Matkalta Pohjois-Italiasta palanneelta työikäiseltä naiselta on todettu koronavirustartunta maanantaina 9. maaliskuuta. Riihimäkeläinen nainen palasi Suomeen lennolla lauantaina 7. maaliskuuta.
Nainen oli matkalla yhdessä puolisonsa kanssa, joka on testattu negatiiviseksi. Puolison tilan seuraamista jatketaan.
Suomeen paluunsa jälkeen pariskunta oli ollut vapaaehtoisessa eristyksessä kotonaan, eikä muita lähikontakteja matkan jälkeen Suomessa ole. Sairastunut nainen on nyt kotieristyksessä ja puoliso määrättynä kotikaranteeniin.
Pariskunta on hyväkuntoinen ja heidän tilansa kehittymistä seurataan ja tarvittaessa hoidetaan yhteistyössä Riihimäen seudun terveyskeskuskuntayhtymän kanssa.
THL kartoittaa lentokoneessa mahdollisesti altistuneita matkustajia, kerrotaan Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin tiedotteessa. Kanta-Hämeen keskussairaalan johtajaylilääkäri Sally Järvelä kertoo, että kaikkia koneessa olleita ei luokitella koronavirukselle altistuneiksi.
– THL arvioi, että sairastuneen ympärillä kaksi penkkiriviä edessä, takana ja sivuilla ovat altistuneita. Näillä istumapaikoilla olleita matkustajia pyritään ensisijaisesti tavoittamaan.
– Lisäksi otetaan huomioon, jos sairastunut on liikkunut koneen sisällä erityisen paljon. Tällöin altistuneitakin voi olla enemmän, toteaa Järvelä.
Sairastunut lapsi on parantunut
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri kertoo Twitterissä, että koronavirustartunnan saanut hämeenlinnalainen lapsi on parantunut. Hänen kotieristyksensä päättyy tänään tiistaina.
Kanta-Hämeen keskussairaalan johtajaylilääkäri Sally Järvelä kertoo, että Suomessa parantuneeksi määritellään henkilö, jonka oireet ovat ohi ja toistamiseen tehty testaus on negatiivinen.
Järvelän mukaan hämeenlinnalaislapsen parantuminen on positiivinen merkki hoitotoimenpiteiden toimivuudesta.
– Hoitomuotona kotikaranteeni näyttäisi toimivan hyvin. Epäillyt on saatu testattua nopeasti ja sitä kautta lisätartuntojen määrää on pystytty rajoittamaan tehokkaasti.