Kiusaaminen päiväkodissa on lailla kiellettyä, mutta monen vanhemman mielestä se ei auta

Kiusaaminen päiväkodissa on ollut lailla kiellettyä jo puolitoista vuotta, mutta lain noudattamista ei ole tarkemmin selvitetty tai seurattu. Opetus- ja kulttuuriministeriössä uskotaan kuitenkin, että asia on otettu kunnissa huomioon ja suunnitelmia kiusaamisen ehkäisyyn on tehty aiempaa enemmän. Kysyimme asiasta kokemuksia myös perheiltä.

Suomalaiset voivat halutessaan poistua Italiasta

Suurlähettiläs Pia Rantala-Engbergin mukaan suomalaisilla ei ole toistaiseksi mitään estettä poistua Italiasta esimerkiksi junalla tai lentämällä, koska julkinen liikenne toimii yhä. Kaikkea tarpeetonta liikkumista suositellaan kuitenkin välttämään. Suomalainen opiskelija Olli Parkkinen kertoo, että arki jatkuu Italiassa melko tavallisena, vaikka liikkumista on rajoitettu ja yliopisto suljettu.

Laajempi käsitys ympäristönsuojelusta auttaisi kestävän kehityksen rakentamiseen

Kulttuuriantropologi Kirsi Sonck-Raution mukaan paikallisen ympäristötiedon sisällyttäminen tutkimukseen ja päätöksentekoon voisi olla yksi tapa rakentaa kestävämpää kehitystä. Sonck-Rautio tutki väitöstyössään Saaristomeren kalastajien sopeutumista muuttuviin oloihin. Kalastajat tuntevat hävinneensä kilpailun suojeltujen hylkeiden ja merimetsojen kanssa.

Halla-aho ja Orpo kohtaavat politiikan toimittajien väittelyssä

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kohtaavat kello 9.40 alkavassa väittelyssä. Kokoomus ilmoitti eilen, että se ei lähde mukaan perussuomalaisten tekemään välikysymykseen. Löytyykö puolueiden väliltä enemmän yhtäläisyyksiä vai eroja? Yle näyttää väittelyn suorana uutisten verkkosivuilla ja Yle Areenassa.

Bidenin voittokulku esivaaleissa näyttää jatkuvan

Yhdysvaltain entinen varapresidentti Joe Biden harppoo kohti presidenttiehdokkuutta. Bidenin esivaalivoitto on varmistumassa ainakin kolmessa tiistaina äänestäneessä osavaltiossa. Biden nousi ehdokaskisassa senaattori Bernie Sandersin ohi viikko sitten supertiistaina. Lue täältä uusimmat tiedot esivaaleista.

Analyysi: Koronasta tuli Trumpin presidenttikauden yllätyshaaste

Presidentti Donald Trumpilta odotettiin tiistaina elvytyspakettia koronaviruksen talouskolausten pehmentämiseksi. Kongressissa niin demokraateilla kuin republikaaneilla oli kuitenkin eriäviä näkemyksiä toimista. Elvytyslupailu nosti tiistaina pörssejä edellispäivän pudotuksen jälkeen, mutta nyt markkinoiden avautumista odotetaan taas jännityksellä. Trump on tähän asti vähätellyt viruksen vaikutuksia.

Kirjeenvaihtajamme Mika Hentunen pohtii, että koronaviruksesta on tullut Trumpille presidenttikauden suurin haaste.

Keskiviikosta tulee lauha päivä

Keskiviikkona lämpötila on koko maassa nollan tuntumassa aivan pohjoisinta Lappia lukuunottamatta. Sateita tulee kaikkialla. Etelässä sateet saadaan vetenä, maan keskiosissa räntänä ja pohjoisessa lumena. Päivästä on tulossa harmaa ja pilvinen.

Lisää säästä Ylen sääsivuilla.

Haluatko auttaa meitä Herätyksen kehittämisessä? Osallistu kyselyyn tästä.