Luottoluokittaja S&P Global Ratings pitää Suomen luottoluokituksen ennallaan tasolla AA+. Luottoluokittaja katsoo Suomen talouden näkymien olevan vakaat.

Luokitus pysyi muuttumattomana myös syyskuussa, jolloin S&P tarkisti luokitustaan edellisen kerran.

Luokittaja katsoo, kuten muutkin talousennusteet, että Suomen talous jatkaa hidastuvaa kasvuaan.

Vaikka loppuvuodesta 2019 kotitalouksien säästöaste enteili hiipuvaa kulutusta, S&P uskoo, että työllisyyden kohentuessa ja työehtosopimuskevään palkankorotuksien jälkeen kotitalouksien kulutus lähtee jälleen kasvuun.

Kasvu lepääkin kotitalouksien varassa, sillä luokittajan mukaan Suomen vientiteollisuus kulkee vastatuulessa. Suomen taloustaivaalla on harmaita pilviä, jotka tulevat ulkopuolelta.

Tällaiseksi luokittaja näkee esimerkiksi uuden koronaviruksen, joka vaikuttaa koko maailmantalouteen.

S&P Global Ratings on peräänkuuluttanut Suomen hallitukselta rakenteellisia uudistuksia. Luokittajan mukaan Suomen tulevaisuuden luottoluokitus riippuu pitkälti näiden uudistusten onnistumisesta.