Pohjois-Pohjanmaalla on todettu ensimmäinen koronavirustapaus. Oulun yliopistollisen sairaalan infektiolääkäri Lotta Simola ei ota kantaa siihen, onko koronavirukseen sairastunut henkilö saapunut Ouluun Iranista.

– Emme kommentoi lähtömaita, emmekä identifioi tapauksia tarkasti, Simola sanoo.

Sairaanhoitopiirit kommentoivat alueellisista koronavirustapauksista. Tänään tiedotettiin myös kahdesta muusta todetusta tartunnasta, toinen Etelä-Karjalassa ja toinen Helsingin ja Uudenmaan alueella. Molemmat tartunnat ovat peräisin Pohjois-Italiasta.

Uudet tartunnat mahdollisia

Pohjois-Suomessa vietetään tällä viikolla hiihtolomaa. Infektiolääkäri Lotta Simolan mukaan on mahdollista, että Pohjois-Pohjanmaalla tartuntoja ilmenee lisää.

– Se on hyvinkin todennäköistä, kun tullaan ulkomaanreissuilta. Vaikka ei hiihtolomalla olisikaan, niin koronavirus on saapunut Suomeen. Uusia tapauksia todetaan koko ajan enemmän. On vain ajan kysymys, milloin löydökset yleistyvät.

Simolan mukaan varautumisaste koronavirukseen on hyvä Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Hän kertoo, että kaikki tarvittavat näytteet pystytään tutkimaan.

Sairaanhoitopiirillä on ympärivuorokautinen puhelinpalvelu koronaepäilyjä varten numerossa 08-3152655. Siihen tulee soittaa vain, jos on oireita ja on ollut matkalla Italiassa, Iranissa, Kiinassa tai Etelä-Koreassa tai lähikontaktissa koronapotilaan kanssa.

Lue myös:

Lue uusimmat tiedot koronaviruksesta: Suomessa on todettu kolme uutta tartuntaa – Tanska peruu yli tuhannen osallistujan tapahtumat

Mitkä riskitekijät altistavat vakavasti sairastumiselle, milloin puhutaan koronavirusepidemiasta – vieraana THL:n johtava asiantuntija