Pohjois-Savossa on todettu maakunnan ensimmäinen koronavirustartunta. Kuopion yliopistollisessa sairaalassa varmistettu tapaus liittyy matkailuun Pohjois-Italiassa.
Kuopion yliopistollisen sairaalan mukaan tartunnan saanut on työikäinen henkilö, jonka oireet alkoivat vasta hänen palattuaan kotiin. Hän on KYSin mukaan hyvässä kunnossa ja eristyksessä kotona. Altistuneita on perhepiirissä, ja myös he ovat karanteenissa.
Koko maassa on todettu tähän mennessä 23 koronavirustartuntaa, joista neljä ilmeni viikonvaihteessa.
Tartunnoista 18 liittyy matkailuun ja jatkotartuntoja on viisi. Suurin osa Suomessa todetuista tapauksista on ollut lieviä, osa on kuitenkin tarvinnut sairaalahoitoa.
Suomessa on tutkittu noin 600 näytteenottokriteerit täyttävän potilaan näytteet.