Tamperelainen maajoukkuepelaaja Topias Palmi, 25, on joutunut harmilliseen tilanteeseen Italiassa. Palmi edustaa Italian pääsarja Serie A:ssa pelaavaa Vanolia-joukkuetta. Palmin koripallopelejä on nyt peruttu koronaviruksen takia, ja joukkueet ovat joutuneet pelaamaan ilman yleisöä.
Lauantaina kaksi pääsarjan joukkuetta ehti pelata tyhjälle katsomolle. Palmi varustautui samaan, mutta viikonloppuna tullut viesti kertoi muuta.
– Lauantaina illalla kello 22–23 tuli ilmoitus, että kaikki kierroksen ottelut on peruttu, Palmi kertoo puhelimitse Italiasta.
Palmi palkittiin viime vuonna Korisliigan vuoden arvokkaimmaksi pelaajaksi, ennen Italiaa hän pelasi Tampereen Pyrinnössä ja Joensuun Katajassa. Mies on tunnettu myös ennätyksestä, kun hän teki uskomattomat 60 pistettä Suomelle juniorimaajoukkueessa.
Palmi teki eniten pisteitä suomalaisista viimeisimmässä Susijengin kotipelissä Serbiaa vastaan. Menovire olisi kova, mutta koronaviruksen takia hän ei tiedä, milloin pääsee seuraavan kerran pelaamaan.
– Meille on painotettu, että mennään viikko kerrallaan. Aina kun alkaa uusi viikko, keskitytään sunnuntain peliin.
Metrin välit ja portsari kaupoissa
Italia on eristänyt useita maakuntia maan pohjoisosassa koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Alueella asuu noin 16 miljoonaa ihmistä eli neljännes Italian väestöstä. Määräys koskee Milanoa ympäröivää Lombardian aluetta sekä ainakin 15 maakuntaa.
Palmin seuran kotipaikka on Cremonassa Pohjois-Italiassa. Kaupungissa on Palmin kuulemien tietojen mukaan reilut sata tartuntaa. Yhteensä Italiassa on vajaat 6 000 tartuntaa.
– Tartunta ei ole osunut omaan lähipiiriin onneksi. Itse en henkilökohtaisesti tiedä ketään, kehen on osunut. Meidän joukkue on omien tietojeni mukaan pysynyt terveenä, Palmi sanoo.
Vielä kolme viikkoa sitten koronavirus ei juuri vaikuttanut elämään Pohjois-Italiassa. Palmi oli pelaamassa maajoukkuepelissä Suomessa ja palasi nauttimaan harjoittelusta Italiassa. Sitten alkoi tulla uutisia ja Italia alkoi tarttua radikaaleihin toimiin.
Palmin uudessa kotikaupungissa on noin 70 000 asukasta. Kaupunki kuuluu niin sanottuun punaiseen alueeseen, jolla toimet ovat rajumpia kuin muualla Italiassa.
Tämä näkyy esimerkiksi kaupoissa.
– Jonossa piti pitää metri väliä muihin ihmisiin. Kauppaan ei päästetty määräänsä enempää ihmisiä, siellä oli portsari ovella vahtimassa tätä.
Palmi odottaa saavansa lisää tietoa joukkueelta, kauanko pelitauko kestää. Hän kertoo uskaltavansa kyllä liikkua kaupungilla.
– Yritän välttää ihmiskontakteja ja massoja, jos on mahdollista. Treeneissä mennään normaalisti, mutta hallin ulkopuolella yritän mennä ohjeiden mukaan että vältän tartuntariskit.
Jos pelitauko venyy, voi olla vaikea palata Suomeenkaan, Palmi pohtii.
Palatako Suomeen vai Italiaan?
Palaamisesta Pohjois-Italian Milanoon on kokemusta tamperelaisella opiskelijalla Sonja Männyllä.
Vaihto-opiskelija Sonja Mänty sai tiedon Milanon karanteenista sunnuntaina Pariisin-matkallaan. Hän mietti, pitäisikö matkustaa takaisin Suomeen vai palata Milanoon. Koska mukana ei ollut passin lisäksi kuin muutamat vaatteet, hän otti suunnaksi vaihto-opiskelukaupunkinsa.
Vielä eilen illalla hän ei ollut varma, pääseekö Milanoon ylipäätään takaisin, sillä tilanteesta liikkui paljon erilaista tietoa.
– Oletin, että juna-asemilla olisi terveystarkastuksia tai kontrollointia, mutta matkustaminen sujuikin tavallisesti. Luulin, että jos on karanteeni, joku sitä valvoisikin, Mänty sanoo.
Männystä kertoi ensin Helsingin Sanomat.
Vesi ja pasta loppuneet välillä kaupasta
Mänty kertoo, että Milanon kaduilla liikkuu ihmisiä, mutta vähemmän kuin tavallisesti. Ravintolat ja baarit ovat avoinna supistetuin aukioloin, museot ja esimerkiksi uimahallit ovat kiinni.
Milanolaiset eivät kuitenkaan ole sulkeutuneet koteihinsa, vaan käyvät edelleen esimerkiksi kaupoissa. Männyn mukaan isompien markettien hyllyt ovat välillä olleet tyhjinä, sillä koronan leviäminen on jatkunut Italiassa jo kaksi viikkoa. Etenkin vesi ja pasta ovat välillä loppuneet kaupasta.
– Turhauttaa, että yliopistot ovat kiinni ja vaihto-opiskeluaika sujuukin näin, ei todellakaan suunnitelmien mukaan, Mänty kertoo.
Mänty seuraa tietoja koronasta ja karanteenista median kautta. Viralliset viranomaistiedotteet tulevat Italiassa italiaksi ja välillä uusien tietojen saaminen kestää eikä ole varmaa, mitkä tiedot pitävät paikkansa.
Vielä eilen Italiasta pääsi lentämällä, tästä päivästä Männyllä ei ole tietoa. Epätietoisuutta on luvassa seuraaviksi viikoiksi.
Mänty aikoo palata Suomeen, jos karanteeni jatkuu yli kuukauden tai tilanne vaikeutuu entisestään.
– Suorilla lennoilla kotiin ei enää pääse, mutta jos jollain tavoin pääsisi, Mänty sanoo.
Männyn vaihto-opiskelijakaverit tapasivat vielä sunnuntaina toisiaan isossa puistossa. Nyt Mänty miettii, että ei ensimmäisenä suuntaisi suuriin julkisiin tiloihin.
– Vaikka paniikkia ei ole, en ehdoin tahdoin halua ottaa riskiä.
Kuukauden karanteenissa Mänty aikoo tehdä ainakin etäopintoja.
– Varmaan tulee Netflixin tarjonta tutuksi, Mänty hymähtää.
Lue lisää:
Korisliigan arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Topias Palmi siirtyy Italian Cupin voittajaseuraan – "En epäröinyt hetkeäkään"
Suomi-koriksen ennätysmies on vihdoin valmis tavoittelemaan unelmaansa – Topias Palmi on Susijengin komeetta, joka oli hylätä koripallouransa tulevaisuuden vuoksi
Koulut kiinni, häät ja hautajaiset peruttu – Hallitus määrää järeitä rajoituksia Pohjois-Italian epidemia-alueille
Yle Roomassa: Uusien tartuntojen vyöry aiheutti Pohjois-Italian eristystoimet