Lauantaina 14. maaliskuuta järjestettävään Vuokatti Hiihtoon on ilmoittautunut jo tuhat hiihtäjää yhteensä 13 maasta. Ilmoittautumisia on tullut muun muassa Venäjältä, Hollannista, Baltiasta, Ranskasta, Saksasta, Iso-Britanniasta, Kanadasta ja Yhdysvalloista.
Osallistujia on ilmoittautunut myös Italiasta, joka on kokonaisuudessa koronaepidemia-aluetta.
– Jos terveet italialaiset saavat poistua lähtömaastaan, meidän puolesta he saavat tulla. Tosin käytännössä taitaa olla niin, että terveetkään ilmoittautuneet eivät pääse matkaan lentojen peruuntumisien vuoksi, Kainuun liikunnan hankekoordinaattori Anni Heikkinen sanoo.
Heikkisen mukaan kaikkia koronavirustartuntaa epäileviä osallistujia kehotetaan jäämään kotiin.
– Muutenkaan emme suosittele urheilemista sairaana tai puolikuntoisena, Heikkinen toteaa.
Yleisesti tapahtumassa kehotetaan entistä huolellisempaan käsihygieniaan ja myös esimerkiksi kättelyn välttämiseen.
Etelä-Suomen vähälumisuus todennäköisesti nostaa Vuokatti Hiihdon osallistujamäärän jopa 1 500, mikä olisi 250 hiihtäjää enemmän kuin viime vuonna.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!