiedotteen mukaan kansainvälisiä vieraita ei oteta toistaiseksi vastaan lainkaan. Myös henkilöstön ulkomaanmatkat on peruttu.
Hämeen ammattikorkeakoulu on lisäksi linjannut, että ulkomaille suuntautuvat opiskelijavaihto- ja harjoittelujaksot on peruttu maalis- ja huhtikuun ajalta. Jatkoa tarkastellaan tilanteen edetessä.
HAMK ohjaa epidemia-alueilta palaavia opiskelijoita ja työntekijöitä jäämään omaehtoisesti 14 vuorokauden karanteeniin, vaikka he olisivatkin palattuaan oireettomia. Flunssaoireiset opiskelijat ja työntekijät ohjataan niin ikään tekemään etätöitä ja jäämään kotiin.
HAMKissa neuvotaan myös välttämään suurten yleisötapahtumien järjestämistä ja niihin osallistumista mahdollisuuksien mukaan.