Kuopion yliopistollisessa sairaalassa on todettu Pohjois-Savon toinen koronavirustartunta työikäisellä henkilöllä. Tartunta varmistui maanantaina.
Sairaalan tiedotteen mukaan potilas on hyväkuntoinen ja kotona eristyksessä. Tartunnalle on altistunut muutamia perheenjäseniä ja he ovat kotikaranteenissa.
Tartunnan saaneella henkilöllä oli ollut oireita jo paluulennon aikana Italiasta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos selvittää altistuneita.
Koronavirustartuntaa itsellään epäilevän ja oireilevan henkilön tulee ottaa aina ensin puhelimitse yhteyttä omalle terveysasemalle, työterveyshuoltoon tai päivystysapuun numeroon 116 117.
Henkilö haastatellaan puhelimessa ja hän saa tarkemmat toimintaohjeet. Tartuntaa epäilevän ei pidä lähteä omatoimisesti päivystykseen tai terveysasemalle. Tällä estetään se etteivät muut ihmiset altistu virukselle.
Uutista korjattu kello 10.32. Tartunta varmistui maanantaina eikä tiistaina kuten aluksi kerroimme.
Lue myös:
Pohjois-Savossa varmistettu maakunnan ensimmäinen koronavirustartunta