Maakunnan ensimmäinen koronavirustartunta varmistettiin Turun yliopistollisessa keskussairaalassa sunnuntaina. Tartunnan saanut keski-ikäinen nainen on nyt kotonaan karanteenissa. Lisäksi karanteeniin on määrätty yksi hänen lähikontaktinsa.

Potilas oli palannut Pohjois-Italiasta Etelä-Tirolin alueelta vähän aikaa sitten. Hän on hyväkuntoinen.

Muita mahdollisia tartunnalle altistuneita selvitetään parhaillaan.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin infektiotorjuntayksikön ylilääkärin Esa Rintalan mukaan altistuneita on Varsinais-Suomessa ainoastaan yksi, mutta matkan varrella heitä on ollut useita.

– Hänen haastattelustaan on selvinnyt ne kontaktit joita matkan varrella on voinut olla. Niitä on selvitetty eilen ja selvitetään edelleen tänään, Rintala sanoo.

Tarkkaa arviota kontaktien määrästä ei vielä voida sanoa, sillä jokainen sairaanhoitopiiri selvittää kontaktit omalla alueellaan. Lisäksi THL tekee arviot lentomatkojen osalta.

Vaikka Rintala korostaa että syytä huoleen ei Varsinais-Suomessa ole, mutta siihen hän ei kuitenkaan usko, että nyt paljastunut tartunta olisi maakunnan viimeinen.

– Ei missään tapauksessa jää viimeiseksi. Kyllä kevään aikana ilmi tulee vielä tapauksia, Rintala sanoo.