Pohjois-Pohjanmaalla on todettu 17 uutta koronavirustartuntaa.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Korpelainen kertoo, että tartunnat on todettu samasta Itävallassa epidemia-alueella vierailleesta seurueesta.

Korpelaisen mukaan kaikki potilaat ovat hyväkuntoisia ja hyvin lieväoireisia. He ovat olleet kotona karanteenissa näytteenotosta lähtien. Altistuneiden selvitys on käynnissä.

Ensimmäinen tartunta Pohjois-Pohjanmaalla todettiin viime viikolla. Tuolloin Ylen tietojen mukaan koronaviruksen saanut henkilö oli matkustanut Iranista Ouluun. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä ei kuitenkaan vahvistettu sitä, mistä maasta sairastunut oli saapunut ja minne päin Pohjois-Pohjanmaata hän tuli.

Sairaalan resurssit hyvät

Johtajaylilääkäri JuhaKorpelaisen mukaan Oulun yliopistollisen sairaalan resurssit ovat hyvät koronaviruksen suhteen.

– Olemme osanneet valmistautua vuosien ajan tämän tyyppisiin tapauksiin, meillä on aikaisempia kokemuksia influenssa-aalloista.

Korpelainen kertoo, että sairaalassa on riittävästi tiloja, lääkkeitä ja erilaisia varusteita.

– Haasteeksi voi tulla osaavan henkilökunnan määrä, jos omaa henkilökuntaa sairastuu paljon tulevina viikkoina.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirillä on ympärivuorokautinen puhelinpalvelu koronaepäilyjä varten numerossa 08-3152655.

Tästä jutusta voit lukea uusimmat tiedot koronaviruksen tilanteesta Suomessa ja maailmalla. Tartuntoja on todettu tähän mennessä Suomessa yhteensä 109.

Lue myös:

Oysin infektiolääkäri uskoo että uusia koronavirustapauksia todetaan Pohjois-Pohjanmaalla – "On vain ajan kysymys, milloin löydökset yleistyvät"

Keskustele aiheesta 13.3.2020 kello 23:een saakka.